Huumorijoulukalenterin 24. luukku

Nyt on vitsit loppu.

S, T, J ja K toivottavat kaikille blogin lukijoille juuri sopivan rauhallista tai vilkasta ja ennen kaikkea oman maun mukaista joulua.

Viimeisessä kalenteriluukussa soi Jouluyö, juhlayö virolaisen Liisi Koiksonin laulamana.



Palaillaan taas langoille kun on saatu kinkut ja konvehtirasiat syötyä.

Huumorijoulukalenterin 23. luukku

Vitsit hiipuvat, kun emme ole päivittäisen Postimehen ulottuvilla.

Mutta aina on tarjota blogiväen omaa kivaa! Lumeen kirjoitettiin ja muuten vain kaunista talvea ihailtiin vuoden pimeimpänä päivänä. Kameran takana T, lunta pöllyttivät S ja J.

 

 

 

 

Huumorijoulukalenterin 22. luukku

Kaksi jeparia partioi kadulla. Toinen sanoo toiselle:

- Katsos, viidenkympin seteli lojuu maassa!

Toinen kumartuu, nostaa setelin ylös, tutkii valoa asten ja lopuksi repii setelin palasiksi sanoen:

- Se on väärennettyä rahaa!
- Aa, mistä sen huomasit?
- Hee, viisikymppisessä on yksi nolla, mutta tässä oli kaksi!

****

Kaks võmmi patrullivad tänaval. Üks teisele:

- Vahi, viiekümnekroonine maas vedelemas!

Teine kummardub, t õstab kupüüri üles, uurib vastu valgust. Lõpuks rebib tükkideks, sõnades:

- See on võltsraha!
- Aa, kust sa aru said?
- Hee, viiskümmend on ühe nulliga, kuid see oli kahega!

Huumorijoulukalenterin 21. luukku

Kansanedustaja on psykiatrin vastaanotolla.

- Tohtori, viime aikoina ajatukseni ovat hypelleet.
- Miten se ilmenee?
- Puhun yhtä, ajattelen toista ja teen kolmatta.
- Rauhoittukaa, se tarkoittaa, että olette ihan kunnossa!

****

Riigikodu liige on psühhiaatri vastuvõtul.

- Doktor, mul on viimasel ajal mõtete hüplemine.
- Milles see väljendub?
- Räägin ühte, mõtlen teist ja teen hoopis kolmandat.
- Rahunege, see tähendab, et olete lihtsalt vormis!

Kielikukkanen

Minusta paras kirjoittamisen ohje on "kirjoita selkeästi, älä epäselvästi" (kuuluu vähän samaan sarjaan kuin "osta halvalla, myy kalliilla"). Eihän se läheskään aina onnistu, mutta siihen pitää pyrkiä.

Siksi minua väänsi vatsasta ja verenpaineeni kohosi, kun luin tekstipätkän, johon linkattiin Ei oo totta -blogissa.

En maksa verojani Suomeen, mutta jos maksaisin, niin olisin aivan äärettömän vihainen siitä, että jossain istuu virkamies, joka kehtaa vääntää minun veroeuroillani tuollaista kuraa. Onko kyseinen virkamies oksennuksen paperille suollettuaan ajatellut, että kylläpä nyt tuli tehtyä parhaansa, että kylläpä olen tänään kirjoittanut hyvää, selkeää ja kansalaista palvelevaa virkakieltä?

Kukkahattuinen kielipoliisi on nyt hieman närkästynyt.

Huumorijoulukalenterin 20. luukku

Tätä luukkua avatessa voi olla hyvä tietää, että tenttien arvoasteikko Virossa on yleensä nollasta vitoseen (vai ykkösestä vitoseen? Korjatkaa, paremmin tietävät!)


Kaksi opiskelijaa, uusrikkaiden lapsia, juttelee.

- Kuule, minkä arvosanan sait tentistä?
- Kolmosen.
- Niin vähän?
- No, olisin voinut saada vitosenkin, mutta sitten ajattelin, että ostan jäljellejäävällä rahalla olutta...

****

Vestlevad kaks uusrikastest vanematega tudengit.

