Tänään ilta-aterialla perhe keskustelee:
S: No, T, mitä jäi käteen tästä vuodesta?
J (ennen kuin T ehtii sanoa mitään): Nakki on loppu.
Tämän tyhjentävän vastauksen myötä toivotamme kaikille erinomaista uutta vuotta ja vuosikymmentä. Pysykää terveinä ja onnellisina.
torstai 31. joulukuuta 2009
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Kamferia varpaan väliin
Meillä on räkä lentänyt koko perheessä aika voimallisesti viimeiset puolitoista viikkoa. Tänään sain itse antibioottikuurin keuhkoputkentulehdukseeni ja neuvoja hyvin räkäisen ja kärsimättömän J:n kotihoitoon.
Taas kiinnitti huomioni se, että ns. kovan lääketieteen edustaja tarjoaa hanakasti myös kaikenlaisia luontaistuotteita oireiden helpotukseen. Minun täytyy oikeasti keskittyä siihen, etten näyttäisi hölmistyneeltä, kun lääkäri neuvoo hieromaan lämmittävää menthol-salvaa pojan jalkapohjiin ja varpaiden väleihin.
Eihän moinen varmasti ota jos ei annakaan, mutta tällaisia neuvoja tuntuu vain niin uudelta ja ihmeelliseltä kuulla.
Vaan kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen perhelääkäriimme. Muutaman käynnin jälkeen ko. lääkärikeskus tuntuu jo tutulta ja paikalla on aina sama lääkäri ja erittäin miellyttävä hoitaja, joka kyselee leppoisasti kuulumisia.
Ja voihan veljet, huomenna tosiaan vaihtuu vuosi eikä kovin suuria juhlasuunnitelmia ole ilmoilla. No, jospa Tulokkaamme innostuisi rakettien paukkeesta ja työntäisi itsensä lähiaikoina maailmaan. Armottoman flunssan kiintoisa puoli on ollut se, että olen lähes täysin unohtanut olevani raskaana.
Taas kiinnitti huomioni se, että ns. kovan lääketieteen edustaja tarjoaa hanakasti myös kaikenlaisia luontaistuotteita oireiden helpotukseen. Minun täytyy oikeasti keskittyä siihen, etten näyttäisi hölmistyneeltä, kun lääkäri neuvoo hieromaan lämmittävää menthol-salvaa pojan jalkapohjiin ja varpaiden väleihin.
Eihän moinen varmasti ota jos ei annakaan, mutta tällaisia neuvoja tuntuu vain niin uudelta ja ihmeelliseltä kuulla.
Vaan kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen perhelääkäriimme. Muutaman käynnin jälkeen ko. lääkärikeskus tuntuu jo tutulta ja paikalla on aina sama lääkäri ja erittäin miellyttävä hoitaja, joka kyselee leppoisasti kuulumisia.
Ja voihan veljet, huomenna tosiaan vaihtuu vuosi eikä kovin suuria juhlasuunnitelmia ole ilmoilla. No, jospa Tulokkaamme innostuisi rakettien paukkeesta ja työntäisi itsensä lähiaikoina maailmaan. Armottoman flunssan kiintoisa puoli on ollut se, että olen lähes täysin unohtanut olevani raskaana.
maanantai 28. joulukuuta 2009
Viimeisen kvartaalin päätteeksi
Muistin, että vuoden 2009 alussa tein tänne blogiin jonkinlaisen listauksen toiveista uuden vuoden suhteen. Katsotaanpa, ovatko toiveet toteutuneet vähääkään.
- "Viron kielen opiskelu saisi olla säännöllistä". Syksyllä tämä lopulta onnistui, sillä pääsin kielikurssille. Ja vaikka kotona ei enää tulekaan kirjojen ja levyjen kanssa opiskeltua, koetan silti jossakin määrin tietoisesti ja säännöllisesti kehittää kielitaitoani esimerkiksi lehtiä lukemalla.
- "Tallinnan museoissa ja nähtävyyksissä pitäisi käydä ja matkustaa muualla Virossa". No voi morjens. Tallinnan museoissa ja nähtävyyksissä en ole käynyt juuri lainkaan. Taisin keväällä käydä Kumussa, ja nyt syksyllä työn merkeissä muutamassa kohteessa. Myös eri puolilla Viroa matkustelu on ollut todella vähäistä.
- "Vuoden päätteeksi olisi kiva tuntea edes joku virolainen niin, että hänet voi kutsua kahville". Naapuruston suhteen tässä on onnistuttu. Meillä on mainiot välit useisiin naapureihimme ja kahville heitä tosiaan voi pyytää aina kun huvittaa.
- "Vuoden aikana pitää lukea vähintään 12 kirjaa". Pidän päiväkirjaa lukemistani kirjoista enkä halua ottaa sitä nyt esille, sillä alkaisi ärsyttää. En taatusti päässyt 12:een asti, mikä on todella, todella surkea suoritus. Tässä täytyy petrata ensi vuonna (mikä onkin tosi helppoa kahden alle kaksivuotiaan kanssa...).
- "Liikuntaa säännöllisesti ja ehkä jopa tavoittellisesti." Tämä oli liikuntaharrastusten suhteen ehkä huonoin vuoteni koko elämässäni. Olen rapakunnossa. Vuosi alkoi erittäin lupaavasti, kun sain säännöllisen juoksuharrastuksen käyntiin, mutta sitten alkoi sairasteluputki, sitten tulin raskaaksi, sitten aloin keksiä aina vain parempia tekosyitä. Hävettää.
