Viron ehdottomasti suosituin pop/rock-yhtye on Tanel Padar & The Sun. Jos täällä halutaan iso virolainen nimi keikalle, tilataan tämä. Eikä syyttä, Tanelin poppoo rokkaa todella hyvin. Padar on täkäläinen supertähti, jonka kasvot ovat lehtien kansissa vähän väliä.
Samainen Tanel Padar voitti Euroviisut vuonna 2001 yhdessä Dave Bentonin kanssa.
Ohessa biisi, jonka tahdissa mossaan pitkin olohuonetta. Kuulostaa vähän aneemiselta tietokoneen kaiuttimista, mutta ehkä tästä saa vähän ideaa yhtyeen meiningistä.
tiistai 9. helmikuuta 2010
maanantai 8. helmikuuta 2010
Kisaveikkaus alkaa jälleen!
Juhuu, se on täällä taas: Lahden takana -blogin neljäs (muistaakseni) kisaveikkaus! Vancouverin talviolympialaiset alkavat 12.2.
Tällä kertaa veikkauksen aihe on ihan se perinteinen, eli
kuinka monta mitalia suomalaisurheilijat saavat tämänkertaisissa talviolympialaisissa.
Nakkaa veikkauksesi tämän postauksen kommenttilootaan perjantaihin 12.2. klo 18.00 mennessä. Vain yksi veikkaus per osallistuja. Kehitä itsellesi jokin nimimerkki, jotta osaan huhuilla voittajan perään. Jos samaa mitalimäärää veikanneita on useampi, voittaja arvotaan oikein veikanneiden kesken.
Palkintorintamalla heittäydytään terveelliseksi ainaisen suklaan sijaan. Voittajalle on luvassa virolaisia tyrnituotteita.
Bonuksena haluaisin kuulla kultakin veikkaajalta, mikä hänen mielestään on hienoin talviurheilulaji ja miksi. "Hienouden" saa kukin määritellä itse.
Lahden takana -kisastudio seuraa Vancouverin tapahtumia sen minkä vaipanvaihdolta ehtii.
Tällä kertaa veikkauksen aihe on ihan se perinteinen, eli
kuinka monta mitalia suomalaisurheilijat saavat tämänkertaisissa talviolympialaisissa.
Nakkaa veikkauksesi tämän postauksen kommenttilootaan perjantaihin 12.2. klo 18.00 mennessä. Vain yksi veikkaus per osallistuja. Kehitä itsellesi jokin nimimerkki, jotta osaan huhuilla voittajan perään. Jos samaa mitalimäärää veikanneita on useampi, voittaja arvotaan oikein veikanneiden kesken.
Palkintorintamalla heittäydytään terveelliseksi ainaisen suklaan sijaan. Voittajalle on luvassa virolaisia tyrnituotteita.
Bonuksena haluaisin kuulla kultakin veikkaajalta, mikä hänen mielestään on hienoin talviurheilulaji ja miksi. "Hienouden" saa kukin määritellä itse.
Lahden takana -kisastudio seuraa Vancouverin tapahtumia sen minkä vaipanvaihdolta ehtii.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Ruuneperi
Unohdin täysin Suomen Runebergin päivän, kunnes äiti siitä muistutti. Torttuja en selvinnyt leipomaan, mutta tänään käynti Tallinnan Nõmmen torilla korjasi asian.
Menimme torikahvilaan, jonka tiskissä nökötti yksi ainokainen runebergintorttu. T:n kanssa hihkuimme innosta ja päätimme syödä sen puoliksi.
Mikä loistava torttu! Kyseinen yksilö oli ehkä paras ruuneperi, mitä olen konsanaan syönyt. Minusta nimittäin valmiit ruuneperit ovat yleensä kamalan kuivia, joista mussuttaa ehkä neljänneksen muruset suupielistä tipahdellen ja kaapii epätoivoisena hillosilmää, että saisi edes vähän mehevyyttä suuhunsa (toista on itse tehtyjen kanssa, toki).
Tallinnalaisen torikahvilan torttu oli herkullisen mehevä. Punssi ei juuri maistunut, mutta muutoin torttu oli juuri niin kuin pitääkin. Heittämällä olisi mennyt ihan kokonainenkin yksilö, mutta nyt jaoimme kiltisti aviomiehen kanssa tämän ainokaisen.
Laskiaispullasesonkikin pukkaa päälle ja niitä jo täällä tiskeissä näkyy. Minulle ei ole selvinnyt, onko täällä skismaa hillo- ja mantelimassakoulukuntien välillä. Itse olen vahvasti ensin mainitun kannattaja.
Suomalaisia herkkuja on saatu viikonloppuna enemmänkin. Eilen illalla kävivät naapurit kylässä ja rouvalla oli mukanaan juuri uunista otettu maksalaatikko. Hän oli kaivanut joltakin suomalaiselta nettisivustolta maksalaatikon ohjeen ja oli tehnyt sitä nyt lyhyen ajan sisään jo toista kertaa, kun heidän lapsensa syövät sitä innolla. Hyvää se totisesti olikin. Minä sain vielä tarjota keskisuomalaista puolukkahilloa laatikon oheen. Eikä laatikossa ollut edes rusinoita, mikä on oikeus ja kohtuus.
Menimme torikahvilaan, jonka tiskissä nökötti yksi ainokainen runebergintorttu. T:n kanssa hihkuimme innosta ja päätimme syödä sen puoliksi.
Mikä loistava torttu! Kyseinen yksilö oli ehkä paras ruuneperi, mitä olen konsanaan syönyt. Minusta nimittäin valmiit ruuneperit ovat yleensä kamalan kuivia, joista mussuttaa ehkä neljänneksen muruset suupielistä tipahdellen ja kaapii epätoivoisena hillosilmää, että saisi edes vähän mehevyyttä suuhunsa (toista on itse tehtyjen kanssa, toki).
Tallinnalaisen torikahvilan torttu oli herkullisen mehevä. Punssi ei juuri maistunut, mutta muutoin torttu oli juuri niin kuin pitääkin. Heittämällä olisi mennyt ihan kokonainenkin yksilö, mutta nyt jaoimme kiltisti aviomiehen kanssa tämän ainokaisen.
Laskiaispullasesonkikin pukkaa päälle ja niitä jo täällä tiskeissä näkyy. Minulle ei ole selvinnyt, onko täällä skismaa hillo- ja mantelimassakoulukuntien välillä. Itse olen vahvasti ensin mainitun kannattaja.
Suomalaisia herkkuja on saatu viikonloppuna enemmänkin. Eilen illalla kävivät naapurit kylässä ja rouvalla oli mukanaan juuri uunista otettu maksalaatikko. Hän oli kaivanut joltakin suomalaiselta nettisivustolta maksalaatikon ohjeen ja oli tehnyt sitä nyt lyhyen ajan sisään jo toista kertaa, kun heidän lapsensa syövät sitä innolla. Hyvää se totisesti olikin. Minä sain vielä tarjota keskisuomalaista puolukkahilloa laatikon oheen. Eikä laatikossa ollut edes rusinoita, mikä on oikeus ja kohtuus.
perjantai 5. helmikuuta 2010
Uutissi Turust
Toissakesänä aloitin räjähtävästi kokonaisella kahdella valokuvalla kuvasarjani Tallinnan ovista. Sittemmin sarjassa on ollut hiljaista (kyllä se vielä joskus siitä...), mutta onneksi lahden pohjoispuolella ollaan aktiivisempia.
J:n kummitädiltä H:ltä sain postilaatikkooni kortin, joka esittelee turkulaisia ovia. Kuvat on ottanut turkulainen valokuvaaja Oleg Podberezni. Arsnet-nettipalvelussa voi käydä katsomassa, löytyykö ovien kuvista tuttuja uksia.
J:n kummitädiltä H:ltä sain postilaatikkooni kortin, joka esittelee turkulaisia ovia. Kuvat on ottanut turkulainen valokuvaaja Oleg Podberezni. Arsnet-nettipalvelussa voi käydä katsomassa, löytyykö ovien kuvista tuttuja uksia.
torstai 4. helmikuuta 2010
Ukrainalaisia kehäkukkia
Jokunen postaus takaperin kerroin, että Tallinnan kaupungin äitiysavustuspakkauksessa tuli mukana pieni pullollinen kehäkukka-tinktuuraa.
Aloin vasta nyt tarkemmin katsella pullon etikettiä. Enpä varmaan olisi koskaan uskonut, että joskus puhdistan lapseni napaa ukrainalaisella luontaistuotteella. Tinktuuran on valmistanut kiovalainen "Meditsiiniliste Preparaatide Eksperimentaalne Tehas IBONH NAN". Mitähän kaikkia eksperimenttejä siellä tehdään?
Pullon etiketti kertoo, että tuotetta voi käyttää niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Iholla sitä voi käyttää mm. ötökänpuremien hoitamiseksi. Ruuansulatusta taas hoidetaan laittamalla 10-20 tippaa tinktuuraa vesilasillisen joukkoon. Täytyypä kesällä testata hyttysenpaukamiin.
Aloin vasta nyt tarkemmin katsella pullon etikettiä. Enpä varmaan olisi koskaan uskonut, että joskus puhdistan lapseni napaa ukrainalaisella luontaistuotteella. Tinktuuran on valmistanut kiovalainen "Meditsiiniliste Preparaatide Eksperimentaalne Tehas IBONH NAN". Mitähän kaikkia eksperimenttejä siellä tehdään?
Pullon etiketti kertoo, että tuotetta voi käyttää niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Iholla sitä voi käyttää mm. ötökänpuremien hoitamiseksi. Ruuansulatusta taas hoidetaan laittamalla 10-20 tippaa tinktuuraa vesilasillisen joukkoon. Täytyypä kesällä testata hyttysenpaukamiin.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Viron tunnetuin suomalainen...
...juuri nyt on kirjailija Sofi Oksanen. Hän on näkynyt viime vuodesta lähtien tiedotusvälineissä hyvin paljon, lähinnä Puhdistus-romaaninsa vironkielisen painoksen ansiosta. Paljon julkisuutta ihan viime viikkoina on lisäksi saanut Oksasen yhdessä Imbi Pajun kanssa toimittama artikkelikokelma Kaiken takana oli pelko.
Viime vuoden lopussa Postimees-lehti valitsi Oksasen vuoden henkilöksi. Joku naistenlehti, en muista mikä, valitsi hänet viime vuoden vaikutusvaltaisimpien virolaisnaisten joukkoon. Tänään uutisoidaan, että Oksanen saa presidentti Toomas Hendrik Ilvekseltä Maarjamäen ristin IV luokan kunniamerkin. Viron itsenäisyyspäivä lähestyy ja täälläkin presidentti siinä yhteydessä noita prenikoita jakaa. Mahtaakohan samalla tulla kutsu myös täkäläisiin linnan juhliin?
Kiintoisaa muuten, että yksikään virolainen poliitikko ei saa tänä vuonna kunniamerkkiä. Kaikkiaan presidentti jakoi 97 tunnustusta.
Viime vuoden lopussa Postimees-lehti valitsi Oksasen vuoden henkilöksi. Joku naistenlehti, en muista mikä, valitsi hänet viime vuoden vaikutusvaltaisimpien virolaisnaisten joukkoon. Tänään uutisoidaan, että Oksanen saa presidentti Toomas Hendrik Ilvekseltä Maarjamäen ristin IV luokan kunniamerkin. Viron itsenäisyyspäivä lähestyy ja täälläkin presidentti siinä yhteydessä noita prenikoita jakaa. Mahtaakohan samalla tulla kutsu myös täkäläisiin linnan juhliin?
