Vuodenvaihteen värit

Vuosi vaihtuu uuteen tällaisissa väreissä ja valoissa. Kuvat ovat parin päivän takaa, jolloin kävimme ihan kotinurkilla sijaitsevalla ulkoilualueella puistoilemassa.

Onhan taas ollut vuotta kerrakseen. Kiitokset jokaiselle blogin lukijalle, että olette olleet matkassa mukana. Lahden takana on blogattu kohta neljä vuotta ja se on aina yhtä mieluisaa puuhaa.

Uusi vuosi tuo mukanaan jälleen uusia kuvioita, jotka vaikuttavat tänne blogiinkin. Niistä lisää hieman myöhemmin.

Menestyksekästä, onnellista vuotta 2012 kaikille!

The Rock

Lähes kaikki meillä käyneet vieraat ovat vierailleet San Franciscon edustalla sijaitsevalla vankilasaari Alcatrazilla, mutta me emme vielä olleet sinne selvinneet. Kaikki olivat kehuneet saarella käyntiä erittäin kiinnostavaksi kokemukseksi. Meillä kyläilevien jouluvieraiden kanssa oli lopultakin aika reissu toteuttaa.

Alcatraziin mennään tietenkin laivalla, ja matka kestää suunnilleen 15 minuuttia. Vankilaan tutustuttiin kuulokkeet korvilla. Luureista kuunneltiin äänitettä, jonka ohjeiden mukaan kuljettiin vankilassa paikasta toiseen.

Äänitteellä vankilaelosta kertoivat entiset vangit ja vanginvartijat. Äänite oli erittäin hienosti toteutettu. Sen ansiosta vankilakävijä sai juuri sopivan annoksen tietoa ja draamaa.

Kuvasaaliini jäi latteaksi, mutta alla kuitenkin muutama otos. Parempia kuvia Alcatrazista on netti väärällään tai sitten paikkaan voi tutustua Clint Eastwoodin tähdittämän Pako Alcatrazista -elokuvan avulla, jonka katsoimme saarella käynnin jälkeen. Olihan kiintoisaa katsoa leffaa, jonka tapahtumapaikoissa oli vain hetkeä aiemmin käynyt.

Kukin vanki oli sellissään yksin. Sellissä oli sänky, penkki, pöytä, lavuaari ja vessanpönttö - ja takaseinässä se kuuluisa ilmastointiluukku, jonka kautta pakenemisesta em. Itäpuu-leffa kertoo.

Vangit kertoivat äänitteen tarinoissa siitä, miten karmivaa on olla vankilassa, jossa vapaus ja tavallinen elämä näkyvät ja kuuluvat ikkunoista koko ajan. San Francisco ja tässä kuvassa piikkilankojen takana häälyvä Golden Gate -silta ovat todella lähellä.

Näkymä vankilan aurinkoisemmalta kulmalta, jonka sellit kuulemma olivat haluttuja vankien keskuudessa juuri valoisuutensa takia.

Vankilan ruokasali.

Keittiö.

Opastaulut kertoivat lisää tarinoita vankilaelämästä.

Näkymä saarelle laivalta käsin.

Alcatraz on aika kliseinen ja ilmeinen turistikohde, mutta siitä viis - jos menet San Franciscoon, käy myös täällä. On visiitin väärti.

Tapanina viidakossa

Jouluaaton ja joulupäivän kotona lötköilyn jälkeen oli aika lähteä Suomen-vieraidemme kanssa tapaninpäivän ajelulle San Franciscoon.

Kohteemme oli California Academy of Sciences, joka sijaitsee Golden Gate Parkissa aivan lähellä Japanilaista teepuutarhaa, jossa taannoin vietimme T:n kanssa iltapäivän.

CAS on vähän kaikkea: tiedekeskus, akvaario, planetaario ja sademetsä. Siis aika iso. J:n ja K:n turnauskestävyys oli tällä reissulla hyvä ja kiinnostavaa nähtävää oli riittävästi, joten planetaariota lukuun ottamatta ehdimme nähdä melko hyvin kaiken. Lapsia tuntuvat kiinnostavan erityisesti valtavat akvaariot, joiden suurten seinien edessä on hienoa ihmetellä merenalaista elämää.

