Tyhmä ulkomaalainen

Viroon muuttava suomalainen ei koe kovin suurta kulttuurishokkia. Ihmiset, tavat ja vaikkapa ruokakulttuuri ovat aika samanlaisia kuin lähtömaassa.

Silti: ulkomailla olet ja ulkomaalainen olet.

Jos jotakin olen kohta kahden Virossa asutun vuoden aikana oppinut, niin oman tyhmän olon sietämistä. Sillä sitähän maahanmuuttajan elo on. Vaikka viron kieltä arkisissa tilanteissa puhun melko hyvin, en tietenkään osaa ilmaista sillä itseäni niin kuin äidinkielelläni. En tiedä, millaisia sanoja ja sävyjä pitäisi eri tilanteissa käyttää, että se olisi "oikein". Kuulen väärin, ymmärrän väärin, puhun väärin ja sitten taas hämmennytään. Keskustelukumppani joko alkaa hihitellä, kohotella kulmiaan tai töksäyttää sanomansa vähän kovempaa. Ja minua jurppii.

Hyvää kouluahan tämä tällainen omalle mielelle ja erityisesti suomalaisen "mitähän ne minusta ajattelevat" -asenteelle on. On hyväksyttävä se tosiasia, että on jatkuvasti vähän pihalla ja että toiset tietävät sen. Sen jälkeen on totuttava elämään sen kanssa ja opittava olemaan välittämättä siitä.

Huomasin pari päivää sitten, että jotakin tosiaan olen oppinut. Kävin synnytyksen jälkitarkastuksessa. Lääkärille meno on aina vähän jännää, niin tälläkin kertaa. Vastaanottohuoneeseen mennessä kaikki viron kielen sanat katosivat päästäni. Vastasin täysin väärin lääkärin ensimmäiseen kysymykseen. Koko käynti oli jotenkin niin kömpelö kokemus, että lääkäri varmaan pudisteli lähdettyäni päätään Obelixin tavoin: "Hulluja nuo suomalaiset".

Aiemmin elämässäni olisin varmaan vääntelehtinyt monta päivää noloudesta pohtien, miten lääkärit naureskelevat minulle kahvihuoneessa. Nyt otti päähän kävelymatkan autolle ja sitten unohdinkin kokemuksen. Kehitys kehittyy.

Halpaa kuin saippua

Tykkään kovasti kaikenlaisten lehtien lukemisesta ja istuisin plärimässä lehtiä vaikka päivät pitkät. Täällä Virossa olemme toistaiseksi tilanneet vain jompaakumpaa suurista sanomalehdistä (Postimees tai Eesti Päevaleht, nyt vuorossa ensin mainittu). Hyvin usein on kuitenkin tullut napattua lehtihyllystä mukaan jokin aikakauslehti ja mietittyä, pitäisikö joskus joku tilatakin.

Ostin uusimman Eesti Naine -lehden, jossa oli niin hyvä tilaustarjous, että siitä en voi enää kieltäytyä. Vuoden tilaus maksaa 300 kruunua. Se on hieman päälle 19 yleiseurooppalaista valuuttaa. Hinta on kerran kuussa ilmestyvästä kelpo aikakauslehdestä niin vähän, että melkein hävettää.



Eesti Naine on lehti, joka on minusta jossakin Annan, Eevan ja Kotilieden välimaastossa. Se on naistenlehti, jossa on hyviä pitkiä juttuja asiallisista aiheista, mutta jossa annetaan palstatilaa myös esimerkiksi sisustukseen, kauneudenhoitoon ja ruuanlaittoon liittyville asioille.

Eesti Naine ei muuten ole mikään ihan viime aikoina lanseerattu naistenlehti, vaan sillä on kunnioitettava historia. Lehti alkoi ilmestyä vuonna 1924 ja kantoi neuvostoaikana nimeä Nõukogude Naine ("Neuvostonainen"). Uudelleen itsenäisymisen jälkeen neuvostonaisesta tuli jälleen Eesti Naine. Minusta ihan huippu journalistishistoriallinen yksityiskohta tuokin.

Kuvassa Eesti Naisen uusimman numeron kansi. Kuva löytyy yllä olevasta linkistä.

Viro - Euroopan Turku

Rivien välistä on lukija voinut päätellä, että olen elänyt jokusen vuoden elämästäni Suomen varsinaisessa pääkaupungissa, siellä missä on romanttisia riippusiltoja.

Aikoinaan muutto sinne oli pieni kulttuurishokki. Ensinnäkin kaikki ihmiset kaduilla näyttivät niin hienoilta, laitetuilta ja tyylikkäiltä. Nuoret naiset oikeasti vaikuttivat olevan jotenkin kauniimpia - eikös Aurajoen varrelta ole tullut yksi jos toinenkin missi.

Toinen järkytyksen aihe oli varsinaissuomalainen ihmisluonne, jota minusta kaikkein parhaiten kuvaa sana "yksitotinen". Asia sanotaan töks, tuosta vain, ja vähän leppoisampaan ilmaisuun tottunut ihmettelee, miksi ollaan niin töykeitä. Vaikka eihän se sitä ole. Ajan oloon tähän piirteeseen tietysti tottui, eivätkä varsinaisen Suomen asukkaat tunnu minusta enää ollenkaan erityisen yksitotisilta.

Ehkä tämä kokemus on helpottanut Viroon sopeutumisessa. Minusta nimittäin tallinnalaiset ovat samalla tavoin yksitotisia töksäyttelijöitä kuin varsinaissuomalaiset. Ja naiset, he ovat huoliteltuja.

T:n kanssa on ollut silloin tällöin aiheesta puhe ja hän on töissään kokenut samaa. Virolainen ei kokoukseen tulleessa todellakaan käytä aikaansa pikkupuheeseen ja kuulumisten vaihtoon. Asia, hyvä tai huono, isketään pöydälle saman tien ilman pehmennyksiä.

Mutta niin Turussa kuin Tallinnassakin ihmisiin tutustuminen kannattaa ja voi huomata, että töksäyttelyn alla on yleensä aivan mukavia, sympaattisia ihmisiä. Kun yksitotisuuteen tottuu ja lopettaa ottamasta siitä itseensä, on elämä paljon helpompaa. Niin narsisti kun ei sentään tarvitse olla, että kuvittelisi kaikkien ympärillä olevien ihmisten olevan loukkaantuneita juuri minuun.

(Kuva ei liity aiheeseen mitenkään ja totesin sen vielä jo tähän laitettuani olevan epätarkka, mutta kuvitelkaa, että kehno kuvaaminen tuo otokseen mystistä tunnelmaa.)

Tallinnan kevät

Sulavesiä, routakuoppia ja lumen alta paljastuvaa roinaa. Siinäpä Tallinnan kevätmaisemia.

Ylimmässä kovassa on leikkikenttä, joka on joutunut veden valtaan. Kuvaajan ja kuvauskohteen välissä ollut verkkoaita estää näkemästä tarkemmin. Leikkikentällä uiskentelivat kuvaushetkellä sorsat.

 

 

 

Pientä säätöä

Toisten blogeja lukiessa olen törmännyt widgetiin (mikähän se olisi suomeksi?), joka näyttää joka postauksen perässä linkkinä / kuvalinkkinä muutaman vanhemman vähän samaa aihepiiriä sivuavan kirjoituksen. Ajatuksena on, että vanhat kirjoitukset eivät näin jäisi täysin arkiston uumeniin, vaan jokaisen uuden postauksen perässä muistutettaisiin kirjoittajan aiemmista samoja aiheita käsittelevistä postauksista.

Asensinpa nyt minäkin tänne saman härpättimen. Asiasta kiinnostuneet voivat napata sovelluksen osoitteesta www.linkwithin.com. Jopa minun kaltaiseni konetumpula suoriutui asiasta minuutissa.

Kerro se kukkasin

 

Lapsi toi äidille puistosta kukkia. Niisk.

Lampaansyöjät

Kyllä nyt on pääsiäistä vietetty! Suomesta tulleiden ystävien kanssa parannettiin maailmaa ja siinä samassa syötiin varsin tukevasti. Yläkuvassa näkyy herkullinen eilispäivän possuateria. Alemmissa kuvissa on käsittelyssä lammas. Lampaankoivet uivat yön yli vadissa punaviinimarinadissa ja kypsyivät seuraavan yön uunissa. Tuloksena oli ei-lainkaan-lapasen-makuinen lammasateria.

Seurueen herrat huolehtivat täysin pääruokapuolesta ja minä puolestani askartelin elämäni ensimmäisen pashan, joka onnistui mielestäni hyvin. Kuvittelin pashan teon jotenkin järkälemäisen vaikeaksi, mutta eihän se sitä ollut.

Vauhtia pääsiäisjuhlinnassa piti neljä lasta, joista vanhin oli kolmevuotias. Tänään maalattiinkin pääsiäismunia koko porukka, ja olipa pääsiäispupu piilottanut pienimmille suklaisia herkkuja, joita antaumuksella etsittiin.

