Kun muuttaa uuteen maahan, ei välttämättä ole kovin hyvin kärryillä poliittisista valtapeleistä uudessa kotimaassa saati siitä, mikä tiedotusväline on jonkin puolueen äänenkannattaja.
Kovin kauaa ei kuitenkaan Tallinnassa tarvinnut asua, kun kävi selväksi, että Tallinnan kaupungin tiedotuslehti Pealinn on aivan uskomaton Keskerakond-puolueen propagandalehti (mielipide on siis minun, voihan lehden varmasti nähdä monin eri tavoin).
Lehden uskollisuus Keskerakonnalle ja tietenkin sen päämiehelle, Tallinnan kaupunginjohtajalle Edgar Savisaarelle on mielestäni kulminoitunut viime viikkoina Savisaaren lahjusepäilyä koskevissa uutisissa.
Viron kuumin uutinen on ollut se, onko Savisaar ottanut Venäjältä lahjuksia Keskerakond-puolueen tukemiseksi. Näinhän ei tietenkään Savisaaren mukaan ole tapahtunut, vaan Venäjältä tulleet rahat ovat kuulemma tarkoitettu tukemaan Lasnamäen kaupunginosaan tehtävän ortodoksikirkon rakennustöitä.
Oli itse asia miten tahansa, niin tiedotusvälineiden uutisointitapoja tarkastellen on huimaa nähdä, miten eri tavalla asiasta kerrotaan. Pealinn on nyt vyöryttänyt viimeisimmissä numeroissaan sivukaupalla Savisaaren puolustuspuheenvuoroja, kun taas vaikkapa Viro-mielinen Postimees tekee aika lailla kaikkensa, jotta Venäjää mielistelevä mafiakätyri Savisaar saataisiin pois vallan kahvasta (sitä tosin ei tapahdu - Savisaar on parlamenttivaaliehdokkaana ja läpimeno on jokseenkin varma, onhan Tallinnan asukkaista noin 40 % venäjänkielisiä, ja he tietenkin äänestävät Keskerakondaa).
Näin se menee tiedotusvälineissä: sama uutinen ja aina niin monta erilaista uutisointitapaa ja katsantokantaa kuin on välinettäkin.
Luen Pealinn-lehden silti aina, sillä tokihan siinä on neutraalimpaakin asiaa mm. kaupungin tapahtumista. Silti olisi kiva, jos Tallinnassa ilmestyisi puolueettomampi kaupunkilehti. Vaikka liekö sillekään tarvista, sillä maan isot päivälehdet ovat nyt jo niin pääkaupunkipainotteisia, että ehkä ne uutiskanavat jo riittävät.
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Tallinnan sydän
Lehti-ilmoituksesta huomasin, että Tallinnan vanha kaupunki on saamassa uuden symbolin / logon nimeltään Tallinnan sydän. Uusi logo esitellään virallisesti 28.1., mutta nettisivuilla aiheesta jo vähän on.
Vanha kaupunki tosiaan on hieman sydämen muotoinen. Aika hauska!
Vanha kaupunki tosiaan on hieman sydämen muotoinen. Aika hauska!
maanantai 17. tammikuuta 2011
Hyvä kello kauas kuuluu
Tänään palasi uskoni hyvään asiakaspalveluun.
Sain iltapäivällä puhelinsoiton Otepäältä, majatalo Villa Ottilian emännältä. Hän tiesi kertoa, että eräässä toisessa majatalossa Otepään lähellä oli yllättäen vapautunut majoitustilaa ensi viikonlopun hiihdon maailmancupin osakilpailun ajalle. Jos soittaisin sinne saman tien, saattaisin saada meille majapaikan. Muutoin koko Valgamaan maakunnasta olisi aika turha kattoa päänsä päälle etsiä.
Soitin ja sain huoneen. Jei!
Opin tästä sen, että joskus blogiälähdyksistä voi olla hyötyä. Mutta ennen kaikkea opin sen, että maailmassa on vielä hyvää asiakaspalvelua. Villa Ottilian väkihän ei tästä vinkkaamisesta saanut penniäkään, mutta tiedänpähän ainakin, mihin mennä ja mitä paikkaa suositella, jos joskus taas Otepään suuntaan matka vie.
Sain iltapäivällä puhelinsoiton Otepäältä, majatalo Villa Ottilian emännältä. Hän tiesi kertoa, että eräässä toisessa majatalossa Otepään lähellä oli yllättäen vapautunut majoitustilaa ensi viikonlopun hiihdon maailmancupin osakilpailun ajalle. Jos soittaisin sinne saman tien, saattaisin saada meille majapaikan. Muutoin koko Valgamaan maakunnasta olisi aika turha kattoa päänsä päälle etsiä.
Soitin ja sain huoneen. Jei!
Opin tästä sen, että joskus blogiälähdyksistä voi olla hyötyä. Mutta ennen kaikkea opin sen, että maailmassa on vielä hyvää asiakaspalvelua. Villa Ottilian väkihän ei tästä vinkkaamisesta saanut penniäkään, mutta tiedänpähän ainakin, mihin mennä ja mitä paikkaa suositella, jos joskus taas Otepään suuntaan matka vie.
