maanantai 9. toukokuuta 2011

Sua armastan niin, mi amor

Tätä kamaa tulee nyt tuutin täydeltä, mutta kerrankin ahkera postaustahti. Pakko laittaa vielä video San Josen markkinoilta, jonka yhdellä kulmalla soitteli näyttävä meksikolaisbändi.

Ostaisitko tältä mieheltä autonkiillotusainetta?

Lauantaina kävimme meren rannassa ja sunnuntaina matkasimme San Josen kaupunkiin, jossa on valtava markkina-alue, San Jose Flea Market.

Lisää kuvia markkinoilta tulee myöhemmin, mutta tässä maistiaiseksi videopätkä espanjankielisestä helppoheikistä, joka teki tiukasti töitä kaupatessaan autonkiillotusainetta. Jumituin valitettavasti kauppiaan taakse, joten kaikki elehdintä ei ihan pääse oikeuksiinsa, mutta eiköhän videosta jotain tunnelmasta voi aistia.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Half Moon Bay

 

 

 

 

 

 

 
Posted by Picasa


Teimme lauantaina päiväretken Half Moon Bay -nimiseen pikkukaupunkiin Tyynen valtameren rannalla. Täältä Piilaakson alueelta matkaa sinne on alle tunti.

Tie kaupunkiin vie upeasti vuorten yli pitkin kiemurtelevia teitä ja paikan päällä odottaa herttainen pieni paikka, jossa on valtavat hiekkarannat.

Itselleni reissu oli melkoinen elämys, sillä en ole koskaan ollut Tyynen valtameren rannalla enkä suurten vesien äärellä paljon muutenkaan. Vaikka päivä oli merenkäynnin mittakaavassa varmasti ihan tavallinen, niin kyllä valtameren avaruudessa ja sen pauhussa on toisenlaista juhlallisuutta ja mahtavuutta kuin Suomenlahden aaltoilussa. Lapset samoin tykkäsivät hurjasti olla rannalla.

Sää oli varsin kelmeä. Half Moon Bay ei ole mikään rantalomakohde, sillä ilma siellä on kuulemma läpi vuoden melko viileä (muistutetaan taas, että ne tv:stä tutut Kalifornian loputtoman aurinkoiset Baywatch-biitsit ovat paljon etelämmässä). Tosin meillä kävi tuuri ja tullessamme rantaan aurinko tuli pilvien takaa esiin. Hienoa oli vain istua ja ihmetellä merta.

Rantakäynnin jälkeen kävelimme hieman edestakaisin hyvin maltillisen kokoista kaupungin pääkatua (yllättävältä nimeltään Main Street) ja etsimme ruokapaikkaa. Lounaskohteeksi valikoitui Flying Fish Grill, jota voimme erittäin lämpimästi suositella. Paikka vaikutti huoltoaseman baarilta. Me istuimme ulkoterassilla, joka oli todella kuin Esson takapiha, mutta ruoka oli aivan ensiluokkaista. Sitä tosin osattiin hieman ennustaakin, sillä ravintolan ovella oli jono, kun sinne tulimme eikä turistien tiedotuspisteessä ravintolaa suositeltu - mikä on aina hyvä merkki.

Ruokailun päätteeksi kävimme ravintolan vieressä olleessa kalakaupassa, josta matkaan otettiin iltapalaksi lisää kalaa. Pistänpä vielä oman postauksen kaupan anneista.

Erityisen päivästä teki sekin, että olemme koko päivän puhuneet viroa, kun työtoveri Tallinnasta on täällä käymässä. Oi, miten kotoisalta ja helpolta tuntui puhua viroksi!

Hyvää äitienpäivää!

Lapsi ja lapsenlapset lähettävät kotiin/mummolaan Suomeen Päijänteen rannalle lämpimät äitienpäivätervehdykset Tyynen valtameren rannalta!