Haaveissa oli, että vieraiden kanssa olisi voitu nauttia kaupungilla kauniista kevätpäivistä, mutta Tallinnassa satoi koko viikonlopun. Mutta haitanneeko tuo mittään, kun sen sijaan voi keskittyä rauhassa ruumiin ja mielen ravintoon.

 

 

 

Muutama kuvanen

Viime aikojen tunnelmista muutama kuvatodistekin:

Meillä asuu nuori taiteilija, joka käyttää erityisesti puuväri- ja akvarellitekniikoita. Menossa on vimmaisen luova kausi ja näyttelyt vaihtuvat alituiseen.

 

K:n ristiäisissä näytti tältä. Lähikaupan yhteydessä ollut kukkakauppa teki aivan sievät kukka-asetelmat valkoisista tulppaaneista ja freesioista. Nämä olivat ne kukat, joita olisin aikanaan halunnut hääkimppuuni, kunnes kälyni, kukka-alan ammattilainen, pudotti minut maan pinnalle morsiuslehtien haavemaailmasta: "S, heinäkuussa ei saa tulppaaneja". Mutta freesioita oli ja niitä sai nyt juhlaansa myös K.

 

 

Ristiäispäivä päättyi juhlaseurueen lihaisaan ateriointiin ravintola Argentinassa. Hiiligrillillä oli tungosta.

 

Miks' leivo lennät Suomehen - niin, miksi ihmeessä?

Oi kevät! Mitä vanhemmaksi tulen, sitä varmemmalta tuntuu, että ihmisen pitäisi elää jossakin, jossa aurinkoa näkisi vähän enemmän kuin kaksi kertaa vuodessa. Aurinkoiset kevätpäivät ja pitkät ulkoilut jälkikasvun kanssa ovat suorastaan riemastuttavia. No, T:n kanssa meillä on suunnitelmissa muuttaa eläkkeellä Kreikkaan vuokraamaan skoottereita, joten silloin viimeistään nautitaan auringosta. Kavereille edulliset vuokrahinnat!

Pääsiäinen, viroksi esimerkiksi lihavõtted, ülestõusmispühad tai munapühad, lähestyy täälläkin. Pitkäperjantai, suur reede, on sentään vapaapäivä täälläkin, mutta toisena pääsiäispäivänä on jo arki. Neljäpäiväiseen pääsiäiseen on niin tottunut, että olin vähän hölmistynyt, kun T varasi meille hammaslääkäriaikoja ja ilmoitti lääkärikeikan olevan maanantaiaamuna.

Koska ei tämän kummempaa asiaa tälläkään kertaa ole, lopetan täältä tähän ja lähden pohtimaan, tekisinkö pashaa.

Tere õhtust

Sanokaas nyt taas kielentaitajat, miten on asian laita: jos minulle toivotetaan viroksi "Tere jõudu", niin pitääkö minun vastata siihen samalla tavalla vai riittääkö esimerkiksi pelkkä "tere"?

Viikon sekalaiset

Blogirintamalla on ollut hiljaista, mutta muuten on elo ollut pientä puuhaa täynnä. Tulevana viikonloppuna meillä juhlitaan K:n ristiäisiä. Aika rennosti olemme asian suhteen ottaneet, mutta toki asiaan jonkin verran liittyy järjestelyjä. Joka tapauksessa todella kivaa saada perhettä ja K:n kummit kerralla tänne meille kylään.

****

Kaksi vuotta kestänyt tuskailuni venäläistyylisten olohuoneemme verhojen kanssa päättyi lopultakin tänään. Verhokankaan sain ostettua joulukuussa Abakhanin alennusmyynnistä ja tällä viikolla kangas päätyi lastenhoitajamme suosittelemalle lasnamäkeläiselle ompelijalle. Itse en omista ompelukonetta enkä ompelutaitoa.

Tähän verhoasiaan liittyen on pakko kertoa se, että kyllä Tallinnassakin todella kannattaa katsoa, mistä maksaa. Talvella olin nimittäin verhoasiassa niin epätoivoinen, että kutsuin lähimarketin ompelimosta meille verhosuunnittelijan (ja tunsin itseni todella poroporvarillisen keski-ikäiseksi, mutta se on toinen asia...). Ei mitään, se oli kiintoisa keskustelu ja mukava rouva teki hyviä ehdotuksia. Mutta hyvät olivat hinnatkin. Varsin simppeli verhoratkaisu olisi maksanut tätä kautta yli 8 000 kruunua (yli 500 euroa). Kiitos ei.

