perjantai 27. kesäkuuta 2008

Kotona taas

Blogissa on ollut hiljaista. Vietimme juhannuksen aikaa mummolassa. Suomen kesä on niin hieno ja rantasauna ihan paras. Chili-juusto-Vilhelmistä tuli uusi makkarasuosikkini.

J:kin pääsi juhannuspäivänä ensimmäistä kertaa saunaan. Toki tapahtuma oli varsin maltillinen, eli pari minuuttia istuskelua saunan alalauteilla minun sylissäni ja sitten soikosta vettä päälle. Mutta saunottu on, eikä poika näyttänyt tapahtuneesta kärsineen.

Mummolassa tuli seurattua tarkasti EM-jalkapalloa. Meillä ei edelleenkään ole telkkaria, joten hienoista ahdistusta aiheuttaa se, että sunnuntain finaali taitaa jäädä näkemättä. Pojan kanssa ei taida vielä viitsiä lähteä mihinkään Matsi-baariin (onkohan sellainen vielä Jyväskylässä?) katsomaan peliä jättiruudulta.

Tässä myös vielä terveiset mummolaan, jossa on juhannuksen aikana siirrytty internet-aikaan. Jee! Tänään jo luotiin ensimmäinen kuvayhteys Skypellä mummon ja lapsenlapsen välille ja hyvin sujui.

Tänään siis palasimme kotiin ja nyt edessä ovat viikot, jolloin meillä on kesävieraita lähes taukoamatta. Tervetuloa kaikille!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä jalkapallokatsomosta (ei kuitenkaan ihan Wienistä, valitettavasti)! Kunhan saatiin Iglesiaksen Enrique pois kentältä, heitettiin pallo peliin. Nyt vaan pitäis päättää, kumman puolesta tuulettaa...

Ylen nettisivuilla on reaaliaikainen peliseuranta, katsastahan sieltä.

Kyllä se Matsi-baari on Jyväskylässä Asemakadulla edelleen.

Hups, melkein teki Saksa oman maalin! Sori, pakko kääntää molemmat silmät töllöä kohti.

Related Posts with Thumbnails