Kirjasuositus

Olen viimeiset pari päivää ollut aivan pönttö sekaisin - kirjan takia. Sain vihdoinkin käsiini Sofi Oksasen uusimman romaanin Puhdistus (äiti, olen sulle vielä velkaa...). Luin sen eilisen ja tämän päivän aikana. J välillä hermostui, kun olin vain nenä kirjassa, mutta ei voinut lopettaa. Kyseessä on kuulkaas ihmiset aivan loistava opus, joka todella kannattaa lukea. Siinä ei ole mitään nättiä, kivaa tai herkkää, vaan se on aivan kamala, ahdistava ja inhottava, mutta silti nerokkaasti kirjoitettu. Oksanen on armoitettu sanankäyttäjä, miten joku osaakin. Tämä oli kirja, jota lukiessa minulla sattui mahaan ja itketti koko ajan eikä aina tehnyt mieli kääntää sivua, mutta silti vain oli pakko lukea.

Kirja tapahtuu Virossa ja sen päähenkilöt ovat virolaisia, joten senkin puolesta sitä oli nyt erityisen mielenkiintoista lukea. Luulen, että minulla menee nyt useampi päivä niin, että katson erityisesti vanhempia vastaan tulevia virolaisnaisia jotenkin eri tavalla. Niin, arvelen, että tämä kirja osuu naislukijoihin paremmin, mutta ehkä juuri siksi myös miesten pitäisi tämä lukea.

Kuka ei tunne Sofi Oksasta, voipi vilkaista vaikkapa tältä sivulta.


(Pahoittelen ylitsepursuavaa hehkutustani, huomenna tämä jo nolottaa, mutta kun se kirja vain oli niin hyvä.)

Tallinna-lukemia

Taas seuraa lainauksia Eesti Päevalehdestä, jossa tänään oli kiintoisia tilastoja Tallinnan 2007 "aastaraamatusta" eli vuosikirjasta (mikä voinee tarkoittaa kaupungin toimintakertomusta, en tiedä).

Tallinnassa on 401 372 asukasta, mikä on 29,9 % Viron asukasmäärästä. Tallinnalaisista virolaisia on 52,3 %, venäläisiä 38,5%, ukrainalaisia 3,9 %, valkovenäläisiä 2,1 % ja loput muita.

Viime vuonna Tallinnassa yöpyi 474 540 suomalaista, mikä lukema tekee meikäläisistä ylivoimaisesti suurimman ulkomaisten yöpyjien joukon. Seuraavaksi eniten kävi ruotsalaisia, n. 63 000 yöpymistä, sitten mm. saksalaisia, isobritannialaisia ja norjalaisia. Tuon listan muuten voi todella uskoa todeksi kävelemällä kesäisenä viikonloppuna vanhassakaupungissa. Esimerkiksi brittiläiset miesten polttariseurueet olivat kesällä täällä todella tavallinen näky.

Tallinnalaisen keskimääräinen kuukausipalkka oli viime vuonna 13 068 kruunua, eli 835,05 euroa. Määrä on noussut tasaisesti koko 2000-luvun. Vuonna 2003 keskipalkka oli 8 281 kruunua. Mutta eihän tuo vieläkään -totisesti- päätä huimaa.

Kun palkat nousevat, näyttävät nousevan myös autojen määrät. Viime vuonna Tallinnassa oli 481 autoa tuhatta asukasta kohti. Neljä vuotta sitten lukema oli 366. Eikö tuo ole prosentuaalisesti aika reipas nousu?

Poliisin rekisteröimiä rikoksia tapahtui viime vuonna 18 761, mikä on 10,9 % vähemmän kuin edellisvuonna. Tilastojen valossa näytettäisiin siis olevan parempaan menossa. Tappoja ja murhia rikoksista oli 32. Suurin osa rikoksista oli varkauksia, joita oli 10 761.

****

T ja minä kävimme tänään hammaslääkärissä. Itselläni on niin kevyt olo leukapielissä, kun suusta poistui noin kilo hammaskiveä. Muuta ei onneksi tarvinnut tehdä. Mutta sen vain sanon, että hammaslääkärissä on aina yhtä kamalaa, vaikka nytkin porien ja kaapimien takana oli mitä miellyttävin, luultavasti itseäni muutaman vuoden nuorempi naishammaslääkäri.

