sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Rantalomakohde Tallinna

Olemme olleet T:n kanssa kerran rantalomalla Kanariansaarten turistikohteessa. Olimme parissa päivässä tylsistyä kuoliaaksi. Olemme selvästi enemmän kaupunkilomaihmisiä. 

Edellä mainittu on huono aasinsilta siihen, että  olen saanut viime päivinä suuren oivalluksen: Tallinna on mitä parhain ranta- ja kaupunkiloman yhdistävä kohde. 

Oivallukseen vaadittiin näköjään muutto kaupungin sisällä. Emme ole Tallinnassa käyneet aiemmin merenrannalla loikomassa ja/tai leikkimässä kuin pari kertaa. Nyt kun uusi kotimme on lähellä hienoja hiekkoja, olen ollut aivan täpinässä. Hiekkaranta! Purjeveneitä! Keskustaan pääsee hetkessä! 

Lapset ovat rannoista onnessaan. J loikoi tänään rannalla pitkään aivan hiljaa ja omissa ajatuksissaan, kunnes lausui: "ei lähdetä täältä pois ennen kuin 15 tunnin päästä". 

Merivesi oli tänään sunnuntaina 12-asteista, mutta se ei nuorisoa haitannut.  Kuumalla hiekalla lämpeni nopeasti. 


Ainoa miinus on tietenkin se, että rantasesonki ei ole Tallinnassa aivan Epsanjan saarien pituinen. Mutta kun kelejä on (kuten nyt on kiitettävän pitkään ollut), kannattaa niistä nauttia. 

Vironkielistä tietoa Tallinnan rannoista löytyy tästä linkistä. Turistille helpoin valinta on varmasti Piritan ranta, jonne pääsee keskustasta esimerkiksi busseilla 1A ja 34A. 

3 kommenttia:

aare kirjoitti...

Se linkki...???

S kirjoitti...

Uups, sori, korjaan tuonne tekstiin. Kiitos, että huomautit!

Unknown kirjoitti...

Itse juuri Kanarialta palanneena voin sanoa, että viihdyn Tallinnassa paremmin! Väitän jopa, että maisemat Tallinnassa on paremmat mitä Kanarialla ;) Asun Haaberstissa 100m merenrannasta, tässä lähellä ei tosin ole mitään uimarantaa, mutta onneksi rantatietä pitkin pääsee nopeasti Stroomiin :)

Related Posts with Thumbnails