Kielissä kylpemistä

Kaipa se on uskottava ja hyväksyttävä, että meidän lapsemme ovat eläneet elämänsä varsin monikielisessä ympäristössä.

Havahduin tähän viime viikolla, kun kerroin J:lle, että meille on tulossa kaveri kylään. J:n ensimmäinen kysymys aiheesta kuului seuraavasti:

"Mitä kieltä sen tädin kanssa puhutaan?"

Kyllä on pojalla korvissaan varmasti melkoinen kielihumina. Kotona puhutaan suomea, kun taas pihalla puhutaan englantia, mutta kuullaan paljon myös kiinaa, espanjaa ja farsia. Kolmevuotias on jo oppinut, että eri tilanteissa on käytössä eri kieliä ja on kiva ennakoida hieman, millaista kommunikointia on luvassa.

Hyvin kiinnostavaa on se, että J ei tällä hetkellä halua kuulla sanaakaan viroa. Jos koetan esimerkiksi laulaa jonkin vironkielisen laulun tai hän kuulee meidän aikuisten juttelevan viroksi, alkaa raivoisa vastalausemyrsky.

K:n puheesta suurin osa on suomea, mutta neito tuntuu nappaavan kieleensä jonkin verran myös englantia. Ehkä suloisinta ikinä on se, kun K laulaa Koska meitä käsketään -sävelellä aakkoslaulua. Tiedättehän: aa, bee, cee, dee, ee, äff, gee... Tyttö vain on oppinut sen englanniksi ja laulaa "ei pii, ei pii, ei pii ei..."

Viime päivien ilonaiheitamme on ollut se, että K on lopulta alkanut sanoa "isä". Vihdoinkin!

Lapsen kielenoppiminen on loputtoman mielenkiintoinen asia.