Kiintoisaa muuten, että yksikään virolainen poliitikko ei saa tänä vuonna kunniamerkkiä. Kaikkiaan presidentti jakoi 97 tunnustusta.
tiistai 2. helmikuuta 2010
Kuulumisia vaippavuoren kupeesta
Kumpikin lapsi nukkuu eikä ole akuuttia ruuanlaitto-/pyykinpesu-/siivous- tms. tarvetta. Pari sanasta siis pitkästä aikaa täälläkin. Kuten ounastelin, bloggaustahti todellakin on rauhoittunut.
Pieni K. tuli eilen kolmen viikon ikään. Kaikki on meillä lapsiperheelle ominaisesti tasaisen epätasaisesti. K nukkuu silloin kuin nukkuu ja muuta elämää järjestellään sitten vähän sen mukaan.
Viime viikolla K:ta kävi ensimmäistä kertaa katsomassa täällä kotona neuvolan täti, eli perhelääkärikeskuksemme terveydenhoitaja. Ensi viikolla lähdemme itse käymään neuvolassa. Lapsen kasvun suhteen en olisi huolissani, sillä tytär ei sylje päin rintaa. Neljän kilon rajapyykki lienee ohittunut jo oikein komeasti.
J:n suhtautuminen pikkusiskoon vaihtelee vähän sen mukaan, mikä tilanne on. Viime päivinä J on alkanut oma-aloitteisesti pussailla, halata ja silitellä siskoa ja haluaa hänet monta kertaa päivässä syliin. Kun tänä aamuna menin hakemaan uniltaan herännyttä poikaa, oli hänellä ensimmäiseksi kova huoli siitä, missä K. on.
Toisaalta on myös hetkiä, jolloin pikkusisko voisi veljen mielestä mennä sinne mistä on tullutkin. Kun imetys vain kestää ja kestää ja kun äiti aina vain vaihtaa vaippaa ja hyssyttää vatsanpuruista kitisevää kääröä, meinaa pojalta mennä hermo. Se taas saa pojan tekemään temppuja, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä. Kun äiti kieltää, tehdään pahoja vielä kiivaammin ja sitten ovatkin kaikki pää punaisena harmista. On tässä vanhemmilla täysi työ etsiä sopivaa tasapainoa huomion jakamisessa.
Viron säädösten mukaan lapselle on annettava nimi viimeistään kuukauden sisällä syntymästä, joten meillä nimetään lapsi viimeistään ensi viikolla. Ristiäisiä perheen ja kummien kanssa vietämme vähän myöhemmin.
Minulta ei kannata kysyä, mitä Virossa on viime viikkoina tapahtunut tai mitkä ovat kuumat puheenaiheet. Ei hajuakaan. Koetan pikaisesti selata päivän lehden ja käväistä netissä. Lehtiseurantani painopiste vaihtuu muuten taas Postimees-lehteen, kun päätimme jättää Eesti Päevalehden. Päivänpolttavista uutisaiheista tiedän kyllä sen, että lunta on tullut ja tulee taas lisää. Uskomaton talvi, josta J kyllä nauttii.
Pieni K. tuli eilen kolmen viikon ikään. Kaikki on meillä lapsiperheelle ominaisesti tasaisen epätasaisesti. K nukkuu silloin kuin nukkuu ja muuta elämää järjestellään sitten vähän sen mukaan.
Viime viikolla K:ta kävi ensimmäistä kertaa katsomassa täällä kotona neuvolan täti, eli perhelääkärikeskuksemme terveydenhoitaja. Ensi viikolla lähdemme itse käymään neuvolassa. Lapsen kasvun suhteen en olisi huolissani, sillä tytär ei sylje päin rintaa. Neljän kilon rajapyykki lienee ohittunut jo oikein komeasti.
J:n suhtautuminen pikkusiskoon vaihtelee vähän sen mukaan, mikä tilanne on. Viime päivinä J on alkanut oma-aloitteisesti pussailla, halata ja silitellä siskoa ja haluaa hänet monta kertaa päivässä syliin. Kun tänä aamuna menin hakemaan uniltaan herännyttä poikaa, oli hänellä ensimmäiseksi kova huoli siitä, missä K. on.
Toisaalta on myös hetkiä, jolloin pikkusisko voisi veljen mielestä mennä sinne mistä on tullutkin. Kun imetys vain kestää ja kestää ja kun äiti aina vain vaihtaa vaippaa ja hyssyttää vatsanpuruista kitisevää kääröä, meinaa pojalta mennä hermo. Se taas saa pojan tekemään temppuja, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä. Kun äiti kieltää, tehdään pahoja vielä kiivaammin ja sitten ovatkin kaikki pää punaisena harmista. On tässä vanhemmilla täysi työ etsiä sopivaa tasapainoa huomion jakamisessa.
Viron säädösten mukaan lapselle on annettava nimi viimeistään kuukauden sisällä syntymästä, joten meillä nimetään lapsi viimeistään ensi viikolla. Ristiäisiä perheen ja kummien kanssa vietämme vähän myöhemmin.
Minulta ei kannata kysyä, mitä Virossa on viime viikkoina tapahtunut tai mitkä ovat kuumat puheenaiheet. Ei hajuakaan. Koetan pikaisesti selata päivän lehden ja käväistä netissä. Lehtiseurantani painopiste vaihtuu muuten taas Postimees-lehteen, kun päätimme jättää Eesti Päevalehden. Päivänpolttavista uutisaiheista tiedän kyllä sen, että lunta on tullut ja tulee taas lisää. Uskomaton talvi, josta J kyllä nauttii.
torstai 21. tammikuuta 2010
Beebipakk
Hei vaan hei, nelihenkinen Lahden takana -joukkio on elossa ja voi hyvin. Päivät menevät nyt uusien kuvioiden opettelussa, niin kuin tietysti pitääkin. Pääsimme kotiin sunnuntaina ja nyt otamme rauhallisesti kotona.
