keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Lahden takana -blogin huumorijoulukalenteri avaa 1. luukkunsa

Minun on jo aiempinakin vuosina pitänyt toteuttaa täällä blogissa joulukalenteri, mutta en ole saanut aikaiseksi. Vaan nyt lähtee!

Joulukalenterin jokaisesta luukusta tulee virolainen vitsi, luonnollisesti suomeksi käännettynä. En ole vitsejä itse keräillyt, vaan hommassa ystävällisesti auttaa minua Postimees-lehti, jossa julkaistaan joka päivä 5 - 7 virolaista anekdoottia. Valitsen siis päivän lehdestä yhden sutkauksen, jonka teille käännän.

Sen lisäksi, että joulukalenteri saattaa tuoda hymyn huulille, voi luukkuja availemalla ehkä saada aavistuksen virolaisesta huumorista. Nämä Postimehen jutut ovat minusta turhankin usein surkuhupaisan kömpelöitä, joskus raivostuttavan sovinistisia ja välillä taas hulppean hauskoja. Mikä parasta - ne ovat varmasti erilaisia tarinanpätkiä kuin mitä Suomessa kuulee, sillä jotenkin juttujen tyyli on minusta toisenlainen kuin suomalaisten vitsipalstojen huulenheitto. Lisäksi Postimehen vitsit tapahtuvat usein maaseudulla tai anekdoottiin liittyy muutoin jokin maaseutuun tai maalla elämiseen viittaava piirre.

Naurettavaa joulunodotusta ensimmäisen joulukalenterivitsin myötä!

JOULUKALENTERIN 1. LUUKKU:

Toimittaja kysyy maanviljelijältä:

"Eivätkö naapurit käy teillä varkaissa?"
"Eivät, miksi kävisivät?"
"Mutta minkä takia teillä sitten on pyssy kanalan oven pielessä?"
"Sen takia naapurit eivät varkaissa käykään!"

3 kommenttia:

U kirjoitti...

Jee, joulukalenteri! Tässä on toinen - av-kääntäjien joulukalenteri. Myös melko huumoripainotteinen...
http://thejoulukalenteri.blogspot.com

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa! Joulukalenteria on kaivannutkin.
Täytyykin käydä lukemassa viroksikin näitä. Syksyn opintojen jälkeen varmaan jo jotain ymmärtääkin.
t. E

S kirjoitti...

Öhö-öhö-huumori päivässä piristää! Täytyypä käydä katsomassa myös kääntäjien kalenteri :)

E, varmasti syksyn opiskelun jälkeen jo ymmärtää. Vitseillä on aina hyvä harjoitella. Tsemppiä opiskeluun!

Related Posts with Thumbnails