- "Olisi hienoa päästä valokuvauskurssille". Olisi ollut, mutta en päässyt, mutta en myöskään niin aktiivisesti sellaista etsinyt. Kuvaushommia olen koettanut opiskella vähän itse ja talouden uusi digijärkkäri on vuoden ihanimpia asioita.
- "Karkkipäiväsysteemi jatkuu". Häh, mistä se puhuu?
- "Kantapäitä täytyisi rasvata, että sukkahousut pysyisivät ehjänä". Tämän vakavahenkisen toiveen toteuttamisessa olen onnistunut puuskittain. Yleensä en.
- "Viron kielen opiskelu saisi olla säännöllistä". Syksyllä tämä lopulta onnistui, sillä pääsin kielikurssille. Ja vaikka kotona ei enää tulekaan kirjojen ja levyjen kanssa opiskeltua, koetan silti jossakin määrin tietoisesti ja säännöllisesti kehittää kielitaitoani esimerkiksi lehtiä lukemalla.
- "Tallinnan museoissa ja nähtävyyksissä pitäisi käydä ja matkustaa muualla Virossa". No voi morjens. Tallinnan museoissa ja nähtävyyksissä en ole käynyt juuri lainkaan. Taisin keväällä käydä Kumussa, ja nyt syksyllä työn merkeissä muutamassa kohteessa. Myös eri puolilla Viroa matkustelu on ollut todella vähäistä.
- "Vuoden päätteeksi olisi kiva tuntea edes joku virolainen niin, että hänet voi kutsua kahville". Naapuruston suhteen tässä on onnistuttu. Meillä on mainiot välit useisiin naapureihimme ja kahville heitä tosiaan voi pyytää aina kun huvittaa.
- "Vuoden aikana pitää lukea vähintään 12 kirjaa". Pidän päiväkirjaa lukemistani kirjoista enkä halua ottaa sitä nyt esille, sillä alkaisi ärsyttää. En taatusti päässyt 12:een asti, mikä on todella, todella surkea suoritus. Tässä täytyy petrata ensi vuonna (mikä onkin tosi helppoa kahden alle kaksivuotiaan kanssa...).
- "Liikuntaa säännöllisesti ja ehkä jopa tavoittellisesti." Tämä oli liikuntaharrastusten suhteen ehkä huonoin vuoteni koko elämässäni. Olen rapakunnossa. Vuosi alkoi erittäin lupaavasti, kun sain säännöllisen juoksuharrastuksen käyntiin, mutta sitten alkoi sairasteluputki, sitten tulin raskaaksi, sitten aloin keksiä aina vain parempia tekosyitä. Hävettää.
- "Olisi hienoa päästä valokuvauskurssille". Olisi ollut, mutta en päässyt, mutta en myöskään niin aktiivisesti sellaista etsinyt. Kuvaushommia olen koettanut opiskella vähän itse ja talouden uusi digijärkkäri on vuoden ihanimpia asioita.
- "Karkkipäiväsysteemi jatkuu". Häh, mistä se puhuu?
- "Kantapäitä täytyisi rasvata, että sukkahousut pysyisivät ehjänä". Tämän vakavahenkisen toiveen toteuttamisessa olen onnistunut puuskittain. Yleensä en.
lauantai 26. joulukuuta 2009
Suklaaherkku
Tässä kohtaa pyhiä monissa keittiöissä todetaan, että oho, onpas jääkaappiin jäänyt voita ja että suklaatakin on kovasti syömättä.
Jotta arvokkaat aineet eivät menisi hukkaan, tässä resepti, johon voit, suklaat ja hulvattoman määrän sokeria voi upottaa. Ohjeen olen napannut netistä Jensenin kiusaus -nimisestä ruokablogista, jonka ohjeiden mukaan olen tehnyt monia muitakin maistuvia juttuja. Nämä suklaakeksit ovat tosin aivan omaa luokkaansa. Harjoitelkaa itsehillintää, sillä näitä tekee mieli vetää kerralla pellillinen. Onneksi ovat sen verran ruokaisia, että ei pysty.
Hillary Clinton Chocolate Chip Cookies
3 2/3 dl vehnäjauhoja
(1 tl suolaa)
1 tl ruokasoodaa
200 g huoneenlämpöistä voita
2,5 dl fariinisokeria
1 1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
4 3/4 dl kaurahiutaleita
170 g murskattua suklaata
Sekoita jauhot, suola ja sooda. Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa seos uudelleen vaahdoksi. Sekoita jauhot ja kaurahiutaleet joukkoon.
Lisää suklaarouhe varovasti käännellen. Paista 175 asteessa 8-10 minuuttia.
****
Tuosta taikinasta minä sain yli 50 pikkuleipää. Suklaana minulla oli n. 100 g tummaa suklaata (70 % kaakaota) ja loput Fazerin sinistä. Suola on sulkeissa, sillä sitä ei tarvinne käyttää, jos voissa on jo suola. Meillä ei ollut.
Ainesosien määrät ovat vähän hassuja, kun resepti on kaiketi käännetty jostakin amerikkalaisesta keittokirjasta. Mutta nuo määrät tuottivat ainakin minulla hyvän lopputuloksen. Tai no, kaurahiutaleita taisi mennä vain 4 desiä, joka sekin tuntui hurjalta määrältä, mutta sinne mössöön se upposi.
Taikina on tosi tiivistä tavaraa. Jonkun aikaa sähkövatkaimeni jaksoi pyöritellä, mutta sitten piti siirtyä isoon teräslusikkaan, joka sekin vääntyi solmuun.
Paistoaikaa meidän uunissamme riitti kuusi minuuttia.
Älkää kysykö, miksi pikkuleivillä on tuollainen nimi. Ei sentään Sarah Palin.
Lopuksi itsekehua: tämä on jokseenkin ensimmäinen kerta, kun jaan jotakin reseptiä. Kotiäitiys kehittää, sillä vielä pari vuotta sitten tarvitsin perunankeittoonkin reseptin.
(Postauksen otsikko on J:ltä, joka on kiitettävästi päässyt kaiken suklaisen makuun.)
Jotta arvokkaat aineet eivät menisi hukkaan, tässä resepti, johon voit, suklaat ja hulvattoman määrän sokeria voi upottaa. Ohjeen olen napannut netistä Jensenin kiusaus -nimisestä ruokablogista, jonka ohjeiden mukaan olen tehnyt monia muitakin maistuvia juttuja. Nämä suklaakeksit ovat tosin aivan omaa luokkaansa. Harjoitelkaa itsehillintää, sillä näitä tekee mieli vetää kerralla pellillinen. Onneksi ovat sen verran ruokaisia, että ei pysty.
Hillary Clinton Chocolate Chip Cookies
3 2/3 dl vehnäjauhoja
(1 tl suolaa)
1 tl ruokasoodaa
200 g huoneenlämpöistä voita
2,5 dl fariinisokeria
1 1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
4 3/4 dl kaurahiutaleita
170 g murskattua suklaata
Sekoita jauhot, suola ja sooda. Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa seos uudelleen vaahdoksi. Sekoita jauhot ja kaurahiutaleet joukkoon.
Lisää suklaarouhe varovasti käännellen. Paista 175 asteessa 8-10 minuuttia.
****
Tuosta taikinasta minä sain yli 50 pikkuleipää. Suklaana minulla oli n. 100 g tummaa suklaata (70 % kaakaota) ja loput Fazerin sinistä. Suola on sulkeissa, sillä sitä ei tarvinne käyttää, jos voissa on jo suola. Meillä ei ollut.
Ainesosien määrät ovat vähän hassuja, kun resepti on kaiketi käännetty jostakin amerikkalaisesta keittokirjasta. Mutta nuo määrät tuottivat ainakin minulla hyvän lopputuloksen. Tai no, kaurahiutaleita taisi mennä vain 4 desiä, joka sekin tuntui hurjalta määrältä, mutta sinne mössöön se upposi.
Taikina on tosi tiivistä tavaraa. Jonkun aikaa sähkövatkaimeni jaksoi pyöritellä, mutta sitten piti siirtyä isoon teräslusikkaan, joka sekin vääntyi solmuun.
Paistoaikaa meidän uunissamme riitti kuusi minuuttia.
Älkää kysykö, miksi pikkuleivillä on tuollainen nimi. Ei sentään Sarah Palin.
Lopuksi itsekehua: tämä on jokseenkin ensimmäinen kerta, kun jaan jotakin reseptiä. Kotiäitiys kehittää, sillä vielä pari vuotta sitten tarvitsin perunankeittoonkin reseptin.
(Postauksen otsikko on J:ltä, joka on kiitettävästi päässyt kaiken suklaisen makuun.)
torstai 24. joulukuuta 2009
Joulurauhaa
"Homme, kui see on Jumalale meelepärane, jõuab kätte meie Issanda ja Lunastaja armurikas sünnipäev. Ja seepärast olgu nüüd välja kuulutatud üleüldine jõulurahu, ja olgu kõik asjaosalised üles kutsutud seda püha pühitsema sobiliku hardumusega, ja ka muidu ennast üleval pidama rahulikul ja viisakal kombel.
Kes aga selle rahu vastu eksib ja jõulurahu seadusevastase või ka ebasobiva käitumisega rikub, seab ennast sellega raskendavate asjaolude kätte süüdi ja langeb karistuse alla, nagu seda igaühe kohta seadus ja korraldused ette näinud on. Ja lõpetuseks olgu kogu riigi elanikkonnale soovitud rõõmurikkaid jõulupühi ja jõulurahu, mis kestku terves riigis kanutipäevani."
Näillä vironkielisillä joulurauhan julistuksen sanoilla (jotka muuten ovat varsin täsmälleen samat kuin Suomessa) toivotamme me täältä lahden takaa levollista joulun aikaa kaikille blogimme parissa käyneille. Kiitos, että tänne vaivaudutte ja tulettehan ensi vuonna uudestaan!
Kes aga selle rahu vastu eksib ja jõulurahu seadusevastase või ka ebasobiva käitumisega rikub, seab ennast sellega raskendavate asjaolude kätte süüdi ja langeb karistuse alla, nagu seda igaühe kohta seadus ja korraldused ette näinud on. Ja lõpetuseks olgu kogu riigi elanikkonnale soovitud rõõmurikkaid jõulupühi ja jõulurahu, mis kestku terves riigis kanutipäevani."
Näillä vironkielisillä joulurauhan julistuksen sanoilla (jotka muuten ovat varsin täsmälleen samat kuin Suomessa) toivotamme me täältä lahden takaa levollista joulun aikaa kaikille blogimme parissa käyneille. Kiitos, että tänne vaivaudutte ja tulettehan ensi vuonna uudestaan!
tiistai 22. joulukuuta 2009
Pilkunviilausta neuvostoliittolaisittain
Meillä tuli lapsenhoitajamme kanssa puhetta J:n koko nimestä, mihin liittyen hän kertoi absurdin tarinan Neuvostoliiton ajalta.
Kun lapsenhoitajamme nyt jo aikuinen tytär syntyi, perheen kuului mennä jonnekin virastoon vahvistamaan lapsen nimi. Tyttären nimeksi he halusivat antaa kaksiosaisen nimen, jossa on väliviiva. Olkoot se nyt tässä vaikka Sirkka-Liisa.
