Alan päästä baltialaistumisessani siihen pisteeseen, että ruokapöydässämme on ruvennut näkymään useammin pelmenejä. Pelmeni on siis jokseenkin sama kuin italialainen tortellini: vehnätaikinanyytti, jonka sisässä on jotakin suolaista, tavallisimmin jauhelihaa.
Pelmeni on oiva ruoka siinä mielessä, että sitä voi pitää pakastimessa hätävararuokana, se valmistuu nopeasti ja isompi lapsi tykkää niitä syödä. Yhdessä vihannesläjän kanssa siitä saa aivan kelpo aterian. Pelmeneitä on kauppojen pakastealtaissa loppumattomat valikoimat, ja hinnat ovat olemattomat.
Aiemmin keittelin pelmenejä vedessä, mikä on ihan hyvä vaihtoehto. Sitten sain Kuus pelmeeni -nimisessä pelmeniravintolassa paistettuja pelmenejä, jotka yhdessä smetanan kanssa maistuivat erityisen hyviltä.
Jokin aika sitten kokeilin itse paistaa pelmenejä pannulla. Pannu oli liian kuuma ja jäiset lihanyytit ehtivät kärventyä pinnasta ennen kuin kypsyivät kunnolla.
Kysyin neuvoa lastenhoitajaltamme. Hän vinkkasi, että ensinnäkin pelmenit pitää paistaa voissa. Pannun pitää tietysti olla tarpeeksi miedon lämpöinen. Kun pelmenit ovat jokseenkin kypsät ja pinta ruskistunut, kannattaa pannulle heittää tilkka vettä, laittaa kansi päälle ja hauduttaa kökkäreitä hetken.
Näin olen nyt pari kertaa menestyksellisesti tehnyt, ja lapsi on kauhonut hillittömän määrän nyyttejä ruuakseen. Smetanaan dipaten, tietenkin.
Voinkin nyt siirtyä harkitsemaan seuraavaa askelta, joka onkin jo huomattavasti suurempi henkinen ponnistus. Nimittäin pelmenien tekeminen itse.
Nappasin kotikaupunginosamme syysmarkkinoilta taannoin mukaani uuden Tupperware-esitteen (keski-ikä, here I come...) ja huomasin, että Kipporvaara myy täällä sellaisia pelmenintekolevyjä. Reiällisen levyn päälle heitetään vehnätaikinalevy, sitten reikien kohdalle ladotaan täytettä ja laitetaan toinen taikinalevy päälle. Sen jälkeen ymmärtääkseni vielä laitetaan toinen muovilevy päälle, joka liimaa taikinalevyt yhteen ja syntyy valmiita nyyttejä.
No, en tiedä, teenkö tätä ostosta koskaan, mutta hyvä tietää, että apuvälineissä löytyy. Mahdetaankohan pelmenilevyjä esimerkiksi Suomessa myydä, kun ei ole pelmenintekokulttuuriakaan?
Mutta sen sijaan haluaisin tietää, voisiko pelmenejä tehdä puhtaaseen ruistaikinaan ja jos voisi, niin miten ne keittäessä / paistaessa / pakastaessa käyttäytyisivät? Osaisiko joku sanoa?
9 kommenttia:
Pelmeeniretsepte saab guugeldades üsna palju. Märksõnaga "pelmeenide valmistamine" hakkas silma selline:
http://kokkama.blogspot.com/2007/09/pelmeenid.html
Peaks täitsa ise ka katsetama...
Ja muide, eestlased ei pea end "baltlasteks" või üldse mingi müstilise "Baltia" osaks. Ütle eestlasele balt ja paremal juhul saad arusaamatu õlakehituse osaliseks.
Eestlased seostavad end pigem soome-ugri identiteediga, rohkem kui Soomes, minu tähelepanekute järgi.
Mm, pelmeenid! Peakski jälle vahelduseks lähimas Eesti-poes käima ja pelmeene sügavkülma varuma.
Tulin tegelikult kommenteerima Lauri kommentaari - tõsi ta on, baltlaseks end Eestis naljalt ei määritleta, ent pelmeenid kuuluvad kindlasti balti kultuuriruumi (või tegelikult pigem slaavi).
Olen muide ise ka märganud, et kui Soomes sugulasrahvaste teemat mainida või soome-ugri sõna kasutada, siis libiseb vastaspoole näole pisikeseks hetkeks selline arusaamatuse ilme. Soome-ugri ei ole mõistena kellelegi võõras, aga seda vist ei kasutata igapäevases kontekstis? Eestlaste identiteet toetub aga just paljuski "ugri-mugrile".
P.S. Hö, kommentti tuli ihan vahingossa viroksi!
Maris,
kommentoi jatkossa suomeksi, niin määki ymmärrän;)
Lauri ja Maris, vastaan nyt suomeksi, kun on liian hankalaa kirjoittaa viroksi...
Ensinnäkin kiitokset Laurille hyvästä blogivinkistä! Sieltähän löytyi vaikka mitä hyvää. Kyllä minä vielä joku kaunis päivä ponnistan ja teen itse pelmenejä.
Ja kiitos erittäin hyvästä Baltia-huomiosta! Näinhän se tosiaan on. Veikeä homma kyllä. Kaikkialla puhutaan Baltian maista, mutta virolaiset eivät tosiaankaan taida olla baltteja.
Maris, voi tosiaan olla, että tuo suomalais-ugrilaiseen kulttuuripiiriin kuuluminen on tavalliselle suomalaiselle jotenkin vieras näkemys. Luultavasti suomalais-ugrilaisuus on esimerkiksi kielitieteilijöille tutumpi asia.
Suomalainen ei varmaan koe itseään miksikään ugriksi, vaan ehkä kaikkein eniten pohjoismaalaiseksi. Voisin jopa kuvitellä, että suomalais-ugrilaisuus saattaa herättää jonkin hämärän mielikuvan pelottavasta idästä ja elämästä Uralin takana, mihin suomalainen ei yleensä halua liittyä millään tavalla. Tämä siis täysin oma perstuntuma-arvioni.
Hmm, tosi kiinnostava aihe tämä. Täytyypä pitää mielessä ja jututtaa ihmisiä asiasta kummallakin puolen lahtea.
Petra, :D
Petra, voi ei, ensi kerralla sitten! :)
Joo, emme todellakaan ole mitään ugreja, ja suomalais-ugrilainen on vain kielitieteellinen termi. Tavallinen suomalainen on vain suomalainen, ei useimmiten edes pohjoismaalainen.
Ruistaikinassa on yleensä sitko-ongelma eli se ei pysy niin hyvin kasassa kuin vehnätaikina. Siksi pelkkää ruista ei kuoressa voi olla, mutta toki vehnän sekaan voi laittaa n 1/3 ruista, silloin se vielä yleensä pysyy kasassa. Hauska lukea tätä blogia.
T
T, totta, suomalainen on enimmäkseen suomalainen.
Tuo sitkon puuttuminen onkin rukiin ainoa harmi. Mutta ihan totta, jotain tuollaista sekoitusta voisi kokeilla.
Venäjällä en ole käynyt, mutta pelmenejä olen kerran maistanut Helsingissä. Smetanasta en välittänyt, meni ilmankin. Ja siiderin kanssa alas kurkusta.
Lähetä kommentti