Täkäläisessä kahvilakulttuurissa tiivistyy mielestäni hyvin monta piirrettä kalifornialaisesta elämänmenosta.
Kahvilasta haetaan kahvi mukaan, sitä ei nautita siellä.
Kahvi tarjoillaan aina erilaisiin "älä polta näppejäsi" -suojapapereihin ja varoituksiin kääritystä pahvimukista. Pahvikupin saa, vaikka joisi juomansa paikan päällä. Mukaan otettava juoma kannen ja pillin kera on oletus, ei poikkeus.
Ituhipeimmät (kiitos MK:lle Turkuun mieleenjääneestä termistä) tuovat kahvilaan oman mukinsa. Se on tarkkaan ottaen Whole Foods -kauppaketjusta ostettu termosmuki. Sen käyttäminen rauhoittaa ekologista omaatuntoa samalla kun ajelee hybridi-Lexuksella ostamaan Sproutsista orgaanisia omenoita.
Kahvilaan tullaan hyvin tavallisesti vain tekemään asioita, ei rentoutumaan, juttelemaan ja katselemaan ympärilleen eikä varsinkaan nauttimaan hitaasti hyvästä juomasta ja herkullisesta leivoksesta.
Kahviloiden tuottama jätemäärä on älytön. On niin kuvaavan kaksinaamaista, että pahvimukin suojakääreessä kerrotaan, kuinka kääreestä 10 prosenttia on kierrätettyä paperia. Valtavaa. Sanokaa se meksikolaisperheelle, joka lastaa Mi Pueblosta ruokaostoksensa vähintään kymmeneen surkeaan muovikassiin.
Vaikeinta minun on ymmärtää sitä, että kahvin kanssa ei voi istua alas, vaan matkaa pitää jatkaa muki kädessään. Onko kaikilla tosiaan niin kiire? Joillakuilla varmasti on, mutta on tavallista nähdä asiakkaita, jotka lompsivat rauhassa kahvilaan, ostavat mitä ostavat ja sitten palaavat takaisin autoonsa. Pitääkö aina olla liikkeessä?
Voi Tallinna ja hattupäiset mummot märältä haisevissa talvipompissaan Maiasmokkin kohvikissa, rahkaleivokset, joiden kalorimäärää kenenkään ei tule edes mieleen tiedustella ja porsliinikupista nautitut kuumat juomat - minulla on teitä ikävä! Samoin kaipaan maalaisjärkistä kuluttamista, jossa kauppakassin ottaminen mukaan ostoksille on tavallinen asia eikä mikään tiedostavuuspisteitä lisäävä tärkeilevä vihersuoritus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti