keskiviikko 27. elokuuta 2008

Palkintoesittely


Ei tämä ehkä ihan olympiamitali ole, mutta suun saa makeaksi. Suuren olympiaveikkauksen palkinto on siis virallisen valvojan toivomuksesta Kalevin tehtaanmyymälän suklainen koirafiguuri. Koska palkinnon saaja on ihan aikuinen ihminen, matkaan lähtee vielä suklainen Vana Tallinn. Kuvassa näkyvät varpaat eivät kuulu palkintoon. Koetan saada paketin huomenna liikkeelle.

Lähipäivinä luvassa juttua muun muassa Kihnun saaren hienoista hääperinteistä ja ihmettelyä siitä, mikä kumma on Talsinki.

Veikkauksia tulee ehkä myöhemmin lisää, jos sattuu jokin hyvä aihe vastan. Toki myös lukijakunta voi sitä ehdottaa!

Olympiaveikkauksen loppupeleissä voi vielä käydä katsomassa, mitä kukin veikkasi ja mitä jälkipuheita tuli esitettyä. Keskustelu löytyy tästä.

Ai niin, Eesti Päevaleht kertoi pari päivää sitten, että New York Times oli olympiavoiton jälkeen haastanut Gerd Kanterin kokeilemaan, kuinka pitkälle lentää mm. kaali, kala, sardiinipurkki tai keksi. Kanter oli pokkana heitellyt kaikkia. Voiton vei sardiinipurkki, joka lensi 51 metriä ja lehti totesi, että tulos lienee sardiinipurkin heiton maailmanennätys.

maanantai 25. elokuuta 2008

Kun arvontalaulu raikaa



Onnea, Aitoo!

Lahden takana -blogin olympiaveikkauksen voittaja on selvinnyt. J:n koura kaapaisi ensimmäisenä otteeseensa nimimerkki Aito(o)n arvontakupongin. Kalev-paketti lähtee siis sinne suuntaan. Tänne tulee vielä myöhemmin kuva palkinnosta, jotta kaikki voivat kadehtia.

Muut neljää mitalia veikkaneet, Jenni Tampereelta ja T Lundosta jäivät tällä kertaa nuolemaan näppejään. Toki voi tehdä protestinkin, sillä nelijalka-Aulis ei ollut arvontatilanteessa paikalla, vaan oksentamassa takapihalla.

Valokuvat ikuistivat arvontatilanteen. Ensin onnetar tarkisti avonaiset arvontalipukkeet, jonka jälkeen avustaja taitteli ne pienemmiksi ja lopullinen arvonta voitiin suorittaa.

Suuri kiitos kaikille osallistujille!

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Arvontoja odotellessa

Olympialaiset ovat ohi ja huomenna on aika arpoa suuren kisaveikkauksen voittaja. Arvonnaksi siis menee, sillä neljän mitalin veikkaajia oli useampia.

J toimii onnettarena ja virallisena valvojana on vaistojen Karpaatit, nelijalkainen Aulis Gerlander, jäsen I.

Ihan vain tiedoksi, että virkkauskohtaus ei ole mennyt ohi vieläkään. Mittailin juuri, onko ruokapöytään tuleva tabletti jo tarpeeksi iso ja ompeluskoriin on syntynyt läjä erilaisia kuusenkoristeita. Tänään etsin netistä Tallinnan lankakauppoja, ja jos vain on intoa, niin matkaamme niistä yhteen huomenna J:n kanssa. Kyllä mä olen koettanut muistaa lääkkeeni syödä...

perjantai 22. elokuuta 2008

Urheilun ykköset

Tässä kisoja katsellessa tulee mietittyä, miltä erilaiset urheilumuodot näyttävät, kuulostavat ja vaikuttavat. Tässä puhtaasti omiin mieltymyksiin perustuva lista kaikenlaisista asioista. Olisiko blogin arvoisilla lukijoilla omia ehdotuksiaan ja lisäyksiään?

Kaunein liike urheilussa: Korkeushyppääjän floppaus. Sulava muljahdus riman yli on tavattoman hieno. Floppauksen kanssa kilpailee taidokas pika-aitajuoksijan tekniikka. Tähän olisi kyllä lisätä paljon muutakin.

Uskomattomimpia refleksejä vaativa laji: Pöytätennis. Ei voi käsittää, miten huiput voivat olla niin nopeita.

