Taas on blogiväki seikkaillut ympäri Suomea (ja T ympäri eteläistä ja läntistä Eurooppaa) ja koettaa nyt asettua kotiarkeen.
Palasin lasten kanssa kotiin myöhään lauantai-iltana. Aikataulu meni uusiksi, kun auto ei halunnut käynnistyä ajallaan seisottuaan vähän turhan pitkään käyttämättä. Akku ei ollut oikein tykännyt kolmenkympin pakkasista. Tulipa siten testattua Tallinkin klo 21.30 lähtevä laivavuoro lasten kanssa. Se on oikeastaan aika hyvä vaihtoehto, sillä laivalla ja leikkipaikalla oli oikein rauhallista - mitä nyt tämä meidän kaksikkomme veti vielä klo 23 pallomeressä aivan tukka putkella. Kotiin tullessa ei ollut nukutusongelmia.
Yön nukuttuamme pääsimme sulattelemaan viikon aikana jäätyneitä vesiputkia. Asunnon aika monesta vesipisteestä toimi lauantai-iltana vain yksi, josta luojan lykky tuli myös lämmintä vettä, jotta sai pestyä pienten matkalaisten autossa istumisesta hautuneita takapuolia.
Sulattelu jatkui sunnuntain ja maanantain, ja lopulta maanantai-iltana suli viimeinenkin putki ja saimme toimivan suihkun. Se on erityisen kiva asia sen takia, että meillä on koko tämän viikon vieraita. Tosin tänään ehti taas keittiön vesiputki jäätyä ja minä pääsin jälleen makaamaan lattialla hiustenkuivaaja käsissäni. Tämän kämpän rakennuttajan kanssa olisi kiva vaihtaa pari sanasta eristämisestä. Vesilaskut huutavat hoosiannaa, kun hanan on tiputtava koko ajan, jotta röörit eivät jäätyisi.
Suomen-reissun varma tuliainen on jonkinlainen räkätauti, jota nyt lasten kanssa podemme. Taitavat Suomen pöpöt olla vähän erilaiset kuin täkäläiset, eikä se pallomerikään mikään hygienian huipentuma ole. Koetan käyttää pois kaapeissa lojuvia sinappilaastareita ja hanhenrasvaa, vaikka ei niistä kyllä tällä(-kään) kertaa tunnu mitään apua olevan.
Vaan kiva oli olla Suomessa ja nähdä valikoitu otos sukulaisista ja ystävistä. Ulkosuomalaisille tuttu tuska lienee se, kenen luona ehtii Suomen-käynnillä tavata. Me arvotamme asian niin, että tärkeintä on tavata kummankin omaa perhettä, sitten kummilapsia (ja meidän lastemme kummeja) ja sen jälkeen kaikkia muita.
Koska sekä perhettä, kummilapsia että kavereita on iloksemme melko runsaasti, riittää kyläpaikkoja useampi jokaiselle Suomessa vietettävälle päivälle. Tällekin Suomen-käynnille tein oikeasti kalenteriin aikataulun siitä, minä päivänä olin luvannut mihinkin mennä. En tiedä, ehkä on täysin älytöntä koettaa repiä itsensä moneen paikkaan, mutta toistaiseksi tämä on sujunut.
Huomaan myös järkytyksekseni, että Oslon MM-hiihdot alkavat ihan pian, enkä ole laittanut legendaarista kisaveikkausta pystyyn. Se jääköön tällä kertaa tekemättä.
Tällaisissa asioissa huomaan hyvin sen, miten erilaista on olla kahden kävelevän vaippaikäisen äiti verrattuna siihen aikaan, kun taloudessa oli vain yksi korkeintaan lievästi ryömivä toukka. J:n ja K:n kanssa on arjessa nyt niin paljon vauhtia ja ennen kaikkea vahtimista, että kisaveikkausten kaltaiset asiat jäävät väistämättä toissijaisiksi. Ja jos lasten valveillaoloaikana vilkaisenkin tietokoneeseen, alkaa huuto: isompi haluaa katsoa koneelta Salamaa/Patea/Latea/Koiramäkeä/muu, mikä ja pienempi roikkuu muuten vain lahkeessa, kun äidin huomio uhkaa kääntyä muualle.
Valtakunnassa siis kaikki hyvin, ja tämä Viron valtakunta juhlii huomenna torstaina itsenäisyyspäivää. Siitä ehkä myöhemin lisää - jos ehdin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveydenhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveydenhoito. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
lauantai 12. helmikuuta 2011
Hanhenrasvaa dekolteelle
Lupailin taannoin sinappilaastaripostauksessani kertovani käyttökokemuksia hanhenrasvasta. Jos joku olisi vielä pari vuotta sitten sanonut, että sivelen flunssaisen lapseni rintaan hanhenrasvasalvaa, niin olisin nauranut. Mutta kun olin tarpeeksi monta kertaa kuullut täkäläisiltä suosituksia sitä kokeilla, niin nappasin joskus aiemmin talvella purkin rasvaa apteekista mukaan.
Kun tenavat viimeksi olivat flunssassa, hieroin rasvaa lasten rintakehään ja jalkoihin (ööö, miksi juuri sinne?), koska mm. perhelääkärimme kehotti niin tekemään. Olihan tästä hupia, sillä K hihkui naurusta, kun rasvasin tytön jalkoja. Kun itse olin räkäisenä, rasvasin muutamana iltana ennen nukkumaan menoa myös oman rintakehäni hanhenrasvalla.
Tämän tuotteen tapauksessa täytyy kyllä sanoa, että en havainnut kertakaikkisen mitään vaikutusta sen kummemmin lapsilla kuin itsellänikään. Tai no, rintakehän iho oli aamulla oikein pehmeä, joten ehkä hanhenrasvalla saa sophialoren-maisen hehkeän ja pehmeän dekolteen!
Hanhenrasvaa myydän pienissä purkeissa, se on koostumukseltaan hyvin paksua, melkein kovaa ja tuoksultaan täysin mietoa. Väriltään rasva on vaalean hunajan väristä.
Rasvaa on apteekkien lisäksi myynnissä eri nettikaupoissa (kuten täällä), ja purkin hinta pyörii 4 - 5 euron kieppeillä.
Kaikkialla olen vain törmännyt neuvoon, että flunssan aikana tällä kannattaa itseään rasvata, mutta missään ei lue, miten rasvan pitäisi vaikuttaa! En huomannut rasvassa edes mitään lämmittävää vaikutusta.
Taidan käyttää rasvapurkin loppuun vaikkapa omissa kuivissa kantapäissäni. Jospa se ihmeparantaisi koipieni ihon vauvanpeppumaisen sileäksi.
Kun tenavat viimeksi olivat flunssassa, hieroin rasvaa lasten rintakehään ja jalkoihin (ööö, miksi juuri sinne?), koska mm. perhelääkärimme kehotti niin tekemään. Olihan tästä hupia, sillä K hihkui naurusta, kun rasvasin tytön jalkoja. Kun itse olin räkäisenä, rasvasin muutamana iltana ennen nukkumaan menoa myös oman rintakehäni hanhenrasvalla.
Tämän tuotteen tapauksessa täytyy kyllä sanoa, että en havainnut kertakaikkisen mitään vaikutusta sen kummemmin lapsilla kuin itsellänikään. Tai no, rintakehän iho oli aamulla oikein pehmeä, joten ehkä hanhenrasvalla saa sophialoren-maisen hehkeän ja pehmeän dekolteen!
Hanhenrasvaa myydän pienissä purkeissa, se on koostumukseltaan hyvin paksua, melkein kovaa ja tuoksultaan täysin mietoa. Väriltään rasva on vaalean hunajan väristä.
Rasvaa on apteekkien lisäksi myynnissä eri nettikaupoissa (kuten täällä), ja purkin hinta pyörii 4 - 5 euron kieppeillä.
Kaikkialla olen vain törmännyt neuvoon, että flunssan aikana tällä kannattaa itseään rasvata, mutta missään ei lue, miten rasvan pitäisi vaikuttaa! En huomannut rasvassa edes mitään lämmittävää vaikutusta.
Taidan käyttää rasvapurkin loppuun vaikkapa omissa kuivissa kantapäissäni. Jospa se ihmeparantaisi koipieni ihon vauvanpeppumaisen sileäksi.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Lisää laastarikokeiluja ja asiaa akupunktiosta
Lupailin teille jokin aika sitten sinappilaastarista kirjoittaessani kokemuksiani pippurilaastarista.
Asia vaatii hieman taustoittamista.
