perjantai 16. heinäkuuta 2010

Lost in Nõmme

Kyllä taas pitää ihmisen sählätä. Ensimmäistä kertaa Tallinnassa asuessa eksyin ihan reilusti.

Olin matkalla Nõmmen torille. Kurvasin jo torin parkkipaikalle, mutta se oli täynnä ja lähdin etsimään parkkista jostakin kauempaa. Ajelin ja yhtäkkiä tajusin kääntyilleeni niin, että en enää tiennyt, missä päin tori on. Kieputtelin sinne tänne ja koetin muistella Nõmmen karttakuvaa päässäni. Tunsin itseni harvinaisen typeräksi, sillä tiesin olevani korkeintaan puolen kilometrin päässä torista.

Peli menetettiin lopullisesti siinä kohtaa, kun takapenkin kaksikko nukahti. Sain siis etsiä lähimmän reitin kotiin, sillä nukkuvia tenavia en halunnut lähteä repimään kärryyn torikäyntiä varten.

Mutta näin kyllä matkalla muutaman hauskan näköisen kahvilan (Tädi Anni juures ja Köök & Kook) sekä ihailin ties kuinka monennen kerran Nõmmen huiman kauniita puutaloja ja viihtyisyyttä.

Hmm, nyt vain tarttis miettiä, miten saadaan illaksi ruokaa vieraillemme.

2 kommenttia:

elle s'ennuie kirjoitti...

Tädi Annin kahvila (kyllä sieltä saa ihan kunnon ruokaakin, ei vaan kahvija ja kakkuja!) on kiva paikka, mulle jo sen vuoksi, että kolme ensimmäistä vuottani asuin siellä, missä nykyisin on kahvilan ruokasali :)

S kirjoitti...

No kappas! Täytyykin katsoa paikkaa sillä silmällä kun sinne menee :)

Related Posts with Thumbnails