Kaikkein työläimmältä näyttävä laji: Kanadalaiskajakkimelonta. Katsojalle tulee veren maku suuhun jo parin melan vedon jälkeen.

Kaikkein pelottavin laji: Uimahyppy. Joka kerta pelkään, että hyppääjä lyö päänsä lautaan.

Tylsin katsottava televisiosta: Purjehdus ja kouluratsastus. Purjehdus luultavasti siksi, että en ymmärrä siitä kertakaikkisen mitään. Kouluratsastus siksi, että vaikka hevoset ja liikkeet ovat upeita, laji vain on unettavan tylsää katsottavaa.

Hermoja raastavin katsojalle: Kaikki ammuntalajit. On lähes mahdotonta katsoa, kun tietää, että seuraava laaki voi mennä kympin sijasta neloseen tai olla osumatta kiekkoon.

Raain laji: 50 km:n kävely. Ei sen pitäisi olla ihmisen hommaa.

Kaunein urheilijan vartalo: Seiväshyppääjillä, sekä miehillä että naisilla. Täydellinen yhdistelmä sulavuutta ja lihaksikkuutta.

Hienoin laji: Kuten kaikki polttareissani olleet tietävät, kaikkein hienoin laji on paini. Mies miestä vastaan ilman mitään härpäkkeitä. Vaikka kannatankin sitä, että naiset tulevat mukaan aiemmin vain miesten harrastamiin lajeihin, niin en voi mitään sille, että naisten paini näyttää koomiselta.

Ei voi käsittää

Kisastudiosta taas päivää.

Urheilukisoissa, jopa olympialaisissa, toistuu aina ilmiö, joka ei mene kaaliin. Juoksija juoksee ja kun loppusuoralla huomaa olevansa vaikkapa kärkikolmikossa, hiljentää vauhtiaan niin, että takaa tullaan ohi. Siinä sitten ihmetellään, kun mitalia ei tullutkaan.

Äsken meinasi brittien viestijoukkueelle käydä ohkaisesti, kun ankkuri alkoi alkuerissä suunnilleen kävelemään monta kymmentä metriä ennen maalia. Maalikamera pelasti joukkueen loppukilpailuun.

Mitä ihmeen touhua tuollainen on? Miten ammattiurheilijat voivat löysäillä noin? Olympialaisissa ollaan eikä koulujen välisissä, joten jospa hölläisi sitä vauhtia vasta maaliviivan jälkeen.

Kyllä jos minä olisin tuolla, niin...:)

torstai 21. elokuuta 2008

Pienen ihmisen isot teot



Eiköhän ole oikeutettua, että J:n kuulumisillekin annetaan kokonainen oma postaus.

Viime päivät ovat olleet jälleen jonkinlaisen kasvupyrähdyksen aikaa. Pojan ääntelyyn on tullut uutta, mahalleen kierähtämisen lisäksi alkaa onnistua myös palaaminen selälleen ja alkaapa pojasta vähitellen myös kuoriutua pieni rapu, kun hän on aloittanut liikkumisen pakittamalla. Leikkimatto ei tahdo riittää, kun siltä joko kieritään tai peruutetaan pois.

J juttelee oikeastaan kolmella tavalla. Pitkään ykkösääntelynä on ollut valtava huulten pärinä, jossa kuola lentää kaaressa. Sen lisäksi ääntelyrepertuaariin tuli pari viikkoa sitten mukaan hellyttävä brumm, brumm -pärinä. Se kuulostaa hauskalta vaikkapa autossa, kun turvakaukalosta kuuluu auton hurinan lisätehosteeksi bruminaa.

Kolmas tapa on aivan uusi, sillä tajusin eilen kävelyllä, että vaunuista kuului taas uusi ääni, kun J katseli maisemia ja huuteli "mämmämmää". Tähän aamuun mennessä olivat ä:n pisteet pudonneet pois ja poika jutteli "ammammaa".

J:n suosikkileluja ovat äitiyspakkauksesta saatu punavalkoinen helistin, serkkupojalta saatu purulelu ja jossakin mainospaketissa tullut rapiseva kukka. Nämä kaikki menevät sopivasti suuhun ja niitä J jaksaakin välillä purra ja hypistellä todella pitkiä aikoja. Tärkeimmät esineet lienevät kuitenkin tutti ja tuttinauha. Tutin poika on vähitellen oppinut laittamaan itse suuhun.