Olen teini-ikäisestä lähtien kärsinyt välillä todella pahasti jumittavista niska-hartiaseudun lihaksista. Olen niin tottunut totaaliseen jumiin niskoissani, että minulla ei ole muistikuvaa siitä, miltä tuntuu, kun hartiat ovat täysin rennot.
Yksi keino minua on auttanut, ja se on akupunktio. Kävin noin neljä vuotta sitten Suomessa akupunkteerattavana työterveyslääkärini luona. Teho oli aivan uskomaton. Kävin piikitettävänä kolmesti ja noin vuoden sen jälkeen yläselkäni oli sellainen rento kuin sen kuuluisi ollakin. Minä vaihtoehtohoito-skeptikko sain hyvän muistutuksen siitä, että aina voi kokeilla uusia juttuja, eihän siitä tehosta muuten tiedä. Valitettavasti vähitellen niskajumini taas taantui entiseen jäykkyyteen.
Noin kuukausi sitten päätin, että ololle on tehtävä jotain ja aloin etsiä akupunktiohoitolaa Tallinnasta. Nettisurffailun jälkeen löytyi luotettavan oloinen paikka.
Olen nyt käynyt kolme kertaa piikitettävänä ja parannusta olossa on tapahtunut. Samanlaista kertakaikkista muutosta lihaksistossa en ole kokenut kuin edelliskerralla, mutta ei taatusti ole pahentunutkaan.
Käynti akupunktiossa on minulle totaalisen rentoutumisen hetki. Siinä hommassa todella on jokin taika (kai ne kiinalaiset jotain tietää...), sillä kun neulat isketään ihoon menee noin viisi minuuttia ja minä olen syvässä unessa. Joka kerta.
Jos siis joku miettii, uskaltaisiko akupunktiota kokeilla, niin voin omasta puolesta lämpimästi suositella. Jos ketä tämä Tallinnan akupunktiohoitaja kiinnostaa, niin voipi ottaa minuun vaikka sähköpostilla yhteyttä, niin annan yhteystiedot. Hän on todella miellyttävä mies, jolla näkyy lappaavan asiakkaista ovista ja ikkuinoista. Siistit, rauhalliset vastaanottotilat hänellä on aivan Tallinnan keskustassa. Mies on virolainen, mutta opiskellut pitkään myös Suomessa, joten suomalaisasiakas saa häneltä sujuvasti suomenkielistä palvelua. Ja ei, siellä ei roiskita ympäriinsä verisillä neuloilla, vaan ekalla käyntikerralla ostetaan omat, henkilökohtaiset neulat, jotka tulee ottaa joka käyntikerta itse mukaan. Ei siis tarvitse pelätä, että nahkaan tuikataan edellisasiakkaan piikit.
Ja sitten siihen varsinaiseen asiaan, eli pippurilaastariin. Tallinnan akupunktio-setä sanoi minulle heti ensimmäisellä käyntikerralla, että olen niin jumissa, että kannattaisi kokeilla (piikkien ja hieronnan lisäksi) myös pippurilaastaria. Jassoo, mietin minä ja ajattelin, että antaapa olla. En edes kehdannut sanoa, etten varsinaisesti tiennyt, mikä koko laastari on.
Uteliaisuus voitti taas, kuten kävi sinappilaastarinkin kanssa. Marssin apteekkiin ja ostin pari laastaria. Yksi laastari maksoi muistaakseni vähän alle euron. Laastareita saa myös joidenkin tavallisten kauppojen luontaistuotehyllystä, sieltä sinappilaastarien ja tyrnijauhojen vierestä.
Sinappilaastariahan sai pitää iholla vain muutamia minuutteja. Pippurilaastarin ohjeissa kerrottiin, että sen voi antaa olla iholla jopa 48 tuntia.
Siinä missä sinappilaastari ei saanut aikaan sietämätöntä kuumotusta iholla, kävi minulla pippurilaastarin kanssa ihan toisin. Tunsin varmaan jo viiden minuutin jälkeen, että laastari ei todellakaan kahta vuorokautta ihollani viihdy. Kestin puoli tuntia, ja sitten oli pakko repiä kämmenen kokoinen laastari pois niskalihaksistani. Ihon polte yltyi aivan liian kovaksi. Tuloksena oli iso kuumottava punainen läntti iholla, joka onneksi vähitellen taantui eikä siitä sen kummemmin vaivaa ollut.
Tulipa testattua, mutta uudestaan en siihen ryhdy. On hurja ajatella, että ihmisten ihot voivat olla niin erilaiset, että joku voisi laastaria tuntikaupalla pitää.
Onko muilla sinappilaastarikokemuksia?
Asia vaatii hieman taustoittamista.
Olen teini-ikäisestä lähtien kärsinyt välillä todella pahasti jumittavista niska-hartiaseudun lihaksista. Olen niin tottunut totaaliseen jumiin niskoissani, että minulla ei ole muistikuvaa siitä, miltä tuntuu, kun hartiat ovat täysin rennot.
Yksi keino minua on auttanut, ja se on akupunktio. Kävin noin neljä vuotta sitten Suomessa akupunkteerattavana työterveyslääkärini luona. Teho oli aivan uskomaton. Kävin piikitettävänä kolmesti ja noin vuoden sen jälkeen yläselkäni oli sellainen rento kuin sen kuuluisi ollakin. Minä vaihtoehtohoito-skeptikko sain hyvän muistutuksen siitä, että aina voi kokeilla uusia juttuja, eihän siitä tehosta muuten tiedä. Valitettavasti vähitellen niskajumini taas taantui entiseen jäykkyyteen.
Noin kuukausi sitten päätin, että ololle on tehtävä jotain ja aloin etsiä akupunktiohoitolaa Tallinnasta. Nettisurffailun jälkeen löytyi luotettavan oloinen paikka.
Olen nyt käynyt kolme kertaa piikitettävänä ja parannusta olossa on tapahtunut. Samanlaista kertakaikkista muutosta lihaksistossa en ole kokenut kuin edelliskerralla, mutta ei taatusti ole pahentunutkaan.
Käynti akupunktiossa on minulle totaalisen rentoutumisen hetki. Siinä hommassa todella on jokin taika (kai ne kiinalaiset jotain tietää...), sillä kun neulat isketään ihoon menee noin viisi minuuttia ja minä olen syvässä unessa. Joka kerta.
Jos siis joku miettii, uskaltaisiko akupunktiota kokeilla, niin voin omasta puolesta lämpimästi suositella. Jos ketä tämä Tallinnan akupunktiohoitaja kiinnostaa, niin voipi ottaa minuun vaikka sähköpostilla yhteyttä, niin annan yhteystiedot. Hän on todella miellyttävä mies, jolla näkyy lappaavan asiakkaista ovista ja ikkuinoista. Siistit, rauhalliset vastaanottotilat hänellä on aivan Tallinnan keskustassa. Mies on virolainen, mutta opiskellut pitkään myös Suomessa, joten suomalaisasiakas saa häneltä sujuvasti suomenkielistä palvelua. Ja ei, siellä ei roiskita ympäriinsä verisillä neuloilla, vaan ekalla käyntikerralla ostetaan omat, henkilökohtaiset neulat, jotka tulee ottaa joka käyntikerta itse mukaan. Ei siis tarvitse pelätä, että nahkaan tuikataan edellisasiakkaan piikit.
Ja sitten siihen varsinaiseen asiaan, eli pippurilaastariin. Tallinnan akupunktio-setä sanoi minulle heti ensimmäisellä käyntikerralla, että olen niin jumissa, että kannattaisi kokeilla (piikkien ja hieronnan lisäksi) myös pippurilaastaria. Jassoo, mietin minä ja ajattelin, että antaapa olla. En edes kehdannut sanoa, etten varsinaisesti tiennyt, mikä koko laastari on.
Uteliaisuus voitti taas, kuten kävi sinappilaastarinkin kanssa. Marssin apteekkiin ja ostin pari laastaria. Yksi laastari maksoi muistaakseni vähän alle euron. Laastareita saa myös joidenkin tavallisten kauppojen luontaistuotehyllystä, sieltä sinappilaastarien ja tyrnijauhojen vierestä.
Sinappilaastariahan sai pitää iholla vain muutamia minuutteja. Pippurilaastarin ohjeissa kerrottiin, että sen voi antaa olla iholla jopa 48 tuntia.
Siinä missä sinappilaastari ei saanut aikaan sietämätöntä kuumotusta iholla, kävi minulla pippurilaastarin kanssa ihan toisin. Tunsin varmaan jo viiden minuutin jälkeen, että laastari ei todellakaan kahta vuorokautta ihollani viihdy. Kestin puoli tuntia, ja sitten oli pakko repiä kämmenen kokoinen laastari pois niskalihaksistani. Ihon polte yltyi aivan liian kovaksi. Tuloksena oli iso kuumottava punainen läntti iholla, joka onneksi vähitellen taantui eikä siitä sen kummemmin vaivaa ollut.