Perheelliset lukijat: miten saadaan puolivuotiaan lapsen suu auki, jotta siellä olevaa kahta hammasta voisi harjata? Parin ekan hampaidenharjauspäivän jälkeen J on päättänyt, että harjakset suussa eivät ole hänen juttunsa. Aikuinen on aika voimaton, kun tenava nipistää suun kiinni ja tuo vielä kädet kasvoille, että ei varmasti tarvitse tulla yrittämään.

Oheinen kuva on vielä sunnuntaiselta kirpparireissultani. Otoksessa näkyy Tallinnaa tyypillisimmillään. Vanhan puutalonalueen rinnalla voi aivan mainiosti kohota moderni bisneslasipalatsi.

Päivän ovi

Vauhdikkaasti kahdella postauksella joskus taannoin alkanut Tallinnan ovet -sarja saa vihdoinkin jatkoa. Tämä ovi löytyi Paide-kadulta, jossa eilinen kirpputori oli. Puisen parikerroksisen vanhan asuintalon ovessa oli mukavan persoonallinen ovi. Tämä kuva kyllä voisi olla Suomen ensimmäisestä pääkaupungista ja vaikkapa sen Port Arthurin kaupunginosasta.

Kirbuturg ja Sophia Lorenin ajohanskat

Sunnuntaiohjelmana suuntasimme J:n kanssa Uuskasutuskeskuksen eli kierrätyskeskuksen järjestämälle kirpputorille.

Löysin tiedon kirpparista Tallinnan kaupungin nettisivujen menovinkeistä. Oli kiintoisa lukea tapahtuman esittelytekstiä, jossa mainittiin, että "kirpputorit ovat muualla maailmassa erittäin suosittuja". Tiedote kertoi myös, että tänä viikonloppuna kyseinen kierrätyskeskus juhlisti sitä, että ensimmäisestä heidän järjestämästään kirppiksestä oli kulunut peräti vuosi. Kirpputoreissa on siis täällä vielä hieman eksotiikkaa.

Taitaapa olla niin, että yhteiskunnassa on täytynyt olla jo varsin pitkään jatkunut taloudellisen hyvinvoinnin tila, jotta kirpputorille olisi kysyntää. Kun virolaiset ovat viimeiset reilut 15 vuotta saaneet talouskasvun myötä mahdollisuudet tienata ja ostaa uutta, ei käytetty kirpparitavara ole paljon kiinnostanut. Nyt vähitellen alkaa aika olla kypsä siihen, että voi harkita hankkivansa vanhaa. Suomessahan taisi käydä vähän samoin. 1980-luvun pulleiden vuosien aikana ei kirppareista tiedetty. Sitten tuli lama ja kirpputorit tulivat jäädäkseen.

Tämänpäiväisellä kirpputorilla oli paljon hyvää ja hauskaa tavaraa, paljon väkeä, leppoisa tunnelma ja halvat hinnat. Minä tein kaksi ostosta. J sai sukkahousut ja minä itse ostin -naurakaa vain ihan vapaasti- nahkaiset, todella räyhäkkäät ajohanskat (n. 3,2 euroa). Nyt voin kuvitella olevani Sophia Loren, joka ajaa avo-Bugatilla mutkaisia italialaisteitä silkkihuivi hulmuten tautisen makeissa aurinkolaseissa ja istuvissa ajohanskoissa. Sääli, ettei ole Bugattia enkä asu Italiassa enkä näytä Sophia Lorenilta (jota muuten eräs T taloudessamme palvoo...).

Kuvat:
- Viileät ajohanskani
- "Kirpputori, tässä se on", ilmoitti kyltti
- Pari yleiskuvaa. Kirppari oli varsinaisen kierrätyskeskuksen pihalla. Onneksi ei satanut.

Pieniä kulttuurikohtaamisia lenkkipolun varrella

Aamuisella koiranlenkityskierroksella huvitti erääseen piha-aitaan spraymaalilla ruiskutettu teksti "PACTA", eli kyrilisin kirjaimin "rasta". Onkohan lähiseudullamme kovastikin venäjänkielistä reggae-väkeä?