Laulaminen on J:stä tosi kivaa, tai siis sen kuunteleminen. Jos poika kitisee harmissaan, sen yleensä katkaisee välittömästi laulu. Osaan ihan häpeällisen vähän lastenlauluja, joten olisi pakko hankkia vähän levyjä ja laulukirjoja, jotta voisi hoilata muutakin kuin sarjan "Leipuri Hiiva" - "Kas metsämökin ikkuna" - "Pieni ankanpoikanen".

Ihan kaikki laulu ei toimi. T alkoi pari päivää sitten laulaa pojalleen Hopeista kuuta kovin romanihenkisin vibratoin. J:n alahuuli meni mutruun noin kolmen sekunnin jälkeen ja sitten tuli parku. Tango ei sitten vielä ollutkaan hyvä juttu...

Kuvassa etualalla J:n suosikit purulelu ja helistin. Mukaan pääsivät myös kumiankka sekä lehmähelistin. Kuvauspaikkana on J:n kisastudiopeitto, jolla on lojuttu viimeiset puolitoista viikkoa .


PS Aerobisen kuntoharjoittelun ja hapenottokyvyn lisäämisen vinkki kaikille vanhemmille: moppaa lattiaa ja laula lapselle samaan aikaan. Minusta ei kyllä tulisi lavalla sinkoilevaa rokkitähteä, sillä jo pelkkä moppauksen ja lastenlaulun yhdistelmä saa puuskuttamaan.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Öölaulupidu




Jäsen T. ja satatuhatta eestiläistä vietti puolet viime yöstä Laululavalla nostattamassa henkeä. Oli hämmentävä tilaisuus. 3000 kuorolaista ja house-bändi lavalla, värivaloja ja ilmapalloja ja varsinainen meri sini-musta-valkoisia lippuja. Niitä liehuttamassa olivat kaikki vauvasta vaariin - kokonaisia perheitä, nuorisoa, vanhoja pariskuntia... pienimmät pilkkivät viltillä istuen, vanhemmat nojailivat toisiinsa ja pitivät kädestä. Ja kaikki lauloivat, kymmeniä lauluja toivosta, vapaudesta, sorrosta ja selviämisestä. Jotkut piisit heti varoiksi kahteen kertaan.

Se oli täysin mykistävää. Ihmisten yhteinen, vahva ja ankara kokemus käsinkosketeltavana läsnä, niin että ikään kuin hävetti olla siinä tirkistelemässä. Aloitimme illan ruokapöydässä kolleegan ja tämän kavereiden seurassa - siinä karjalanpaistia georgialaisilla viineillä alas huuhdellessa kuultiin yksi jos toinenkin anekdootti vanhoilta ajoilta, ja nykyisiltä. Nyt se kaikki kuului ja näkyi siinä ympärillä ja kaikui sointuina ilmoille, ja minusta ei ollut liittämään ääntäni joukkoon. Minulle ne olivat kuitenkin vain toisen käden laulua. Kanssani olleet ystävät olivat eläneet sen kaiken.

20 vuotta sitten samassa paikassa laulettiin ryssää ulos. Kaikkia ei saatu, mutta systeemi sentään vaihtui. 40 vuotta sitten samaan aikaan ajelivat Tsekkoslovakiassa panssareilla, nyt Georgiassa. Tätä pidettiin varsin selkeänä esillä. Kellekään täällä ei ole jäänyt ryssän maskirovkan ja kaikenkattavan disinformaation luonne vieraaksi tai päässyt bilateraalisesti unohtumaan.



Konsertti eteni kuin pyhä toimitus, arvokkaasti ja sujuvasti, mutta rennosti. Kaljatelttoja ei näkynyt, eikä housuunsa tehneitä festarieläimiä. Ihmiset toivottelivat toisilleen "palju õnne", niin kuin kaikilla olisi syntymäpäivä. Presidentti puhui puolen yön jälkeen, puhui potuista pottuina, sai rokkitähden aplodit ja raikuvat "elagu Eesti" -huudot. 70 kilometriä pohjoisempana hymistellään ja piilotetaan päätä hiekkaan parhaaseen YYA-henkeen.

Ei Ilveskään kuitenkaan mikään koko kansan presidentti ole. Kaasmaalasilla ("maanmies", siis ryssä) ei tietenkään ollut tilaisuuteen mitään asiaa, ja lauluohjelmasta ei ole ainakaan vielä vaivauduttu karsimaan yhtään piisiä, joissa ehdotetaan erilaisia loppuratkaisuja vaikkapa Lasnamäen suhteen. Mitä tämän maan pitäisi tehdä, että saisi asukkaitaan nyt edes lähennettyä toisiinsa?

Täällä on ihmisillä kaksi täysin erillistä rinnakkaistodellisuutta. Ummikkokaasmaalaset ovat täysin Venäjän propagandamedian armoilla. Mitään konkreettista ohjelmaa integraation parantamiseksi ei oikein ole havaittavissa. Siitä ei hyvä heilu, vaikka kyllä ryssään Eestissä pätee ihan sama juttu kuin ennen muinoin suomalaiseen pappiin ja kommunistiin: kaikki kovasti ylistävät rajantakaista, mutta sisimmässään pelkäävät syvästi sinne siirtymistä ja välttävät sitä viimeiseen saakka.

Nykyinen meno antaa ryssälle kaikki pelikortit jatkaa Pronssiyön tyyppisiä nashiprovokaatioita, pelata separatismileikkejä ja suunnitella monenmoista rauhanturvaamista. Ei niitä voi tuonne Narva-joen rantaankaan muiluttaa. Ja siinä menisi muutama todella mukava, taitava ja sympaattinen kolleega samalla.

maanantai 18. elokuuta 2008

Nimet kirjoissa ja laulujuhlia odotellessa

Merkkipäivä tämäkin: J ja minä olemme saaneet tänään virolaiset henkilötunnukset. Lisäksi olemme saaneet henkilökorttihakemuksemme lopultakin liikenteeseen.

Tämä vaati uuden käynnin jo aiemmin mainitsemassani kaupunginosamme hallintovirastossa, josta lähdimme henkilötunnukset mukanamme. Korttia varten sekä J:n että minun täytyi käydä passikuvassa. Uskomatonta kyllä, J:n kuvaaminen kesti vain noin 15 sekuntia. Kuvaaja ei aikaillut hommassa ja J oli niin kiinnostunut edessään heiluvasta sedästä, että paikalleen hiljeneminen ja kameran tuijottaminen ei ollut ongelma. Kuvasta tulikin todella hyvä.

ID-korttia käytiin hakemassa maahanmuuttovirastossa, jossa sielläkin palvelu oli ilahduttavan ystävällistä. Ripaus neuvostomeininkiä asiointihetkeen saatiin, kun minun piti siirtyä maksamaan korttimme palvelutiskin toiseen päähän toiselle tädille ja palata sitten ensimmäisen tädin luokse, jonka kanssa varsinaiset paperityöt tehtiin. Mutta ei valittamista, homma sujui hyvin.

Nyt en sano olympialaisista mitään, sillä tänään en tainnut töllöttää ruutua edes kahta tuntia. Säälittävää. ;) Harmittaa kyllä vähän, sillä olisin halunnut kuulla, miten stadion hiljeni Liu Xiangin lakoamisen edessä. Enpä haluaisi olla urheilutähti 1,3 miljardin asukkaan maassa.

Mutta hei, huomenna on luvassa taatusti unohtumaton elämys, josta kylläkin pääsee perheestämme osalliseksi vain T. Huomenna Tallinnassa järjestetään laululavalla yölaulujuhlat, Öölaulupidu, jotka alkavat illalla klo 21 ja jatkuvat ainakin aamukolmeen. Ajankohta liittyy oikeastaan seuraavaan päivään, keskiviikkoon, jolloin on valtiollinen juhlapyhä, taasiseseisvumispäev eli uudelleen itsenäistymisen päivä. 20.8.1991 Viro irtaantui Neuvostoliitosta. Silloin myös pidettiin ensimmäiset yölaulujuhlat. Huominen on yksi Viron itsenäisyyden 90-vuotisjuhlavuoden tärkeimmistä tapahtumista. Sakkia laululavalle tulee todennäköisesti kymmeniä tuhansia.

Yölaulujuhlalla on massiiviset nettisivut, josta mm. löytyy juhlassa laulettavien laulujen sanat ja nuotit. Mieskuoroharrastajat voivat vaikkapa alkaa kerrata Hakkame mehed minema -biisin stemmojaan.

J ja minä jätämme laulujuhlan väliin (kyllä, kirpaisee aivan järkyttävästi!), mutta T saa dokumentoida tapahtumaa.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Mistä saa Murofushi-fanijulisteita?