 

 


(Lisää kuvia Half Moon Baystä tulee myöhemmin.)
Posted by Picasa

perjantai 6. toukokuuta 2011

Akka on hapan kuin sitruunan niellyt


Keltaisen sitrushedelmän tämä akka on tosiaan niellyt, mutta hapan en ole vähääkään - päin vastoin! Pääsin tänään lasten kanssa kyläilemään kotiin, jonka takapihalla kasvoi hieno sitruunapuu.

Juuri sitruunapuut ovat olleet minulle lähes suurinta eksotiikkaa täällä. Ajatella, että sitruunoita, appelsiineja ja limettejä tosiaan kasvaa oksat notkuen ihan tavallisten kotien pihoilla. Monesti on jonkin hedelmiä täynnä olevan puun ohi kävellessä tehnyt mieli ojentaa huomaamattomasti kättään ja käydä sitruunavarkaissa, mutta olen malttanut mieleni.

Tänään sain luvan kanssa poimia puusta hedelmän. Sitruuna tuoksui ihanalle ja oli mukavan pehmeäkuorinen. Talon isäntäväki kehui sitruunoita tosi mehukkaiksi, joten päätin kuoria hedelmän ja maistaa.

Sitten kävikin niin, että söin koko sitruunan, sillä se oli niin maukas ja mehukas. Hedelmän happamuus oli suunnilleen kuin greipillä.

Luulen nyt aavistavani, miltä ulkomaalaisista tuntuu Suomen mustikoita, puolukoita ja lakkoja täynnä olevissa metsissä. Sitä vain ihmettelee, voivatko marjat/hedelmät olla totta, voiko niitä syödä ja miten ne voivatkin maistua niin hyvälle. Hauskaa!

Kuvassa Palo Altossa majaileva sitruunapuu, josta sain tämänpäiväisen c-vitamiiniannokseni poimia.

torstai 5. toukokuuta 2011

Varo, kahvi on kuumaa

Pahvisten juomamukien kansissa oleva varoitusteksti juoman kuumuudesta on jo vanha tuttu Euroopassakin. Täällä paikan päällä näkee, miten lähes kaikesta tosiaan varoitetaan. Ravintolan lattianpesijäkin saa asetella melkoisia barrikadeja luuttuamiensa kohtien ympärille, ettei vain kukaan pääse liukastumaan.

Lueskelin tuossa Time-lehteä (siksi, koska siinä oli varsin mittava juttu Williamin ja Katen häistä) ja päivittelin kolesterolilääkkeen mainosta. Mainosta oli kaksi sivua, mistä alasta ehkä kuudennes oli varsinaista mainostekstiä. Kaikki muu oli "important safety information", eli varoituksia sivuvaikutuksista ja muuta tietoa lääkkeen käytöstä. Kuuluipa lääkkeen mainokseen myös selvennys siitä, miten lääkkeen nimi englanniksi lausutaan.

Kyllähän lääkefirmoilla on rahaa mainostaa, mutta on tuo varoittelun määrä ihan koomista. Haluaisin uskoa ihmisen älykkyyteen, siihen, että potilas muistaa reseptiä saadessaan kertoa lääkärille, että on esimerkiksi raskaana. Vaan kaipa se on toiveajattelua.

Apropos turvallisuus - olen huomannut, että olen tottunut pohjoismaiseen turvallisuusuuteen siinä mielessä, miten olen lasten kanssa ulkoilemassa. Minulle on useammassakin leikkipuistossa joku toinen äiti todennut, että kylläpä päästän lapseni kauas minusta. Monesti on jo käynyt niin, että joku vieras aikuinen on tullut nykimään hihasta sanoen, että lapsenne menee tuolla, pitäisikö mennä perään. Usein on ollut aihettakin lähteä joko J:n tai K:n jäljille, mutta yhtä monesti olen ollut sitä mieltä, että siellähän lapsi viipottaa, antaa mennä vain.

Näin ei kaiketi täällä ole tapana. Eräskin äiti kertoi hiekkalaatikon äärellä, kuinka hän koettaa opettaa lapsiaan kovasti siihen, että puistossa pysytään yhdessä eikä lähdetä huitelemaan itsekseen leikkipaikan toiselle puolelle. Tässä on meillä aika kovasti työsarkaa, sillä J ja K liikkuvat vauhdilla ja paljon ja yleensä kumpikin ihan omiin suuntiinsa.

Toinen äiti muistutti minua sanoen, että "This is America, not Europe". Niinpä. On kai opeteltava olemaan vähän tarkempana lastensa liikkeiden suhteen, vaikka olo täällä leppoisassa pikkukaupungissa hyvin turvalliselta tuntuukin.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Keksiaiheinen kuvatestaus

Jokunen viikko sitten en saanut kirveelläkään liitettyä kuvia ennen niin sujuvasti toimineen Googlen Picasan kautta. Nyt kun meillä on oman kodin uudenkarheat piuhat ja yhteydet, niin tehdäänpä testi. Näkyvätkö nämä keksikuvat teille asti?

Alimmainen leipälautasen kokoinen "pikku"leipä maistui muuten aivan piparkakulle, mikä ei tietysti ollut ihme, kun nimi oli gingerbread.

 

 

 
Posted by Picasa

tiistai 3. toukokuuta 2011

Elonmerkki


Terveiset Piilaaksosta, täältä maailman tietotekniikkateollisuuden säteilevänä hohtavasta helmestä, jossa verkkoyhteydet saa kotonaan käyttöön ihan tuosta vain, julkisten tilojen ilma pullistelee maksuttomista langattomista verkoista ja puhelinlinjat toimivat sujuvina ja kristallikirkkaina ilman turhia konstailuja ja asiakaspalvelunumeron jonotuksessa tilulilu-musiikin kuunteluja.

Jos havaitsitte äskeisessä närkästyneen sävyn, niin havaitsitte ihan oikein.

Lahden takana -blogin väki on hiljaisuuden aikana siirtänyt Reino-tohvelinsa väliaikaisasumuksesta varsinaiseen omaan kotiin, ja tänään eloamme ilostuttamaan saapui nettiyhteys. Sormet syyhyävät jo päästä kirjoittamaan kaikenlaista.

Vinkiksi vain, että jos joku haluaa muuttaa seudulle, jossa kaikenlaiset tietoverkot toimivat nopeasti, kattavasti ja sujuvasti, niin suosittelen Piilaakson sijaan vaikkapa eksoottista entistä neuvostotasavaltaa Viroa.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Ne pienet erot

Nyt tiedän, että Kaliforniassa ei saa huonekaluvuokraamosta lattialla seisovia pystynaulakoita, sillä "Kaliforniassa harvemmin tarvitsee takkia, joten ei tarvitse naulakkoakaan". Kukaan asiakas ei kuulemma ole aiemmin kysynyt tällaista tuotetta.

Eipä ollut tarjolla kattolamppujakaan, sillä kun maanjäristys iskee, tulee tavaraa päälle tarpeeksi ilman kristallikruunujakin, joten kattolamput eivät ole kovin suosiossa.

Senkin olen havainnut, että täällä ei ole olemassa asiaa, jossa ei olisi juomamukitelinettä. Joidenkin kauppojen ostoskärryissä sellaiset on, ja mukitelineet ovat myös tänään autoon hankituissa lasten turvaistuimissa. Eipä siinä mitään, ne todettiin heti varsin näppäriksi, sillä varsinkin J saa itse hyvin oman vesimukinsa telineeseen ja voi hörpätä juomaa aina kun jano on.

Ostokärryihin (Target-kauppojen kärryjen lastenistuin on muuten aivan valtava) liittyy sekin huomio, että täällä jotkut äidit sitovat lapsensa ostoskärryn istuimeen sellaisella erityisellä haalarisysteemillä. Tai en oikeastaan tiedä, mikä se haalari-/telttajuttu lapsen ympärillä on. Kai se kiinnitykseen on tarkoitettu ja siihen, että lapsen olisi pehmeämpi ja mukavampi istua kärryssä. Hämmentävää.

Olen nähnyt elämäni ensimmäisen kerran polkupyöräilijän, jolla oli pyörän tangossa kiinni kännykkäteline, ja puhelinta liikennevaloissa ahkerasti näppäiltiin. Luulen, että tyyppi käytti navigaattoria.

Makein polkupyörä oli kuitenkin eräällä laitapuolen kulkijalla, jonka pyörän tankoon oli kiinnitetty melko mittava stereolaitteisto. Miksi kuunnella musiikkia pienillä korvanapeilla iPodista, kun voi laittaa subwooferit jytisemään pyörän runkoon?

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Aika kallista

En oikein tiedä, miten minulla oli päässäni mielikuva siitä, että Yhdysvalloissa elintarvikkeet ja moni muukin asia olisivat melko edullisia. Siksipä olenkin nyt jokaisen kauppareissun jälkeen pyörtymisen partaalla, kun katson kassakuitin loppulukemaa. Apua, mitä kaikki maksaa!

Tämän aiheuttaa luultavasti Viro-harha. Viimeiset kolme vuotta olen tottunut siihen, että melkein kaikki asiat ovat melko edullisia verrattuna esimerkiksi Suomen hintoihin. Nyt sitten siirryimmekin yhdessä yössä vähintään Suomen hintatasoon ja se tuli vähän yllätyksenä.

Tietysti muuton alkuvaiheessa on rahankuluakin eri tavalla kuin myöhemmin, kun kaikki asiat suolapurkista lähtien pitää ostaa. Samoin edelleen on aika levällään se, missä ruokakaupoissa on järkevä käydä, että saisi tolkulliseen hintaan tolkullisia asioita. Jatkossa kaupassakäynti tulee olemaan aika pitkälti minun vastuullani ja on selvä, että kahden pikku apulaisen kanssa ei ole mahdollista laukata yhdellä reissulla viidessä eri liikkeessä tarjousten perässä, vaan pitäisi löytää pidemmällä ajanjaksolla toimiva näkemys siitä, mistä meidän suosimiamme elintarvikkeita kannattaa hankkia.

Lisäksi hintavertailua hankaloittavat nämä kirotut kryptiset painoyksiköt (unssit, paunat, naulat, mitkä lie kivikautisuudet), joiden takia tekniikan orja nypertää kaupan hyllyjen välissä kuumeisena mobiililaitteensa konversiosovellusta, jotta saisi selville, kuinka paljon on dollariarvoisen nesteunssin hinta litroina euroissa. Fahrenheitit ovat lasten leikkiä täkäläisten paino- ja tilavuusmittojen rinnalla.

Silmään on pistänyt sekin, että esimerkiksi hedelmiä voidaan jossakin myydä kilo- (eikun pauna-, eikun naula-...)hintaan ja toisessa paikassa hedelmät ovat kaupan kappalehintaan. Vertaile siinä sitten.

Kaiken kalleuden taivastelun lomassa olinkin tänään onnellinen, kun löydin CVS/pharmacystä suosikkisampootani alennuksessa 5 dollarilla (3,5 eur) per pullo. Kyseinen tuote on sellainen, jota Suomessa ja Virossa myydään kampaamoliikkeissä pyörryttävin hinnoin. Samoin huomasin viereisellä hyllyllä, että Tallinnassa arvokkaanpuoleiset kynsilakat ovat täällä merkittävästi halvempia. Ja Leviksen farkkujakin näyttää saavan järjellisin hinnoin.

