perjantai 11. maaliskuuta 2011

Gorgeous blogger -palkinto

Lahden takana -blogi sai tällaisen kiertävän tunnustuspalkinnon Matkakertomus-blogin Anna-Kaisalta. Olen siitä kovin iloinen! On myös hämmentävää tajuta, että moinen muistaminen tulee lukijalta, jota en todellakaan henkilökohtaisesti tunne. Internet on ihmeellinen, niin kuin on monesti tullut todettua.

Mutta sitten itse palkintoon.

The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat.

Milloin aloitit blogisi?

Blogin aloitin keväällä 2008, kun muutimme Tallinnaan. Alussa ajattelin, että sekä T että minä kirjoittaisimme tähän suunnilleen tasapuolisesti, mutta kyllä tästä on tullut aika lailla minun juttuni. On T tainnut yhden postauksen tehdä!


Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?


Ainoa vähänkään punaiselta langalta vaikuttava asia lienee suomalaisperheen elämä Tallinnassa. Sen teeman ympärillä sitten pyörittelen kaikenlaista sälää. Alkujaan blogin piti olla vain yhteydenpitoväline sukulaisiin ja ystäviin ja postausten aiheidenkin kuvittelin pysyvän vain lasten kuulumisiin liittyvissä jutuissa. Nyt juuri lapsijuttuja taitaakin olla kaikkein vähiten...

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Ei niin mikään. Täytyisi olla aika meklari, että erottuisi maailman miljardien blogien joukosta. No, ei meitä Virosta bloggaavia suomalaisia nyt aivan hirveästi ole. Eikä varsinkaan sellaisia, jotka ovat juuri muuttamassa USA:aan :)

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Olen aina ollut innokas päiväkirjan pitäjä ja kaikenlaisten muistiinpanojen raapustaja. Ekan blogin perustin vuonna 2004, kun T ja minä kertoilimme häävalmisteluistamme (uuh, jotenkin aika siirappiromanttisen innokasta...). Opintoihin kuuluvan oppimispäiväkirjan pidin seuraavana vuonna samaten blogina - lehtorin lieväksi hämmennykseksi. Muun muassa näistä syistä oli blogin pitäminen luonteva valinta kertoa kuulumisia Tallinnasta Suomen suuntaan. Lisäksi tykkään roikkua netissä, inhoan puhelimella soittamista ja nämä yybermuodikkaat sosiaalisen median vimpulat ovat jotenkin viehättäviä.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Vastaan tähän samoin kuin aika moni muukin: kuvia saisi olla enemmän, niitä voisi käsitellä enemmän ja tehdä niistä esimerkiksi jotain kivoja koosteita. Kaksi pientä kuvausassistenttiani pitävät kuitenkin huolen siitä, että tällaisia harrasteita ei juuri nyt tarvitse miettiä. Kännykkäkamera on sentään ystävä, se on suunnilleen aina mukana.

Minä puolestani jaan palkinnon seuraaville bloggaajille:

Suomalaisena Virossa. Tämän blogin avulla pysyn kärryillä siitä, mitä Etelä-Virossa tapahtuu. Blogia olen seurannut siitä lähtien, kun muuttovalmistelumme Viroon alkoivat. Ja täällä on niitä kuvia! Hassua on se, että melkein kuvittelen tuntevani blogisti-Tiinan, vaikkemme ole koskaan tavanneet.

Munkkila. Meille kovin tärkeä ihminen lähti meille hyvin mieluiseen Baijeriin. Frau Doktorin kuulumisista on kiva kuulla blogin(-kin) kautta.

Madjaarien mailla. Tästä blogista on tullut uusia suosikkejani. Ulkosuomalaisen elämää Unkarissa on kiintoisa seurailla. Hyvin kirjoitettua kamaa, ja Unkarin elossa tuntuu olevan välillä hassuja yhtäläisyyksiä virolaisen elämänmenon kanssa.

Villa Inkeri. Tämän blogin löysin etsiessäni tietoa Kaliforniasta. Blogisti ei enää ole USA:ssa, mutta jäin silti koukkuun. Että voi olla kauniita kuvia, menkää ja ihastukaa!

Amerikan ihmeitä. Tuttu jos toinenkin on viime vuosina lähtenyt Suomesta maailmalle, niin myös Amerikan ihmeitä -blogin A. Kohta olemme samalla mantereella, mutta silti kaukana toisistamme. Täältä katsastan, miltä Bostonissa päin näyttää.

2 kommenttia:

Tiina Linkama kirjoitti...

No vot, posket kainosti punehtuneina täällä paukutan henkseleitäni niin, että koira pakenee paketta alakertaan.

Kiitos!

Ja samaan hengenvetoon: kiitos myös sinulle blogistasi, joka on verrattoman hyvin kerrottu ja sisältää aina mielenkiintoista havannointia täkäläisestä elämänmenosta. Usein nyöykyttelen tasatahtiin, että juu, juuri noin. Joskus taas ilahdun: kas, tuota en tiennytkään, mielenkiintoista!

S kirjoitti...

Ollos hyvä, kiitokset palautteesta ja samat sanat sinulle!

Related Posts with Thumbnails