Viraston luukulla asiaa hoitanut täti oli katsonut lapsenhoitajaamme pahasti ja paheksunut, eikö nuori äiti tunne lakia. Tovi aiemmin neuvostojohto oli nimittäin viisaudessaan antanut uuden säädöksen, jonka mukaan väliviivat nimissä kielletään, jonkinlaisista säästösyistä kai. Lapsenhoitajamme nauroi nyt tarinaa kertoessaan, että hän hämmentyi tilanteesta kovasti ja kysyi, saako edes yksiosaista nimeä antaa. No nimet sentään neuvostoajallakin syntyneillä oli, ja niin lapsesta tuli Sirkkaliisa, ilman toveri Andropovin paheksumaa väliviivaa.
Ihan toimiva nimi tyttärellä on, mutta harmillista kyllä nuori nainen saa edelleen selitellä, että ei, hänen nimensä kirjoitetaan yhteen, ilman viivaa.
Neukkulassa sitä osattiin keskittyä olennaiseen!
Kun lapsenhoitajamme nyt jo aikuinen tytär syntyi, perheen kuului mennä jonnekin virastoon vahvistamaan lapsen nimi. Tyttären nimeksi he halusivat antaa kaksiosaisen nimen, jossa on väliviiva. Olkoot se nyt tässä vaikka Sirkka-Liisa.
Viraston luukulla asiaa hoitanut täti oli katsonut lapsenhoitajaamme pahasti ja paheksunut, eikö nuori äiti tunne lakia. Tovi aiemmin neuvostojohto oli nimittäin viisaudessaan antanut uuden säädöksen, jonka mukaan väliviivat nimissä kielletään, jonkinlaisista säästösyistä kai. Lapsenhoitajamme nauroi nyt tarinaa kertoessaan, että hän hämmentyi tilanteesta kovasti ja kysyi, saako edes yksiosaista nimeä antaa. No nimet sentään neuvostoajallakin syntyneillä oli, ja niin lapsesta tuli Sirkkaliisa, ilman toveri Andropovin paheksumaa väliviivaa.
Ihan toimiva nimi tyttärellä on, mutta harmillista kyllä nuori nainen saa edelleen selitellä, että ei, hänen nimensä kirjoitetaan yhteen, ilman viivaa.
Neukkulassa sitä osattiin keskittyä olennaiseen!
torstai 17. joulukuuta 2009
Kylmää kyytiä
Arjen eksotiikkaa oli tänä aamuna tarjolla bussimatkalla kotoa keskustaan. Linja-auton ovien hydrauliikka ei oikein tykännyt kylmästä, mistä johtuen matkustajat saivat kiskoa bussin ovia kiinni - myös silloin, kun bussi liikkui. Hieman hirvitti, kun muutenkin täydessä linja-autossa mummot seisoivat portaalla aivan oven edessä ja ovi levähti vauhdissa auki.
Parin kilometrin hitaan matkanteon jälkeen bussikuski lopulta kuulutti, että ovien rikkoontumisen takia matkustajien pitää poistua kyydistä. Matkani keskustaan jatkui sitten johdinbussilla.
Tämä oli toinen kerta elämässäni, kun bussi hajosi matkan aikana. Edelliskerralla olin noin kymmenvuotias ja matkalla kotipaikaltani Jyväskylään siskoni luokse. Oli samoin kylmä ja jo pimeä talvi-ilta. Itä-Hämeen Liikenteen bussissa ei ollut lisäkseni muita matkustajia, kun kulkupeli alkoi nykiä jossakin säkkipimeällä, metsäisellä osuudella Rutalahdessa. Lopulta bussi hyytyi ja me lähdimme bussikuskin kanssa tarpomaan tähtitaivaan alla kohti lähintä taloa. Kännyköitähän ei noihin aikoihin ollut.
Siellä sitten istuin maatalon tuvan penkillä ja odottelin, että kuski sai soitettua vara-auton paikalle. Pari tuntia myöhemmin pääsin perille yhtä kokemusta rikkaampana.
Parin kilometrin hitaan matkanteon jälkeen bussikuski lopulta kuulutti, että ovien rikkoontumisen takia matkustajien pitää poistua kyydistä. Matkani keskustaan jatkui sitten johdinbussilla.
Tämä oli toinen kerta elämässäni, kun bussi hajosi matkan aikana. Edelliskerralla olin noin kymmenvuotias ja matkalla kotipaikaltani Jyväskylään siskoni luokse. Oli samoin kylmä ja jo pimeä talvi-ilta. Itä-Hämeen Liikenteen bussissa ei ollut lisäkseni muita matkustajia, kun kulkupeli alkoi nykiä jossakin säkkipimeällä, metsäisellä osuudella Rutalahdessa. Lopulta bussi hyytyi ja me lähdimme bussikuskin kanssa tarpomaan tähtitaivaan alla kohti lähintä taloa. Kännyköitähän ei noihin aikoihin ollut.
Siellä sitten istuin maatalon tuvan penkillä ja odottelin, että kuski sai soitettua vara-auton paikalle. Pari tuntia myöhemmin pääsin perille yhtä kokemusta rikkaampana.
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Nukkumaan, Teletapit, nukkumaan
Nukahdettuani taas sohvatuoliin samalla kun laitoin J:n päiväunille, en voi nyt olla muistelematta eilen katsomaamme dokumenttia, joka tuli Yleltä.
Ohjelma käsitteli unta ja sen merkitystä ihmiselle. Siinä mm. seurattiin tutkimusta (jossakin isossa amerikkalaisyliopistossa, en valitettavasti muista, missä), jossa koehenkilön annettiin nukkua vain kolme tuntia yössä muutaman vuorokauden ajan.
