maanantai 7. marraskuuta 2011

Kylmä

Kaliforniassa siirryttiin talviaikaan viikkoa myöhemmin kuin Pohjois-Euroopassa. Tänään sunnuntaina meillä on ollut tuntia pidempi vuorokausi ja sen myötä tuntia valottomampi ilta.

Meillä on ollut tapana lähteä lasten kanssa päiväunien jälkeen vielä pariksi tunniksi pihalle leikkimään ennen päivällistä. Jo muutaman viime viikon aikana tätä aikataulua on täytynyt alkaa iltojen pimenemisen takia hieman rukata. Tänään sitten tajusimme, että klo 17.30 on jo säkkipimeää. Pöh.

Päättyvän viikon aikana on sää muutenkin viilennyt selvästi. Lämpötilat ovat sellaista Suomen syyskuuta - aamulla ulos lähtiessä täytyy laittaa takki, pitkälahkeiset housut, sukat, umpinaiset kengät ja lapsille kevyt päähine. Päivällä voi vielä olla hyvinkin lämmintä, mutta illaksi taas viilenee aika vauhdilla.

Mutta eihän tästä silti voi valittaa. Loskassa ei tarvitse tarpoa, sateet ovat vähäisiä ja viilenevä ilma tuntuu puolivuotisen lämpimän kauden jälkeen vain mukavalta ja raikkaalta. Läheisessä kauppakeskuksessa meksikolainen puutarhuri istutti viikolla ostosparatiisin kukkapenkkeihin uusia kukkia. Tuntuu aivan ihmeelliseltä ajatella, että nyt on marraskuu.

Paikallisten pukeutumista on jännittävä seurata. Jotkut menevät edelleen sortseissa ja varvastossuissa, joissa periaattessa päivän lämpimimpänä hetkenä voi vielä tarjetakin. Nuoriso sen sijaan on jo kiskonut jalkaansa vaaleanpunapaljettiset UGG-saappaat, ja naapurin koiranulkoiluttajarouva oli vetänyt ylleen polvipituisen toppatakin, kun ulkolämpötila oli noin +15 C. Se oli minusta ehkä hieman liioittelua.

Syksy näkyy lopulta myös luonnossa. Osa puista on tiputtanut lehtensä, osan lehdet hohtavat kirkkaanpunaisina ja joidenkin lehdet vain kuivuvat surkeiksi ruskeiksi rutuiksi puuhun.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika outo on tämä Turun syksy tänä vuonna. Mansikka kukkii ja yksi kasvi teki marjankin viime viikolla. Mehitähdet ovat tulleet hulluiksi ja tekevät kukkavarsia.
T-täti

S kirjoitti...

No oho! Eikös viime vuonna tähän aikaan ollut jo suunnilleen metriset nietokset? Toivottavasti maisemaan tulee lumen myötä pian valoa.

Related Posts with Thumbnails