Olympiakisojen ylivoimaisin urheilija on japanilainen moukarinheittäjä Koji Murofushi. Hän nimittäin pesee salskeudessa kaikki muut urheilijaäijät aivan suvereenisti. Sääli ettei mitalia tullut, mutta kunhan edestä taas kärähtää pari valkovenäläistä, niin ehkä sitten myöhemmin. Miehellä on muuten komeat omat nettisivut osoitteessa www.kojimurofushi.net. Oheisessa kuvassa Koji on kaiketi joidenkin MM-kisojen aikaisessa japanilaismainoksessa. (Kuva on täältä.)

Harvemmin on kamalan harmissaan ulkomaisten urheilijoiden puolesta, mutta jenkkiampuja Matthew Emmonsin uskomaton kämmäys sai kyllä tämän penkkiurheilijan kaikki myötätuntopisteet. Uskaltaakohan mies lähteä enää kolmansiin olympialaisiin koettamaan?

Stén - Nieminen-kaksikko oli aivan loistava! Lisäksi ovat tosi tervepäisen oloisia urheilijoita. Toivottavasti menestyvät jatkossakin ja malttavat pysyä pois Suomi Soffan (vai oliko ne Maskun?) maailman rumimmista sohvamainoksista.

****

Nyt löytyi virkkauslankaa! Erikoisliikettä ei löytynyt, mutta lähi-Prisman kodintarvikeosastolta löytyi muutaman peruslangan kokoelma. Pari kerää lähti mukaan. Yksi kuusenkoriste syntyi jo, ja toisesta väristä on pöytätabletti hyvällä alulla. Oli muuten uskomattoman paljon helpompaa virkata sileällä kunnon langalla kuin noilla pörröisillä villasukkalangoilla, joilla tämän käsityökohtauksen alkuoireita olen taltuttanut.

Eikä tässä vielä kaikki. Ostin lankojen kanssa elämäni ensimmäistä kertaa käsityölehden. Lehti oli suomalainen Moda, joka oli tällä kertaa virkkauksen erikoisnumero. Näyttää siltä, että Virossa myydään lähinnä suomalaisia käsityölehtiä. Eipä taida lukijamarkkinoissa ihan riittää massaa virolaiselle ompeluslehdelle. Tai sitten se johtui siitä, että asioin Prismassa.

Tallinna, olympiakaupunki


Otin joskus elämäni luultavasti täysin mahdottomaksi tavoitteeksi vierailla kaikissa kaupungeissa, joissa olympiakisoja on joskus ollut. Muutamassa olen käynyt ja jokin aika sitten tajusin, että minähän asun olympiakaupungissa!

Jep, kuten monet hyvin tietävät, Moskovan 1980 kesäolympialaisten purjehdukset kisattiin Tallinnan edustalla. Olympiaregatta alkoi 20.7.1980 ja päättyi kymmenen päivää myöhemmin. Tänään oli Eesti Päevalehden Laupäev-liitteessä juttu regatan ajoista.

Raekojan aukiolla paloi olympiatuli, Piritan olympiasatamassa nostettiin olympialippu ja kauppoihin alkoi ilmestyä neuvostoajalle uskomattomia tuotteita, kuten Fanta-limsaa ja Camel-tupakkaa. Tapauksen kunniaksi kaupunkiin nousi Olümpia-hotelli, rakennettiin Piritaan menevä tie ja silta sekä yksi Tallinnan tunnetuimmista nähtävyyksistä, Teletorni. Tallinnan lentokentän nykyäänkin käytössä oleva terminaalirakennus tehtiin olympialaisiin.

Valtavat rakennustyöt vaativat paljon työvoimaa, jota Neuvostoliitossa piisasi. Piritan siltaa olivat rakentamassa azerbaidzhanilaiset ja keskustassa vanhoja rakennuksia purkivat ja uutta tekivät puolalaiset.

EP:n jutussa muistelee olympialaisten aikaa mm. Juhan Unger, joka tuolloin oli neuvosto-Viron olympiakomitean jäsen. Unger kertoo, että olympiakylän ruokatarjoilut olivat tuon ajan olosuhteet huomioiden "fantastisen hyvät". Oli savustettua ankeriasta ja muuta herkkua. Osa tarjottavasta ruuasta oli tuotu Suomesta.

Ruokailuun liittyi Ungerin mukaan myös vaivaannuttavia hetkiä. Osa Neuvostoliiton joukkueen purjehtijoista tuli syömään muovipussien kera. He ottivat tarjottimilleen suuret annokset ruokaa, menivät pöytään ja tyhjensivät herkut muovipussiin. Ja sama uudestaan. Selvisi, että monella neuvostopurjehtijalla oli perheensä mukana Tallinnassa ja urheilijat veivät heille ruokaa, sillä perheillä ei ollut lupaa aterioida olympiakylässä.