Oli aika karua katsottavaa, kuinka kovakuntoinen, tolkullinen aikuinen mies alkoi murentua. Unen puute aiheutti vakavia fyysisiä oireita ja lopulta muistaakseni viikon jälkeen lääkäreiden oli keskeytettävä koe.
Hurjaa oli nähdä, kuinka mies vähäunisten päivien aikana laitettiin ajokokeeseen ajoharjoitteluradalla. Kahden tunnin kokeen aikana mies nukkui pienissä pätkissä 25 minuuttia - silmät auki! Koe osoitti tutkijoiden mukaan kiistatta, että ihminen voi tarpeeksi väsyneenä todella nukkua avoimin silmin.
Itsekin tatamilla huhkineena oli myös kiintoisa katsoa, miten 20 vuotta karatea harrastanut mies teki treeneissä väsyneenä täydellisiä typeryyksiä. Harjoituksen lopuksi sensei ilmoitti miehelle, että sopii tulla takaisin vasta sitten, kun on nukkunut.
Koehenkilön tapauksessa ja dokumentissa muutenkin tuotiin esille väsymyksen ja liiallisen syömisen suhde. Jokin nälän tunnetta aivoissa säätelevä hormoni sekoaa, kun ihminen on väsynyt eikä ihminen tajua, että on kylläinen. Koehenkilökin alkoi muutaman päivän jälkeen ahmia aivan pöhköjä määriä ruokaa. Tutkijat kovasti pohtivat ohjelmassa sitä, että nykymaailman kiireinen elämäntyyli, jossa unelle ei muka ole aikaa, voi hyvinkin olla osasyynä myös jatkuvasti lisääntyvään liikalihavuuteen.
Eräs tutkija totesi dokkarin lopussa hienosti ja samalla karusti, että valitettavasti monilla ihmisillä ei enää ole tajua siitä, mitä on olla oikeasti virkeä ja kuinka hyvältä se tuntuu. Ihmiset elävät kuin sumussa kahvikupillisesta toiseen, vaikka luonto kiistatta määrää, että unta ei voi korvata kemiallisesti ja että lepoa tarvitsee suunnilleen sen kahdeksan tuntia vuorokaudessa (tässä kohtaa T katsoi minua ja sanoi, että joillakin se määrä on yhdeksän ja puoli...).
Koetetaanpa siis ihmiset nukkua tarpeeksi ja huolehtia siitä, että myös oma jälkikasvu nukkuu. Mietityttää se, kuinka paljon levollisempaa esimerkiksi kouluissa olisi, jos kaikki vanhemmat katsoisivat, että oma piltti tosiaan nukkuisi tarpeeksi. Elämä on liian lyhyt siihen, että sen tarpoo läpi unisena.
Ohjelma käsitteli unta ja sen merkitystä ihmiselle. Siinä mm. seurattiin tutkimusta (jossakin isossa amerikkalaisyliopistossa, en valitettavasti muista, missä), jossa koehenkilön annettiin nukkua vain kolme tuntia yössä muutaman vuorokauden ajan.
Oli aika karua katsottavaa, kuinka kovakuntoinen, tolkullinen aikuinen mies alkoi murentua. Unen puute aiheutti vakavia fyysisiä oireita ja lopulta muistaakseni viikon jälkeen lääkäreiden oli keskeytettävä koe.
Hurjaa oli nähdä, kuinka mies vähäunisten päivien aikana laitettiin ajokokeeseen ajoharjoitteluradalla. Kahden tunnin kokeen aikana mies nukkui pienissä pätkissä 25 minuuttia - silmät auki! Koe osoitti tutkijoiden mukaan kiistatta, että ihminen voi tarpeeksi väsyneenä todella nukkua avoimin silmin.
Itsekin tatamilla huhkineena oli myös kiintoisa katsoa, miten 20 vuotta karatea harrastanut mies teki treeneissä väsyneenä täydellisiä typeryyksiä. Harjoituksen lopuksi sensei ilmoitti miehelle, että sopii tulla takaisin vasta sitten, kun on nukkunut.
Koehenkilön tapauksessa ja dokumentissa muutenkin tuotiin esille väsymyksen ja liiallisen syömisen suhde. Jokin nälän tunnetta aivoissa säätelevä hormoni sekoaa, kun ihminen on väsynyt eikä ihminen tajua, että on kylläinen. Koehenkilökin alkoi muutaman päivän jälkeen ahmia aivan pöhköjä määriä ruokaa. Tutkijat kovasti pohtivat ohjelmassa sitä, että nykymaailman kiireinen elämäntyyli, jossa unelle ei muka ole aikaa, voi hyvinkin olla osasyynä myös jatkuvasti lisääntyvään liikalihavuuteen.
Eräs tutkija totesi dokkarin lopussa hienosti ja samalla karusti, että valitettavasti monilla ihmisillä ei enää ole tajua siitä, mitä on olla oikeasti virkeä ja kuinka hyvältä se tuntuu. Ihmiset elävät kuin sumussa kahvikupillisesta toiseen, vaikka luonto kiistatta määrää, että unta ei voi korvata kemiallisesti ja että lepoa tarvitsee suunnilleen sen kahdeksan tuntia vuorokaudessa (tässä kohtaa T katsoi minua ja sanoi, että joillakin se määrä on yhdeksän ja puoli...).
