maanantai 20. elokuuta 2012

Pranglin saarella, osa 2: kirkko

Jatketaanpa kuvilla Pranglin saarelta, josta edellispostauksessa aloitettiin.



Saaren kirkko on nimeltään Laurentiuksen kirkko (katsokaa kirkon kotisivut, hienoja kuvia). Kesäaikaan puisessa, vuonna 1848 valmistuneessa pyhätössä pidetään jumalanpalvelus kahdesti kuussa.


Kirkon kupeessa oli tietysti hautausmaa, ja näin kesän hautausmaaretkeilyt saivat saarella jatkoa.


Pranglilla on asunut paljon ns. rantaruotsalaisia. Se näkyy myös hautakivien nimistössä. Alkujaan ruotsinkieliset nimet ovat virolaisessa ympäristössä vääntyneet suomalaisellekin helpompaan ääntämysasuun. Tässä lepäävät Blumkvistit...


...tässä herra Sööblum...


...tässä herra Sumpärk...


...ja tässä rouva Alma Puuström.


Eri aikakausien hautamuistomerkkejä siellä ja täällä.


Virsitaulun numerot olivat siististi laatikossaan. Kirkon sakastin virkaa toimitti pöytä urkujen vieressä.


Saarnastuoli.


Pranglin kirkon alttari. Minä katselin harmitellen kirkon seiniä, jotka oli peitetty jonkinlaisella tapetilla/pahvilla. Mahtavatko siellä olla hirret alla ja jos on, niin missä kunnossa?


Kirkko hautausmaalta katsottuna.


Oman penkinkin voi hautuumaalle tuoda. 
Posted by Picasa

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minusta on äärimmäisen kiinnostavaa käydä ulkomailla hautausmailla. Jopa perusprotestanttien hautuumaat poikkeavat kovasti toisistaan eri maissa, saati sitten katolisten tai ei-kristittyjen. Tartossa käytiin kaverin kanssa usein viikonloppulenkin päätteksi Raadin kalmistossa, jossa oli muistaakseni kolme eri osastoa somasti vieretysten: luterilaisten, ortodoksien ja sosialistien (ei-uskonnollinen). Etenkin ortodoksien haudoilla oli usein penkkejä ja kaikenlaisia tuomisia, ja sunnuntaisin siellä saattoin nähdä omaisia istuksimassa ja viettämässä aikaa yhdessä edesmenneiden kanssa. Silloin erikoisilta tuntuivat myös hautakivissä olevan ihmisten kuvat, joko jollain tavalla suojattu valokuva tai ihan kiveen hakattu musta-harmaa muotokuva.

Nyt täytyiskin tehdä retki tuohon lähelle Kalevankankaan hautuumalle, erityisen komea on kuulemma Juicen hauta!

Väikis

sina kirjoitti...

Tulee mieleen Seilin saari Turun rannikolla. Siellä (ja sen hautausmaalla) ei niinkään tule mietittyä saaren tulevaisuutta vaan sen hurjaa menneisyyttä: spitaalisten viimeistä kotia, mielisairaalaa, "parantumattomia" ihmisiä ja heidän kohtaloitaan.

Ihanat nuo virolaistetut sukunimet :)

S kirjoitti...

Väikis, naapuri kävi jokin viikko sitten Peipsin rantojen vanhauskovaisten kylissä ja siellä oli sattunut olemaan jokin vainajien muistojuhla meneillään. Hautuumaalla oli ollut aivan mahdoton vilske, seurustelua ja syöminkiä. Sellainen pitäisi kokea.

Sina, hauska sattuma: toisten Pranglin-kävijöiden kanssa juttelimme aivan samaa, eli yhteys Seiliin on aika ilmeinen.

Seilillä ei taida enää pysyvää asutusta olla, joten sen tulevaisuutta ei ehkä tule surreeksi. Pranglin suhteen on hieman toisin, sillä siellä vielä asutaan, mutta ei enää kauan.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Seilissä asutaan! Siellä asuu ainakin yksi perhe. Lisäksi tutkimusaseman toiminta on ympärivuotista, eli osa työntekijöistä on talvellakin saarella (viikonlopuiksi matkaavat tietenkin kotiin).

L, A1 (joka on asunut Seilissä kesäisin)

S kirjoitti...

Kiitos, L, täsmennyksestä! Tutkimusaseman toiminnan suunnilleen muistin, mutta tuo oli yllättävää, että siellä oikeasti asuu joku pysyvästi. Melkoinen kotisaari.

Ana kirjoitti...

Onko tietoa Pranglin kirkon alttaritaulun taiteilijasta ja aiheesta?

Related Posts with Thumbnails