Kuvassa tietenkin hotelli Olümpia. (Kuva on tästä.)

lauantai 16. elokuuta 2008

Virolaiset syyttävät Venäjää, Viron venäläiset Georgiaa

"Palju õnne, Gruusia!" eli paljon onnea Georgia huusi torstainen Eesti Päevaleht kannessaan. Georgialaiset urheilijat olivat edellispäivänä voittaneet kaksi kultamitalia Pekingissä eikä virolainen sanomalehti peitellyt iloaan.

Virossa on hieman yli 1,3 miljoonaa asukasta. Heistä n. 67 % on virolaisia ja n. 26 % venäläisiä (tieto täältä). Tallinnan asukkaista virolaisia on n. 54 % ja venäläisiä n. 37 %. Venäläiset eivät siis ole Virossa mikään pieni ja näkymätön vähemmistö, vaan lähes kolmannes kansasta. Voin käydä kaupassa, enkä välttämättä kuule reissulla sanaakaan viroa.

Eipä siis ihme, että Georgian kriisi (millähän nimellä sitä pitäisi poliittisesti korrektisti kutsua?) mietityttää virolaisia ja Viron poliitikkoja melkoisesti.

Torstain Eesti Päevalehdessä julkaistiin lehden teettämä kiintoisa tutkimus siitä, kenen syyksi virolaiset ja Viron venäläiset Georgian sodan laittavat. 47 % virolaisista on sitä mieltä, että sota on Venäjän syy. Viron venäläisistä puolestaan 52 % on sitä mieltä, että sota on Georgian syy. Mielipiteet siis eroavat kuin yö ja päivä.

Jutussa haastatellut eri tutkijat ja professorit tuovat esiin se, kuinka hurjan paljon tiedotusvälineet vaikuttavat siihen, miten ihmiset sotatilanteen näkevät. Vironkieliset tiedotusvälineet ovat yksiselitteisesti Georgian puolella. Viron venäläiset taas seuraavat venäläisten tiedotusvälineiden uutisointia. Pääministeri Ansip sanoo jutussa, että venäläisten tv-kanavien uutisista ei voi nähdä, kuinka eri maat tukevat Georgiaa ja protestoivat Venäjän voimankäyttöä vastaan. Tavallinen Viron venäläinen arvelee, että Venäjän on taisteltava, jotta se välttäisi humanitaarisen katastrofin.

Tutkimus osoitti myös, että virolaiset olivat huomattavasti Viron venäläisiä enemmän huolissaan siitä, että kriisi voisi laajeta myös Baltian maihin.

Huolestuttavinta kuitenkin taitaa olla se, että virolaisista 23 % ja Viron venäläisistä 25 % ei osaa sanoa juuta eikä jaata siitä, mikä sodan syynä on tai mitä sodasta pitäisi olla mieltä. Tutkijat katsovat tässäkin asiassa tiedotusvälineisiin. He arvelevat, että median analyysit ja asiantuntijoiden kommentit eivät ole taviskansalaiselle riittävän selkeitä, oli sitten viron- tai venäjänkielinen.

Niinpä niin. Kun päivystävän dosentin jorinoista ei oikein ymmärrä, on helppo vain kohautella olkapäitään ja olla olematta mitään mieltä. Siitä taas syntyy lammaslauma, jota vallan kahvassa olevien on pelottavan helppo ohjailla. Tiedotusvälineet saisivat tehdä tiedottamisestaan selkeämpää ja taviskansalainen voisi joskus vaivautua ottamaan asioita vähän paremmin selvää. Harmillisen vaivalloista kummallekin osapuolelle, mutta uskoisin, että pidemmän päälle kannattavaa.


(ajastettu postaus)

Viron hyvä urheilupäivä

Virolaiset voivat huokaista helpotuksesta: tulihan se olympiamitali. Soutukaksikko Jüri Jaanson ja Tõnu Endrekson kiskoivat hetki sitten hienosti hopealle. Kultaakin kyllä kovasti täällä odoteltiin, mutta hyvä näinkin. Ainakin nettilehtien keskustelupalstoilla kansa on aivan innoissaan. "Jumal tänatud, me kõik oleme nii uhked!" eli Luojan kiitos, olemme kaikki niin ylpeitä, huokaisi eräskin nettikeskustelussa juhlinut.

