torstai 30. lokakuuta 2008

Lapsiperhe matkustaa

Tallink vie huomenna pesueemme kohti Suomea, ja minä olen tämän päivän säntäillyt kassien ja vaatekaappien väliä miettien, mitä tavaraa kannattaa ottaa mukaan. Oman tenavan myötä pakkaaminen on alkanut kestää ja kestää, kun jatkuvasti on sellainen olo, että ehkä tuotakin J tarvitsee, ja tuota ja tuota.

Tämä on myös eka kertamme reissussa, kun J syö kiinteää ruokaa. Muutaman purkin valmismuonaa pakkasin laukkuun, vaikka saahan sitä evästä Suomestakin. Kuulin juttua, että purkkiruuat olisivat Suomessa halvempia kuin täällä. Pitänee tarkistaa.

Lahden taus siis vaikenee taas joksikin aikaa. Kuulemisiin!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mää näin tänään sun miähen! Meni Hansassa puolen metrin päästä tyynenä lipuen ohi - ok, istuin kaffella ja lasiseinä oli välissä. Yritin vilkuttaa ja ilmehtiä niin paljon kuin yksin istuen kehtasin, muttei se huomannu.

Hassua oli, että olin juuri muistelemassa juuri, että saattajakonsertistakin on näillä hetkillä vuosi. Josta pääsin heti siihen, että pehkuna, kun ei olla saatu raahattua itsejämme teitä tapaamaan. Ja sitten ohi kulkee tämä miäs.

Aika kiitää!

T. kirjoitti...

No hitsin pimpulat! Ei olisi minullakaan kauhea kiirus ollut kun prouvalla meni työmaalla tunnin sijasta kaksi...

Nyttemmin jo Vabariikin aluevesillä - pakatkaa orkesterinne ja lähtekää perään, ken ikänä nimimerkin taa kätkeynee!

S kirjoitti...

Vitsi, mitä telepatiaa teillä on ollut. Minä sentään taidan nimimerkin tunnistaa. Tulkaahan ihmeessä kylään!

Related Posts with Thumbnails