K teki tuttavuutta anakondan kanssa. Onneksi oli lasi välissä.

Amazonilla pääsee vessaan.

Sammakko oli liimautunut terraarion lasiin.

Tämä kuva on otettu suunnilleen puolessa välissä sademetsäkerroksia. Sademetsää kierrettiin rataa pitkin kerroksesta toiseen ja saatiin näin käsitystä siitä, millaista kasvillisuutta ja eläimistöä eri korkeuksissa on. Sademetsään mentiin "ilmalukkohuoneen" kautta, joten ilma sademetsässä oli sitä mitä pitääkin - kuuma ja hyvin kostea. Oli melkoinen kokemus: upeat perhoset lentelivät ympäriinsä ja papukaijat istuivat puussa.

CAS:n katto on nimeltään Living Roof, elävä katto. Näin talvisaikaan siellä ei kummoista väriloistoa ole, mutta ovathan nuo katon muodot vähän muuta kuin Älvsbyhusin talomalliston kattovaihtoehdot.

Sisällä museossa oli minun silmääni harvinaisen havainnollinen kuvaesitys maapallon synnystä ja kehityksestä nykyiselleen.

Albiino alligaattori. Elikko on luonnonoikku, joka ei oikeassa luonnossa pärjäisi.

J ja K ihmettelevät "Nemo-kaloja" (äidin eksoottisten kalojen tuntemus perustuu lähinnä Nemoa etsimässä -elokuvaan...)

En taaskaan muista tämän levän nimeä, mutta se saa aina mielikuvitukseni liikkeelle. Se näyttää vedessä kelluvalta merenneidolta tai synkemmin ajateltuna veteen hukkuneelta naiselta, jonka hiukset liikkuvat virtausten tahtiin. Tämä on jokin Kalifornian merenrannoille tyypillinen levä, sillä se on ollut kaikissa akvaarioissa ja eläintarhoissa, joissa olemme täällä käyneet.

Lyhyestä virsu kaunis. CAS on ehdottomasti käymisen väärti. Menkää, jos mahdollisuus on (ja menkää ajoissa aamulla, keskipäivällä väkeä alkaa olla tosi paljon).

Joulutoivotus

Nyt on alkusointuintoisen tähtihetki. Voisin laittaa postauksen otsikoksi "Aatonaatto Alcatrazissa". Mutta enpä viitsi, se olisi liian ilmeistä :)

Tänään tosiaan kävimme jouluvieraidemme kanssa entisellä vankilasaarella, mistä kuvia ja tarinaa myöhemmin. Oli erittäin mielenkiintoinen reissu.

Turistimatkoista huolimatta tultiin taas jouluun, vaikka näissä maisemissa sitä on kovin hankala uskoa.

Lahden takana laskeudutaan pyhien viettoon. Kaksi vuotta sitten toivottelimme teille lukijoille hyvää joulua vironkielisen joulurauhanjulistuksen tekstin sanoin. Teemme saman nyt.

Hyvää, itse kullekin juuri sopivaa joulua! - Häid, rahulikke jõulupühi! - Merry Christmas!

"Homme, kui see on Jumalale meelepärane, jõuab kätte meie Issanda ja Lunastaja armurikas sünnipäev. Ja seepärast olgu nüüd välja kuulutatud üleüldine jõulurahu, ja olgu kõik asjaosalised üles kutsutud seda püha pühitsema sobiliku hardumusega, ja ka muidu ennast üleval pidama rahulikul ja viisakal kombel.

Kes aga selle rahu vastu eksib ja jõulurahu seadusevastase või ka ebasobiva käitumisega rikub, seab ennast sellega raskendavate asjaolude kätte süüdi ja langeb karistuse alla, nagu seda igaühe kohta seadus ja korraldused ette näinud on. Ja lõpetuseks olgu kogu riigi elanikkonnale soovitud rõõmurikkaid jõulupühi ja jõulurahu, mis kestku terves riigis kanutipäevani."