Kiitos siskoni sisustussilmän (minulla sitä ei ole), löytyi mainitusta Abakhanista muistaakseni noin 20 euron hintaan yli viisi metriä kangasta, tuplaleveää vielä kaiken lisäksi. Käytännössä siis 10 metriä. Lasnamäkeläisrouvan ompelutyö puolestaan maksoi 475 kruunua, eli aika tarkkaan 30 euroa. Viidensadan euron sijaan sain aivan kelpo verhot 50 eurolla. Lisäksi olohuoneemme valon määrä tuplaantui.

****

Kaksivuotias J on tainnut käännähtää viime viikkoina uhmaiän puolelle. Meillä on ollut sellaisia vääntöjä, että enpä olisi moista uskonut. Mikään ei käy, mitään ei uskota ja hammasta purraan katkeraan loppuun asti. Lopulta ollaan tippa linssissä harmista ja kiukusta koko perhe. Mutta niin kai se on pienen ihmisen kasvettava pala palalta isommaksi ja vanhempien koetettava rajoja asetella, vaikka sitä saakin tehdä miljoona kertaa päivässä.

Tulevan viikonlopun juhlakalu K puolestaan on tällä hetkellä ihan liikuttavan helppo tapaus. Nukkuu hyvin, syö hyvin ja muutoin katselee tyynesti ympärillä tapahtuvaa. Tämän soisi jatkuvan - ja luultavasti huomenna on jo ihan erilainen päivä.

****

Liikuttavan helpolta tapaukselta vaikuttaa myös virolaisen veroilmoituksen täyttö. Se pitää tehdä tämän kuun loppuun mennessä, ja Virossa kun ollaan, kaikki tehdään internetissä. Minun pienet tuloni on toki helppo nakki ilmoittaa muutenkin, mutta sen vain sanon, että virolaiset osaavat tehdä virallisen asioimisen netissä varsin helpoksi. Siinä missä vatsaani alkaa vääntää pelkkä Kelan sivuilla käynti, ei virolaisen veroilmoituslomakkeen tarkasteleminen aiheuttanutkaan pelkäämääni hengenahdistusta.

Naureskellen Neuvostoliitosta

Kukaan virolainen ei taatusti tahtoisi neuvostoaikaa takaisin, se on varma. Suomalaisena on tottunut kauhistelemaan päätään pyöritellen neukkuajan menoa ja sosialistihallinnon hirmutekoja.

Siksipä olenkin ollut välillä vähän ihmeissäni, kun monet virolaiset kertovat neuvostoelosta naureskellen ja huvittuneesti. Minä olen hiljaa mielessäni ajatellut, että eihän noin sovi tehdä, teillähän piti olla kamalaa!

Lapsenhoitajamme kanssa tuli asiasta puhetta. Hän muistutti, että nyt keski-ikää lähestyvät virolaiset elivät esimerkiksi 1980-luvulla kukkeinta nuoruuttaan tai olivat juuri perustaneet perheen. Jos omaan elämään ei kohdistunut suoraa väkivallan uhkaa, niin nuoren ihmisen elämä Neuvosto-Tallinnassa saattoi olla varsin tavallista.

Ja mitkä olivat parikymppisen mielestä elämässä tärkeitä asioita? Tietenkin vastakkainen sukupuoli, rakastuminen, työn löytäminen ja vähän myöhemmin omasta lapsesta huolehtiminen. Eipä siinä paljon tullut mietittyä, mikä on itsenäistymiseen pyrkivän tulevan tasavallan tila, kun lähdettiin tyttöjen kanssa kahville tai pummaamaan tutulta tarjoilijalta tiskin alta konjakkia. Tämä on toisaalta hyvin lohdullista. Poikkeuksellisessa tilanteessa ihminen haluaa pyrkiä siihen, mikä on suunnilleen normaalia.

Lapsenhoitajamme muisteli nauraen tapausta, kuinka hän eräänä päivänä 1980-luvun lopulla lähti töistä kotiin. Normaalisti kävelyreitti rautatieasemalle kulki vanhan kaupungin ja Raatihuoneentorin läpi. Sillä kertaa torilla oli tavallista enemmän ihmisiä. Kävi ilmi, että laulava vallankumous oli alkanut! Mutta nuoren äidin huolena oli lähinnä päästä äkkiä kotiin lapsen luo. Tehkööt historiaa ne, keillä on siihen aikaa.

Isokenkäinen

Jalkani on kokoa 42 - 43 ja varustettu lisäksi opiskelijayksiön kokoisilla vaivasenluilla. Sen takia periaatteeni on se, että kun löydän sopivat kengät, ostan ne. Sopivia ja silmää miellyttäviä ei nimittäin tule liian usein vastaan.

Tallinna on suurenmoinen paikka kenkien ystävälle muutoin paitsi silloin, kun näin isojalkaisen pitäisi löytää korkokengät. Lähestyvästä perhejuhlasta sain itselleni syyn lähteä metsästämään korkkareita. Olen käynyt valehtelematta yli kymmenessä kenkäliikkeessä toteamassa, että korkokenkäkoot loppuvat numeroon 41. Kävelykenkiä ja saappaita kyllä on suuremmissa ko'oissa (Väikis, taipuuko tuo sana noin?!). Nähtävästi täkäläiset naiset ovat kerta kaikkiaan pienijalkaisempia kuin me pohjoisesta tulleet.

Pelastukseni oli jälleen kerran vanhassa kaupungissa, Rataskaevu-kadulla sijaitseva erityisesti isoja kenkiä myyvä Vivian Vau -kenkäkauppa (linkki tuolla oikean reunan palkissa). Nyt minulla on koon 43 korkkarit, jotka näyttävät hyllyssä kanooteilta, mutta jalassa mielestäni oikein kauniilta.

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku

Oletetaan, että arvoisa lukija olisi tulossa Virossa järjestettävään perhejuhlaan. Mitä näistä kakuista lukija haluaisi syödä?

Entä maistuisiko jokin näistä rinkeleistä?

****

Terveiset muuten Suomesta! Uskottava se on, että Tallinnassa on lunta enemmän kuin 300 kilometriä pohjoisempana.

Kovasti jännittäen odottamani matka mummolaan yksin lasten kanssa sujui ällistyttävän hyvin. Pitkän spekuloinnin jälkeen päätin olla ottamatta laivalla hyttiä, mikä oli aivan oikea päätös. J viihtyi hienosti Superstarin leikkipaikalla ja K oli jälleen kuuliainen lapsi nukkuen koko laivamatkan ja suurimman osan autoilumatkasta. J:n kehityksessä oli tosiaan tapahtunut se mukava harppaus, että pojan perässä ei enää tarvitse leikkipaikalla juosta koko ajan, vaan hän kömpii pallomereen ja liukumäkeen ihan omatoimisesti.

Rekkamiehet olivat kilttejä ja aukoivat ystävällisesti ovia, kun liikuin reppuni (kiitos kommentoija-J:lle tärkeästä vinkistä laukkuvalinnan suhteen!) ja kahden lapsen kanssa paikasta toiseen. Ajomatkan huoltoasematauolla pyysin reteästi pöytääntarjoilua, kun en halunnut kantaa kahvikuppiani ja voipullaa sylissäni kaksi lasta.

Uskon, että lapsiperheen laivamatkailun miellyttävyyden kannalta on olennaista se, että voi matkata hiljaisemmilla päivälaivoilla eikä esimerkiksi perjantain iltalaivalla. Laivalla ja erityisesti leikkipaikalla oli tosi väljää.

Kantiksessa kebabilla

Hyvänen aika, mikä päivä: kolmas blogipostaukseni tänään! Tosin nuo kaksi on kyllä tehty aiemmin ajastuksella.

Ajattelin vain tulla kertomaan, että jos etsitte hyvää, edullista ja tunnelmaltaan leppoisaa ruokapaikkaa Tallinassa, niin kannattaa suunnata Kristiinen kaupunginosassa sijaitsevaan turkkilaisravintola Antalyaan. Ravintolassa on aina jotenkin mukavan kotoisa meininki. Samaan aikaan paikalla saattaa olla synttäriseurue, lapsiperheitä ja bisnesmiehiä salkkuineen, mutta kaikki mahtuvat luontevasti saman katon alle.

Antalyassa olemme syöneet kerran jos toisenkin. Tänään lähdimme sinne ekaa kertaa nelihenkisenä perheenä. K oli kiltti lapsi ja nukkui kaukalossaan koko ruokailusession. J puolestaan löysi leikkiseuraa muista ravintolassa olevista lapsista. Illan lopuksi hemmo tosin tippui penkiltä lattialle ja tuli suuri suru. Tarjoilijat olivat tilanteen tasalla ja kiikuttivat pojalle muhkean suklaapatukan lohdutukseksi.

Ruokalistalta voin suositella Alexander the Great -annosta, joka on joka kerta vähän erilainen, mutta aina yhtä hyvä. Tänään se oli superhyvä, samoin kuin alkuruuaksi syömämme viininlehtikääryleet.

Tarjoilijattaret ovat venäjänkielisiä, joten tilaukset saa ääntää aika huolella.

Muutoin kyllä olemme nyt elämänvaiheessa, jossa ravintolassakäynnit harkitaan tarkkaan. J on iässä (kaksi vuotta tuli täyteen tällä viikolla), jossa ympäriinsä juoksentelu kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin syöminen.