maanantai 14. syyskuuta 2009

Perhelääkäriä etsimässä

J:stä ja minusta tuli kesällä Viron sosiaalietuuksien nauttijoita. Kun kuuluu Haigekassaan eli paikalliseen Kelaan, on myös oikeutettu perhelääkäriin ("perearst").

Minulle oli hämärän peitossa, miten ja mistä oma perearst lopulta repäistään. Soitin Haigekassan tiedotukseen ja kerroin tarvitsevamme lääkärin. Minulla oli myös jostakin päähän tullut arvelu, että kun tulee Haigekassan jäseneksi, määrätään automaattisesti jonkin lääkärin asiakaskuntaan.

Perhelääkäriä ei kuitenkaan ollut J:lle ja minulle nimetty, ja sain kuulla, että voisin itse valita, kenen vastaanotolle hakeutua.

Siispä Haigekassan nettisivuille, josta löytyvät tiedot Tallinnassa vastaanottavista perhelääkäreistä. Virossahan ei ole suomalaistyylisiä terveyskeskuksia, vaan perhelääkärikeskuksia, joissa kussakin työskentelee vaihteleva määrä lääkäreitä ja hoitajia.

Netistä löysin tiedot keskuksista, jotka ovat oman kaupungiosamme alueella. Haigekassa suosittelee, että perhelääkäri tulisi valita mahdollisimman läheltä omaa asuinpaikkaa, mikä toki järkevää onkin.

Ei muuta kuin soittelemaan. Kolme lääkäriasemaa soitettuani aloin jo tuntea hieman epätoivoa: lääkärit eivät voineet ottaa lisää asiakkaita. Onneksi neljännen keskuksen kohdalla tärppäsi ja sain kuulla, että J ja minä voitaisiin ottaa heidän asiakkaikseen. Kyseisessä keskuksessa on kaksi lääkäriä.

Tänään sitten kävimme J:n kanssa tekemässä paikan päällä tarvittavat paperityöt. Taas meinasivat ennakkoluulot puskea pintaan, kun tajusin, että lääkärikeskus sijaitsi vanhassa sairaalarakennuksessa, joka oli ulkoa päin melko heikossa hapessa. Sain kuitenkin heittää pahat aavistukseni romukoppaan, kun sisällä tulivat vastaan modernit tilat ja ennen kaikkea erittäin miellyttävä vastaanottoapulainen, joka selvitti ystävällisesti kaikki tarvittavat asiat. Selvisi sekin, että kun Tulokas aikanaan syntyy, tämä sama ihminen (joka on myös sairaanhoitaja) tulee ensimmäiselle kotikäynnille sairaalasta paluun jälkeen.

Nyt on levollinen olo siitä, että lääkäriasia on järjestyksessä. Sitten vain toivotaan, että asiointia perearstille tulee mahdollisimman vähän.

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails