Olen vähitellen oppinut ymmärtämään, että ruokasooda on huiman monikäyttöinen aine. Olen tiennyt, että sillä voi puhdistaa vessanpöntön, hopeat ja kuparit. USA:an muuttaessamme nykyisen kotimme jääkaapissa oli soodapurkki. Selvisi, että sooda imee itseensä epämiellyttäviä hajuja. Täällä myydään tätä tarkoitusta varten oikein erityisiä soodapurkkeja, joiden kyljet ovat sellaista harsomaista ainetta.
Nyt tiedän myös, että sooda poistaa hyvin oksennuksen hajua huonekaluista.
Meillä nimittäin kävi niin, että poloinen J sai äidin huolimattomuuden seurauksena auringonpistoksen. Maanantai oli täällä todella kuuma, paahteinen päivä. Sellaista kuumuutta en muista Suomessa tai Virossa koskaan kokeneeni. Olimme päivän aikana ulkona kolmesti, mutta ei kerrallaan juuri tuntia pidempää aikaa.
Illan tullen J alkoi selvästi hyytyä tavallista enemmän ja kun illallisen aika koitti, poika ei halunnut syödä ja oli vähällä nukahtaa ruokapöytään. Saimme kuitenkin houkuteltua J:n ottamaan edes vähän ruokaa ja juomaa. Pöydän äärestä J lähti vielä olohuoneen sohvalle, ja kun poika sinne pääsi, hän oksenti saman tien kaiken ulos. Sotku oli melkoinen, mutta se oli tietysti sivuseikka siinä kohtaa, kun vanhemmat säikähtivät ja alkoivat tosissaan hoitaa parempaan kuntoon.
J vietiin suihkuun ja sen jälkeen poju nukahti pyyhkeen sisään minun syliini ja nukkui viileässä huoneessa kylmä rätti otsallaan melkein 13 tunnin yöunet. Seuraavana päivän J olikin kunnossa, tosin vähän tavallista väsyneempi.
Tämä tapaus opetti todella konkreettisesti sen, että auringon kanssa ei ole leikkimistä ja lapset pitää saada juomaan päivän mittaan tarpeeksi, tuli mitä tuli.
Ja niin, opin, että sooda tosiaan irrottaa varsin hyvin pahan hajun huonekaluista. Oksennukset tietysti pestiin sohvasta saman tien ja pyyhin pinnat laimealla pyykinpesuainevedellä. Hajuhan ei siitä lähtenyt mihinkään. Googlauksen ja Facebookkauksen jälkeen ripottelin likaisiin kohtiin reilusti soodaa ja annoin olla yön yli. Seuraavana päivänä imuroitiin soodat pois ja hyvä tuli. Jäljelle jäi vain äidin morkkis siitä, että päästi tällaisen episodin tapahtumaan. Vaan tästä vahingosta kyllä viisastuttiin.
Mutta siitä olin ihmeissäni, että luottoneuvontajieni Marttojen nettisivuilta ei soodaohjetta löytynyt. En ymmärrä, Marttojen vinkeistä yleensä löytyy neuvot kaikkeen.
3 kommenttia:
Tärkeintä on tietenkin että pieni voi nyt hyvin!
Soodalla me siivosimme mm. Võsun Huvikummun keittiön vuosien mittaan rasvan hiljalleen tahmanneet seinät, ja vot, miten puhdasta tuli! Mutta sitä en tiennyt, että sooda myös poistaa oksosta hajun, erinomainen tiedonjyvänen, kiitos.
Kiitos, pieni voi nyt hyvin ja tuntuu, että uskoo nyt itsekin paremmin, kuinka tärkeää on pitää hattua päässä ja juoda aina silloin kun vanhemmat käskevät.
Joo, ihme ainetta onpi tuo. Täytyisi vain enemmän käyttää itsekin. Liian helposti tulee kaupasta otettua jykeviä myrkkyjä, kun voisi vain napata soodapurkin käteen.
Voi raasua kummipoikaa!
T-täti
Lähetä kommentti