Pikkutyttönä ensimmäiset musiikkifanitukseni kohdistuivat brittibändi Pet Shop Boysiin. PSB:n levyt Behaviour ja Actually tutustuttivat minua brittipopin saloihin. Muistan kirjoittaneeni Ystäväni-kirjoihinkin, että lempilevyni on tuo Actually (näen lyijykynällä kirjoitetut tikkukirjaimet edelleen silmissäni).
Siksi olin tänään television ääressä suorastaan liikuttua, kun virolaisessa ajankohtaisohjelmassa Ringvaade alkoikin yhtäkkiä pyöriä PSB:n uusimman singlen, Togetherin, video. En ehtinyt nähdä ihan videon alkusekunteja ja ihmettelinkin, miksi ko. telkkariohjelmassa video näytetään. Kunnes yhtäkkiä tajusin, että video tapahtuu kovin tutun oloisissa maisemissa. Biisin minusta mahtavan positiivista henkeä huokuva video on kuvattu Tallinnassa. Huippua!
Että tässä nyt tapaatte ihmisen, kuka alkaa tyrskiä, kun tajuaa, että lapsuuden poppari-idolin ääni kuulostaa edelleen ihan samalta kuin 20 vuotta sitten. Kun ääni vielä yhdistyy nykyisiin asuinmaisemiin, on tunne-elämys taattu.
Videon löytää vaikka tältä PSB:n Facebook-sivulta.
Saanko lähteä diskoon, saanko, saanko?!
2 kommenttia:
Diskoonko? Mukuloitten kanssa autoillessa kuulin radiomainoksen:"Tervetuloa diskoomme. Avaamme viikonloppuisin jo kello 23..."
Siinä kohtaa radionsa sulki P.
Ja kas, alla salasanavahvistuksena on sana "angst"...
Tässä olet niin asian ytimessä. En edelleenkään ymmärrä, miksi keikat/diskot alkavat niin uskomattoman myöhään. Minusta tapahtumajärjestäjien on ihan turha selittää, että yleisö haluaa niin. Jos järjestäjä laittaa keikan alkamaan klo 20, niin jos tosissaan silloin haluaa tulla, niin varmasti tulee.
Tätä kirjoittaessa huomaan tulleeni vanhaksi. Ei sitä nuorena tyttönä ollut mikään ongelma lähteä diskoilemaan samaan aikaan, kun vanhemmat tekivät lähtöä nukkumaan...
Lähetä kommentti