Saman tien varrella, toisessa piha-aidassa puolestaan oli A4-kokoinen mainos Hyvinkäällä pidettävistä vanhojen työkoneiden markkinoista tai messuista, mitkä lie. Kyseisen talon pihalla olikin vanhaa traktoria ja muuta rompetta.

Kaikenlaista sakkia kaupunkiin mahtuu.

Lehtimarkkinointiasiaa

Koetan olla luomatta liian ruusuisia kuvia virolaisten kulttuuri- ja sivistyshenkisyydestä, mutta jos koulun aloitukseen liittyvät juhlallisuudet tekivät vaikutuksen, sen on tehnyt myös sanomalehti Eesti Päevalehden markkinointikampanjat.

Meidän tänne muuttaessamme EP:llä oli meneillään kampanja, johon kuului se, että lehti julkaisi romaanin joka viikko. Viikottaisista romaaneista muodostui kesän mittaan kirjasarja, jonka teema oli jotakin tyyliin "Nämä kirjat muuttivat maailmaa". Uusista kirjoista ei siis ollut kyse, vaan EP julkaisi yhtenäisessä asussa maailmankirjallisuuden klassikoita, joita lehden tilaajat ja irtonumeron ostajat saivat edukkaaseen hintaan ostaa.

Tuskin oli tämä sarja loppunut, kun lehdessä alkoi näkyä ennakkomainontaa uudesta kirjasarjasta nimeltä Eesti lugu. Sarja käsittää 50 virolaista teosta eri aikakausilta. Ennakkoon postissa tuli varsin tyylikäs vihkonen, joka esitteli kirjasarjan idean sekä lyhyesti kaikki siinä ilmestyvät kirjat. Tämäkin sarja etenee niin, että joka lauantai 20. syyskuuta alkaen ilmestyy uusi sarjan osa.

Lehden tilaajat saavat halutessaan ilmaiseksi kirjasarjan ensimmäisen kirjan, joka on Lennart Meren "Hõbevalge". Sen tilasimme, vaikka romaanin lukeminen viroksi voi olla vielä vähän liian suuri urakka.

Minusta on aikamoista, että lehti käyttää saman vuoden aikana markkinointibudjetistaan epäilemättä huomattavan suuren summan kaunokirjallisuuden julkaisemiseen. Rahat kun voisivat mennä esimerkiksi valomainoksiin kaupungilla, urheilutapahtumien sponsorointiin ja asiakastilaisuuksiin. Toki kirjasarjan julkaisussa on toinenkin rahoittaja takana, tässä tapauksessa tuttu Fazer, mutta markkinoinnissa päällimäisenä näkyy EP. Taloudellista tukijaa kyllä tarvitaankin, sillä EP:n levikki on 35 500. Esimerkiksi Hesarin kokonaislevikki on tällä hetkellä hieman päälle 419 000.

En tiedä muista, mutta minuun tällainen markkinointi uppoaa. Mielummin näen, että tilausmaksustani käytetään kruunuja kirjojen julkaisuun kuin vaikkapa iänikuiseen jalkapallojoukkueen tukemiseen.

Pussitettu

Tämä maa vielä hukkuu muovipusseihin. Muutaman kuukauden omatoimisen havainnoinnin jälkeen olemme tulleet toteamaan, että Tallinnassa kaikki pitää pussittaa.

Ilmiö kiteytyy ruokakaupan kassalla. Esimerkki eiliseltä: ostin tavallisten ruokatarpeiden lisäksi lapselle nokkamukin ja itselleni kasvorasvaa. Muki oli omassa pahvipaketissaan ja rasva omassaan. Mitä tekee kassarouva? Laittaa kyseiset tuotteet erilliseen muovipussiin. Olin liikkeestä niin hämmästynyt, että en tajunnut sanoa kassalle moisen olevan täysin tarpeetonta.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun kasöörit haluavat välttämättä laittaa muovipusseihin tavaroita, jotka meidän mielestämme ovat jo aivan hyvin pakattuja. Kun näin tapahtuu jokaisen asiakkaan kohdalla jopa useita kertoja, on seurauksena se, että kassajonot vetävät hitaasti.

