sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Pysäköinnistä maksaminen - näin se kuuluu tehdä

Virolaiset ovat teknisessä nokkeluudessaan välillä niin käteviä, ettei meinaa uskoa.

Tallinnassa pysäköinnistä maksaminen tapahtuu lähes pelkästään kännykällä. Kun kaupungissa ajaa pysäköintialueelle, on siellä vastassa kyltti, jossa lukee, mikä pysäköintialueen numero on. Autoilija soittaa kyltissä mainittuun puhelinnumeroon ja näpyttelee aluekoodin sekä auton rekisterinumeron. Parkkimaksu veloitetaan puhelinlaskussa.

Joskus taas voi olla tilanne, että parkkipaikka löytyy tienvarresta, eikä lähistöllä ole kylttiä, josta selviäisi, minkä hintainen parkkialue on.

Silloin (ja toki myös ensin mainitussa tapauksessa, isommalle parkkialueelle pysäköidessä) älypuhelimen käyttäjä voi ottaa käyttöön Pargi-sovelluksen. Se on systeemi, josta en keksi enää parantamisen varaa.

Kun auton saa parkkiruutuun, avataan puhelimesta Pargi, jolloin sovelluksen paikannusohjelma etsii puolestani, millä parkkialueella olen (alue voi olla esim. vanhakaupunki, muu keskusta, laitakaupunki - hinnat ovat erilaiset alueen mukaan).

Kun Pargi on muutamassa sekunnissa alueen löytänyt, sovellus kirjoittaa puolestani valmiin tekstiviestin pysäköintitietoineen, minkä minä napinpainalluksella lähetän. Näin alkaa pysäköintiaikani.

Kun palaan takaisin autolleni, avaan Pargin uudestaan ja painan pysäköintiajan lopettavaa nappia. Tässäkin tapauksessa pysäköintimaksu veloitetaan puhelinlaskussani.

Pargin ansiosta ei koskaan tarvitse huolia, onko mukana pikkurahaa pysäköintiä varten eikä tarvitse miettiä, pitäisikö vaikkapa kesken kyläilyn käydä työntämässä lisää rahaa automaattiin.

Maailmassa on toki isompiakin ongelmia kuin se, miten näppärästi yksityisautoilija saa parkkimaksunsa maksettua. Mutta jos kerran propellipäät jatkuvasti kaikkea uutta keksivät, niin onpa verratonta, että joku kehittelee näinkin näppäriä arjen apulaisia.

Ja kyllä, pysäköinnin voi edelleen maksaa ostamalla lipun tavallisesta kolikoilla toimivasta automaatista.

6 kommenttia:

Petra kirjoitti...

Näin on, että puhelimella maksaminen on tosi näppärää monessa asiassa, mm. tossa, muutta: miten propellipäät kehittäisivät vielä sellaisen sovelluksen, että voisi työliittymällä/-puhelimella maksaa laskuja omaan laskuun? Työnantajalle kun ei oikein kehtaa laittaa laskua kaiken maailman omista menoista;)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä muuta 'hyvää' Virosta tulee???

nim. olen suomalainen

S kirjoitti...

Petra, hyvä ajatus! Tuossa olisi jollekin propellipäälle työsarkaa.

Olen suomalainen, no nyt annoit minulle oivallisena postauksen aiheen, kiitos siitä! Ensimmäisenä tulevat mieleen Skype, Teeme ära! / Let's Do It World! -kampanja, Arvo Pärt, Eri Klas, Aino Kallas, Sakun alkoholiton bisse ja Kalevin mustikkarouhe-valkosuklaa.

Suomalaisia lehtiä lukiessa voisi päätellä, että Virosta tulee vain juoppoja, kultavarkaita tai suomalaisten työt vieviä rakennusmiehiä. Ja huoria ja ja murhamiehiähän täällä kadunnurkat suorastaan pullistelevat.

Ihan niin kuin Suomessakin, myös täällä on asioita ja ilmiöitä, jotka ovat aivan loistavia ja sitten on niitä, jotka voisi räjäyttää. Mutta täytyypä tosiaan tehdä postaus noista (minun mielestäni) hyvistä asioista ja toki tasapainon vuoksi myös sontalista.

Olen suomalainen, toivottavasti pysyt kuulolla kun em. postaukset tulevat. Kuulisin mieluusti, mitä mieltä niistä olet!

Anonyymi kirjoitti...

Jäämme odotamaan sontalistaa ja niitä kaikkia loistavia asioita. Kieltämättä sen on huomannut, että näissä IT-asioissa Virossa monasti ollaan vähän edelleen koti-Suomea.Halaa kummipoikaa ja nähdään toukokuussa!

T-täti

Anonyymi kirjoitti...

Ja joku hakkeri Valkovenäjältä pani koko Viron ja kaikki hallintovirastot eräiksi tunneiksi mottiin, siis shabotoi. Olkoon varoitukseksi kaikille muille liian suuresta riippuvaisuudesta sähköisistä tietojenkäsittelylaitteista!

Toni kirjoitti...

Olen kuullut tästä pysäköinninvalvonta menetelmästä ja näyttää toimineen hyvin! Suomeen pitäisi hankkia aivan samanlainen, helpottaisi parkkeerausta huomattavasti!

Related Posts with Thumbnails