Koetetaanpa siis ihmiset nukkua tarpeeksi ja huolehtia siitä, että myös oma jälkikasvu nukkuu. Mietityttää se, kuinka paljon levollisempaa esimerkiksi kouluissa olisi, jos kaikki vanhemmat katsoisivat, että oma piltti tosiaan nukkuisi tarpeeksi. Elämä on liian lyhyt siihen, että sen tarpoo läpi unisena.
tiistai 15. joulukuuta 2009
Kutri-Helenan joulutoimet
Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena ja ilman sikainfluenssaa, vaikka blogissa hiljaista on ollutkin.
Tällä välin olemme mm. leiponeet ensimmäisen setin piparkakkuja, mihin toimeen myös J osallistui ahkerasti. Poikamme ei tee poikkeusta kaikkien tuntemieni ihmisten joukossa: piparitaikina tuntui maistuvan paremmin kuin valmiit kakut.
En ole selvinnyt tekemään taikinaa itse, vaan ostin valmista. Virolaisessa piparkakkutaikinassa on enemmän pippuria kuin suomalaisessa. Suussa todellakin tuntuu hienoinen polte. Ei lainkaan hullumpaa, vain erilaista kuin mihin on tottunut.
Tällä välin olemme mm. leiponeet ensimmäisen setin piparkakkuja, mihin toimeen myös J osallistui ahkerasti. Poikamme ei tee poikkeusta kaikkien tuntemieni ihmisten joukossa: piparitaikina tuntui maistuvan paremmin kuin valmiit kakut.
En ole selvinnyt tekemään taikinaa itse, vaan ostin valmista. Virolaisessa piparkakkutaikinassa on enemmän pippuria kuin suomalaisessa. Suussa todellakin tuntuu hienoinen polte. Ei lainkaan hullumpaa, vain erilaista kuin mihin on tottunut.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Täysinoppinut synnyttäjä
Nyt minä tiedän synnyttämisestä kaiken. Olen tänään istunut kolmella eri opastusluennolla synnytyksen saloihin. Yhdellä pähkäiltiin kivunlievitystä synnytyksen aikana, toisella synnytyksen kulkua noin muuten vain ja kolmannella tutustuttiin Pelgulinnan synnytyssairaalaan ja siihen, miten asiat siellä ollessa käytännössä pyörivät.
Kaksi viimeistä luentoa eivät sinällään olleet mitenkään välttämättömiä, otin ne lähinnä kielen oppimisen ja ilmapiirin tunnustelun kannalta. Kivunlievitystä käsitellyt luento sen sijaan oli erittäin hyvä ja pani miettimään muutamia juttuja vähän uudella tavalla.
Vietin todellakin lähes työpäivän mitan synnärillä, sillä päivään kuului myös neuvola- ja laboratoriokäynti. Lopultakin muistin kysyä neuvolan tädiltäni, miten on sikainfluenssarokotuksen laita. Hän sanoi, että perehdyttyään asiaan ei suosittelisi rokotetta raskaana oleville. Kuulemma kukaan hänen asiakkaistaan ei ole ilmoittanut rokotetta ottavansa, sillä sillä kaikki pelkäävät rokotteen mahdollisia sivuvaikutuksia.
Raskaana olevat kuitenkin saavat rokotetta ensi viikosta lähtien, mutta neuvolatätini mukaan "rokotteen ottaminen ja sen seuraukset ovat omalla vastuulla".
Huoh, ole tässä sitten jotakin mieltä ja tee päätös!
Kaksi viimeistä luentoa eivät sinällään olleet mitenkään välttämättömiä, otin ne lähinnä kielen oppimisen ja ilmapiirin tunnustelun kannalta. Kivunlievitystä käsitellyt luento sen sijaan oli erittäin hyvä ja pani miettimään muutamia juttuja vähän uudella tavalla.
Vietin todellakin lähes työpäivän mitan synnärillä, sillä päivään kuului myös neuvola- ja laboratoriokäynti. Lopultakin muistin kysyä neuvolan tädiltäni, miten on sikainfluenssarokotuksen laita. Hän sanoi, että perehdyttyään asiaan ei suosittelisi rokotetta raskaana oleville. Kuulemma kukaan hänen asiakkaistaan ei ole ilmoittanut rokotetta ottavansa, sillä sillä kaikki pelkäävät rokotteen mahdollisia sivuvaikutuksia.
Raskaana olevat kuitenkin saavat rokotetta ensi viikosta lähtien, mutta neuvolatätini mukaan "rokotteen ottaminen ja sen seuraukset ovat omalla vastuulla".
Huoh, ole tässä sitten jotakin mieltä ja tee päätös!
maanantai 7. joulukuuta 2009
Hik
Mahani loikkii. Siellä asujalla on hikka.
Hikottelijan tulevat vaatteet on pesty, kantokoppa putsattu ja Kelan laatikko kaivettu esiin, jotta siitä saadaan taas ensivuode.
Hikkaajan arvioitu saapumisaika meille on aika tarkkaan neljän viikon päästä. Hän olisi kovasti tervetullut jo vähän aiemminkin.
Hikottelijan tulevat vaatteet on pesty, kantokoppa putsattu ja Kelan laatikko kaivettu esiin, jotta siitä saadaan taas ensivuode.
Hikkaajan arvioitu saapumisaika meille on aika tarkkaan neljän viikon päästä. Hän olisi kovasti tervetullut jo vähän aiemminkin.
torstai 3. joulukuuta 2009
Leppoisia eläkepäiviä odotellessa
Postitin tänään joulupaketteja Suomeen ja muualle yli 400 Viron kruunulla (n. 25 euroa). Summa oli isompi kuin mitä kuvittelin ja vielä isommaksi se ajatuksissani paisui, kun luin tuoreesta Eesti Päevalehdestä virolaisten eläkkeistä.
Olen tiennyt, että eläkkeet ovat täällä niin pienet, että naurattaisi, jos ei itkettäisi. EP:n pääkirjoituksesta selvisi, että kaikkein pienin eläkemäärä, virolainen kansaneläke, on 2 008 kruunua kuussa. 128 euroa kuukaudessa.
Keskimääräinen eläke on silti sentään tänä vuonna hulppeat 4 723 kruunua kuussa, 301 euroa. En ihmettele enää hetkeäkään sitä, kuinka paljon eläkeläisiä näkee täällä toreilla ja kadunkulmissa myymässä esimerkiksi kukkia ja oman puutarhansa tuotteita. On pakko.
EP:n uutinen liittyi siihen, että tulevan vuoden alusta tietynlaista sairaanhoitoa ("hooldusravi") tarvitsevat joutuvat maksamaan siitä 100 kruunua päivässä, kun se on aiemmin ollut kokonaan valtion kustantama. Valitettavasti en täysin ymmärtänyt, minkälaisesta hoidosta on kyse, mutta usein tilanteet ovat sellaisia, että vanhus sairastuu eikä pärjää yksin kotona, mistä johtuen hän on muutaman viikon tässä "hooldusravissa". Kyseessä ei ole vanhainkoti, vaan hoidon piirissä voivat olla kaiken ikäiset.
Kun yksinäinen, kansaneläkettä saava, vuokra-asunnossa asuva vanhus sairastuu ja joutuu esimerkiksi kuukaudeksi hoitoon, hän maksaa siitä 3 000 kruunua. Tyhjillään seisovan asunnon vuokrakin pitäisi maksaa ynnä kaikki muut juoksevat kulut.
Sanoisinko, että tämä yhtälö on hieman haastava.
Olen tiennyt, että eläkkeet ovat täällä niin pienet, että naurattaisi, jos ei itkettäisi. EP:n pääkirjoituksesta selvisi, että kaikkein pienin eläkemäärä, virolainen kansaneläke, on 2 008 kruunua kuussa. 128 euroa kuukaudessa.
Keskimääräinen eläke on silti sentään tänä vuonna hulppeat 4 723 kruunua kuussa, 301 euroa. En ihmettele enää hetkeäkään sitä, kuinka paljon eläkeläisiä näkee täällä toreilla ja kadunkulmissa myymässä esimerkiksi kukkia ja oman puutarhansa tuotteita. On pakko.
EP:n uutinen liittyi siihen, että tulevan vuoden alusta tietynlaista sairaanhoitoa ("hooldusravi") tarvitsevat joutuvat maksamaan siitä 100 kruunua päivässä, kun se on aiemmin ollut kokonaan valtion kustantama. Valitettavasti en täysin ymmärtänyt, minkälaisesta hoidosta on kyse, mutta usein tilanteet ovat sellaisia, että vanhus sairastuu eikä pärjää yksin kotona, mistä johtuen hän on muutaman viikon tässä "hooldusravissa". Kyseessä ei ole vanhainkoti, vaan hoidon piirissä voivat olla kaiken ikäiset.
Kun yksinäinen, kansaneläkettä saava, vuokra-asunnossa asuva vanhus sairastuu ja joutuu esimerkiksi kuukaudeksi hoitoon, hän maksaa siitä 3 000 kruunua. Tyhjillään seisovan asunnon vuokrakin pitäisi maksaa ynnä kaikki muut juoksevat kulut.
Sanoisinko, että tämä yhtälö on hieman haastava.
tiistai 1. joulukuuta 2009
Vaatteet on mun aatteet
Kävin eilen hyvin pitkästä aikaa pereklubi.com-nimisellä nettisivulla, joka keskustelufoorumiensa puolesta on erityisesti odottavien äitien suosiossa. Siis samaan tapaan kuin Suomessa on Vauva- ja Kaks plus -lehtien foorumit.
Päädyin tietysti lukemaan keskusteluketjua, jossa kirjoittelevat ne, joilla on laskettu aika tammikuussa. Siellä taivastellaan vaikka mitä ("kuinka usein käyt yön aikana vessassa", "onko verenpaineesi kunnossa", "oletko saanut suonikohjuja"), mutta minun silmääni osui keskustelu siitä, pitäisikö lapselle hankkia uusia vai käytettyjä vaatteita ja tarvikkeita.
En tiedä, onko vain sattumaa, mutta suomalaisessa kaveripiirissäni on jotenkin täysin itsestään selvää, että kaikki kierrättävät lastenvaatteita ja -varusteita. Se on niin tavallista, että sitä ei edes ajattele. Esimerkiksi J:mme vaatteista varmasti 90 prosenttia on käytettyjä. Vaunut, turvakaukalon, kantoliinan, sängyn patjoineen ja ties mitä muuta ostimme kierrätettynä.
Siksi olinkin hämmästynyt, kun virolaisäideistä (tai siis tästä keskustelun otoksesta) yllättävän moni kirjoitti, että ei voisi kuvitella lapselleen mitään käytettyä. Moni sanoi, että heistä tuntuu inhottavalta ajatus siitä, että lapsen vaate on ollut jonkun toisen päällä. Kun ei kuulemma tiedä, kuka ja miten ja millaisissa olosuhteissa on sitä käyttänyt. Jotkut äidit olivat valmiita käytettyjen vaatteiden hankkimiseen, mutta esimerkiksi sängyn patjaa he eivät ostaisi käytettynä koskaan. Yksi äiti ei suostuisi ostamaan edes käytettyä puista lastensänkyä, kun puupintaa ei hänen mukaansa voi saada kunnolla puhtaaksi edellisen käyttäjän hajuista ja pöpöistä.