Suomessa on ainutlaatuinen äitiyspakkaus, mutta täälläkin on vähän jotain vastaavaa, tai ainakin Tallinnan kaupungilla on. Kaupunki lahjoittaa uusille asukkailleen alla olevissa kuvissa näkyvän "Beebipakkin". Se sisältää lämpöpussin, fleece-haalarin, parit housut, paidat ja bodyn, muutaman vaipan, vanupuikkoja ja muun muassa lapsen navan puhdistukseen tarkoitettua kehäkukka-tinktuuraa, viroksi "saialilletinktuur". Tarvikepakkauksesta on sekä tyttöjen että poikien versio, sillä sairaalassa pakettia tuonut hoitaja vielä varmisti, että tytärhän meille tuli. Oletan, että meidän saamiemme vaaleanpunaisten paitojen ja pitsireunaisen myssyn sijaan pojat saisivat jotakin muuta.
Haalaria ja lämpöpussia saa todellakin pukea, sillä pakkanen kiristyi taas ja oli tänään noin 15 astetta. Suomessa lienee paljon kovempia lukemia, mutta tuokin kylmyys on jo sellainen, että ei tarvitse vielä K:n kanssa vaunukävelylle lähteä. Eipä sillä, että kävelylle pääsisikään, sillä kun teiden auraukset ovat täällä esikaupungissa mitä ovat, ei vaunuja saisi lykittyäkään.
Tänään uskaltauduimme kuitenkin koko joukko käväisemään Rocca al Maren ostoskeskuksessa, joka sijaitsee aivan Saku Suurhallin vieressä, jossa puolestaan parhaillaan luistellaan taitoluistelun EM-kisoja. Kisatunnelmaa saattoi aistia ihan kahvilan pöydässä, sillä suora kisalähetys pyöri televisiossa ja asiakaskunta vaikutti kansainväliseltä ja oli tyyliltään "turkis-iso korvakoru-huoliteltu meikki" -osastoa.
Kaikella kunnioituksella täkäläisiä urheilutoimittajia kohtaan, mutta kotoisessa kisastudiossa minä ikävöin Tapio Suomista ja Anuliisa Uotilaa, joiden ammattitaito kyllä jyrää komeasti virolaisten kollegojensa yli.
Vaan nyt K kainaloon ja nukkumaan. Tyttö tulee kirjaimellisesti kainaloon, sillä nukumme kaikki paremmin, kun olemme vieretysten.
Suomessa on ainutlaatuinen äitiyspakkaus, mutta täälläkin on vähän jotain vastaavaa, tai ainakin Tallinnan kaupungilla on. Kaupunki lahjoittaa uusille asukkailleen alla olevissa kuvissa näkyvän "Beebipakkin". Se sisältää lämpöpussin, fleece-haalarin, parit housut, paidat ja bodyn, muutaman vaipan, vanupuikkoja ja muun muassa lapsen navan puhdistukseen tarkoitettua kehäkukka-tinktuuraa, viroksi "saialilletinktuur". Tarvikepakkauksesta on sekä tyttöjen että poikien versio, sillä sairaalassa pakettia tuonut hoitaja vielä varmisti, että tytärhän meille tuli. Oletan, että meidän saamiemme vaaleanpunaisten paitojen ja pitsireunaisen myssyn sijaan pojat saisivat jotakin muuta.
Haalaria ja lämpöpussia saa todellakin pukea, sillä pakkanen kiristyi taas ja oli tänään noin 15 astetta. Suomessa lienee paljon kovempia lukemia, mutta tuokin kylmyys on jo sellainen, että ei tarvitse vielä K:n kanssa vaunukävelylle lähteä. Eipä sillä, että kävelylle pääsisikään, sillä kun teiden auraukset ovat täällä esikaupungissa mitä ovat, ei vaunuja saisi lykittyäkään.
Tänään uskaltauduimme kuitenkin koko joukko käväisemään Rocca al Maren ostoskeskuksessa, joka sijaitsee aivan Saku Suurhallin vieressä, jossa puolestaan parhaillaan luistellaan taitoluistelun EM-kisoja. Kisatunnelmaa saattoi aistia ihan kahvilan pöydässä, sillä suora kisalähetys pyöri televisiossa ja asiakaskunta vaikutti kansainväliseltä ja oli tyyliltään "turkis-iso korvakoru-huoliteltu meikki" -osastoa.
Kaikella kunnioituksella täkäläisiä urheilutoimittajia kohtaan, mutta kotoisessa kisastudiossa minä ikävöin Tapio Suomista ja Anuliisa Uotilaa, joiden ammattitaito kyllä jyrää komeasti virolaisten kollegojensa yli.
Vaan nyt K kainaloon ja nukkumaan. Tyttö tulee kirjaimellisesti kainaloon, sillä nukumme kaikki paremmin, kun olemme vieretysten.
torstai 14. tammikuuta 2010
Terveisiä sairaalasta
Olen luultavasti maailman kurjin äiti, kun istun tälla lailla tietokoneen ääressä muutama päivä synnytyksen jälkeen enkä vain tuijota ihaillen tytärtämme. No, älkää huoliko, en ole kauaa, sillä en oikein voi istua enkä seistä, joten palaan pian makuuasentoon K:n viereen.
Olemme siis K:n kanssa vielä synnärillä. Pientä terveysseurantaa tuli sen verran matkaan, että olemme täällä vielä muutaman päivän. Syytä huoleen ei terveyden puolesta ole.
Nyt voi jo sanoa, että erot suomalaisessa ja virolaisessa synnytyssairaalatoiminnassa ovat hyvin vähäiset ja nekin ovat enemmän sellaisia tyyli- ja tapaeroja. Noin lääketieteelliseltä kannalta vaikuttaisi, että täällä tarkastellaan kaikki ihan samat jutut kuin Suomessakin.
Mutta onhan tässä kieltämättä omaa eksotiikkaansa! Jännittyneenä odotan, millaista ruokaa laitoshuoltaja syöntiaikoina eteeni kantaa. On ollut riisivelliä, keitettyä tattaria, perunamuusia ja epäilyttävän näköisiä makkaransiivuja. Haarukat, veitset ja lusikat pitää itse tiskata eikä ruoka-annosten kanssa tule aina juomaa. Viimeinen ruokailu on klo 17 - 18, mikä tarkoittaa, että T on saanut raahata minulle iltapalaa. Imettäjän ruokahalu tuntuu olevan roima heti alusta lähtien, enkä millään selviäisi ilman evästä seuraavan aamun aamupalaan.