Tulipa testattua, mutta uudestaan en siihen ryhdy. On hurja ajatella, että ihmisten ihot voivat olla niin erilaiset, että joku voisi laastaria tuntikaupalla pitää.
Onko muilla sinappilaastarikokemuksia?
maanantai 31. tammikuuta 2011
Laastarikokeiluja
Minä olen aika lailla ns. kovan lääketieteen kannattaja enkä jaksa uskoa, että homeopatialla parannetaan syöpää. Mutta Virossa asuminen tekee uteliaaksi, sillä täällä kaikkeen mahdolliseen tarjotaan aina luonnonmukaisia, vaihtoehtoisia hoitoja. Tämä pätee erityisesti flunssan torjunnassa. Niinpä uteliaisuus ja kokeilunhalu ottivat voiton ja ostin sinappilaastareita.
Kyllä, sinappilaastareita. Ensimmäiset lukijat voivat nyt heittäytyä lattialle kieriskelemään naurusta.
Viime viikon alussa minä ja lapset olimme aika räkäisiä. Lapset enemmän, minä hieman vähemmän ja päätin, että nyt laitetaan kaikki peliin, jotta en sairastuisi pahemmin. Keittiö täyttyi hunajasta, valkosipulista, chilistä, tuoreesta inkivääristä, mustaviinimarjamehusta, auringonhattu-uutteesta, carmolis-tipoista ja lopulta kuvioon tulivat myös sinappilaastarit.
Sinappilaastareita myydään ruokakauppojen luontaistuotehyllyissä ja apteekeissa. Hintaa laastaripaketilla taisi olla suunnilleen euro. Yhdessä laastarissa on kuvan mukaisesti neljä "sinappilokeroa". Tuo laastari kastellaan ja sitten se asetetaan hoitoa tarvitsevan kohdan päälle. Minun tapauksessani asetin lätyn rintakehälle, kun keuhkoputket rohisivat ja röhisivät.
Laastaria pidetään ohjeiden mukaan enintään 15 minuuttia, mutta yleensä kuulemma 2 - 3 minuuttia riittää, sillä laastari polttaa ihoa aika lailla. Minulla laastari oli aika tarkkaan sen kolme minuuttia eikä enempää tosiaan olisi pystynyt. Kuumotus oli melkoinen, tosin ei sietämätön.
Tämän jälkeen ei tapahtunut mitään. Iho punoitti lievästi, mutta vartin päästä en enää edes tiennyt laastaria pitäneeni.
Vaan entä se teho, auttoiko mitään?
Minun tapauksessani planeetat ja tähdet olivat nähtävästi erinomaisessa asennossa, sillä seuraavana aamuna herätessäni olin täysin terve ilman minkäänlaista rohinaa keuhkoissa tai nuhaa. Olin oikeasti ällistynyt. Minä yleensä poden pikkuflunssia melkein kaksi viikkoa ja nyt selvisin noin neljässä päivässä.
Oli tämä sitten laastarin, valkosipulin tai plasebo-vaikutuksen ansiosta, se toimi!
Ja odottakaas, kunhan kuulette kokeiluistani pippurilaastareiden ja hanhenrasvan parissa...
(laastarien kuva täältä)
Kyllä, sinappilaastareita. Ensimmäiset lukijat voivat nyt heittäytyä lattialle kieriskelemään naurusta.
Viime viikon alussa minä ja lapset olimme aika räkäisiä. Lapset enemmän, minä hieman vähemmän ja päätin, että nyt laitetaan kaikki peliin, jotta en sairastuisi pahemmin. Keittiö täyttyi hunajasta, valkosipulista, chilistä, tuoreesta inkivääristä, mustaviinimarjamehusta, auringonhattu-uutteesta, carmolis-tipoista ja lopulta kuvioon tulivat myös sinappilaastarit.
Sinappilaastareita myydään ruokakauppojen luontaistuotehyllyissä ja apteekeissa. Hintaa laastaripaketilla taisi olla suunnilleen euro. Yhdessä laastarissa on kuvan mukaisesti neljä "sinappilokeroa". Tuo laastari kastellaan ja sitten se asetetaan hoitoa tarvitsevan kohdan päälle. Minun tapauksessani asetin lätyn rintakehälle, kun keuhkoputket rohisivat ja röhisivät.
Laastaria pidetään ohjeiden mukaan enintään 15 minuuttia, mutta yleensä kuulemma 2 - 3 minuuttia riittää, sillä laastari polttaa ihoa aika lailla. Minulla laastari oli aika tarkkaan sen kolme minuuttia eikä enempää tosiaan olisi pystynyt. Kuumotus oli melkoinen, tosin ei sietämätön.
Tämän jälkeen ei tapahtunut mitään. Iho punoitti lievästi, mutta vartin päästä en enää edes tiennyt laastaria pitäneeni.
Vaan entä se teho, auttoiko mitään?
Minun tapauksessani planeetat ja tähdet olivat nähtävästi erinomaisessa asennossa, sillä seuraavana aamuna herätessäni olin täysin terve ilman minkäänlaista rohinaa keuhkoissa tai nuhaa. Olin oikeasti ällistynyt. Minä yleensä poden pikkuflunssia melkein kaksi viikkoa ja nyt selvisin noin neljässä päivässä.
Oli tämä sitten laastarin, valkosipulin tai plasebo-vaikutuksen ansiosta, se toimi!
Ja odottakaas, kunhan kuulette kokeiluistani pippurilaastareiden ja hanhenrasvan parissa...
(laastarien kuva täältä)
torstai 3. kesäkuuta 2010
Kotona jälleen
Päivää vain jälleen radiohiljaisuuden jälkeen! Olemme käyneet koko perheen voimin Suomessa sukuloimassa ja T harrastamassa. Nyt olemme jälleen tukevasti Tallinnan kamaralla, paitsi T, joka poistui pariksi viikoksi suurempien lahtien taakse. Tässä saa harrastaa yksinhuoltajaäitiyttä ihan urakalla. Onneksi luvassa on vieraita, kyläilyjä ja kaikenlaista ohjelmaa, joten ei sentään aivan itsekseen tarvitse kärvistellä.
Suomen alkukesä oli mahtavan kaunis, aikaa sai viettää koko ajan a-luokan seurassa, Wilhelm-grillimakkara ja pippurimakrilli olivat aina yhtä maistuvia, Aurajoen ranta viihtyisä ja Suomen ainoa betoniriippusilta oli jo joutunut suurten kaivinkoneiden kynsiin.
J:n reissun huippuhetkiä olivat ajelut ihan oikealla traktorilla tädin miehen kanssa. Traktorin etukauhaakin sai nostaa ja laskea. Kummitädin hoitokoira oli tosi kiinnostava, mutta kuitenkin niin jännä, että ei uskaltanut koskea. Puhetta puudelista riitti silti pitkään. Toisten kummien luona hemmo söi järkälemäisen annoksen grillattua lampaanlihaa.
K oppi viikonloppuna lopullisesti mahalleen kierähtämisen taidon. Hieno homma, mutta asia tarkoittaa sitä, että mahallaan menee varsin pian hermo, kun ei pääse mihinkään. Nyt siis ollaan kierteessä mahalleen-rääkyminen alkaa-äiti kääntää selälleen-uudestaan mahalleen-rääkyminen alkaa...
Tallink yllätti tulomatkalla: lasten leikkipaikalla oli henkilökunnan edustaja koko matkan ajan. Hän järjesteli leluja, piti järjestystä pallomeressä ja muutenkin katseli, että lapsilla olisi hyvä olla. Erityisesti niillä, joiden vanhemmat ilmoittavat, että "odota sinä tässä, äiti/isä käy vähän kaupoilla". En edelleenkään usko, että nippa nappa kävelytaitoisesta lapsesta on kiva, että äiti jättää hänet leikkipaikalle yksin.
Tänä aamuna jo käytiin K:n kanssa neuvolassa, missä selvisi, että kohta viiden kuukauden ikään tuleva tyttäremme on 65 cm pitkä ja paina 6 970 grammaa. Rokotustakin iskettiin kankkuun, joten nyt odotan, nouseeko kuumetta.
Suomen alkukesä oli mahtavan kaunis, aikaa sai viettää koko ajan a-luokan seurassa, Wilhelm-grillimakkara ja pippurimakrilli olivat aina yhtä maistuvia, Aurajoen ranta viihtyisä ja Suomen ainoa betoniriippusilta oli jo joutunut suurten kaivinkoneiden kynsiin.