Olen siis kiinnittänyt huomioni todella tähdellisten tuotteiden hintoihin. Kynsilakalla, sampoolla ja farkuilla ei kuitenkaan saa ruokittua lapsia, joten pitänee perehtyä tarkemmin maitogallonan hintaan.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

On the road again

Viikonlopun ajeluilta tässä pari kuvaa. Näillä seuduilla maisemat ovat hienon vehreän vuoristoiset. Moottoritie ei ole suoraa pötköä kallioleikkauksessa, vaan nousee, laskee ja mutkittelee.

Alin kuva on Datsun-harrastajien pihakirppikseltä, joka sattui puistolenkin varrelle.



lauantai 16. huhtikuuta 2011

Näkymiä päiväunikävelyn varrelta

Esimerkiksi näissä kuvissa näkyviä asioita voi tulla vastaan, kun lähden lasten kanssa kärrykävelylle. Siniset irikset kukkivat leikkipuistossa.

Näin eräässä pihassa elämäni ensimmäisen kerran limettipuun. Ne lukijat, jotka ovat olleet GT-Toursin matkoilla: kun meillä on se yhteinen vanhainkoti, niin sen pihalla sitten kasvaa limettipuu, jotta saamme virvokkeisiimme tuoreet mausteet (pahoittelut muille, tämä on sisäpiiriläppää...)



perjantai 15. huhtikuuta 2011

Asiakaspalvelujärkytys

Varmaan suurimpia tähänastisia ällistyksen aiheita täällä on se, kuinka loistavaa asiakaspalvelua jatkuvasti saa osakseen. Vertailukohta on tietysti aika armoton, sillä Virossa kohtaa, anteeksi nyt vain, tavallisesti todella huonoa palvelua.

Kaliforniassa myyjät, tarjoilijat, kirjaston tädit, feissarit, aivan kaikki, ovat järjestään todella ystävällisiä, tervehtivät heti asiakkaan nähdessään, toivottelevat kaikkea mahdollista hyvää, auttavat, tekevät vaivattomasti lisämyyntiä, pahoittelevat, jos eivät huomaa avata ovea ja juttelevat muuten vain mukavia. Kyllä kyllä, tämä on sitä suomalaisten tuhahtelemaa kuuluisaa tyhjänpäiväistä small talkia, mutta voi veljet, että se on tuhat kertaa mukavampaa kuin Tallinnan Maximan kassaneiti, joka ei noteraa asiakasta mitenkään.

Yksittäinen, nerokkaan tilannetajuinen huippusuoritus eräältä myyjältä tuli tänään Trader Joe's -ruokakaupassa. Olin kaupoilla itsekseni lasten kanssa. K istui kärryn tuolissa ja J käveli kärryn vierellä. Pojalla ei ollut ihan paras mahdollinen hetkensä ja keskustelua kauppareissun kulusta käytiin hyllyjen välillä useampaan kertaan.

Mutta kaupan hemmot olivat tilanteen tasalla. Minulta kävi ensin kahteen eri kertaan kaksi eri myyjää kysymässä, voisivatko he auttaa minua jonkin tuotteen etsimisessä. Minä olin taas pölvästi "kyllä-minä-pärjään-itse-kiitos-vain-olen-koulutettu-skandinaavinen-nainen-ei-tartte-auttaa" enkä sanonut, että juu, tuo minulle rypsiöljyä ja säästä hermojani näiden kakaroiden kanssa.

Aikani siinä sompailin lasten kanssa, kunnes kolmas letkeä myyjäkaveri tuli jututtamaan ja kysyi, saisiko J:lle antaa tarroja. No saa! Poika sai tarroja pitkän nauhan. Matkasimme kohti kassajonoa, kunnes sama myyjä kävi ohjaamassa meidät vapaalle kassalle. Taas lisäpiste hänelle! Seuraavaksi myyjä tiedusteli, voiko tuoda J:lle tikkarin. Tässä kohtaa aloin olla aivan myyty, mutta paras odotti: myyjä kysyi, haluaisiko J tulla kassan taakse skannaamaan ostoksiamme, siis osoittamaan niitä siihen kassan piippaavaan laitteeseen. Voi kyllä, tokihan J halusi ja oli ihan tohkeissaan. Lopulta lapset saivat mukaansa vielä pääsiäisaiheiset väritystehtäväpaperit.

