tiistai 22. joulukuuta 2009

Pilkunviilausta neuvostoliittolaisittain

Meillä tuli lapsenhoitajamme kanssa puhetta J:n koko nimestä, mihin liittyen hän kertoi absurdin tarinan Neuvostoliiton ajalta.

Kun lapsenhoitajamme nyt jo aikuinen tytär syntyi, perheen kuului mennä jonnekin virastoon vahvistamaan lapsen nimi. Tyttären nimeksi he halusivat antaa kaksiosaisen nimen, jossa on väliviiva. Olkoot se nyt tässä vaikka Sirkka-Liisa.

Viraston luukulla asiaa hoitanut täti oli katsonut lapsenhoitajaamme pahasti ja paheksunut, eikö nuori äiti tunne lakia. Tovi aiemmin neuvostojohto oli nimittäin viisaudessaan antanut uuden säädöksen, jonka mukaan väliviivat nimissä kielletään, jonkinlaisista säästösyistä kai. Lapsenhoitajamme nauroi nyt tarinaa kertoessaan, että hän hämmentyi tilanteesta kovasti ja kysyi, saako edes yksiosaista nimeä antaa. No nimet sentään neuvostoajallakin syntyneillä oli, ja niin lapsesta tuli Sirkkaliisa, ilman toveri Andropovin paheksumaa väliviivaa.

Ihan toimiva nimi tyttärellä on, mutta harmillista kyllä nuori nainen saa edelleen selitellä, että ei, hänen nimensä kirjoitetaan yhteen, ilman viivaa.

Neukkulassa sitä osattiin keskittyä olennaiseen!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä lisä aikoinaan YLE:n toimittamaan ohjelmasarjaan "Absurdin yhteiskunnan lapset" jonka sain talteen podcastina pari vuotta sitten. Huvittavaa tai ei mutta vastaavat absurdismit elävät korporaatioissa joissa kuvittelisi osakkeen omistajan edun olevan kaikilla päälimmäisenä.

Rakkaat jouluterveiset täältä Savon maalta. T: Iso-J & poppoo

Related Posts with Thumbnails