- Kuule, mis hinde sa eksamil said?
- Kolme.
- Nii vähe siis?
- Noh, oleks võinud ju viiegi saada, aga siis mõtlesin, et ostan järelejääva raha eest õlut...

Merkki on merkki

En ole koskaan keräillyt postimerkkejä enkä muutenkaan sen kummemmin ymmärrä filateliasta, mutta silti postimerkit ovat minusta kivoja. Minusta on hauskaa kirjettä lähettäessä (mitä tosin tapahtuu nykyisin ihan naurettavan harvoin) miettiä, millaisen postimerkin siihen laittaisin.

Viroon muuttaessa iloitsin jo etukäteen, että saan tutuille lähettämiini kirjeisiin liimailla hienoja täkäläisiä merkkejä ja kertoa siten silläkin tavalla virolaisesta kulttuurista.

Mutta kissan viikset! Viron postilla on tarjota tasan yhdenlaista postimerkkiä sen arvoisena, mikä tarvitaan Suomeen lähtevään ykkösluokan kirjeeseen. Kyseinen postimerkki on kaiken kukkuraksi ehkä maailman tylsin tasareunainen tarramerkki, jossa on muistaakseni yksinkertainen postitorven kuva. Kysyn melkein joka postireissulla, onko muita vaihtoehtoja, mutta ei vain ole. Blaah.

Tätä mietin, kun eilen illalla istuin viime tingassa postittamassa joulukirjeitä Suomeen, jotka tällä kertaa lähetin kirjekuorissa, jossa postimaksu oli jo valmiiksi maksettu. Persoonallisuus on siis niissä kuorissa nollassa.

Sitten älysin, että voisinhan minä tuon em. postimerkin sijaan koota arvoltaan pienemmistä postimerkeistä sopivan kokonaisuuden, niin saisin käytettyä muitakin merkkejä kuin sitä iänikuista samaa tylsää. Vähänkö olen nero, kun tajusin tämän melkein kolmessa vuodessa!

Näin ollen voisin käyttää esimerkiksi kuvassa olevaa Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuotta juhlistavaa postimerkkiä, joka näkyy ohessa osana ensipäiväkuorta. Kuva on täältä Viron postin sivuilta, jonka osassa filateelia ja numismaatika esitellään mm. kaikki virolaiset postimerkit.

Huumorijoulukalenterin 19. luukku

Tästä kalenteriluukusta eteenpäin voi käännöksissä olla kaikenlaisia kukkasia. Olemme joululomareissulla ja sanakirjat jäivät kotiin :) Mikähän on esimerkiksi tässä anekdootissa esiintyvä üllas-sanan virallinen käännös?




Radiossa soitetaan toivekappaleita ja saa myös lähettää terveisiä. Eräs tyyppi soittaa suoraan lähetykseen:

- Löysin rahakukkaron!
- Toivotte, että auttaisimme löytämään sen omistajan. Ylväs teko. Mitä kukkaron sisässä muuten oli?
- 5 000 dollaria, muutama sata euroa, pari tuhatta kruunua ja Siim Kuusik -nimisen henkilön käyntikortteja. Soittakaapa hänelle jokin kaunis laulu!

****

Raadios lastakse soovilugusid ja saab ka tervitada. Mingi tüüp helistab ja kohe otse eetrisse:

- Ma leidsin ühe rahakoti!
- Soovite, et aitaksime omaniku leida. Üllas tegu. Mis seal sees muidu oli?
- 5 000 dollarit, mõnisada eurot, paar tuhat krooni ja visiitkaardid Siim Kuusiku nimele. Palus laske talle üks ilus laul!

Huumorijoulukalenterin 18. luukku

Nyt kun näitä virolaisvitsejä on tullut luettua entistä tarkemmalla syynillä, olen havainnut ns. uusrikkaat ihmisryhmäksi, jonka kustannuksella irvistellään varsin usein. Ja pettymyksekseni olen huomannut, että Postimehessä ei ole joulukuun mittaan ilmestynyt yhtään suomalaisvitsiä!

Vaan tämän päivän luukusta paljastuu siis tolloileva uusrikas.


Opas esittelee tutustumisretkellä vanhankaupungin arkkitehtuuria.

- Olkaa hyvä ja katsokaa, tuo torni on rakennettu 3 000 vuotta sitten.

- Mitä pötypuhetta tuo on?!, huutaa eräs uusrikas. - Nythän on vuosi 2010!

****

Giid tutvustab ekskursioonil vanalinna arhitektuuri.

- Vaadake palun, see torn ehitati 3 000 aastat tagasi.

- Mis jamajutt see on?!, hüüab üks uusrikas. - Meil on ju praegu 2010. aasta!

Huumorijoulukalenterin 17. luukku

Kuoleva vanhus sanelee notaarille testamenttia:

- Vaimolle jätän 100 000, tyttärelle 50 000, pojalle samoin 50 000...

Sitten mies miettii hieman ja mumisee:

- Piru vieköön, mistä minä otan niin paljon rahaa?

****

Surev vanamees dikteerib notaarile testamenti.

- Naisele jätan 100 000, tütrele 50 000, pojale samuti 50 000...

Mõtleb siis natuke järele ja pomiseb:

- Kurat võtaks, kust ma küll nii palju raha võtan?

Huumorijoulukalenterin 16. luukku

Entinen baarimikko lähti töihin poliisiin.

- Mitä pidät uudesta työstä, kysyvät kollegat.
- Palkka on kyllä pienempi, mutta pidän siitä, että juomarahaa saa paljon enemmän!

****

Endine kelner läks politseisse tööle.

- Kuidas teile meeldib uus töö, küsivad kolleegid.
- Palk on küll väiksem, aga mis mulle meeldib, on see, et jootraha saab kõvasti rohkem!

Annoskateutta ja hyvää huumorisuonta

Tuo meidän neiti K on kyllä niin mainio tapaus. Kun ikää on jo huimat 11 kuukautta, alkaa pikkuvauva muuttua omaksi persoonakseen. Ja K tosiaan on ihan omanlaisensa.

J on aina ollut hyväntuulinen ja iloinen tenava. Sitä on K:kin, mutta tytössä on vielä jotakin, jota kutsuisin viroksi ilmaisulla "tema on hea huumorisoonega" eli hänellä on hyvä huumorisuoni. K on iloinen jotenkin veijarimaisella tavalla, ja välillä tuntuu, että tytön kanssa voi vitsailla ja hassutella melkein kuin aikuisen kanssa.

Vähemmän toiselle lapselle yllättävästi K osaa jo pitää puolensa, että ei jäisi J:n rymistellessä jalkoihin. Mitä J tekee, sitä pitää K:nkin tekemän. Jos J saa iltapalaksi leipää ja K:lle koetetaan samaan aikaan tarjota puuroa, ei puuronsyönnistä tule mitään. Tyttö messuaa ja pauhaa niin kauan, että hän saa käteensä leivän. Kun J on saanut leipänsä syötyä, voi K palata taas puuron pariin.

Kun alan antaa J:lle ruokailun päätteeksi xylitol-tablettia, rientää K purkin rapinan kuullessaan paikalle. Ja kun J:n joulukalenterin luukkua avataan, K hihkuu jo odotuksen intoa tietäessään, että hänenkin Hello Kitty -kalenterinsa luukku avataan ja hän saa kaivaa kalenterin kolosta suklaakonvehtinsa, josta hän saa pienen murusen.

K oppi lopullisesti kävelemään suunnilleen pari viikkoa sitten, joten talossa on liikettä ihan tarpeeksi. Kaikki kaapit ja laatikostot on tällä hetkellä teippailtu kiinni, sillä pieni tutkija tyhjentää muutoin niiden sisällön lattialle.

K:n mielestä melkein hauskinta on leikkiä piilosta. Mikä tahansa kangaspala veljen alushousuista isoon peittoon sopii siihen, että tyttö kiskoo kankaan päänsä päälle ja kurkistelee sitten kankaan alta. Huippuhauskaa on myös kiivetä sohvalle ja siellä seisoskellessa muksahtaa istualleen, nousta taas ylös, muksahtaa jne.

Kaikkein lumoavin asia on tietysti astianpesukone, jonka tyhjentämisen koetan aina jättää K:n nukkumisaikoihin, sillä tytön avustamisyritykset ovat hieman liian intensiivisiä.

Eipä ole tylsää täällä, ei!

Huumorijoulukalenterin 15. luukku

Kaverukset keskenään:

- Morsiameni on kuin kännykkä.
- Pieni ja muodikas ja tarpeellinen, vai?
- Ei, vaan kun minulta on rahat loppu, niin hän ei puhu kanssani.

****

Sõbrad omavahel:

- Minu pruut on nagu mobla.
- Et väike ja moodne ja vajalik?
- Ei: et kui mul on raha otsas, siis ta minuga ei räägi.

Joulun herkkä verinen tuoksu

Virolaiseen joulupöytään kuuluu verimakkara. Vironkielinen Wikipedia jopa ilmoittaa sen olevan Viron kansallisruoka.

Me söimme viime joulun aikaan ensimmäistä kertaa verimakkaraa, ja tässä eräänä päivänä nappasin kaupan kylmätiskistä paketin verimakkaraa mukaan. Valmistimme sen ruuaksi tänään.

En tiedä, miten se oikeaoppisesti pitäisi tehdä, mutta me heitimme makkarat valurautaparilalle ja kuumensimme kypsäksi.

Totesimme ruokapöydässä, että verimakkara on ruokaa, jota ei kannata syödessä katsella eikä oikeastaan suutuntumaakaan miettiä, mutta ihan hyvää se on. Niin kuin jokin tavallinen ryynimakkara, joka maistuu aika lailla suomalaisille veriletuille.

Verimakkaroita tarjoillaan tavallisesti puolukkahillon kanssa ja niin minäkin omani söin. Puolukkavastainen T puolestaan nautti makkaransa baijerilaisen Händlmaier's-sinapin kanssa, jota meillä kuluu aika tavalla.

Syötyä tuli, hyvää oli, mutta kyllä taisivat silti olla tämän joulun ensimmäiset ja viimeiset verimakkarat.

Ja tähän on pakko kertoa verinen tarina lapsuudestani. Minulla oli mustavalkoinen suosikkivasikka nimeltä Matias. Sitten jossain kohtaa vähän isompana Matias teurastettiin ja se muistaakseni ehti roikkua kotipihassa kaivinkoneen etukauhassakin jonkin hetken (mitä tietenkään näinä EU-aikoina ei enää tapahdu). Äiti teki Matiaksen verestä verilettuja.

Muistan selvästi hetken keittiön ruokapöydässä, jolloin edessäni oli Matiaksesta tehtyjä verilettuja. Se oli kamalaa, itku tuli kurkkuun, enkä pystynyt lettuja syömään.

Tästä kokemuksesta huolimatta suhteeni verilettuihin on sittemmin ollut asiallisen hyväksyvä. Mutta puolukkaa pitää olla paljon eikä pidä ajatella Matiaksen suuria silmiä.

***

Oheinen makkarakuva on Rakvere Lihakombinaatin sivuilta.

Huumorijoulukalenterin 14. luukku

Uusrikas ostaa lemmikkieläinliikkeestä papukaijan. Myyjä sanoo, että lintu on hyvin viisas ja osaa puhua. Muutaman päivän kuluttua mies tulee takaisin kauppaan.

- Ei puhu!
- Ostakaa sille yksi leikkikalu, sitten se alkaa puhua.

Viikon kuluttua sama asia:

- Ostakaa sille jokin lelu!

Lopulta mies tulee iloisena kauppaan:

- Nyt se alkoi puhua!
- Mitä se sanoi?, kysyy myyjä
- Milloin täällä, ...kele..., saa syötävää?

****

Uusrikas ostab lemmikloomapoest papagoi. Müüa ütleb, et see lind on väga tark ja oskab rääkida. Mõne päeva pärast tuleb mees kauplusse tagasi.

- Ei räägi!
- Ostke talle üks mänguasi, siis hakkab rääkima.

Nädala pärast sama jutt:

- Ostke talle mõni lelu!

Lõpuks tuleb mees rõõmsalt kauplusse:

- Hakkas rääkima!
- Mis ta ütles?, küsib müüa.
- Millal sa, raisk, süüa annad?