perjantai 4. heinäkuuta 2008

Blogissa hiljaista

Blogin päivitystahti ei ole ollut viime päivinä hääppöinen. Kuten aiemmin todettu, heinäkuussa kotimme täytyy vieraista, mikä on oikein hyvä juttu, mutta kirjoittaminen jää vähemmälle.

J:n kanssa kävimme yhden yön pikavisiitillä Suomessa, kun oli taas neuvolan aika. Neljän kuukauden iässä J painaa tasan 8 kg ja pituutta on 65 cm.

Eläintarhassakin on käyty jo toistamiseen. Korjaan hieman aiempia pahoja puheitani, sillä tarhaan oli nyt tullut ihan uudella tavalla elämää ja myös kaipaamiani oheistuotekauppiaita oli ilmestynyt. Kamelitkin näyttivät siistimmiltä, kun olivat saaneet karvanvaihtonsa loppuun :)

Radissonin kattoravintola saisi kohta antaa J:lle ja minulle alennusta, sillä olemme vieneet sinne aika monta vierasta. Maisemat vain ovat sieltä aika komeat ja katkarapu-caesar hyvää. Tämän viikonlopun vieraiden kanssa kävimme tänään Kuldse Nõtsu Kõrtsissa. Suosittelemme sitä edelleen lämpimästi, sympaattinen paikka. Jos ei oikeasti ole to-del-la kova nälkä, niin ei kannata välttämättä syödä sekä alku- että pääruokaa, niin tuhdit ovat annokset. Äijäruokaa etsiville sianpotka on täydellinen valinta. Annoksessa on syötävää varmaan kolme kiloa.

Parhaillaan mietimme, mihin huomenna viedä vieraitamme. Olisiko se Tallinnan merimuseo? Vai kenties kidutusmuseo? Joskus pitäisi katsastaa myös Toompealla oleva Alexander Nevskyn katedraali ja ainakin omalta osaltani korjata se aukko sivistyksessä, että en ole koskaan käynyt ortodoksikirkossa.

Laululavan ympärillä on tällä hetkellä käynnissä Õllesummer-festivaali. Siellä näyttäisi olevan tarjolla mahdollisuus tutustua viehkoon lajiin, striptiis-aeroobikaan, yhdessä vuoden 2003 aeroobika-kuningattaren, Katrin Välin, kanssa. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kui olis impressive ryyins?

S kirjoitti...

Ja ye olde gifteshoppe! Sekä impressive ceilings ynnä beautigul gardens! Mutta missä on Mary Queen of Scots?

Related Posts with Thumbnails