Erään äidin aviomies oli kerrassaan kieltänyt käytettyjen tavaroiden oston, kun se tuntui ajatuksena niin pöyristyttävältä. Äiti kyseli foorumilla, ovatko muiden naisten miehet suostuneet käytettyjen asioiden hankintaan.
Yksi äiti sanoi, että hänellä on vaikeuksia majoittua hotelleissa, kun "huoneissa tuntuu olevan toisten ihmisten henki". Hänen mukaansa on epämiellyttävää maata sängyssä ja lakanoissa, joissa on ollut jo joku muu. Hmm, tällä perusteella ei kyllä voisi oikeastaan enää astua kotiovesta ulos.
Veikeää, miten erilaiset ajatustavat tämän asian suhteen voi olla. En minäkään lapselleni mistään roskalavalta napattua patjaa ottaisi, mutta kun tiedän, mistä tavara on peräisin ja näen itse laadun, niin eipä kyllä vähääkään askarruta se, onko jotakin paitaa käyttänyt yksi vai neljä lasta ennen meidän tenavaamme.
Suomessa ympäristöystävällisyys-näkökulma on vahva näissä kierrätyshommissa rahansäästön, yleisen järkevyyden ja näppäryyden lisäksi. Pereklubin keskustelua lukiessa kiinnitti huomiota sekin, että muutama kirjoittaja oikein erikseen korosti, että "niin, onhan se kierrätys myös ekologista". Jollakin tapaa minusta tässä näkyi se, että ympäristöasiat ja niiden esille nostaminen eivät Virossa ole vielä lähimainkaan yhtä tuttuja kuin Suomessa, kun asiaa tarvitsee niin kovasti painottaa.
Mutta älkööt nyt kukaan virolainen pitäkö tätä sormi pystyssä kirjoitettuna nuhteluna, kunhan ihmettelen. Jokainen vaatettaa ja varustaa lapsensa niin isolla rahalla kuin haluaa. Pääasia, että vaatettaa.
Päädyin tietysti lukemaan keskusteluketjua, jossa kirjoittelevat ne, joilla on laskettu aika tammikuussa. Siellä taivastellaan vaikka mitä ("kuinka usein käyt yön aikana vessassa", "onko verenpaineesi kunnossa", "oletko saanut suonikohjuja"), mutta minun silmääni osui keskustelu siitä, pitäisikö lapselle hankkia uusia vai käytettyjä vaatteita ja tarvikkeita.
En tiedä, onko vain sattumaa, mutta suomalaisessa kaveripiirissäni on jotenkin täysin itsestään selvää, että kaikki kierrättävät lastenvaatteita ja -varusteita. Se on niin tavallista, että sitä ei edes ajattele. Esimerkiksi J:mme vaatteista varmasti 90 prosenttia on käytettyjä. Vaunut, turvakaukalon, kantoliinan, sängyn patjoineen ja ties mitä muuta ostimme kierrätettynä.
Siksi olinkin hämmästynyt, kun virolaisäideistä (tai siis tästä keskustelun otoksesta) yllättävän moni kirjoitti, että ei voisi kuvitella lapselleen mitään käytettyä. Moni sanoi, että heistä tuntuu inhottavalta ajatus siitä, että lapsen vaate on ollut jonkun toisen päällä. Kun ei kuulemma tiedä, kuka ja miten ja millaisissa olosuhteissa on sitä käyttänyt. Jotkut äidit olivat valmiita käytettyjen vaatteiden hankkimiseen, mutta esimerkiksi sängyn patjaa he eivät ostaisi käytettynä koskaan. Yksi äiti ei suostuisi ostamaan edes käytettyä puista lastensänkyä, kun puupintaa ei hänen mukaansa voi saada kunnolla puhtaaksi edellisen käyttäjän hajuista ja pöpöistä.
Erään äidin aviomies oli kerrassaan kieltänyt käytettyjen tavaroiden oston, kun se tuntui ajatuksena niin pöyristyttävältä. Äiti kyseli foorumilla, ovatko muiden naisten miehet suostuneet käytettyjen asioiden hankintaan.
Yksi äiti sanoi, että hänellä on vaikeuksia majoittua hotelleissa, kun "huoneissa tuntuu olevan toisten ihmisten henki". Hänen mukaansa on epämiellyttävää maata sängyssä ja lakanoissa, joissa on ollut jo joku muu. Hmm, tällä perusteella ei kyllä voisi oikeastaan enää astua kotiovesta ulos.
Veikeää, miten erilaiset ajatustavat tämän asian suhteen voi olla. En minäkään lapselleni mistään roskalavalta napattua patjaa ottaisi, mutta kun tiedän, mistä tavara on peräisin ja näen itse laadun, niin eipä kyllä vähääkään askarruta se, onko jotakin paitaa käyttänyt yksi vai neljä lasta ennen meidän tenavaamme.
Suomessa ympäristöystävällisyys-näkökulma on vahva näissä kierrätyshommissa rahansäästön, yleisen järkevyyden ja näppäryyden lisäksi. Pereklubin keskustelua lukiessa kiinnitti huomiota sekin, että muutama kirjoittaja oikein erikseen korosti, että "niin, onhan se kierrätys myös ekologista". Jollakin tapaa minusta tässä näkyi se, että ympäristöasiat ja niiden esille nostaminen eivät Virossa ole vielä lähimainkaan yhtä tuttuja kuin Suomessa, kun asiaa tarvitsee niin kovasti painottaa.
Mutta älkööt nyt kukaan virolainen pitäkö tätä sormi pystyssä kirjoitettuna nuhteluna, kunhan ihmettelen. Jokainen vaatettaa ja varustaa lapsensa niin isolla rahalla kuin haluaa. Pääasia, että vaatettaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)