Hapan Buddha

Viime päivinä aika on mennyt vatsataudissa, korvatulehduksessa ja jouluvieraita vastaanottaessa. Mutta onpa ehditty myös pyörähtää sunnuntaitorilla, jossa vastaan tuli perin ihmeellinen asia.

Nämä keltaiset jutut ovat nimeltään Buddhan sormet. Ne ovat sitruunoita. Tai no, hedelmälihaa niissä on ilmeisen vähän, mutta pinta tuntuu sitruunan kuorelle ja tuoksu on ihan ehta. Toripöydällä luki lapussa, mihin kaikkea sormia voisi käyttää, mutta en enää muista. Ainahan kuorta voi leivonnaisiin tms. raastaa, mutta minä laittaisin nämä esimerkiksi vappupöydässä koristeeksi simapullojen ja serpentiinin joukkoon.

Kuvista ei hahmotu mittasuhteet - yksi tuollainen systeemi on suunnilleen kahden nyrkin kokoinen.

Kaikkea sitä, toteaa maailmanmatkaaja jälleen kerran.

Oivallinen Oregon

Pitkänä viikonloppuna olemme lentäneet, pulkkailleet, syöneet Rumtopfhia, tutustuneet Dr. Seussin hilpeänabsurdeihin lastenkirjoihin (jotka ovat, kuten opimme, amerikkalaisen lastenkirjallisuuden ehdottomia klassikkoja) ja nauttineet elinympäristöstä, joka on Piilaakson kummalliseen it-vauhtiin verrattuna mukavan tavallinen.

Portlandin kaupunki Oregonin osavaltiossa oli verrattoman hyvä kokemus.

Näin elämäni ensimmäisen kerran auton, jossa oli Alaskan rekisterikilvet. Silloin tuntui, että olen aika kaukana kotoa. Eräässä autossa oli myös varsin osuvia puskuritarroja.

Pitkän päivän ilta

Itsenäisyypäivän aamuna puoli yhdeksältä olin sitä mieltä, että päivästä ei jää mitään kaunista kerrottavaa tuleville polville.

Juhlapäivää edeltävänä yönä K valvotti urakalla ja heräili vähän väliä. Tutittomuuteen opettelu ei ole sujunut hyvän alun jälkeen täysin ilman ongelmia. Heräsimme tytön kanssa kärttyisinä silmät ristissä aivan liian aikaisin.

Kun J heräsi, hän ilmoitti, että sänky on märkä. Siispä lakanapyykille sekä kinasteluun siitä, pitääkö vahingon päälle käydä suihkussa vai ei.

Pyykkikoneelle mennessä K tahtoi tulla mukaan. Tyttö piti käsissään edellispäivänä hänelle ostamaani lasista "lumisadepalloa" (tiedättehän: sellainen lasipallo, jossa on jokin hahmo sisällä ja kun palloa ravistaa, niin lumikiteet leijuvat hahmon ympärillä.

Lumisadepallo tietenkin tippui portaikon kaakeleille ja hajosi sirpaleiksi.

Minä hain rätin ja imurin ja hääsin lapset kauemmaksi. Kun sammutin imurin, kuului olohuoneen suunnalta poks ja tyttären kommentti "äiti voi ei". J:lle ostamani samanlainen lasipallo oli palasina olkkarin kokolattiamatolla.

Otsasuonen pullistellessa komensin paljasjalkaiset tenavat tuoleille kauemmaksi sirpaleista ja sainkin siivottua sotkun pois. Päätin samalla kiukulla käydä vielä lyhyesti yläkerrassa imuroimassa.

Hetken kuluttua huomasin, että J istui K:n suklaajoulukalenteri käsissään ja kiskoi innolla suklaapaloja suuhunsa. Siivoaminen päättyi kasvatushenkiseen neuvotteluun perheen kovatahtoisimman kanssa. Kolmevuotias on lähes pelottava, kun tahtominen menee siihen pisteeseen, että pienen ihmisen katse muuttuu mustaksi.

Keskustelu jatkunee tulevinakin aamuina, sillä J on suklaakalenteripannassa seuraavat neljä luukunavausta. Sota on julmaa ja jälkikasvun ruotuun laittaminen raakaa.

