perjantai 11. syyskuuta 2009

Vihdoinkin kieliopintojen pariin

Ensi viikolla alkaa lopultakin kauan kaipaamani opettajajohtoinen viron kielen opiskelu. Tähän asti olen opiskellut paikallista kieltä itse kirjojen, sanomalehtien ja äänitteiden avulla ja tietenkin keinoista parhaimmalla eli puhumalla kieltä niin paljon kuin mahdollista.

Näin olen saanut oppia jo ihan mukavan määrän viroa, mutta silti olen koko ajan toivonut pääseväni kielikurssille. Koska olemme saaneet lapsenhoitaja-asian järjestykseen, on kurssilla käyminen minulle nyt mahdollista. Ensi keskiviikosta alkaen käyn kaksi kertaa viikossa aamutuimaan kuluttamassa kielikoulun penkkiä. Hauska nähdä, millaisia opettaja ja kurssikaverit ovat.

Nyt kun sitten muistaisi kysyä kaikki ne kysymykset, joita on tullut mieleen kielen oppimisen matkalla. Niitä nimittäin piisaa.

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails