Esikoisemme nähneet tietävät, että hänellä on aina ollut melko pitkät kutrit. Kampaus on ollut mallia Jukolan veljekset: vaalea, kiharainen polkkatukka.
Ei ole enää. Lähdin pojan kanssa tänään musiikkileikkikoulusta ja matkalla parkkipaikalle tuli vastaan kampaamo. Ajattelin kokeilla tuuriani ja marssimme sisään kysymään, sattuisiko hiusten leikkaus onnistumaan saman tien. Meitä onnisti, ja paikalla ollut kampaajakin oli sen sortin naisihminen, joka ei jähmettynyt lapsiasiakkaan edessä.
Kotona olen koettanut välillä itse nyrhiä pojan tukkaa lyhyemmäksi, mutta tuloksena on aina ollut huutoa ja parkua. Nyt J istui kampaajan tuolissa rimpuilematta. Pieniä protesteja tilanne meinasi aiheuttaa, mutta niistä selvittiin juttelemalla.
Suurin harmi oli se, että tukkaa ei leikannutkaan apina, vaan ihan tavallinen täti. Olemme kotona laulaneet paljon Apina ja gorilla -laulua, jossa aasille neuvotaan tietä parturiin. Siitä J:n mieleen oli jäänyt, että parturissa hommat hoitaa apina. Nyt sain selittää, että apina oli lähtenyt ruokatauolle ja pyytänyt kampaamon tätiä leikkaamaan J:n tukan. Näin sitä taas lasta vedätettiin.
Minä meinasin alkaa parkua, kun kiharat tipahtelivat lattialle ja pienestä vauvastani kuoriutui iso leikki-ikäinen poika. Melkoisesti muutti kampaus pojan ulkonäköä.
Samalla koetin olla hermostumatta kampaajalle, joka toitotti moneen kertaan, kuinka J:lle nyt tehdään kunnollinen pojan tukka eikä mitään tyttökampausta. Maltoin mieleni enkä sanonut, että kyllä se lapsi on ollut ihan oikea poika siinä polkkatukassaankin.
2 kommenttia:
Kai tämä pitää nähdä esimerkkinä siellä eteläisemmässä maassa vielä voimissaan olevista sukupuolirooleista ja niiden ilmentymistä.
Muistan itse, kun pikkuveljen kiharat lähtivä, kun hän oli n. 3-vuotias, itse olin 6 vuotta. Olin jopa hiukan surullinen.
T-täti
Kyllä se juuri siltä tuntui.
Minuakin vielä hieman surettaa pojan menetetyt kutrit, mutta kyllä tämä uusi look toisaala on tosi hyvä.
Lähetä kommentti