Jaanson on kyllä kova luu, sillä hän on yli neljänkymmenen ja voitti ekan MM-mitalinsa yksinsoudussa jo vuonna 1989 Neuvostoliiton joukkueen jäsenenä. Nettikeskusteluissakin häntä fanitetaan kovasti. "Jaanson on fenomen, müts maha" eli Jaanson on ilmiö, lakki pois päästä, todettiin verkossa.

Huomenna Virossa saadaan varmaankin juhlia taas mitalia, sillä kiekkoässä Gerd Kanter heitti itsensä finaaliin. Hän taisi kuitenkin aiheuttaa virolaisille jo vatsahaavan alun, kun eka heitto oli aika surkea. Toisella kuitenkin karsintaraja ylittyi.

Tallinnassa vain sataa, sataa ja sataa. Mitäpä tässä ihminen muutakaan voi kuin katsoa kisoja :)

****

Pari sanaa J:stäkin, joka parhaillaan viihdyttää itseään omalla kisastudiopeitollaan. Mahalleen kääntymisen oppiminen lienee aiheuttanut sen, että öihimme on alkanut tulla aika paljon enemmän elämää. Poika heräilee vähän väliä, kun ei unissaan oikein tiedä, olisiko mahallaan vai ei.

Kylpyyn J pääsee joka toinen päivä. Jos absoluuttista iloa voisi jotenkin mitata, niin kylpytilanteessa se varmasti on läsnä. Viisikuukautisen pojan riemu vedestä näkyy ja tuntuu. Koska poika pärskii innoissaan melkein kaiken veden ammeestaan, on pitänyt kehittää kylpytekniikka, jotta koko kylppäri ei lainehtisi. Laitan ammeen suihkukaappiin ja istun itse lypsyjakkaralla kaapin ulkopuolella. Kamalan hankalaa kylvettäjälle, mutta näin laiska siivooja säästyy ainaiselta lattian kuivaamiselta.

perjantai 15. elokuuta 2008

Hyvä palvelu - aina iloinen yllätys

Jotta en täysin muumioituisi kisastudioon, on pitänyt hieman ponnistaa ulkosallekin.

Eilen J ja minä olimme vallan tärkeillä asioilla, kun kävimme "linnaosavalitsuksessa" eli kaupunginosan asioita hallinnoivassa virastossa. Sain vihdoinkin aikaiseksi mennä hakemaan J:lle ja itselleni virolaista henkilökorttia. Tämä sirullinen "ID-kaart" on melkoinen mahtikortti, johon mm. ladataan lippuja kaupungin julkisessa liikenteessä matkaamista varten.

Virastomeininki jännitti hieman, mutta jännäfiilikset laukesivat jo ulko-ovella, kun vastaanottoaulassa oli mitä leppoisin vartijatäti, jolle piti esittää henkilöpaperit. Hän lupasi huolehti vaunuissa nukkuvasta J:stä ja punastellen kertoi, että kyllä hänkin oikeastaan muutaman sanan suomea osaa. Vieraalle ihmiselle en sentään poikaa halunnut jättää, ja kun J heräsikin jutustelumme aikana, nappasin pojan kainaloon ja rouva sai vahtia tyhjiä vaunuja.

Varsinaisella asiointitiskillä kohtasin ihailtavan asiallista ja maltillista palvelua tilanteessa, jossa huonosti kieltä osaavan maahanmuuttajan pitää täyttää aika monta lomaketta vääntyilevä lapsi sylissään. Korttiasia hoitui melkein loppuun saakka. Vielä täytyy viedä näytettäväksi vuokrasopimuksemme ja sitten korttihakemus lähtee liikkeelle.

Linnaosavalitsukselle siis pisteet, joita se on keräillyt kesän aikana muutenkin. On ilahduttavaa, että kaupunginosan asukkaita tiedotetaan heitä koskevista asioita. Kaupunginosallamme on oma sanomalehti, joka silloin tällöin ilmestyy postilaatikkoon (uutisista puolet viroksi ja puolet venäjäksi, tietty). Lisäksi valitsukselta tulee tiedotteita, kun alueella on menossa tietöitä, putkiremontteja tai muuta arkiseen elämään vaikuttavaa. Tällainen pienikin asukkaan huomiointi on hieno juttu ja auttaa osaltaan kotiutumisessa.