Kieliasia on suurin keskittymisen aihe. Hoitajissa tuntuisi olevan enemmistö venäjänkielisiä - toki kaikki puhuvat viroa. Eilen onnistuin aiheuttamaan pienen häkellyksen erään vahvasti venäläisittäin murtaen viroa puhuvan hoitajan kanssa. Olimme hississä matkalla osastollemme ja hän sanoi minulle melko pitkän lauseen jotakin asiaa. Sanoin hänelle, että muistattehan, että en osaa venäjää, toistatteko uudestaan viroksi. Tähän hoitaja vastasi: "Mutta minähän puhuin viroa!" Onneksi väsyneenä ja hormonihuuruissa ei edes tajua hävetä...:)
Vaan nyt petiin ja ihmettelemään pientä ihmettä. Kiitokset minun puolestani edellisen postauksen kaikille onnittelijoille!
Olemme siis K:n kanssa vielä synnärillä. Pientä terveysseurantaa tuli sen verran matkaan, että olemme täällä vielä muutaman päivän. Syytä huoleen ei terveyden puolesta ole.
Nyt voi jo sanoa, että erot suomalaisessa ja virolaisessa synnytyssairaalatoiminnassa ovat hyvin vähäiset ja nekin ovat enemmän sellaisia tyyli- ja tapaeroja. Noin lääketieteelliseltä kannalta vaikuttaisi, että täällä tarkastellaan kaikki ihan samat jutut kuin Suomessakin.
Mutta onhan tässä kieltämättä omaa eksotiikkaansa! Jännittyneenä odotan, millaista ruokaa laitoshuoltaja syöntiaikoina eteeni kantaa. On ollut riisivelliä, keitettyä tattaria, perunamuusia ja epäilyttävän näköisiä makkaransiivuja. Haarukat, veitset ja lusikat pitää itse tiskata eikä ruoka-annosten kanssa tule aina juomaa. Viimeinen ruokailu on klo 17 - 18, mikä tarkoittaa, että T on saanut raahata minulle iltapalaa. Imettäjän ruokahalu tuntuu olevan roima heti alusta lähtien, enkä millään selviäisi ilman evästä seuraavan aamun aamupalaan.
Kieliasia on suurin keskittymisen aihe. Hoitajissa tuntuisi olevan enemmistö venäjänkielisiä - toki kaikki puhuvat viroa. Eilen onnistuin aiheuttamaan pienen häkellyksen erään vahvasti venäläisittäin murtaen viroa puhuvan hoitajan kanssa. Olimme hississä matkalla osastollemme ja hän sanoi minulle melko pitkän lauseen jotakin asiaa. Sanoin hänelle, että muistattehan, että en osaa venäjää, toistatteko uudestaan viroksi. Tähän hoitaja vastasi: "Mutta minähän puhuin viroa!" Onneksi väsyneenä ja hormonihuuruissa ei edes tajua hävetä...:)
Vaan nyt petiin ja ihmettelemään pientä ihmettä. Kiitokset minun puolestani edellisen postauksen kaikille onnittelijoille!
maanantai 11. tammikuuta 2010
Riemuitse, maisterin morsian!
No nyt! 53 senttiä pitkänä ja 3830 gramman painoisena on hän syntynyt meille ja lapsi annettu on. Lähdettiin ennen iltakuutta sünnitusmajja ja vähän kuuden jälkeen hän oli jo täällä. Kerkisin vielä kivasti kotia J:tä petiin panemaan.
Ihmeen kivasti pikkuinen otti viestin, että äiti ei nyt tule sillä äiti on siellä vauvaa hakemassa. Ja huomenna äiti tulee vauvan kanssa kotia, ja vauva on tässä kuvassa, ja hänen nimensä on K ja hänestä pitää pitää kovasti huolta.
Sünnitustuba nr. 3:ssa kuultua: "Tommonen sieltä tuli, saadaaks me pitää se?"
Kiss and cry
Taitoluistelun EM-kisat liu'utaan Tallinnan Saku Suurhallissa 19. - 24.1. ja minua jurppii. Sattuneesta syystä en istu kisoja paikan päällä katsomassa, vaan joudun tyytymään kotoiseen kisastudioon. Eipä voisi olla helpompaa päästä kerrankin seuraamaan arvokisoja vaivattoman etäisyyden päässä, mutta näin kävi tällä kertaa.
T:n kanssa mäkiviikkoa katsellessa pohdittiin, että joskus tulevaisuudessa, kun jälkikasvu on hieman vanhempi, me lähdemme kiertämään mäkiviikon. Toinen haaveeni on päästä seuraamaan jotakin tenniksen grand slam -turnausta, lähinnä Wimbledonia. Ja tietysti johonkin (kesä-)olympialaisiin pitää vielä joskus selvitä.
Eesti Päevaleht tiesi muuten kertoa, kuka on keksinyt taitoluistelukisojen kiss and cry -kulmauksen nimen (se on se paikka, johon luistelijat tulevat suorituksensa jälkeen kuulemaan pisteitä). Termin takana on kuulemma suomalainen Jane Erkko, joka keksi nimen Helsingissä 1983 pidettyjen taitoluistelun EM-kisojen yhteydessä. Erkko oli kisojen järjestelykomitean jäsen. Nykyisin termi on ihan virallisesti kansainvälisen taitoluisteluliiton käytössä.
T:n kanssa mäkiviikkoa katsellessa pohdittiin, että joskus tulevaisuudessa, kun jälkikasvu on hieman vanhempi, me lähdemme kiertämään mäkiviikon. Toinen haaveeni on päästä seuraamaan jotakin tenniksen grand slam -turnausta, lähinnä Wimbledonia. Ja tietysti johonkin (kesä-)olympialaisiin pitää vielä joskus selvitä.