Pienten muovipussien lisäksi maan täyttävät isommat muovikassit. Tallinnalainen ei näköjään halua tuoda kauppaan mukanaan omaa kauppakassia tai -koria. Kassajonossa voi nähdä, että vain aniharvalla on oma kantoväline mukanaan. Pöhköä.

****

Kuten nokkamukista saattoi päätellä, J:n kanssa on siirrytty ruokailutavoissa vaiheeseen kaksi. Toissapäivänä poika sai elämänsä ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa, perunamössöä. Toissapäivänä ja eilen touhu herätti lähinnä ihmetystä, mutta tänään lounasta syödessä tuntui, että J oli saanut oivalluksen. Pieni pottumuusiannos katosi lautaselta ja suu aukesi välillä komeasti lusikkaa odottamaan. Ruuan päätteeksi J sai vesihörpyt nokkamukista, mikä oli pojasta aivan hulvattoman hauskaa.

Ja ihme - Tallinnassa paistaa tänään aurinko! Täällä on viikkotolkulla vain satanut.

Karhunpoika sairastaa ja maahanmuuttajaa ottaa päähän

Ei, J on ihan terve ja iloinen itsensä (viime viikon nuha taisi liittyvä hampaan tuloon). Kipeänä on karvainen jäsen I, jota käytin tänään eläinlääkärissä. Silmissä on tulehdus ja kaulassa märkivä ihotulehdus, ns. hot spot. Näitä nyt sitten hoidellaan erilaisin salvoin. Märkä koira haisee pahalle, mutta mädälle haiseva märkä koira vielä pahemmalle...

Lääkärikäynti oli kuin suoraan maahanmuuttajan kulttuurishokkia ja sen ilmenemismuotoja esittelevästä opaskirjasta. Ongelma oli se perinteinen: kielitaito ei riitä. Itsensä tuntee kerta kaikkiaan invalidiksi ja älyn tasoltaan korkeintaan ameebaksi, kun koettaa saada asioita selväksi kömpelöllä viron kielellä, joka menee sitä huonommaksi, mitä hämmentyneemmäksi itsensä tilanteessa tuntee. Ja sitähän tuntee. Lääkäristä tulin ulos punaisena kiukusta ja noloudesta.

Koetan lohduttautua sillä, että tässä vaiheessa kielen opiskelua lemmikin terveyteen ja lääketieteeseen liittyvä sanasto ei ehkä voikaan olla vielä hanskassa, mutta silti jurppii. Onneksi eläinlääkäri oli pitkämielinen.

Mainostaja iski

Sähköpostiin oli putkahtanut postia yritykseltä, joka tarjoaa mahdollisuutta seurata Suomen televisiokanavia internetin välityksellä. Tarjous ei kiinnosta, mutta olin yllättynyt siitä, että Lahden takana -blogikin oli päätynyt mainostajan kohteeksi. Olen huomannut, että blogimaailmassa keskustellaan nyt kovasti siitä, pitäisikö bloggaajien ottaa sivuilleen mainoksia. Tässähän ei nyt ollut ihan suoraan kyse siitä (vaikka yritys toki toivoi, että heidän linkkinsä voisi laittaa blogiin näkyville), mutta vähän sinne päin kuitenkin.

Yleisin mielipide blogistaniassa tuntuu olevan se, että kyllä blogiinsa voi mainoksen korvausta vastaan ottaa, kunhan mainos ei ole silmille hyppivä ja ääntä pitävä hilavitkutin. Eihän sivun laidassa olevaa pientä linkkiä tarvitse kenenkään klikata. Samoin bloggaajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että mainoksen olisi hyvä liittyä jotenkin blogin aihemaailmaan. Olen aika lailla näillä linjoilla minäkin. Vai onko tämä sielunsa myymistä kapitalismin vanhalle vihtahousulle?

Tämän blogin tapauksessa sopivia mainostajia voisivat olla esimerkiksi laivayhtiöt, joita hanakasti käytämme. Vink, vink :) No, tuskinpa tarjouksia alkaa sadella. Joka tapauksessa tämä mainoshomma on kiinnostava nykymaailman ilmiö. Blogosfääri ja siellä liikkuvat massat ovat jo niin suuria, että yritykset eivät voi niitä enää millään ohittaa.