J:n reissun huippuhetkiä olivat ajelut ihan oikealla traktorilla tädin miehen kanssa. Traktorin etukauhaakin sai nostaa ja laskea. Kummitädin hoitokoira oli tosi kiinnostava, mutta kuitenkin niin jännä, että ei uskaltanut koskea. Puhetta puudelista riitti silti pitkään. Toisten kummien luona hemmo söi järkälemäisen annoksen grillattua lampaanlihaa.
K oppi viikonloppuna lopullisesti mahalleen kierähtämisen taidon. Hieno homma, mutta asia tarkoittaa sitä, että mahallaan menee varsin pian hermo, kun ei pääse mihinkään. Nyt siis ollaan kierteessä mahalleen-rääkyminen alkaa-äiti kääntää selälleen-uudestaan mahalleen-rääkyminen alkaa...
Tallink yllätti tulomatkalla: lasten leikkipaikalla oli henkilökunnan edustaja koko matkan ajan. Hän järjesteli leluja, piti järjestystä pallomeressä ja muutenkin katseli, että lapsilla olisi hyvä olla. Erityisesti niillä, joiden vanhemmat ilmoittavat, että "odota sinä tässä, äiti/isä käy vähän kaupoilla". En edelleenkään usko, että nippa nappa kävelytaitoisesta lapsesta on kiva, että äiti jättää hänet leikkipaikalle yksin.
Tänä aamuna jo käytiin K:n kanssa neuvolassa, missä selvisi, että kohta viiden kuukauden ikään tuleva tyttäremme on 65 cm pitkä ja paina 6 970 grammaa. Rokotustakin iskettiin kankkuun, joten nyt odotan, nouseeko kuumetta.
maanantai 10. toukokuuta 2010
Erilaisuudesta
Yhden käden sormilla ovat laskettavissa ne kerrat, jolloin olen nähnyt Tallinnan kaduilla kehitysvammaisia, sokeita, pyörätuolia käyttäviä tai kuuroja viittomassa. Tavallisesta terveysnormista poikkeava ihminen on virolaisessa katukuvassa vieläkin erikoisuus.
Tätä pohdittiin tänään naapurin rouvan kanssa, kun jostakin syystä tuli puhe vammaisuudesta. Hänen oma tarinansa oli aika vavahduttava: naapurimme oli 12-vuotiaana päässyt johonkin Neuvostoliiton aikaiseen lomakohteeseen lomalle (sanoi kyllä paikankin, mutta ehdin jo unohtaa). Järkytys oli ollut melkoinen, kun paikassa oli paljon virolaisia kehitysvammaisia lapsia. Tuolloin teini-iän kynnyksellä ollut naapurimme kun ei ollut koskaan elämässään nähnyt vammaista ihmistä.
Näin siis Neuvostoliitossa, jossa erilaiset suljettiin omiin laitoksiinsa pois täydellistä neuvostoidylliä pilaamasta. En väitä, että suomalaisetkaan osaisivat kaikkein mutkattomimmin suhtautua erilaisuuteen, mutta kyllä tässä asiassa kahden naapurikansan välillä eroa on. Suomessa sentään "erilaiset" ihmiset ovat täysin tavallinen osa katukuvaa, enkä oikein osaa kuvitella, että 12-vuotias ei olisi koskaan nähnyt kehitysvammaista ihmistä.
Naapuri muistutti vielä, että Suomessa esimerkiksi kehitysvammaisen lapsen perhe voi saada monenlaista apua kunnalta/valtiolta/Kelalta, mutta Virossa samanlainen perhe on yksin ja vaara eristäytyä neljän seinän sisälle on ilmeinen. Naapurin rouvan mukaan perhettä, jossa on kehitysvammainen, tavallaan pelätään edelleen.
Tätä kirjoittaessa tajuan myös, että en muista juuri koskaan nähneeni virolaisissa lehdissä juttua kehitysvammaisista, heidän tarpeistaan tai elämästään.
No, neuvostoaikaa on tässä(-kin) henkisessä perinnössä helppo syyttää, mutta toivotaan, että erilaisuus voisi tulevaisuudessa olla vähän luontevampi osa virolaista elämänmenoa.
Tätä pohdittiin tänään naapurin rouvan kanssa, kun jostakin syystä tuli puhe vammaisuudesta. Hänen oma tarinansa oli aika vavahduttava: naapurimme oli 12-vuotiaana päässyt johonkin Neuvostoliiton aikaiseen lomakohteeseen lomalle (sanoi kyllä paikankin, mutta ehdin jo unohtaa). Järkytys oli ollut melkoinen, kun paikassa oli paljon virolaisia kehitysvammaisia lapsia. Tuolloin teini-iän kynnyksellä ollut naapurimme kun ei ollut koskaan elämässään nähnyt vammaista ihmistä.
Näin siis Neuvostoliitossa, jossa erilaiset suljettiin omiin laitoksiinsa pois täydellistä neuvostoidylliä pilaamasta. En väitä, että suomalaisetkaan osaisivat kaikkein mutkattomimmin suhtautua erilaisuuteen, mutta kyllä tässä asiassa kahden naapurikansan välillä eroa on. Suomessa sentään "erilaiset" ihmiset ovat täysin tavallinen osa katukuvaa, enkä oikein osaa kuvitella, että 12-vuotias ei olisi koskaan nähnyt kehitysvammaista ihmistä.
Naapuri muistutti vielä, että Suomessa esimerkiksi kehitysvammaisen lapsen perhe voi saada monenlaista apua kunnalta/valtiolta/Kelalta, mutta Virossa samanlainen perhe on yksin ja vaara eristäytyä neljän seinän sisälle on ilmeinen. Naapurin rouvan mukaan perhettä, jossa on kehitysvammainen, tavallaan pelätään edelleen.
Tätä kirjoittaessa tajuan myös, että en muista juuri koskaan nähneeni virolaisissa lehdissä juttua kehitysvammaisista, heidän tarpeistaan tai elämästään.
No, neuvostoaikaa on tässä(-kin) henkisessä perinnössä helppo syyttää, mutta toivotaan, että erilaisuus voisi tulevaisuudessa olla vähän luontevampi osa virolaista elämänmenoa.
tiistai 4. toukokuuta 2010
Digiresepti
Vuoden alussa Viron terveydenhuollossa ja apteekkibisneksessä otettiin käyttöön digireseptit. Se tarkoittaa, että kun lääkäri määrää minulle lääkettä, en saa käteeni paperista reseptiä, vaan marssin virolaisen henkilökorttini kanssa mihin tahansa apteekkiin ja siellä henkilökunta henkilötunnukseni perusteella kaivaa reseptiohjelmasta minulle määrätyt tropit.
Tämähän vaikuttaa näin maallikosta erinomaiselta systeemiltä: ei tule reseptiväärennöksiä ja ekologisempaakin on, kun paperia säästyy. Ymmärtämäni mukaan järjestelmä on myös alan ammattilaisten mielestä oikein kannatettava.
Mutta mutta. Nyt ollaan toukokuussa, eikä reseptisysteemi vieläkään oikein toimi. Lehdissä kirjoitetaan jatkuvasti, kuinka reseptiohjelmat tökkivät, ja apteekit saavat roppakaupalla sontaa niskaansa kiukkuisilta asiakkailta, jotka eivät saakaan heille määrättyjä lääkkeitä. Jotkut lääkärit ovat kieltäytyneet kirjoittamasta digireseptejä ennen kuin systeemi pomminvarmasti toimii.
Aiemmin talvella minulle määrättin ensimmäistä kertaa lääkettä digireseptillä. Silloin lääkkeen saanti sujui ongelmitta. Tänään kävin apteekissa erään toisen reseptin takia, mutta nyt tökkäsi. Apteekin tietokannasta ei löytynyt minulle määrättyä reseptiä. Apteekin rouva neuvoi koettamaan onnea jossakin toisessa apteekissa arvellen, josko vika olisi heidän tietokoneissaan. Vaihdoin apteekkia, mutta enpä saanut lääkettä sieltäkään. Reseptiä ei vain ollut.
Apteekkien henkilökunnan mukaan syitä voi olla monia. Lääkäri ei ehkä ollutkaan muistanut kirjoittaa reseptiä tai sitten tietojärjestelmä tökkii taas. Joskus kuulemma resepti näkyy apteekissa vasta 2 - 3 päivän jälkeen. Taidanpa siis huomenna käydä yrittämässä tuuriani vielä kolmannessa apteekissa. Jos ei vieläkään onnistu, täytynee soittaa lääkärille, kuten farmaseutti suositteli.