Siis oikeasti, että tällaista voi olla! Lähdin kaupasta todella hyvillä mielin eikä ole epäilystäkään, etteikö puljussa käytäisi toistekin. Näin tehdään kauppaa!

Tilannetaju on myyjällä kullanarvoinen taito. Jos kerran näkee, että pian hermostunut äiti häipyy kaupasta ostamatta puoliakaan siitä, mitä meinasi, niin nokkela kauppamies tarttuu peliin ja tekee parhaansa saadakseen homman sujuvaksi ja enemmän rahaa omaan kassaansa. Kaikki voittavat.

Pohjoismaisella ihmisellä ottaa aikansa, ennen kuin täkäläisen palvelun vastaanottamiseen ja letkeään jutusteluun tottuu. Pelkästään tuo, että tavallisessa ruokakaupassa myyjä tulee hyllyjen välissä kysymään, tarvitsenko apua, tuntuu ihan tavattomalta. En osaa vielä ollenkaan reagoida luontevasti ja vastaukseni ystävällisiin kysymyksiin ovat tyyliä "öö, joo", mutta aion oppia.

Äänimaisema

Kun muutin Varsinais-Suomeen, asuin ensimmäiseksi vain kivenheiton päässä Suomen kansallispyhätöstä. Ensimmäisen viikon nukuin levottomasti, kun kirkonkellojen kumina herätteli minua pitkin yötä. Pianhan siihen tottui, aivan kuten kaikkiin muihinkin aina taustalla oleviin ääniin. Ja ihan kuten muutkin muualta kaupunkiin tulleet, minäkin töllistelin pitkät ajat tornin kelloa tyhmänä, kun en tajunnut, miten sen viisari(-t) lenkottavat.

Luulen, että olen parin Kaliforniassa vietetyn viikon jälkeen oivaltanut, mikä on se ääni, joka täällä eletystä ajasta jää mieleen. Se on CalTrain-junan tuuttaus sen ohittaessa aseman.

CalTrain on juna, joka kulkee San Franciscon ja San Josen väliä. Junavuoroja on päivittäin kymmeniä, joten junan pilliä, tai tarkemmin sanottuna sumutorvimaista tuuttausta kuulee usein.

Tykkään äänestä jo nyt. Se ei ole kimeä, vaan aika mahtipontinen ja tiukasti eteenpäin menevä. Ehkä sanoisin toisin, jos asuisimme aivan radan varressa. Nyt etäisyyttä on sopivasti niin, että ääni kuuluu selvästi, mutta ei mitenkään haittaa, ei edes juuri nukahtamassa olevia lapsia.

Nykyisin Unikankareen kummulta kumajavan äänen kuuleminen aiheuttaa lähinnä vain haikeaa kivistystä sydänalassa. Tuomiokirkon kellojen sointi on minun aikuistumiseni ajan taustasaundi.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Kahvisetä




Kuvassa näkyy J:n kahvisedäksi nimeämä kahvilan herra ja hieno kahvinpaahdin. Tällainen komea masiina pyöri eräässä kuppilassa, jossa lasten kanssa päiväunikävelyllä kävimme. Kone oli tietysti meistä niin houkutteleva, että kävimme kahvisetää jututtamassa.

Ylhäällä olevaan suppiloon kahvisetä kippasi vihreitä kahvipapuja, ja pyöreässä säiliössä ne sitten paahtuivat tiukassa kuumuudessa jonkin aikaa, olisiko ollut 15 - 20 minuuttia. Sieltä kuumasta pavut tiputettiin pyöreälle, pyörivälle ritilälle jäähtymään.

Erittäin viihdyttävä kahvilakäynti, ja tarvinneeko edes mainita, että sumppi oli hyvää.
Related Posts with Thumbnails