Onneksi päivälle oli sovittuna kyläilyreissu suomalaisperheeseen, jossa yhdessä toisten suomalaisnaisten kanssa paransimme maailmaa, söimme joulutorttuja ja Marianne-karkkeja Marimekko-lautasilta sekä katsoimme Ylen Areenasta Linnan juhlia. Kaikkien lapset leikkivät sulassa sovussa lastenhuoneen puolella.

Nyt istun talven ensimmäinen glögimuki vieressäni koneen äärellä ja totean, että selvittiinpä tästäkin päivästä. Ensimmäinen itsenäisyypäiväni palmujen alla meni varsin arkisesti. Täytyy olla kiitollinen, että saan elää tällaista tavallista itsenäisen suomalaisen arkea, jossa päivän suurimmat ongelmat ovat koriste-esineiden rikkoutumiset. Glögi-kippis Suomelle!

***

Edellispostauksessa eivät kaiketi kuvat näkyneet. Jospa tässä postauksessa tulisi kuva pikkukuusestamme mukaan.

Kuusikosta isä kannettiin lasten iloks pirttihin

Lämmintä oli keskiviikkona päivällä varmaan 20 astetta, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja puut hehkuivat kauniin värisinä. Silti kävin hankkimassa pientä joulurekvisiittaa ja laitoin lapset kuusenkoristeluhommiin. Nyt on tenavilla huoneessaan pikkukuusi ja kotona muutenkin hieman jouluvaloja ja -koristeita. Levollista joulunodotusta, arvon lukijat!

Vinksallaan

Jokin aika sitten kirjoitin käynnistämme San Franciscon Japanilaisessa teepuutarhassa. Ennen puutarhaan menoa pistäydyimme sen vieressä sijaitsevan De Young -museon kahvilassa. Museoon meillä ei valitettavasti ollut aikaa tutustua.

Täysin vinossa oleva kuva museorakennuksesta ei oikeastaan ole kovin epäonnistunut, vaan kertoo kohtuullisen hyvin siitä, miten ihmeellinen museo rakennuksena on. Opaskirjojen mukaan rakennus aiheutti valmistuessaan valtaisan myrskyn puolesta ja vastaan, minkä ymmärrän hyvin. Paikka on todella erikoinen ja muistuttaa enemmänkin vankilan ja lennonjohtotornin yhdistelmää. Mutta siitäkin huolimatta se minun mielestäni istui ympäristöönsä. Sen ympärillä Golden Gate Parkissa on tarpeeksi tilaa ja vehreyttä, joten se ei omaan silmääni näyttänyt täysin väärään paikkaan tungetulta.

Museon sisällä hörppäsimme siis vain ylihintaiset kahvit (mikä siinä on, että museokahvilat ja -kaupat ympäri maailman ovat aina karmean kalliita?) ja katselimme museon pihalla olevia taideteoksia. Amerikassa hakaneulatkin ovat suurempia.

Se maistuu piparkakkutaikinalle

Olen yllättynyt. En mitenkään osannut varautua siihen, että perinteinen kiitospäivän herkku, kurpitsapiiras (kuvassa etualalla oleva ruskea leivonnainen), maistuisi ja tuntuisi piparkakkutaikinalle. Odotin oranssia väriä ja jotenkin vihannesmaisempaa makua. Mutta se olikin paljon parempaa!

Saimme viettää mukavan, rauhallisen kiitospäivän hyvässä seurassa. Ylensyöntiä ei voinut välttää.

Kalkkuna oli päässyt hengestään ja maistui oikein hyvälle. Kalkkunan kanssa syötiin hienoksi hakattua karpalososetta. Vähän sama homma kuin se, kun laitetaan poronkäristyksen oheen puolukkahilloa. Kalkkunan ja karpalon kanssa oli tarjolla noin kymmentä muuta ruokalajia. Ihan tolkutonta.