Minulla ei ole mitään huolta, kun ei ole kyse mistään hengenhätä-lääkkeestä. Mutta tällainen lääkehuollon tökkiminen voisi pahimmillaan olla hengenvaarallista. Toivottavasti systeemi saadaan kuntoon mahdollisimman pian.
Tämähän vaikuttaa näin maallikosta erinomaiselta systeemiltä: ei tule reseptiväärennöksiä ja ekologisempaakin on, kun paperia säästyy. Ymmärtämäni mukaan järjestelmä on myös alan ammattilaisten mielestä oikein kannatettava.
Mutta mutta. Nyt ollaan toukokuussa, eikä reseptisysteemi vieläkään oikein toimi. Lehdissä kirjoitetaan jatkuvasti, kuinka reseptiohjelmat tökkivät, ja apteekit saavat roppakaupalla sontaa niskaansa kiukkuisilta asiakkailta, jotka eivät saakaan heille määrättyjä lääkkeitä. Jotkut lääkärit ovat kieltäytyneet kirjoittamasta digireseptejä ennen kuin systeemi pomminvarmasti toimii.
Aiemmin talvella minulle määrättin ensimmäistä kertaa lääkettä digireseptillä. Silloin lääkkeen saanti sujui ongelmitta. Tänään kävin apteekissa erään toisen reseptin takia, mutta nyt tökkäsi. Apteekin tietokannasta ei löytynyt minulle määrättyä reseptiä. Apteekin rouva neuvoi koettamaan onnea jossakin toisessa apteekissa arvellen, josko vika olisi heidän tietokoneissaan. Vaihdoin apteekkia, mutta enpä saanut lääkettä sieltäkään. Reseptiä ei vain ollut.
Apteekkien henkilökunnan mukaan syitä voi olla monia. Lääkäri ei ehkä ollutkaan muistanut kirjoittaa reseptiä tai sitten tietojärjestelmä tökkii taas. Joskus kuulemma resepti näkyy apteekissa vasta 2 - 3 päivän jälkeen. Taidanpa siis huomenna käydä yrittämässä tuuriani vielä kolmannessa apteekissa. Jos ei vieläkään onnistu, täytynee soittaa lääkärille, kuten farmaseutti suositteli.
Minulla ei ole mitään huolta, kun ei ole kyse mistään hengenhätä-lääkkeestä. Mutta tällainen lääkehuollon tökkiminen voisi pahimmillaan olla hengenvaarallista. Toivottavasti systeemi saadaan kuntoon mahdollisimman pian.
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Vanha kansa tietää jälleen
Flunssaisten lasten hoitamiseen sain taas paikallisen vinkin voidella lapsi neljä kertaa päivässä hanhenrasvalla. Tämähän oli jo vanha tuttu juttu (jota edelleenkään en ole tosikkona kovaan lääketieteeseen uskovana kokeillut).
Uutena neuvona kuulin tänään, että tukkoisen imeväisen (K on nyt nuhainen) nenään voisi tiputtaa äidinmaitoa. Hoitaa kuulemma tehokkaasti.
Virolaiset vanhan kansan parantamiskeinot ovat loppumattomat!
Uutena neuvona kuulin tänään, että tukkoisen imeväisen (K on nyt nuhainen) nenään voisi tiputtaa äidinmaitoa. Hoitaa kuulemma tehokkaasti.
Virolaiset vanhan kansan parantamiskeinot ovat loppumattomat!
lauantai 10. huhtikuuta 2010
Tyhmä ulkomaalainen
Viroon muuttava suomalainen ei koe kovin suurta kulttuurishokkia. Ihmiset, tavat ja vaikkapa ruokakulttuuri ovat aika samanlaisia kuin lähtömaassa.
Silti: ulkomailla olet ja ulkomaalainen olet.
Jos jotakin olen kohta kahden Virossa asutun vuoden aikana oppinut, niin oman tyhmän olon sietämistä. Sillä sitähän maahanmuuttajan elo on. Vaikka viron kieltä arkisissa tilanteissa puhun melko hyvin, en tietenkään osaa ilmaista sillä itseäni niin kuin äidinkielelläni. En tiedä, millaisia sanoja ja sävyjä pitäisi eri tilanteissa käyttää, että se olisi "oikein". Kuulen väärin, ymmärrän väärin, puhun väärin ja sitten taas hämmennytään. Keskustelukumppani joko alkaa hihitellä, kohotella kulmiaan tai töksäyttää sanomansa vähän kovempaa. Ja minua jurppii.
Hyvää kouluahan tämä tällainen omalle mielelle ja erityisesti suomalaisen "mitähän ne minusta ajattelevat" -asenteelle on. On hyväksyttävä se tosiasia, että on jatkuvasti vähän pihalla ja että toiset tietävät sen. Sen jälkeen on totuttava elämään sen kanssa ja opittava olemaan välittämättä siitä.
Huomasin pari päivää sitten, että jotakin tosiaan olen oppinut. Kävin synnytyksen jälkitarkastuksessa. Lääkärille meno on aina vähän jännää, niin tälläkin kertaa. Vastaanottohuoneeseen mennessä kaikki viron kielen sanat katosivat päästäni. Vastasin täysin väärin lääkärin ensimmäiseen kysymykseen. Koko käynti oli jotenkin niin kömpelö kokemus, että lääkäri varmaan pudisteli lähdettyäni päätään Obelixin tavoin: "Hulluja nuo suomalaiset".
Aiemmin elämässäni olisin varmaan vääntelehtinyt monta päivää noloudesta pohtien, miten lääkärit naureskelevat minulle kahvihuoneessa. Nyt otti päähän kävelymatkan autolle ja sitten unohdinkin kokemuksen. Kehitys kehittyy.
Silti: ulkomailla olet ja ulkomaalainen olet.
Jos jotakin olen kohta kahden Virossa asutun vuoden aikana oppinut, niin oman tyhmän olon sietämistä. Sillä sitähän maahanmuuttajan elo on. Vaikka viron kieltä arkisissa tilanteissa puhun melko hyvin, en tietenkään osaa ilmaista sillä itseäni niin kuin äidinkielelläni. En tiedä, millaisia sanoja ja sävyjä pitäisi eri tilanteissa käyttää, että se olisi "oikein". Kuulen väärin, ymmärrän väärin, puhun väärin ja sitten taas hämmennytään. Keskustelukumppani joko alkaa hihitellä, kohotella kulmiaan tai töksäyttää sanomansa vähän kovempaa. Ja minua jurppii.
Hyvää kouluahan tämä tällainen omalle mielelle ja erityisesti suomalaisen "mitähän ne minusta ajattelevat" -asenteelle on. On hyväksyttävä se tosiasia, että on jatkuvasti vähän pihalla ja että toiset tietävät sen. Sen jälkeen on totuttava elämään sen kanssa ja opittava olemaan välittämättä siitä.
Huomasin pari päivää sitten, että jotakin tosiaan olen oppinut. Kävin synnytyksen jälkitarkastuksessa. Lääkärille meno on aina vähän jännää, niin tälläkin kertaa. Vastaanottohuoneeseen mennessä kaikki viron kielen sanat katosivat päästäni. Vastasin täysin väärin lääkärin ensimmäiseen kysymykseen. Koko käynti oli jotenkin niin kömpelö kokemus, että lääkäri varmaan pudisteli lähdettyäni päätään Obelixin tavoin: "Hulluja nuo suomalaiset".
Aiemmin elämässäni olisin varmaan vääntelehtinyt monta päivää noloudesta pohtien, miten lääkärit naureskelevat minulle kahvihuoneessa. Nyt otti päähän kävelymatkan autolle ja sitten unohdinkin kokemuksen. Kehitys kehittyy.
perjantai 12. helmikuuta 2010
Jo on nimellä paiskattu
Nyt on K:lla nimi. Tai oikeastaan kaksi, mutta täällä verkossa hän on edelleen vain K.
Nimenantotilaisuus kaupungin perheasiavirastossa oli hyvinkin arkinen. Ovesta sisään, sitten pieneen toimistohuoneeseen, jossa istui kaksi tätiä, joista toinen asioi meidän kanssamme. Hänelle annettiin sairaalasta saatu todistus lapsen syntymästä sekä suomalainen virkatodistus, josta näkyy, että T ja minä olemme naimisissa. Sitten muutama minuutti paperien täyttämistä ja vot - K:lla on nimi ja hänestä on tullut virallisesti tallinnalainen. Samaan aikaan toisessa huoneessa oli pariskunta menossa naimisiin. Morsian oli kaunis ja koristeltu mersu odotti pihassa. Keskiviikkoiltapäivä on ihan hyvä aika mennä naimisiin: silloin virasto laskuttaa palvelusta oleellisesti vähemmän kuin viikonloppuna.
