Menin tänään lasten kanssa taloyhtiömme leikkipaikalle. Siellä oli minulle entuudestaan tuntemattomat äiti, isä ja pieni tyttö.
Mitä teen minä? No painun käsi ojossa tervehtimään, esittäytymään ja kyselemään, asuvatko he täällä päin ja kertomaan, millaista naapurustossamme on asua.
Ei ole todellista. En pidä itseäni täysin sisäänpäinkääntyneenä, mutta tajusin hetken myöhemmin, että olipa tekoni jotenkin todella epäsuomalainen ja samalla hyvin amerikkalainen. Täällä kaikesta tuollaisesta ilkkakanervamaisuudesta tulee tosi luontevaa.
Voi veljet sitä mulkaisujen ja vaivautuneisuuden määrää, jos kuukauden päästä teen saman jossakin Tallinnan leikkipaikalla!
4 kommenttia:
Musta nuo on just niità kivoja asioita joiksi maailma meità suomalaisia muuttaa. Siinàhàn katsoo kummissaan jos teet nàin kuukaudenkin pààstà, mutta varmasti mielessààn ajattelee ettà olisipa hànkin joskus uskaltanut tehdà samoin... :D
Ihanaa, että olette kohta taas täällä! Toivottavasti poikkeatte täällä Jäkessä tutustumassa S:ään, kun taas pääsette lahden pohjoispuolellekin. Kyllä mekin sinne lahden taakse tulemme käymään, kunhan lumet sulavat.
heh :)
Ciacy, ympäristö todella muuttaa ihmistä. Monet sellaiset asiat, jotka tuntuivat minusta aiemmin naurettavan amerikkalaisilta ovat nyt tosiaan varsin normaaleja. Katsotaan, miten käy, kun Viroon palaamme, mutta ehkä täkäläisestä asenteesta voisi jotakin koettaa mukanaan viedä.
Jäke, ilman muuta tullaan, kyllä S on tavattava! Ja tervetuloa meille, retkisänkymme odottaa pientä vierasta :)
Anonyymi, :)
Lähetä kommentti