****

Tuonne sivupalkkiin aloin tehdä lupaamaani listaa kohteista, joissa Virossa olisi kiva käydä. Kovin on lyhykäinen vielä, mutta eiköhän se siitä silloin tällöin täydenny. Samoin palkissa näkyvät nyt listana käyttämämme postausten tunnisteet.

Hammaspeikko lannistuu

Lahden takana ollaan jälleen kotona. J ja minä olemme palanneet sukulointikierrokselta, johon kuului onnistuneesti J:n lähes kaikkien isovanhempien, tätien, setien, enojen ja serkkujen tapaaminen. Olen myös päässyt tutustumaan Singstar-pelin ihmeelliseen maailmaan todeten, että olen autuaasti pudonnut nykyisten hittibiisien kartalta.

Syksyn tulo näkyy Tallinnan lauttaliikenteessä. Matkustimme Suomeen ja takaisin Nordic Jet Linella, jossa oli kummallakin reissulla todella hiljaista. Tänään vajaata tuntia ennen lautan lähtöä Helsingistä terminaalissa oli tasan kaksi asiakaspalvelijaa lipputiskin takana ja minä imettämässä J:tä. Terminaalin kahvilakin oli kiinni, joten tunnelma oli lähes aavemainen.

Tähän aamupäivään kuului kahden tunnin pikavisiitti neuvolakaupunkiimme. Kuuden kuukauden ikäinen J on 70 senttiä pitkä ja painaa 8,6 kiloa. Neuvolan täti oli edelleen autuaan tyytyväinen, sillä lapsen kasvu edistyy täydellisesti käyrien mukaan.

Neuvolasta mukaan tarttui J:n ensimmäinen hammasharja ja ohjeet aloittaa harjaamisen opettelu saman tien. Annoin hammasharjan J:n käteen tutustuttavaksi lautan lähtöä odotellessa. Oli hauska katsoa, kuinka pienen ihmisen kasvoilla näkyi ensin täydellinen hämmästys ja sitten epäusko, kun hammasharjan harjakset koskettivat huulia ja ikeniä. J työnsi harjan monta kertaa pontevasti suuhun, mutta veti sitten sen kiireesti ulos ja tuijotti kummastuneena hassulta tuntuvaa vierasta esinettä. Iltatoimien aikaan kotona harjasin J:n hampaan ja ikenet, mikä taisikin tuntua pojasta aika mukavalta, sillä hän makasi rentona suu auki eikä pullikoinut vastaan lainkaan.

Huomenna on suuri päivä, sillä aiomme aloittaa J:n tutustuttamisen kiinteään ruokaan. Kenties siinä hommassa ovat avuksi Suvivirsi ja Partasieni-valssi, joita T pojalleen illalla lauloi.

Sitten vielä lyhyt pikavisa osastoon "Kielitieteilijän halvat huvit". Jos sanotaan runollisesti, että joku halajaa jonkin asian perään, niin mikä on tämän yksikön kolmannen persoonan halajaa-predikaatin verbin perusmuoto? Entä miten ko. verbi taipuu imperfektissä? Tätä pohdittiin erään kaverin kanssa, enkä silloin osannut vastata. Tänä iltana vaippaa vaihtaessa perusmuoto ja imperfekti ilmestyivät päähäni, mutta haluaisin kuulla, miten muut sanaa taivuttelisivat.

Keihäänheittäjä Andrus Värnik on Viron Matti Nykänen! Mutta siitä lisää myöhemmin, tämä sillisalaatti saa luvan tälle päivälle riittää. Kiitos ja anteeksi.

Terveisiä mummolasta

J ja S ovat tällä hetkellä mummolan notkuvien ruokapatojen äärellä, joten täällä Lahden takana on vähän hiljaisempaa.

J nukkuu päiväunia vuodelta 1966 peräisin olevissa vaunuissa ja minä virkkaan sekä syön itseni sairaaksi karviaisista ja luumuista. Kävelyllä metsätiellä koetan estää hirvikärpäsiä syömästä poikaamme.

Ja tadaa, kuinka ollakaan, valkovenäläisurheilijoita epäillään dopingista! Sehän tarkoittaa sitä, että sankari-Koji on nousemassa mitaleille.

