tiistai 8. helmikuuta 2011

Jääveistoksia

Matkalla bussipysäkille lasten kanssa törmäsimme tänään jääveistosnäyttelyyn Vapauden aukiolla. Kiinalaisen uuden vuoden alkamisen hengessä näytillä olivat jääveistokset kaikista kiinalaisista horoskoopeista.

Kännykkäkameran otoksissa yläkuvassa keikkuu apina taustanaan Jaanin kirkko ja alakuvassa hevonen (erityisen tärkeä vuonna 1966 ja 1978 syntyneille, muuten...), jonka taustalla näkyy hieman Viron vapaussodan muistomerkkiä. J:kin kuvassa näkyy.

Veistoksissa näkyi olevan jonkinlainen valaisusysteemikin, joten kynnelle kykevien kannattanee käydä katsomassa näitä ilta-aikaan, ennen kuin teokset sulavat pois.

 

 


Taloutemme teknisten härpättimien tilanteessa on taas tapahtunut muutoksia ja otin veistoksista myös videokuvaa, ja alan nyt ihmetellä, miten videopätkän saisi luonnikkaasti tänne. Ja saahan sen. Jatkossa toivonkin, että voisin silloin tällöin lisätä videopätkiä hauskoista vastaantulevista jutuista.

Posted by Picasa

3 kommenttia:

Tiina Linkama kirjoitti...

Jään jännityksellä odottamaan Lahden takaisia street-guerilla-video-otoksia.

Eikä tässä ole pientäkään viitettä ivaan.

Vaan on kysymys, jonka edessä itse jatkuvasti olen:

Miten kuvata ihmisiä kadulla?

Minähän kuvaan ihan mitä vaan, öttiäisiä ja taivaanilmiöitä ja kaikkea siitä väliltä.

Mutta kaikkein ihanin, runsain ja houkuttelivin kuvausmateriaali olisivat ihmiset.

Tässä olen törmännyt jatkuvasti ongelmiin. Erityisesti Virossa! Ihmiset ovat todella haluttomia tulemaan kuvattaviksi!

Kaksi kertaa on kimppuuni lähes käyty, on vaadittu että tyhjennän filmin kamerasta (vanha tieto miten toimia, pysyy vahvana mielessä.) Eräs vanha rouva Haapsalun torilla piti minulle hyisen pitkän saarnan siitä, miten VIROSSSA ON KIELLETTTY IHMISTEN KUVAAMINEN.

Potaskaa tietenkin. Mutta häkellyin niin, etten osannut vastata tädin syytöksiin lainkaan. Ja silloin minulla olisi kuitenkin ollut vetää taskusta kansainvälinen, Virossa myönnetty lehdistökortti, jonka periaatteessa pitäisi avata minulle ovia paljon keskeisimpiinkin paikkoihin, kuin Haapsalun tori.

Pitkä höpötys minulta taas. Palaan kysymykseni ytimeen: oletko huomannut ihmisten reaktioita valokuvaamiseen? (Toki arvaan, että jos kuvauksessa käyttää suhteellisen pientä härpätintä - lue: kännykkä - ei myöskään kiinnitä huomiota samalla tavoin kuin jos vetää esiin tavallani kameran kera ISON putken. Toivotonta!)

Olen sitä mieltä, että virolaisilla, varsinkin vanhemmilla ihmisillä, on jokinmoinen atavistinen pelko kameraan. Ja uskon, että siihen on syy jälleen Stalinin sylttytehtaiden ajassa. Kuvaaminen tarkoitti kiinni jäämistä, joutumista arkistoihin, listoille jne...

Jään odottelemaan hyviä kuvia ja videoita ja yritän itse omalta puoleltani ratkaista ongelmaa - miten kuvata ihmisiä ilman että joka ruudussa tuijottaa vihaiset silmät kameraan.

savisuti kirjoitti...

Tosi hienoja jääveistoksia, myös ne mitkä tuolla takana näkyy! Kiva jos laitat videoitakin!

S kirjoitti...

Tiina, erittäin aiheellinen kommentti. Jaa että oikein kielletty ihmisten kuvaaminen! No jopas oli tädillä tiukka linjaus! :D

Kyllä, olen kuvannut isolla tötteröllä ihmisiä erilaisia gallupeja varten Tallinnan kaduilla, ja aika monessa tapauksessa sai kyllä laittaa kaikki houkuttelutaitonsa peliin, että ihmisen kuvaan sai.

Toisaalta olen yhtä lailla kohdannut ihmisiä, jotka ovat olleet saman tien olleet valmiita kuvaan. Mutta kyllä se keskimäärin aika vastentahtoista on ollut.

Sen sijaan en ole tässä huomannut mitään eroa suomalaisten kuvaamiseen verrattuna. Yhtä lailla suomalaiset kaduntallaajat saavat sätkyjä, kun heitä lähestyy iso putki kaulalla roikkuen.

Noihin ei saa kuvata -hyökkäyksiin pitäisi todella olla varmana ja harjoiteltuna hyvin selvät, tiiviit ja aukottomat perustelut, miksi missäkin saa kuvata.

Ja mitä tulee itse ihmisten kohtaamiseen ja kuvaamisen, niin itse koen, että todella avoimella, ystävällisellä ja maailmaasyleilevän hyväntahtoisella olemuksella yleensä ylitetään kuvauskitkat. Minä ainakin olen koettanut vakuuttaa ihmisille, että minulla ei ole mitään intressiä kuvata heitä huonosti - tahdon heistä yhtä hyviä kuvia kuin hekin.

Vaan kuvaan niin paljon vähemmän kuin sinä, että ei minulla näitä kokemuksia vielä paljon ole. Lisäksi voi olla sekin, että Tallinnan kaduilla on putki kaulalla kävelijöitä niin paljon enemmän kuin vaikkapa Otepäällä, että ei sitä kukaan noteeraa.

savisuti, jep, tosi hienoja veistoksia olivat. Koetan laittaa videon, mutta älä odota siltä liikoja. Se oli lähes täysin testimielessä otettu pätkä.

Related Posts with Thumbnails