Alimmassa kuvassa näkyvät vain alku- ja jälkiruuaksi tarkoitetut pikkusyötävät ja leivonnaiset. T ja minä hihkuimme innosta, kun saimme taikinakuoreen leivottua omenapiirasta (kuvassa klo 11:n kohdalla), joka näytti ihan sellaiselta, mitä Mummo Ankka sarjakuvissa laittaa ikkunalaudalle jäähtymään. Piiraspohjassa käytetty rasva oli voita, mutta piiraan tekijä kertoi, että jos tahtoisi todella New England -henkisen piirakan, rasvan pitäisi olla laardia.

Samainen piirakantekijä oli tuonut mukanaan myös suomalaisen kaura-omenapaistoksen kaltaista jälkiruokaa (omenapiiraan oikealla puolella), jossa oli omenoiden sijaan makeita päärynöitä. Aivan jä-ri-syt-tä-vän hyvää kermavaahdon kera.

Kuvasato pääruuista ja illasta muutenkin jäi vähäiseksi, sillä keskityimme syömiseen ja seurusteluun. Oivallinen iltama.

Dear family L, if you happen to read this - many thanks for the great night! Our first Thanksgiving was surely a memorable one.

Kalkkunan kohtalonhetket

Kävin tänään keskiviikkona puolen päivän aikaan ruokakaupassa. Parkkipaikalla oli liikenteenohjaajat. Kaupassa oli ryysis. Tiskit ja käytävät oli ladottu niin täyteen tavaraa, että tuntui, että kaupan valikoima olisi yhtäkkiä kasvanut (ja tavaraa oli tarpeeksi ennestäänkin, sen voin kertoa).

Tämä päivä on Yhdysvalloissa tunnelmaltaa hieman sama kuin aatonaatto Suomessa. Ihmiset tekevät viimeisiä ruokaostoksiaan ja lähtevät sitten ajelemaan lomareissulle kuka minnekin. Paikallislehti tiesi kertoa, että kiitospäivän aatto on se päivä vuodesta, jolloin matkustetaan kaikkein eniten.

Onneksi ei tänään tarvitse mennä mihinkään. Olkaamme kiitollisia siitä. Huomenna pääsemme kiitospäivän aterialle täkäläisen perheen kanssa. Toivottavasti tarjolla on kurpitsapiirasta, sillä sitä en ole vielä koskaan syönyt. Jännä nähdä, onko tien päällä rauhallisempaa kuin tavallisesti ja miltä kiitospäivän kalkkuna maistuu.

Happy Thanksgiving, everyone!

Veistä syvemmälle haavaan ja rivakka pyöräytys

Marraskuu lienee Suomessa ja Virossa synkeimmillään ja pimeimmillään, kun ei lunta ainakaan etelässä taida olla.

Paljon on mätää Kalifornian maalla, mutta marraskuun pimeys-angstia ei täällä tarvitse kokea. Tavallisesti niin tuskainen kuukausi menee aivan huomaamatta.

Täkäläinen marraskuu on suomalaiselle itse asiassa todella miellyttävä. Ilma on sellainen kuin on pohjolan aurinkoisina syyskuun päivinä. Aamuisin ja iltaisin on viileää ja päivällä tarkenee paitahihasillaan.

Ja luntahan ei näillä nurkilla ole. Sen sijaan ruusu kukkii edelleen, ja bougainvillea jaksaa porskuttaa, vaikka hieman se meinaa parhaasta loistostaan hyytyä.

Ihan kiva.

Taas ne nukahtaa ne väsyneet leijonat

Satoi kaatamalla, kun sunnuntaina ajoimme Oaklandin eläintarhan parkkipaikalle.

Onneksemme sade rauhoittui ja näimme varsin hyvän otoksen tarhan eläimistä. Muita eläintenkatselijoita ei juuri ollut, joten rauhassa sai mennä.

Kun lähdimme eläintarhan ravintolaan ruokatauolle, alkoi kaatosade uudestaan ja totesimme, että on kotiinlähdön aikan. Lapset ja vanhemmat olivat tyytyväisiä.

Norsulla oli liukasta, ja erään kirahvin mielestä ruoho oli huimasti vihreämpää aidan toisella puolella.

Mutta ette varmaan ikinä pysty arvaamaan, mikä laulu alkoi soida päässäni, kun näimme nurmikolla rinnatusten unia kiskovan leijonapariskunnan?