tiistai 22. toukokuuta 2012

Laima ja muut (meille) tuntemattomat suuruudet


Kuvan näyttävä daami on latvialainen laulaja ja näyttelijä Laima Vaikule. Hän on luultavasti suurempi tähti kuin kukaan suomalainen artisti ikinä, mutta me suomalaiset emme hänestä tiedä mitään.

Vaikule on ajankohtainen Virossa juuri nyt, sillä viime viikonloppuna hän piti Tallinnassa konsertin. Edellisestä Vaikuleen Viron-keikasta oli jo yli kymmenen vuotta.

Postimees-lehden Arter-liitteessä oli hänestä lauantaina iso juttu. Olen törmännyt Vaikuleeseen (kyllä, minuakin tuon nimen taivuttelu naurattaa) Viron-vuosien aikana joissakin mainoksissa, kaupan levyhyllyjen äärellä ja nyt konsertin alla suurissa mainoslakanoissa kaupungilla, mutta vasta lehtijuttu sai tajuamaan, millaisesta megatähdestä on kyse.

Vaikuleen tähteys alkoi Neuvostoliiton aikana, ja siinäpä se niksi piileekin. Virossa asuessa olen oppinut, että neuvostoaikana sekä täällä että muissa Baltian maissa oli muutamia superstaroja, jotka tunnettiin koko Neuvostoliiton alueella. Ja sehän ei ollut vallan pieni alue se. Koska nämä tähdet ovat aikanaan oppineet venäjän kieltä, he myös pystyvät edelleen sujuvasti tekemään työtään koko entisen neuvostojen liiton alueella. Ei pöhkömpää. Nyky-Venäjä on aika paljon suurempi markkina-alue kuin pelkät Baltian maat.


Laima Vaikule on siis latvialainen, mutta virolaistähdistä yksi laajimmin tunnetuista on suikerotukkainen laulajatar Anne Veski. Minä olen siinä käsityksessä, että jos Vaikule on moni-ilmeinen, dramaattinen ja kohahduttava artisti, on Anne Veski hieman arkisempi. Vaikule on Paula Koivuniemi, Veski Lea Laven. Arkinen tai ei, Veski tuntuu olevan pinnalla koko ajan, ja on ollut sitä vuosikymmeniä.



Ja sitten on tietysti Alla Pugatsova. Hän on niin iso julkimo, että maine on kiirinyt rajan yli myös Suomeen. Hänestä on suomenkielinen Wiki-artikkelikin. Pugatsovaa katsotaan Virossa mielestäni vähän etäältä ja ehkä hieman huvittuneesti. Pugatsova on venäläinen ja supersuosittu siellä, joten häntä on helppo tarkkailla kauempaa. Silti hän on Virossakin niin tunnettu, että juorulehdet jaksavat seurailla, kuinka nuori poikaystävä 63-vuotiaalla isotukkaisella legendalla tällä kertaa on kainalossaan.

Todetaan nyt vielä, että nämä artistit ovat ymmärtääkseni tunnetuimpia hieman vanhempien musiikinkuluttajien keskuudessa. Nuoremmat diggailevat muusta. Muistinko jo mainita tässä postauksessa, iik, Tanelin?

Seuraavaksi pitäisi tutustua miesartisteihin. Mainoksissa kaupungin raitilla näen mietteliään sumusilmäisesti katsojaa tarkkailevia boriksia ja mihayleja, mutta heistä en tiedä mitään, hihittelen vain mainoksien valkoisille pianoille ja isoille kauluksille.

(Laima Vaikulen kuva on täältä. Anne Veskin kuva täältä. Alla Pugatsova ripottelee päälleen konfetteja täällä.)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Nuoremmat diggailevat muusta."
Tästä taivitusmuodosta havaitsen heti, että kielikorvamme ovat ns. kypsyneet eri vuosikymmenen aikana, koska itse plättaisin loppuun edelleen partitiivin :)

Anonyymi kirjoitti...

Edelläplev kommentti siis T-tädiltä

Anonyymi kirjoitti...

Jolla on joku dysgrafiakohtaus

S kirjoitti...

Hah, hyvä bongaus! Tuo muoto on tullut minulta täysin luontevasti ja piti oikein miettiä, mitä sanaa oikein tarkoitat. Kyllähän tuossa partitiivin paikka taitaisi olla.

Anonyymi kirjoitti...

No mutta kun kaikki nuorempi polvi oikeasti sanoo "diggaa ---sta" kautta linjan. Puhekieli on oikeasti tässä asiassa muuttunut :)
T-täti

Related Posts with Thumbnails