Eesti Päevaleht tiesi muuten kertoa, kuka on keksinyt taitoluistelukisojen kiss and cry -kulmauksen nimen (se on se paikka, johon luistelijat tulevat suorituksensa jälkeen kuulemaan pisteitä). Termin takana on kuulemma suomalainen Jane Erkko, joka keksi nimen Helsingissä 1983 pidettyjen taitoluistelun EM-kisojen yhteydessä. Erkko oli kisojen järjestelykomitean jäsen. Nykyisin termi on ihan virallisesti kansainvälisen taitoluisteluliiton käytössä.
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
Epäreiluja oletuksia
Välillä täytyy muistuttaa itseään siitä, että asuu Viro- eikä Tallinna-nimisessa maassa. Jos ovat Suomessa monet asiat keskittyneet kehä III:n sisäpuolelle, niin täällä pääkaupunkikeskeisyys on vielä monin verroin ilmeisempää.
Tämä on tullut taas mieleeni viime aikojen sanoma- ja aikakauslehtiä lukiessa. Valtakunnallisten lehtien, Eesti Päevalehden ja Postimehen uutisointia tutkaillessa tuntuu välillä, että ne ovat Tallinnan omia kaupunkilehtiä. Ihan kätevää täällä asuvalle, mutta aika vähän niistä on iloa toisaalla Virossa eläville.
Aikakauslehtien juttuja lukiessa täytyy välillä oikein pysähtyä ja tutustua tarkemmin, onko jutussa käsitelty asia/ihminen/ilmiö tallinnalainen vai jostakin muualta. Useimmiten ollaan Tallinnassa. Sitä vain ei ole kirjoitettu näkyviin. Jutussa voidaan mainita esimerkiksi, että jokin uusi ravintola on Kalamajan kaupunginosassa, mutta ei ole kerrottu, mistä kaupungista on kyse. Nähtävästi tallinnalaistoimittajilla on turhan usein päässään harhaluulo siitä, että kaikille lukijoille ovat ilman muuta selvänä vaikkapa pääkaupungin kaupunginosat.
Pääkaupunkikeskeisyys näkyy tietysti ihan silkassa asukasmäärässä. Virossa on 1,3 miljoonaa asukasta, joista 1.1.2010 asui Tallinnassa 406 000 ihmistä - suunnilleen kolmannes valtion asukkaista. Kyllähän se väistämättä aiheuttaa uutisoinnin painotuksen pääkaupunkiseutuun, mutta harmillista on, jos jonkin ilmiön ensimmäiseksi oletetaan olevan täällä. Vaikka maaseutu hiljenee, on siellä sentään vielä elämää.
Tämä on tullut taas mieleeni viime aikojen sanoma- ja aikakauslehtiä lukiessa. Valtakunnallisten lehtien, Eesti Päevalehden ja Postimehen uutisointia tutkaillessa tuntuu välillä, että ne ovat Tallinnan omia kaupunkilehtiä. Ihan kätevää täällä asuvalle, mutta aika vähän niistä on iloa toisaalla Virossa eläville.
Aikakauslehtien juttuja lukiessa täytyy välillä oikein pysähtyä ja tutustua tarkemmin, onko jutussa käsitelty asia/ihminen/ilmiö tallinnalainen vai jostakin muualta. Useimmiten ollaan Tallinnassa. Sitä vain ei ole kirjoitettu näkyviin. Jutussa voidaan mainita esimerkiksi, että jokin uusi ravintola on Kalamajan kaupunginosassa, mutta ei ole kerrottu, mistä kaupungista on kyse. Nähtävästi tallinnalaistoimittajilla on turhan usein päässään harhaluulo siitä, että kaikille lukijoille ovat ilman muuta selvänä vaikkapa pääkaupungin kaupunginosat.
Pääkaupunkikeskeisyys näkyy tietysti ihan silkassa asukasmäärässä. Virossa on 1,3 miljoonaa asukasta, joista 1.1.2010 asui Tallinnassa 406 000 ihmistä - suunnilleen kolmannes valtion asukkaista. Kyllähän se väistämättä aiheuttaa uutisoinnin painotuksen pääkaupunkiseutuun, mutta harmillista on, jos jonkin ilmiön ensimmäiseksi oletetaan olevan täällä. Vaikka maaseutu hiljenee, on siellä sentään vielä elämää.
lauantai 9. tammikuuta 2010
Aina auki
Virossa eläessä tottuu siihen, että kaupat ja ravintolat tuntuvat olevan aina auki. Kaikenlaisia palveluja on tarjolla riippumatta kellonajasta tai siitä, onko kalenterin päivämäärä merkitty mustalla vai punaisella .
Tänään aamulla totesin, että voisin vielä koettaa lähteä kampaajalle. Soitin ja sain ajan täksi illaksi klo 18:ksi. T kysyi hämmästellen, onko se mahdollista. On se, sillä kampaamoni käyntikortti kertoo, että he ovat auki joka viikonpäivä klo 9 - 21.
Kyseinen kampaamo ei tosiaankaan ole mikään ihmeellinen poikkeus. Virossa ainakin kaupanteon maailmassa arjen ja pyhän ero on kovasti pienempi kuin Suomessa. Kyllä suomalainen lauantai-illan ja sunnuntaipäivän rauha saunomisineen, Valioliigan peleineen, Napakymppeineen ja Kahden keikkoineen on itselläni sen verran selkärangassa, että tuntui vähän ihmeelliseltä asioida Kaubamajassa lauantaina klo 19. Siellä oli ihan tavallinen arkinen ostosmeininki.
Onko tällainen 7/24-elämä sitten oikein, en tiedä. Minulla tämä virolaispiirre jo kerran Suomessa käydessä aiheutti sen, että menin lauantai-iltana Prismaan ajattelematta, että se voisi mennä kiinni. Hämmästyin aidosti, kun rauhassa ostoksia kerätessä tuli kuulutus, että kauppa suljetaan viiden minuutin päästä.