Oheisessa kuvassa näkyvät kamppeet, mitä meille virastosta annettiin. Vaaleanpunainen kansio (poikalapset saisivat tietysti vaaleansinisen) on tärkein, sillä sen sisällä on virastosta saatu syntymätodistus. Lautanen ja lastenkirja ovat Tallinnan kaupungin lahjoja uudelle tulokkaalle. Lautasen päällä olevassa kortissa lukee "Tervetuloa kaupunkiimme, pieni tallinnalainen! Olet odotettu ja rakastettu omassa kotikaupungissasi Tallinnassa. Kunnioittaen kaupunginjohtaja Edgar Savisaar."
Oli muuten kiintoisa sattuma, että muutama päivä sitten Postimehessä oli uutinen, kuinka nuo syntymätodistuskansiot poistetaan heinäkuun alussa käytöstä. Kyseinen paperi ja varsin hieno kansio ovat olleet ainoa fyysinen todiste lapsen nimeämisestä. Kesällä kaikki siirtyy pelkästään tietokoneen tiedostoihin, mistä ihmiset ovat vähän harmissaan. Vähäinenkin juhlavuus lapsen nimeämisestä katoaa.
K:n kanssa käytiin eilen neuvolassa, jossa selvisi, että kuukaudessa tyttären paino on lisääntynyt tasan kilolla ja pituutta on tullut kolme senttimetriä lisää. Prosentuaalinen kasvu on kyllä tuossa elämänvaiheessa aika hurjaa!
torstai 4. helmikuuta 2010
Ukrainalaisia kehäkukkia
Jokunen postaus takaperin kerroin, että Tallinnan kaupungin äitiysavustuspakkauksessa tuli mukana pieni pullollinen kehäkukka-tinktuuraa.
Aloin vasta nyt tarkemmin katsella pullon etikettiä. Enpä varmaan olisi koskaan uskonut, että joskus puhdistan lapseni napaa ukrainalaisella luontaistuotteella. Tinktuuran on valmistanut kiovalainen "Meditsiiniliste Preparaatide Eksperimentaalne Tehas IBONH NAN". Mitähän kaikkia eksperimenttejä siellä tehdään?
Pullon etiketti kertoo, että tuotetta voi käyttää niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Iholla sitä voi käyttää mm. ötökänpuremien hoitamiseksi. Ruuansulatusta taas hoidetaan laittamalla 10-20 tippaa tinktuuraa vesilasillisen joukkoon. Täytyypä kesällä testata hyttysenpaukamiin.
Aloin vasta nyt tarkemmin katsella pullon etikettiä. Enpä varmaan olisi koskaan uskonut, että joskus puhdistan lapseni napaa ukrainalaisella luontaistuotteella. Tinktuuran on valmistanut kiovalainen "Meditsiiniliste Preparaatide Eksperimentaalne Tehas IBONH NAN". Mitähän kaikkia eksperimenttejä siellä tehdään?
Pullon etiketti kertoo, että tuotetta voi käyttää niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Iholla sitä voi käyttää mm. ötökänpuremien hoitamiseksi. Ruuansulatusta taas hoidetaan laittamalla 10-20 tippaa tinktuuraa vesilasillisen joukkoon. Täytyypä kesällä testata hyttysenpaukamiin.
tiistai 2. helmikuuta 2010
Kuulumisia vaippavuoren kupeesta
Kumpikin lapsi nukkuu eikä ole akuuttia ruuanlaitto-/pyykinpesu-/siivous- tms. tarvetta. Pari sanasta siis pitkästä aikaa täälläkin. Kuten ounastelin, bloggaustahti todellakin on rauhoittunut.
Pieni K. tuli eilen kolmen viikon ikään. Kaikki on meillä lapsiperheelle ominaisesti tasaisen epätasaisesti. K nukkuu silloin kuin nukkuu ja muuta elämää järjestellään sitten vähän sen mukaan.
Viime viikolla K:ta kävi ensimmäistä kertaa katsomassa täällä kotona neuvolan täti, eli perhelääkärikeskuksemme terveydenhoitaja. Ensi viikolla lähdemme itse käymään neuvolassa. Lapsen kasvun suhteen en olisi huolissani, sillä tytär ei sylje päin rintaa. Neljän kilon rajapyykki lienee ohittunut jo oikein komeasti.
J:n suhtautuminen pikkusiskoon vaihtelee vähän sen mukaan, mikä tilanne on. Viime päivinä J on alkanut oma-aloitteisesti pussailla, halata ja silitellä siskoa ja haluaa hänet monta kertaa päivässä syliin. Kun tänä aamuna menin hakemaan uniltaan herännyttä poikaa, oli hänellä ensimmäiseksi kova huoli siitä, missä K. on.
Toisaalta on myös hetkiä, jolloin pikkusisko voisi veljen mielestä mennä sinne mistä on tullutkin. Kun imetys vain kestää ja kestää ja kun äiti aina vain vaihtaa vaippaa ja hyssyttää vatsanpuruista kitisevää kääröä, meinaa pojalta mennä hermo. Se taas saa pojan tekemään temppuja, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä. Kun äiti kieltää, tehdään pahoja vielä kiivaammin ja sitten ovatkin kaikki pää punaisena harmista. On tässä vanhemmilla täysi työ etsiä sopivaa tasapainoa huomion jakamisessa.
Viron säädösten mukaan lapselle on annettava nimi viimeistään kuukauden sisällä syntymästä, joten meillä nimetään lapsi viimeistään ensi viikolla. Ristiäisiä perheen ja kummien kanssa vietämme vähän myöhemmin.
Minulta ei kannata kysyä, mitä Virossa on viime viikkoina tapahtunut tai mitkä ovat kuumat puheenaiheet. Ei hajuakaan. Koetan pikaisesti selata päivän lehden ja käväistä netissä. Lehtiseurantani painopiste vaihtuu muuten taas Postimees-lehteen, kun päätimme jättää Eesti Päevalehden. Päivänpolttavista uutisaiheista tiedän kyllä sen, että lunta on tullut ja tulee taas lisää. Uskomaton talvi, josta J kyllä nauttii.
Pieni K. tuli eilen kolmen viikon ikään. Kaikki on meillä lapsiperheelle ominaisesti tasaisen epätasaisesti. K nukkuu silloin kuin nukkuu ja muuta elämää järjestellään sitten vähän sen mukaan.
Viime viikolla K:ta kävi ensimmäistä kertaa katsomassa täällä kotona neuvolan täti, eli perhelääkärikeskuksemme terveydenhoitaja. Ensi viikolla lähdemme itse käymään neuvolassa. Lapsen kasvun suhteen en olisi huolissani, sillä tytär ei sylje päin rintaa. Neljän kilon rajapyykki lienee ohittunut jo oikein komeasti.
J:n suhtautuminen pikkusiskoon vaihtelee vähän sen mukaan, mikä tilanne on. Viime päivinä J on alkanut oma-aloitteisesti pussailla, halata ja silitellä siskoa ja haluaa hänet monta kertaa päivässä syliin. Kun tänä aamuna menin hakemaan uniltaan herännyttä poikaa, oli hänellä ensimmäiseksi kova huoli siitä, missä K. on.
Toisaalta on myös hetkiä, jolloin pikkusisko voisi veljen mielestä mennä sinne mistä on tullutkin. Kun imetys vain kestää ja kestää ja kun äiti aina vain vaihtaa vaippaa ja hyssyttää vatsanpuruista kitisevää kääröä, meinaa pojalta mennä hermo. Se taas saa pojan tekemään temppuja, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä. Kun äiti kieltää, tehdään pahoja vielä kiivaammin ja sitten ovatkin kaikki pää punaisena harmista. On tässä vanhemmilla täysi työ etsiä sopivaa tasapainoa huomion jakamisessa.
Viron säädösten mukaan lapselle on annettava nimi viimeistään kuukauden sisällä syntymästä, joten meillä nimetään lapsi viimeistään ensi viikolla. Ristiäisiä perheen ja kummien kanssa vietämme vähän myöhemmin.
Minulta ei kannata kysyä, mitä Virossa on viime viikkoina tapahtunut tai mitkä ovat kuumat puheenaiheet. Ei hajuakaan. Koetan pikaisesti selata päivän lehden ja käväistä netissä. Lehtiseurantani painopiste vaihtuu muuten taas Postimees-lehteen, kun päätimme jättää Eesti Päevalehden. Päivänpolttavista uutisaiheista tiedän kyllä sen, että lunta on tullut ja tulee taas lisää. Uskomaton talvi, josta J kyllä nauttii.
torstai 14. tammikuuta 2010
Terveisiä sairaalasta
Olen luultavasti maailman kurjin äiti, kun istun tälla lailla tietokoneen ääressä muutama päivä synnytyksen jälkeen enkä vain tuijota ihaillen tytärtämme. No, älkää huoliko, en ole kauaa, sillä en oikein voi istua enkä seistä, joten palaan pian makuuasentoon K:n viereen.