Tänään seikkailimme J:n kanssa oikein keskustaan asti, kun päätin lähteä metsästämään... no, arvatkaa, arvatkaa! - virkkauslankaa tietenkin! Koska minulla ei ollut hajua mistään erikoisliikkeestä, menin vain Viru Keskukseen pörräämään todetakseni, etten ainakaan tällä kertaa sieltä tai Kaubamajasta löytänyt langanpätkääkään. Todennäköisesti olin vain sokea.

Langanoston sijaan päädyin Kaubamajan kosmetiikkaosastolle ostamaan sampoota. Kyseinen osasto on, lainatakseni erään ystäväni kuvausta, vaikuttava. Uskoisin, että kriittisinkin kosmetiikankuluttaja löytää sieltä haluamansa. Sitä vain tuollaisissa paikoissa ihmettelee, onko oikeasti tarpeellista, että yksittäisellä meikkimerkillä on n. 50 eri poskipunasävyä, huulipunasävyistä puhumattakaan.

Kosmetiikan yksikköhinnathan ovat sitten aivan oma lukunsa. Kun katsoo vaikkapa pienen puuterikakkaran kilohintaa, voisi luulla, että rasiassa on vähintään kultaa.

Näitä mietin iltahetkellä, jolloin lapsi on kohtuullisen väännön jälkeen saatu nukkumaan ja uunissa paistuu viikonlopuksi lihamureketta eli kavereiden kesken elefantinköntsää. Jaksaa sitten huomenna jännätä, kuinka Evilän käy karsinnassa. Ja soutumitali tulee, siihen luotan.

torstai 14. elokuuta 2008

Ylimmäisen virkkauksenvalvojan napakoru


Huijasin pari postausta takaperin, kun sanoin, että lanka on loppu. Löytyi vielä yksi kerä niin romantillista vaaleanpunaista pörrölankaa, josta syntyi kuvan härpäke, joka on ehkä vähän niin kuin rintakoru. Testaan sitä yhden takin rintapieleen, mutta luultavasti en kehtaa sitä julkisilla paikoilla käyttää. Ylimmäinen virkkauksenvalvoja sai kuitenkin valvoa laadun ensimmäisenä.

Joku varmaan miettii, että eipä tuokaan nainen tee mitään muuta kuin kirjoittaa blogiaan ja katsoo kisoja. No, tällainen miettijä on ihan oikeassa - en seuraavat puolitoista viikkoa aio muuta tehdäkään. Nyt on äitiysloman ansiosta elämäni tilaisuus katsoa kisoja kaikessa rauhassa, kun lähetykset vielä tulevat mukavasti päiväsaikaan. Kyllä minä koetan tuon lapsenkin muistaa hoitaa :)

Kissan pikavipistä, päivää


Jatketaan vielä hieman ulkonäköasioita sivuten.

Virosta on ymmärtääkseni tullut väkilukuun suhteutettuna varsin paljon ammattimalleja. Heistä ylivoimaisesti tunnetuin on oheisen kuvan kaunokainen Carmen Kass ('kass' tarkoittaa kissaa). Kun Googlen kuvahaulla kaivaa hänestä kuvia, huomaa, että on nähnyt hänet monta kertaa tavaratalojen kosmetiikkaosastojen mainoskuvissa.

Nyt Carmen on lähtenyt mukaan myös pikavippibisnekseen ja ulottaa toimintansa myös Suomeen. Hänen Creditmarket-niminen pikavippiyrityksensä on toiminut Virossa jo vuoden verran, ja nyt homma laajenee Suomen lisäksi myös Latviaan ja Liettuaan.

Carmen on menestynyt urallaan todella huippumalli-statuksen verran. Hän lienee osasyy siihen, että Eesti Päevaleht -lehden muutaman päivän takaisen jutun mukaan Virossa on suunnaton ylitarjonta malleista. Pikkutytöt käyvät tarjoamassa itseään mallitoimistoille, vaikka entisillekään malleille ei ole Viron pikkuruisilla markkinoilla töitä. Palkatkaan eivät päätä huimaa. EP:n haastattelema mallitoimiston edustaja kertoo, että esimerkiksi aikakauslehdet maksavat kuvauksissa käytetylle mallille noin 500 kruunua, eli noin 32 euroa. Siinä on glamour kaukana.

Hauska Carmen Kass -yksityiskohta on mielestäni se, että hän on ollut jo pitkään Viron shakkiliiton puheenjohtaja.
Related Posts with Thumbnails