Kõige-kõige Eesti

Jälleen jatkuu sarjamme "kopioi suoraan virolaisten sanomalehtien juttuja, niin ei tarvitse miettiä omaa sanottavaa". Otsikon mukainen juttu oli viikonlopun Eesti Ekspressissä. Suomeksi otsikko on "Kaikkein-kaikkein Viro", eli jutussa käsiteltiin asioita, jotka ovat täällä kaikkein suurimpia, pienimpiä, eteläisimpiä yms. Siitä oli hauska bongata kiinnostavia yksityiskohtia.

Tässä muutama poiminta jutusta.

Viron kaikkein vanhin majakka on Hiiumaan saarella, sijaitseva Kõpun majakka. Se valmistui vuonna 1531. Menee ehdottomasti Viron pakko käydä -kohteiden listalle (Itse asiassa, taidanpa tehdä tuonne palkkiin listan paikoista, joissa haluaisin Virossa käydä. Ei niitä muuten muista.)

Viron kaikkein läntisin kolkka on Saarenmaan saaren länsipuolella oleva pikkuinen Nootamaan saari. Siellä ei käsittääkseni ole asutusta.

Viron kaikkein korkein kohta on Suur Munamägi eli Suuri Munamäki, joka on 318 korkea ja sijaitsee kaakkoisvirolaisessa Haanjassa.

Kaikkein paksuin puu Virossa on tammi-Laurin tammi koillisessa Urvasten kunnassa. Tammi-Laurin tammen ympärysmitta on rinnankorkeudelta mitattuna kahdeksan metriä ja sen myös arvellaan olevan viron vanhin puu, noin 700 vuotta.

Manner-Viron keskipiste löytyy Tallinnan ja Tarton välisen maantien varrelta Adaverestä.

Kaikkien Virossa rengastettujen lintujen tunnusrenkaissa lukee "Estonia Matsalu". Matsalun kansanpuistossa Viron länsirannikolla on tutkittu ja rengastettu lintuja yli 50 vuotta.

Kaikkein suurin todennäköisyys kuulla Virossa latvian kieltä on Viron ja Latvian rajalla sijaitsevassa Valgan kaupungissa eli latviaksi Valkassa.


Kuvassa on Kõpun majakka. Kuva on napattu täältä.

Koulutielle

Koulut alkoivat Virossa eilen 1.9. Olen ollut varsin vaikuttunut siitä, miten koulujen alkaminen täällä huomioidaan.

Kuten pari postausta sitten mainitsin, koulujen alkamispäivä oli liputuspäivä. Kun eilen käveli kotikulmilla ja kaupungilla, lippuja näkyi koulujen lisäksi myös hyvin monen kodin lipputangossa (jotka täällä ovat yleensä sellaisia talon seinästä törröttäviä lyhyitä salkoja).

Tien päällä vastaan tuli paljon siististi pukeutuneita lapsia ja nuoria. Pikkulapsia koulupuvuissaan, teinityttöjä hameissa ja korkokengissään hajuvedeltä tuoksuen ja nuoria miehiä siisteissä puvuissa. Kouluun oltiin menossa tai sieltä tulossa. Koulupukuja näköjään joissakin kouluissa käytetään. Tästä olisi kiinnostava tietää lisää, samoin kuin koulujen omista päähineistä, vähän ylioppilaslakin mallisista, joita tulee vastaan.

Sekä T että minä olimme huomioineet päivän mittaan kukkakimppu kädessä kulkeneet lapset ja aikuiset. Tänään Pealinn-lehteä lukiessa meille selvisi, että tässä maassa todella on tapana viedä ainakin ensimmäisenä koulupäivänä kukkia opettajalle.

Lisäksi lehdissä on viimeisen viikon ajan käsitelty hyvin paljon koulun alkuun liittyviä asioita. Näin toki on Suomessakin, mutta jotenkin on tuntunut, että aiheesta on ollut erityisen runsaasti juttua. Kaupat tietysti ovat tykittäneet reppu- ja penaalimainontaansa jo viikkotolkulla.

Minulle kaikki tämä antaa sen vaikutelman, että koulutusta tässä maassa arvostetaan ja tapakulttuurissa on vielä rahtunen sellaista juhlallisuutta, jota soisi esimerkiksi Suomessakin olevan.

Lehdet kirjoittivat myös siitä, miten Viron venäläisissä kouluissa on koetettu nyt vuoden ajan saada opetusohjelmaan Viron kirjallisuutta, mutta kellään, ei edes opetusministeriöllä, ei oikein ole varmuutta siitä, puhutaanko luokkahuoneen oven takana Nekrasovista vai Krossista. Eesti Päevalehden pääkirjoituksessa myös ilmaistiin eräänä päivänä vakava huoli siitä, että venäläisten koulujen opettajakunnassa on edelleen kansankynttilöitä, joiden ajatusmaailma on kovasti neuvostohenkinen.

Shokkiuutinen!

Päivän kärkiuutinen on nyt selvillä. J:lle on puhjennut hammas. Olin asian huomattuani niin hämmästynyt, että meinasin pudota penkiltä, vaikka asia, öööö, taitaa kuulua ihmislapsen luonnolliseen kehityskaareen... Miten se nyt jo? Hammas näkyy ja tuntuu alhaalla edessä oikealla. Ehkä tosiaan alkaa olla aika siirtyä kiinteään ruokaan.

J:n nuha on paranemaan päin. Viime yönä sängyn päässä roikkui sipulia (kiitos, Väikeproua!) ja unet olivat oikein rauhalliset.

Eikä sitten viedä niitä tuliaseita kisakatsomoon

Kieltotauluja maailmassa piisaa, mutta Kadriorgin stadionin kupeessa oleva kokoelma on jo melko näyttävä.

Rohkenimme kuitenkin ihan turvallisin mielin eilen stadionin katsomoon. Kadriorgissa kisattiin Viron Kuldliigan (kuten Suomen Eliittikisa-sarja) kesän viimeinen osakilpailu, ja oli pakko lähteä bongaamaan olympiavoittaja Kanter. Hän heitti siellä ekan kilpailunsa voiton jälkeen.

Kanter olikin kova sälli. Hänelle oli luvattu jokin erityisbonuspalkinto, jos hän kiskaisee paremman tuloksen kuin mikä oli Pekingin voittoheitto. Viimeisellä mies sitten heitti 69,91 ja teki muutenkin todella tiukan sarjan.

Jos eivät Suomessa yleisurheilukatsomot pullistele, niin aika hiljaista oli Tallinnassakin. Radallakaan ei ruuhkaa ollut. Esimerkiksi naisten 100 aitoihin osallistui kaksi juoksijaa. Tämän päivän Eesti Päevalehdessä myös Kanter ihmettelee asiaa. Hän kummastelee vähäistä osallistujamäärää ja toteaa, että ei pelkällä harjoittelulla kehity, kisatakin pitää. "Harjoittelun maailmanmestareita kyllä riittää", hän toteaa.

Myös kaksi suomalaista oli kisaamassa. Keihäässä oli mukana Heiko Gross (kuka lienee?) ja 1 500 metriä juoksi Matti Viren. Eikös se ole sen partasuisen kaatuilijan poika?

Yleisöä ja kilpailijoita saattoi kyllä karkottaa järkyttävän kylmä ilma. Kuten stadionin taulusta näkee, asteita oli vaivaiset kymmenen. J oli kiedottu monin kerroin villaan ja hän viihtyi matkassa hyvin nukkuen välillä vaunussa ja välillä katsoen kisoja sylistä. Meillä oli kahvia termarissa, ja lähikahvilasta napattiin eväspullat. Päästiinpähän tänä kesänä koko perheen voimin edes yhteen tapahtumaan!

Kesästä siirryttiin sujuvasti syksyyn. Lämpömittari näyttää tällä hetkellä kokonaista 12 astetta, ja tänään alkavat Virossa koulut. Jälkimmäisen kunniaksi valtion virastot muuten liputtavat ja suosittavat sitä muillekin.

Kuvat ylhäältä:

- Stadionin portti kisapäivänä
- Mykistävä kieltotaulu
- Stadionin pääkatsomo
- Huomaa, että ei olla Suomessa, kun miesten keihään mittamiehet seisovat 65 metrissä!
- Lämpötila toi kesäisen urheilujuhlan tunnelmaa
- Olympiavoittja astuu kehään ja valokuvaaja etsii kuvakulmaa