Hmpf, huomenna sunnuntaina saan mennä ihmettelemään kaupunkielämää uudestaan, sillä kun klo 18 saavuin kampaamoon, minulle kerrottiin, että aikani oli jo klo 16. Pöh. Joko varauksen vastaanottanut tai minä olin sekoillut. Nyt sitten vaihteeksi toivon, että en jakautuisi ennen huomisiltaa, jotta saisin lettini kuntoon. Kukas sitä nyt huonossa kampauksessa synnyttämään!
Tänään aamulla totesin, että voisin vielä koettaa lähteä kampaajalle. Soitin ja sain ajan täksi illaksi klo 18:ksi. T kysyi hämmästellen, onko se mahdollista. On se, sillä kampaamoni käyntikortti kertoo, että he ovat auki joka viikonpäivä klo 9 - 21.
Kyseinen kampaamo ei tosiaankaan ole mikään ihmeellinen poikkeus. Virossa ainakin kaupanteon maailmassa arjen ja pyhän ero on kovasti pienempi kuin Suomessa. Kyllä suomalainen lauantai-illan ja sunnuntaipäivän rauha saunomisineen, Valioliigan peleineen, Napakymppeineen ja Kahden keikkoineen on itselläni sen verran selkärangassa, että tuntui vähän ihmeelliseltä asioida Kaubamajassa lauantaina klo 19. Siellä oli ihan tavallinen arkinen ostosmeininki.
Onko tällainen 7/24-elämä sitten oikein, en tiedä. Minulla tämä virolaispiirre jo kerran Suomessa käydessä aiheutti sen, että menin lauantai-iltana Prismaan ajattelematta, että se voisi mennä kiinni. Hämmästyin aidosti, kun rauhassa ostoksia kerätessä tuli kuulutus, että kauppa suljetaan viiden minuutin päästä.
Hmpf, huomenna sunnuntaina saan mennä ihmettelemään kaupunkielämää uudestaan, sillä kun klo 18 saavuin kampaamoon, minulle kerrottiin, että aikani oli jo klo 16. Pöh. Joko varauksen vastaanottanut tai minä olin sekoillut. Nyt sitten vaihteeksi toivon, että en jakautuisi ennen huomisiltaa, jotta saisin lettini kuntoon. Kukas sitä nyt huonossa kampauksessa synnyttämään!
perjantai 8. tammikuuta 2010
Hermoilua horoskoopeista
Asia, mihin en meinaa Virossa tottua, on monien täkäläisten tavaton into horoskooppeihin. Kaikissa lehdissä on aina horoskoopit, naistenlehtien henkilöhaastatteluissa kerrotaan haastateltavan horoskooppimerkki ja saatetaan muutenkin kirjoittaa paljonkin henkilön suhteesta tähdenasentoihin. Näin vuodenvaihteessa kirjakaupat tursuavat kaikenlaisten "maagien" kirjoittamia vuosihoroskooppiopuksia. Lehtien vuoden ensimmäisessä numerossa on tietenkin vuosihoroskooppi. Tässä viikolla luin Viron Marie Claire -lehteä ja selvisi, että sen palstoilla lukijoiden ongelmiin vastaa lääkäreiden, psykologien ja juristien lisäksi myös selvännäkijä Nastja.
Raskauteni aikana useampikin ihminen on sanonut minulle, että niin, lapsestahan tulee sitten horoskoopiltaan - niin, mikä, olen jo unohtanut. Kauris kai? Pitäisikö tämän olla meille odotuksen aikana jotenkin merkityksellinen asia?
Eilen sain kuulla eräältä virolaisrouvalta varsin pitkät jorinat horoskooppiasiaa, kun puhuimme lapsista. Hän kysyi, mikä on J:n horoskooppimerkki ja minä vastasin rehellisesti, että en tiedä. No, hän tiesi, kun kerroin pojan syntymäpäivän. Tästä sitten alkoi pitkä kuvailu siitä, millainen J:stä isona tulee ja mihin hänellä luultavasti on taipumuksia. Minä puolestani kuulemma tulen hyvin juttuun ko. rouvan kanssa, sillä horoskooppimerkkimme tukevat toinen toistaan. Jepjep.
Kaikessa ystävyydessä asiasta juteltiin (tai siis minä kuuntelin tätä tähdenasentotietopakettia), mutta valitettavasti jossakin kohtaa minulla meinaa palaa pinna näihin aiheisiin. Horoskoopit ovat minulle kepeää viihdettä enkä mitenkään halua uhrata asialle sekuntiakaan vakavia ajatuksia. Siksipä alkaa ärsyttää, jos pitää pidempään kuunnella oman pojan tulevaisuutta koskevia ennusteita, jotka perustuvat niinkin huikeaan tosiasiaan kuin tenavan syntymäpäivään. En esimerkiksi usko, että pojan tulevaisuuden koulutuksen määrään tai laatuun vaikuttaa vähääkään se, onko hän kalat vai jousimies.
Mutta mutta, jokainen saa uskoa haluamiinsa horoskooppeihin, jumaliin, joulupukkeihin ja pieniin vihreisiin miehiin ihan miten haluaa. Minä koetan ottaa virolaisten tähtimerkki-intoilun kiintoisana yhteiskunnallisena ilmiönä - mitä se totisesti onkin.
Raskauteni aikana useampikin ihminen on sanonut minulle, että niin, lapsestahan tulee sitten horoskoopiltaan - niin, mikä, olen jo unohtanut. Kauris kai? Pitäisikö tämän olla meille odotuksen aikana jotenkin merkityksellinen asia?
Eilen sain kuulla eräältä virolaisrouvalta varsin pitkät jorinat horoskooppiasiaa, kun puhuimme lapsista. Hän kysyi, mikä on J:n horoskooppimerkki ja minä vastasin rehellisesti, että en tiedä. No, hän tiesi, kun kerroin pojan syntymäpäivän. Tästä sitten alkoi pitkä kuvailu siitä, millainen J:stä isona tulee ja mihin hänellä luultavasti on taipumuksia. Minä puolestani kuulemma tulen hyvin juttuun ko. rouvan kanssa, sillä horoskooppimerkkimme tukevat toinen toistaan. Jepjep.
Kaikessa ystävyydessä asiasta juteltiin (tai siis minä kuuntelin tätä tähdenasentotietopakettia), mutta valitettavasti jossakin kohtaa minulla meinaa palaa pinna näihin aiheisiin. Horoskoopit ovat minulle kepeää viihdettä enkä mitenkään halua uhrata asialle sekuntiakaan vakavia ajatuksia. Siksipä alkaa ärsyttää, jos pitää pidempään kuunnella oman pojan tulevaisuutta koskevia ennusteita, jotka perustuvat niinkin huikeaan tosiasiaan kuin tenavan syntymäpäivään. En esimerkiksi usko, että pojan tulevaisuuden koulutuksen määrään tai laatuun vaikuttaa vähääkään se, onko hän kalat vai jousimies.
Mutta mutta, jokainen saa uskoa haluamiinsa horoskooppeihin, jumaliin, joulupukkeihin ja pieniin vihreisiin miehiin ihan miten haluaa. Minä koetan ottaa virolaisten tähtimerkki-intoilun kiintoisana yhteiskunnallisena ilmiönä - mitä se totisesti onkin.
torstai 7. tammikuuta 2010
Tappajajääpuikot ja muita talven riemuja
Talvista on, sano. Lumentulo Tallinnassa ei tunnu loppuvan millään. Kaikkien aikojen lumiennätyksethän täällä paukkuivat jo muutama päivä sitten.
En tiedä virallisia lukemia Tallinnan kaupungin aurauskaluston määrästä, mutta kyynisesti veikkaisin, että aura-autoja on ehkä kaksi ja kuorma-autoja yksi. Isoimpia teitä, niitä, joilla kulkee julkista liikennettä, tunnutaan auraavan ainakin joskus, mutta mitään muuta ei.
Kaukaisilta tuntuvat Suomessa helposti suusta tulevat ruikutukset siitä, jos isännöitsijä ei ole käynyt pyörimässä taloyhtiön pihalla bobcatillaan viimeiseen kahteen tuntiin. Täällä vain pusketaan umpihankeen ja toivotaan, että ei jäädä jumiin. Juuri tällaisilla ilmoilla taloutemme nelivetoinen auto saa helliä silityksiä.
Lumen pois kärräämisen suhteen tallinnalaiset ovat jokseenkin luovuttaneet, mutta melkoinen jääpuikkosota täällä on menossa. Iltapäivälehdet (höö, miksi puhun monikossa, ei täällä ole kuin yksi "keltainen" lehti) käyttävät sanaa "tappajajääpuikot". Tallinnalaistalojen räystäissä roikkuukin tällä hetkellä hengenvaaralliset määrät jäätä ja niitä tosiaan koetetaan saada pois. Ajelimme tänään kaupungilla pitkin ja poikin, ja tämä näkyi kaupunkikuvassa selvästi. Emme nähneet reissullamme yhtäkään aura-autoa, mutta sen sijaan useita nostureita, joiden nokassa miehet pudottelivat jääpuikkoja alas. Kaikkiaan erittäin kannatettavaa toimintaa, sillä kolmemetrinen, reidenpaksuinen jääpuikko niskassa ei lupaa hyvää elinajanennusteelle.
Mutta lapsiperheessä lumesta on toki enimmäkseen iloa. J nauttii ulkoilusta täysillä ja tekee omalla lapiolla intona lumitöitä. Huippuhauskaa pojasta on istua lumikolan kyydissä ja kellahtaa lumihankeen, kun isä tai äiti kippaa. Aikuisillakin on kivaa: takapihamme koskemattomaan puuterilumeen kellahti muutama ilta sitten saunahöyryinen T. Oli kuulemma mukavaa.
En tiedä virallisia lukemia Tallinnan kaupungin aurauskaluston määrästä, mutta kyynisesti veikkaisin, että aura-autoja on ehkä kaksi ja kuorma-autoja yksi. Isoimpia teitä, niitä, joilla kulkee julkista liikennettä, tunnutaan auraavan ainakin joskus, mutta mitään muuta ei.
Kaukaisilta tuntuvat Suomessa helposti suusta tulevat ruikutukset siitä, jos isännöitsijä ei ole käynyt pyörimässä taloyhtiön pihalla bobcatillaan viimeiseen kahteen tuntiin. Täällä vain pusketaan umpihankeen ja toivotaan, että ei jäädä jumiin. Juuri tällaisilla ilmoilla taloutemme nelivetoinen auto saa helliä silityksiä.
Lumen pois kärräämisen suhteen tallinnalaiset ovat jokseenkin luovuttaneet, mutta melkoinen jääpuikkosota täällä on menossa. Iltapäivälehdet (höö, miksi puhun monikossa, ei täällä ole kuin yksi "keltainen" lehti) käyttävät sanaa "tappajajääpuikot". Tallinnalaistalojen räystäissä roikkuukin tällä hetkellä hengenvaaralliset määrät jäätä ja niitä tosiaan koetetaan saada pois. Ajelimme tänään kaupungilla pitkin ja poikin, ja tämä näkyi kaupunkikuvassa selvästi. Emme nähneet reissullamme yhtäkään aura-autoa, mutta sen sijaan useita nostureita, joiden nokassa miehet pudottelivat jääpuikkoja alas. Kaikkiaan erittäin kannatettavaa toimintaa, sillä kolmemetrinen, reidenpaksuinen jääpuikko niskassa ei lupaa hyvää elinajanennusteelle.
Mutta lapsiperheessä lumesta on toki enimmäkseen iloa. J nauttii ulkoilusta täysillä ja tekee omalla lapiolla intona lumitöitä. Huippuhauskaa pojasta on istua lumikolan kyydissä ja kellahtaa lumihankeen, kun isä tai äiti kippaa. Aikuisillakin on kivaa: takapihamme koskemattomaan puuterilumeen kellahti muutama ilta sitten saunahöyryinen T. Oli kuulemma mukavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
