keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Uutta musiikkia (minulle)


Mountain View'n kaupungissa pidettiin viikonloppuna jokavuotinen A La Carte and Art Festival. Ruokaa siellä näkyi vähemmän, taidetta sen sijaan enemmän. Kaupungin pääkatu Castro Street oli suljettu autoliikenteeltä ja täytetty käsityöläisten ja taitelijoiden myyntiteltoilla.

Meitä viehätti eniten Bob Culbertson -niminen katusoittaja, joka soitteli eriskummallisella soittimella, jonka nimi on Chapman Stick.

Ihmeellinen näppäiltävä soitin kerrassaan, josta lähti todella kaunis ääni. Culbertson oli ihan huikean taitava ja mieluusti kannatimme hänen taidettaan ostamalla yhden levyn.

Chapman Stickistä voi lukea lisää edellä olevien linkkien kautta tai menemällä YouTubeen, josta löytyy paljon Culbertsonin soittoa, mm. tämä pätkä.

Meillä lapsetkin kuuntelevat mieluusti katusoittoa, mutta ei se silti tainnut voittaa kestosuosikkia, paloautoa, jota taas päästiin läheltä ihastelemaan. Tällä kertaa auton moottoriakin pääsi ihmettelemään, kun koko koppi oli nostettu päältä pois.



T:n kanssa totesimme, että täällä päin maailmaa poliisi ja palokunta todella osaavat ja haluavat tehdä pr-työtä. Kiiltävää paloautoa oli pienen ihmisen jännä katsella, mutta vähintään yhtä jännää oli ihmetellä poliisiautoa ja askarrella itselleen sheriffin tähti, josta sitten poliisin teltassa tehtiin jääkaappimagneetti.

Lisäksi tenavat saivat poliisien pisteestä mukaansa kassillisen kaikkea tavaraa, mm. paikallisten poliisien kuvin varustetut keräilykortit. Niitä on nyt ihailtu kovasti ja otettu mukaan kauppareissullekin. Vähän hankala olisi kuvitella, että suomalainen nimismies laittaisi naamaansa keräilykorttiin :D

(näppärästi unohdin ottaa festivaaleille kameran mukaan, joten kuvat ovat kännykällä räpsäistyjä)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips Espoosta! Täällä jokin vuosi sitten oli jaossa Kilon poliisin kortteja, joissa todellakin oli virassa olevien konstaapelien naamatauluja. Huippusuosittuja koululaisten keskuudessa.

S kirjoitti...

Poikkeus vahvistaa säännön - Kilon poliisilla jo kellä kuuluu olla fanikortit :D

Related Posts with Thumbnails