Olemme siis K:n kanssa vielä synnärillä. Pientä terveysseurantaa tuli sen verran matkaan, että olemme täällä vielä muutaman päivän. Syytä huoleen ei terveyden puolesta ole.
Nyt voi jo sanoa, että erot suomalaisessa ja virolaisessa synnytyssairaalatoiminnassa ovat hyvin vähäiset ja nekin ovat enemmän sellaisia tyyli- ja tapaeroja. Noin lääketieteelliseltä kannalta vaikuttaisi, että täällä tarkastellaan kaikki ihan samat jutut kuin Suomessakin.
Mutta onhan tässä kieltämättä omaa eksotiikkaansa! Jännittyneenä odotan, millaista ruokaa laitoshuoltaja syöntiaikoina eteeni kantaa. On ollut riisivelliä, keitettyä tattaria, perunamuusia ja epäilyttävän näköisiä makkaransiivuja. Haarukat, veitset ja lusikat pitää itse tiskata eikä ruoka-annosten kanssa tule aina juomaa. Viimeinen ruokailu on klo 17 - 18, mikä tarkoittaa, että T on saanut raahata minulle iltapalaa. Imettäjän ruokahalu tuntuu olevan roima heti alusta lähtien, enkä millään selviäisi ilman evästä seuraavan aamun aamupalaan.
Kieliasia on suurin keskittymisen aihe. Hoitajissa tuntuisi olevan enemmistö venäjänkielisiä - toki kaikki puhuvat viroa. Eilen onnistuin aiheuttamaan pienen häkellyksen erään vahvasti venäläisittäin murtaen viroa puhuvan hoitajan kanssa. Olimme hississä matkalla osastollemme ja hän sanoi minulle melko pitkän lauseen jotakin asiaa. Sanoin hänelle, että muistattehan, että en osaa venäjää, toistatteko uudestaan viroksi. Tähän hoitaja vastasi: "Mutta minähän puhuin viroa!" Onneksi väsyneenä ja hormonihuuruissa ei edes tajua hävetä...:)
Vaan nyt petiin ja ihmettelemään pientä ihmettä. Kiitokset minun puolestani edellisen postauksen kaikille onnittelijoille!
Olemme siis K:n kanssa vielä synnärillä. Pientä terveysseurantaa tuli sen verran matkaan, että olemme täällä vielä muutaman päivän. Syytä huoleen ei terveyden puolesta ole.
Nyt voi jo sanoa, että erot suomalaisessa ja virolaisessa synnytyssairaalatoiminnassa ovat hyvin vähäiset ja nekin ovat enemmän sellaisia tyyli- ja tapaeroja. Noin lääketieteelliseltä kannalta vaikuttaisi, että täällä tarkastellaan kaikki ihan samat jutut kuin Suomessakin.
Mutta onhan tässä kieltämättä omaa eksotiikkaansa! Jännittyneenä odotan, millaista ruokaa laitoshuoltaja syöntiaikoina eteeni kantaa. On ollut riisivelliä, keitettyä tattaria, perunamuusia ja epäilyttävän näköisiä makkaransiivuja. Haarukat, veitset ja lusikat pitää itse tiskata eikä ruoka-annosten kanssa tule aina juomaa. Viimeinen ruokailu on klo 17 - 18, mikä tarkoittaa, että T on saanut raahata minulle iltapalaa. Imettäjän ruokahalu tuntuu olevan roima heti alusta lähtien, enkä millään selviäisi ilman evästä seuraavan aamun aamupalaan.
Kieliasia on suurin keskittymisen aihe. Hoitajissa tuntuisi olevan enemmistö venäjänkielisiä - toki kaikki puhuvat viroa. Eilen onnistuin aiheuttamaan pienen häkellyksen erään vahvasti venäläisittäin murtaen viroa puhuvan hoitajan kanssa. Olimme hississä matkalla osastollemme ja hän sanoi minulle melko pitkän lauseen jotakin asiaa. Sanoin hänelle, että muistattehan, että en osaa venäjää, toistatteko uudestaan viroksi. Tähän hoitaja vastasi: "Mutta minähän puhuin viroa!" Onneksi väsyneenä ja hormonihuuruissa ei edes tajua hävetä...:)
Vaan nyt petiin ja ihmettelemään pientä ihmettä. Kiitokset minun puolestani edellisen postauksen kaikille onnittelijoille!
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Kamferia varpaan väliin
Meillä on räkä lentänyt koko perheessä aika voimallisesti viimeiset puolitoista viikkoa. Tänään sain itse antibioottikuurin keuhkoputkentulehdukseeni ja neuvoja hyvin räkäisen ja kärsimättömän J:n kotihoitoon.
Taas kiinnitti huomioni se, että ns. kovan lääketieteen edustaja tarjoaa hanakasti myös kaikenlaisia luontaistuotteita oireiden helpotukseen. Minun täytyy oikeasti keskittyä siihen, etten näyttäisi hölmistyneeltä, kun lääkäri neuvoo hieromaan lämmittävää menthol-salvaa pojan jalkapohjiin ja varpaiden väleihin.
Eihän moinen varmasti ota jos ei annakaan, mutta tällaisia neuvoja tuntuu vain niin uudelta ja ihmeelliseltä kuulla.
Vaan kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen perhelääkäriimme. Muutaman käynnin jälkeen ko. lääkärikeskus tuntuu jo tutulta ja paikalla on aina sama lääkäri ja erittäin miellyttävä hoitaja, joka kyselee leppoisasti kuulumisia.
Ja voihan veljet, huomenna tosiaan vaihtuu vuosi eikä kovin suuria juhlasuunnitelmia ole ilmoilla. No, jospa Tulokkaamme innostuisi rakettien paukkeesta ja työntäisi itsensä lähiaikoina maailmaan. Armottoman flunssan kiintoisa puoli on ollut se, että olen lähes täysin unohtanut olevani raskaana.
Taas kiinnitti huomioni se, että ns. kovan lääketieteen edustaja tarjoaa hanakasti myös kaikenlaisia luontaistuotteita oireiden helpotukseen. Minun täytyy oikeasti keskittyä siihen, etten näyttäisi hölmistyneeltä, kun lääkäri neuvoo hieromaan lämmittävää menthol-salvaa pojan jalkapohjiin ja varpaiden väleihin.
Eihän moinen varmasti ota jos ei annakaan, mutta tällaisia neuvoja tuntuu vain niin uudelta ja ihmeelliseltä kuulla.
Vaan kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen perhelääkäriimme. Muutaman käynnin jälkeen ko. lääkärikeskus tuntuu jo tutulta ja paikalla on aina sama lääkäri ja erittäin miellyttävä hoitaja, joka kyselee leppoisasti kuulumisia.
Ja voihan veljet, huomenna tosiaan vaihtuu vuosi eikä kovin suuria juhlasuunnitelmia ole ilmoilla. No, jospa Tulokkaamme innostuisi rakettien paukkeesta ja työntäisi itsensä lähiaikoina maailmaan. Armottoman flunssan kiintoisa puoli on ollut se, että olen lähes täysin unohtanut olevani raskaana.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Täysinoppinut synnyttäjä
Nyt minä tiedän synnyttämisestä kaiken. Olen tänään istunut kolmella eri opastusluennolla synnytyksen saloihin. Yhdellä pähkäiltiin kivunlievitystä synnytyksen aikana, toisella synnytyksen kulkua noin muuten vain ja kolmannella tutustuttiin Pelgulinnan synnytyssairaalaan ja siihen, miten asiat siellä ollessa käytännössä pyörivät.
Kaksi viimeistä luentoa eivät sinällään olleet mitenkään välttämättömiä, otin ne lähinnä kielen oppimisen ja ilmapiirin tunnustelun kannalta. Kivunlievitystä käsitellyt luento sen sijaan oli erittäin hyvä ja pani miettimään muutamia juttuja vähän uudella tavalla.
Vietin todellakin lähes työpäivän mitan synnärillä, sillä päivään kuului myös neuvola- ja laboratoriokäynti. Lopultakin muistin kysyä neuvolan tädiltäni, miten on sikainfluenssarokotuksen laita. Hän sanoi, että perehdyttyään asiaan ei suosittelisi rokotetta raskaana oleville. Kuulemma kukaan hänen asiakkaistaan ei ole ilmoittanut rokotetta ottavansa, sillä sillä kaikki pelkäävät rokotteen mahdollisia sivuvaikutuksia.
Raskaana olevat kuitenkin saavat rokotetta ensi viikosta lähtien, mutta neuvolatätini mukaan "rokotteen ottaminen ja sen seuraukset ovat omalla vastuulla".
Huoh, ole tässä sitten jotakin mieltä ja tee päätös!
Kaksi viimeistä luentoa eivät sinällään olleet mitenkään välttämättömiä, otin ne lähinnä kielen oppimisen ja ilmapiirin tunnustelun kannalta. Kivunlievitystä käsitellyt luento sen sijaan oli erittäin hyvä ja pani miettimään muutamia juttuja vähän uudella tavalla.
Vietin todellakin lähes työpäivän mitan synnärillä, sillä päivään kuului myös neuvola- ja laboratoriokäynti. Lopultakin muistin kysyä neuvolan tädiltäni, miten on sikainfluenssarokotuksen laita. Hän sanoi, että perehdyttyään asiaan ei suosittelisi rokotetta raskaana oleville. Kuulemma kukaan hänen asiakkaistaan ei ole ilmoittanut rokotetta ottavansa, sillä sillä kaikki pelkäävät rokotteen mahdollisia sivuvaikutuksia.
Raskaana olevat kuitenkin saavat rokotetta ensi viikosta lähtien, mutta neuvolatätini mukaan "rokotteen ottaminen ja sen seuraukset ovat omalla vastuulla".
Huoh, ole tässä sitten jotakin mieltä ja tee päätös!
torstai 3. joulukuuta 2009
Leppoisia eläkepäiviä odotellessa
Postitin tänään joulupaketteja Suomeen ja muualle yli 400 Viron kruunulla (n. 25 euroa). Summa oli isompi kuin mitä kuvittelin ja vielä isommaksi se ajatuksissani paisui, kun luin tuoreesta Eesti Päevalehdestä virolaisten eläkkeistä.
Olen tiennyt, että eläkkeet ovat täällä niin pienet, että naurattaisi, jos ei itkettäisi. EP:n pääkirjoituksesta selvisi, että kaikkein pienin eläkemäärä, virolainen kansaneläke, on 2 008 kruunua kuussa. 128 euroa kuukaudessa.
Keskimääräinen eläke on silti sentään tänä vuonna hulppeat 4 723 kruunua kuussa, 301 euroa. En ihmettele enää hetkeäkään sitä, kuinka paljon eläkeläisiä näkee täällä toreilla ja kadunkulmissa myymässä esimerkiksi kukkia ja oman puutarhansa tuotteita. On pakko.
EP:n uutinen liittyi siihen, että tulevan vuoden alusta tietynlaista sairaanhoitoa ("hooldusravi") tarvitsevat joutuvat maksamaan siitä 100 kruunua päivässä, kun se on aiemmin ollut kokonaan valtion kustantama. Valitettavasti en täysin ymmärtänyt, minkälaisesta hoidosta on kyse, mutta usein tilanteet ovat sellaisia, että vanhus sairastuu eikä pärjää yksin kotona, mistä johtuen hän on muutaman viikon tässä "hooldusravissa". Kyseessä ei ole vanhainkoti, vaan hoidon piirissä voivat olla kaiken ikäiset.
Kun yksinäinen, kansaneläkettä saava, vuokra-asunnossa asuva vanhus sairastuu ja joutuu esimerkiksi kuukaudeksi hoitoon, hän maksaa siitä 3 000 kruunua. Tyhjillään seisovan asunnon vuokrakin pitäisi maksaa ynnä kaikki muut juoksevat kulut.
Sanoisinko, että tämä yhtälö on hieman haastava.
Olen tiennyt, että eläkkeet ovat täällä niin pienet, että naurattaisi, jos ei itkettäisi. EP:n pääkirjoituksesta selvisi, että kaikkein pienin eläkemäärä, virolainen kansaneläke, on 2 008 kruunua kuussa. 128 euroa kuukaudessa.
Keskimääräinen eläke on silti sentään tänä vuonna hulppeat 4 723 kruunua kuussa, 301 euroa. En ihmettele enää hetkeäkään sitä, kuinka paljon eläkeläisiä näkee täällä toreilla ja kadunkulmissa myymässä esimerkiksi kukkia ja oman puutarhansa tuotteita. On pakko.
EP:n uutinen liittyi siihen, että tulevan vuoden alusta tietynlaista sairaanhoitoa ("hooldusravi") tarvitsevat joutuvat maksamaan siitä 100 kruunua päivässä, kun se on aiemmin ollut kokonaan valtion kustantama. Valitettavasti en täysin ymmärtänyt, minkälaisesta hoidosta on kyse, mutta usein tilanteet ovat sellaisia, että vanhus sairastuu eikä pärjää yksin kotona, mistä johtuen hän on muutaman viikon tässä "hooldusravissa". Kyseessä ei ole vanhainkoti, vaan hoidon piirissä voivat olla kaiken ikäiset.
Kun yksinäinen, kansaneläkettä saava, vuokra-asunnossa asuva vanhus sairastuu ja joutuu esimerkiksi kuukaudeksi hoitoon, hän maksaa siitä 3 000 kruunua. Tyhjillään seisovan asunnon vuokrakin pitäisi maksaa ynnä kaikki muut juoksevat kulut.
Sanoisinko, että tämä yhtälö on hieman haastava.
tiistai 24. marraskuuta 2009
Pisteet Sepolle
Jatketaan lääkeaiheisissa merkeissä. Täällä blogissa en ole kertonut kurjaa ja meitä kovasti säikähdyttänyttä tapausta, joka sattui J:lle epäonnen päivänä. Poika sai ikävät palovammat oikeaan käteensä kuumasta vedestä.
Tänään kävimme viimeistä kertaa näyttämässä kättä lääkärille. Kädestä myös lopullisesti poistettiin siinä olleet siteet. Ilo oli suuri, kun huomasimme, että käden iho on jo lähes normaalin näköinen. Poika on kulkenut päivän kertoillen, kuinka "kiltti täti lapa pois", eli kuinka kiltti täti otti lapasen pois.
Palovammaa hoidettiin ei vietnaminsalvalla saatikka valkosipulisella flunssahillolla, vaan virolaisella Seppo-salvalla. Jokaisella lääkärikäynnillä hoitajat vaihtoivat käteen uudet siteet, joihin tätä harmaata paksua rasvaa voideltiin ja sitten painettiin ihoa vasten. Seppo-salva on kuulemma jonkun virolaisen lääkärin kehittämä aine palovammojen hoitoon.
En tiedä, mitä Seppo sisältää, mutta näköjään toimii. Tuntuu hämmästyttävältä, että J:n käden iho näyttää jo niin hyvältä.
Lopuksi varoituksen sana kaikille pienten lasten kanssa julkisissa tiloissa liikkuville: älkää päästäkö lapsianne lähelle juomavesiautomaatteja. Pienet kädet löytävät automaatin hanat vauhdikkaasti ja yllätys voi olla ikävä, kun tajuaa, että kylmän juomaveden lisäksi hanoista tulee myös todella kuumaa vettä.
Tänään kävimme viimeistä kertaa näyttämässä kättä lääkärille. Kädestä myös lopullisesti poistettiin siinä olleet siteet. Ilo oli suuri, kun huomasimme, että käden iho on jo lähes normaalin näköinen. Poika on kulkenut päivän kertoillen, kuinka "kiltti täti lapa pois", eli kuinka kiltti täti otti lapasen pois.
Palovammaa hoidettiin ei vietnaminsalvalla saatikka valkosipulisella flunssahillolla, vaan virolaisella Seppo-salvalla. Jokaisella lääkärikäynnillä hoitajat vaihtoivat käteen uudet siteet, joihin tätä harmaata paksua rasvaa voideltiin ja sitten painettiin ihoa vasten. Seppo-salva on kuulemma jonkun virolaisen lääkärin kehittämä aine palovammojen hoitoon.
En tiedä, mitä Seppo sisältää, mutta näköjään toimii. Tuntuu hämmästyttävältä, että J:n käden iho näyttää jo niin hyvältä.
Lopuksi varoituksen sana kaikille pienten lasten kanssa julkisissa tiloissa liikkuville: älkää päästäkö lapsianne lähelle juomavesiautomaatteja. Pienet kädet löytävät automaatin hanat vauhdikkaasti ja yllätys voi olla ikävä, kun tajuaa, että kylmän juomaveden lisäksi hanoista tulee myös todella kuumaa vettä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
