torstai 24. maaliskuuta 2011

Tukkimiehen tenavaosastolla

Voi hyvänen jestas sentään, mikä caffelatteilevan perheenäidin unelmapaikka minulta oli Tallinnassa jäänyt täysin huomiotta ennen tätä päivää.

Sovimme kaveriporukalla (kaikilla x määrä lapsia) tapaamisen Tallinnan Stockmannin yläkerran kahvila-ravintolaan, jossa on myös kunnollinen leikkipaikka. Tai siis näin minulle kerrottiin.

Tuo kunnollinen oli todellakin enemmän kuin yksi pieni pöytä, täyteen piirretty värityskirja ja toimimattomat tussit. Tavaratalo Tukkimiehessä oli tajuttu kunnollisen leikkipaikan olemus. Aidattu, siisti leikkipaikka oli mukavasti kahvilan reunalla niin, että pilttejä sai vartioida ongelmitta aikuisten juttelun lomassa, kahvilatiskille pääsi ottamalla pari askelta ja myös vessat ja lastenhoitohuoneet olivat aivan kulman takana. Ravintolassa oli ihan tolkullinen lasten ruokalista.

Tämä taisi olla neljäs tai viiden kertani, kun Tallinnan-vuosieni aikana kävin Stockmannilla, sillä se vain ei ole koskaan minkään reittimme varrella. Harmi, että en ollut tällaista toimivaa leikkipaikan ja kahvilan yhdistelmää aiemmin bongannut, mutta menkäähän te muut, joilla tällaisia tarpeita voi olla.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
luin noita vanhoja postauksiasi, mutten onnistunut löytämään mitään suoraan tähän liittyvää... Eli mua kiinnostaisi se, onko virolainen kulttuuri mielestäsi sosiaalisempi ja yhteisöllisempi kuin suomalainen? Suomalaisiahan pidetään stereotyyppisesti jäykkinä ja hiljaisina, mutta päteekö virolaisiin sama?
t. Anonyymi :)

Related Posts with Thumbnails