Lisää eurohintoja
Laitanpa taas tähän esille muutaman eurohinnan tämänpäiväiseltä kauppareissultani, joka tällä kertaa suuntautui Selver-ketjun liikkeeseen.
- 400 grammaa maitorahkaa, 0,75 euroa
- Lehtisalaattiruukku, 0,89 euroa
- Hollantilaiset Jonagold-omenat 1,93 euroa / kg
- Rukkipala-ruisleivät (ihan samat kuin Suomen Ruispalat), 0,67 euroa
- Virolainen lanttu, 2,04 euroa / kg
- Elnett-hiuslakka 5,69 euroa
- Vaippapaketi K:lle, 16,55 euroa
- Sukkahousut K:lle, 2,88 euroa
Pullopalautusautomaatilla käydessäni katsoin nyt ajatuksella palautuspullojen hintoja ja totesin, että yhdestä palautuspullosta voi täällä saada enintään kuusi eurosenttiä.
- 400 grammaa maitorahkaa, 0,75 euroa
- Lehtisalaattiruukku, 0,89 euroa
- Hollantilaiset Jonagold-omenat 1,93 euroa / kg
- Rukkipala-ruisleivät (ihan samat kuin Suomen Ruispalat), 0,67 euroa
- Virolainen lanttu, 2,04 euroa / kg
- Elnett-hiuslakka 5,69 euroa
- Vaippapaketi K:lle, 16,55 euroa
- Sukkahousut K:lle, 2,88 euroa
Pullopalautusautomaatilla käydessäni katsoin nyt ajatuksella palautuspullojen hintoja ja totesin, että yhdestä palautuspullosta voi täällä saada enintään kuusi eurosenttiä.
lauantai 15. tammikuuta 2011
Ensivaikutelmana Euroopasta
Meillä oli tänään erityislaatuinen tilaisuus tarjota illallinen ihmiselle, joka oli elämänsä ensimmäistä kertaa käymässä Euroopassa. Oli tosi mukava ilta, ja mahdottoman kiintoisaa oli kuunnella tämän keski-ikäisen vieraamme ensimmäisiä tuntemuksia olostaan täällä puolella maailmaa.
Koska vieraamme muutoin majoittuu Euroopan-matkansa hotellissa, oli meidän kotimme siten hänelle ensimmäinen tavallinen eurooppalainen koti, minkä hän näkee. Se tuntui aika hurjalta. Vieraamme on kyllä ihminen, joka osaa olla tekemättä kotimme perusteella pöhköjä yleistyksiä siitä, miltä "kaikkialla Euroopassa" näyttää, mutta on silti jännä miettiä, mitä hän käynnistään vaikkapa perheelleen kertoo. Jäikö mieleen tarjottu ruoka, lasten syöttötuolin malli vai virolaisen hunajan maku?
Juttelimme myös siitä, miten ihminen voi kaukana kotoa tuntea itsensä täysin eristyneeksi, kun ei osaa kieltä. Vieraamme totesi, että ei ole varmaan koskaan elämässään tuntenut itseään niin ulkopuoliseksi kuin kävellessään Tallinnassa - vanhassa Neuvostoliitossa, for God's sake! - , jossa hän ei ymmärrä sanaakaan ympärillä kuuluvista kielistä tai näkemistään kylteistä.
Mutta aina ei tosiaankaan tarvita yhteistä kieltä, jotta juttu luistaisi. Sen osoittivat taas J ja K, jotka tarmokkaasti seurustelivat vieraamme kanssa kuljettaen hänelle erilaisia leluja yhä uudestaan.
Lopulta J alkoi puhua vieraallemme viroa. Poika luultavasti tuumasi, että kai tässä on jotakin muuta kuin suomea koetettava käyttää, kun isä ja äitikin puhuvat jotakin ihan ihmeellisen kuuloista kieltä. Minusta tämä oli pojalta aika hieno ele, ja on huisaa huomata, miten alle kolmevuotias hahmottaa, että ympärillä puhutaan jotakin muuta kuin äidinkieltä ja hän on valmis reagoimaan tilanteeseen muuttamalla omaa puhettaan.
Koska vieraamme muutoin majoittuu Euroopan-matkansa hotellissa, oli meidän kotimme siten hänelle ensimmäinen tavallinen eurooppalainen koti, minkä hän näkee. Se tuntui aika hurjalta. Vieraamme on kyllä ihminen, joka osaa olla tekemättä kotimme perusteella pöhköjä yleistyksiä siitä, miltä "kaikkialla Euroopassa" näyttää, mutta on silti jännä miettiä, mitä hän käynnistään vaikkapa perheelleen kertoo. Jäikö mieleen tarjottu ruoka, lasten syöttötuolin malli vai virolaisen hunajan maku?
Juttelimme myös siitä, miten ihminen voi kaukana kotoa tuntea itsensä täysin eristyneeksi, kun ei osaa kieltä. Vieraamme totesi, että ei ole varmaan koskaan elämässään tuntenut itseään niin ulkopuoliseksi kuin kävellessään Tallinnassa - vanhassa Neuvostoliitossa, for God's sake! - , jossa hän ei ymmärrä sanaakaan ympärillä kuuluvista kielistä tai näkemistään kylteistä.
Mutta aina ei tosiaankaan tarvita yhteistä kieltä, jotta juttu luistaisi. Sen osoittivat taas J ja K, jotka tarmokkaasti seurustelivat vieraamme kanssa kuljettaen hänelle erilaisia leluja yhä uudestaan.
Lopulta J alkoi puhua vieraallemme viroa. Poika luultavasti tuumasi, että kai tässä on jotakin muuta kuin suomea koetettava käyttää, kun isä ja äitikin puhuvat jotakin ihan ihmeellisen kuuloista kieltä. Minusta tämä oli pojalta aika hieno ele, ja on huisaa huomata, miten alle kolmevuotias hahmottaa, että ympärillä puhutaan jotakin muuta kuin äidinkieltä ja hän on valmis reagoimaan tilanteeseen muuttamalla omaa puhettaan.
Kyllä ne varmaan pitää minua ihan typeränä
Suomalaiset. Karistetaanpa nyt tunnoltamme se ajatus, että olisimme maailman ainoa kansa, joka miettisi taukoamatta, mitä muut meistä ajattelevat. Ei, emme ole ollenkaan niin ainutlaatuisia.
Virossa on nimittäin ihan sama tilanne. Vanha tarina suomalaisista kertoo, että eläintarhassa suomalainen miettii, mitä kalterien takana oleva elefantti mahtaa olla hänestä mieltä. Siinä suomalaisen vieressä elefanttia töllöttävä virolainen pohtii ihan samaa.
Aiheesta kirjoitti pari päivää sitten Postimehen kolumnisti Mihkel Mutt. Hänen mukaansa virolaisia kiinnostaa äärimmäisen paljon se, mitä heistä ollaan mieltä, ja mikä tärkeintä - ollaanko ylipäänsä mitään mieltä. Kaikkein kamalinta Muttin mukaan olisi se, että elefantti ei edes tajuaisi, että aidan takana seisoo virolainen.
En ole ikinä keidenkään virolaisten kanssa jutellut, mitä he arvelevat toisten heistä ajattelevan. Tiedotusvälineissä huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta kyllä puhutaan, ihan samoin kuin Suomessakin. Siinäkin mielessä virolaiset ja suomalaiset ovat niin kovin samankaltaisia.
Minusta virolaiset vaikuttavat jossain määrin suomalaisia varmemmilta itsestään. Ehkä se on vain se suoruus ja melkoisen töksäyttelevä tapa ilmaista itseään, joka antaa ainakin minulle vaikutelman siitä, että virolaista ei kauheasti toisen ihmisen näkemys paina.
Oli miten oli, toivoisin, että niin Suomessa kuin Virossakin joskus lakattaisiin jauhamasta ikuista huono itsetunto -virttä. En tiedä, ehkä me tosiaan olemme sellaisia, mutta ei se asiantila myöskään muutu mihinkään, jos samaa asiaa aina vain toistetaan.
Vai halutaanko kenties huono itsetunto säilyttää eksoottisena kansallisena piirteenä, jonka suojiin voi paeta silloin, kun epäonnistuminen tulee? "Ei siitä tullut mitään, kun me nyt vain ollaan tällaisia, kun meillä on niin huono itsetunto".
Luin Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisjuhlan uutisia koskevia lukijakommentteja, ja tosi monessa toistui "anteeksi Suomi, anteeksi Eurooppa, ihan surkeaa oli, eihän me osata tällaistakaan tehdä". Kriittinen voi ja pitää olla, mutta se saman tien alkava anteeksipyytely tuntuu aika turhalta.
Hassu sattuma oli, että ennen kuin aloin tätä kirjoittaa, huomasin tuoreen postauksen mainiossa Madjaarien mailla -blogissa. Sielläkin puhutaan elefanteista!
Sitäkin vielä pähkäilin, pohtivatko esimerkiksi ranskalaiset tai italialaiset koskaan sitä, mitä muut heistä ajattelevat vai onko tämä vain pienten pohjoisten valtioiden ilmiö? Tunteeko joku noiden maiden asukkaiden sielunmaisemaa paremmin?
Virossa on nimittäin ihan sama tilanne. Vanha tarina suomalaisista kertoo, että eläintarhassa suomalainen miettii, mitä kalterien takana oleva elefantti mahtaa olla hänestä mieltä. Siinä suomalaisen vieressä elefanttia töllöttävä virolainen pohtii ihan samaa.
Aiheesta kirjoitti pari päivää sitten Postimehen kolumnisti Mihkel Mutt. Hänen mukaansa virolaisia kiinnostaa äärimmäisen paljon se, mitä heistä ollaan mieltä, ja mikä tärkeintä - ollaanko ylipäänsä mitään mieltä. Kaikkein kamalinta Muttin mukaan olisi se, että elefantti ei edes tajuaisi, että aidan takana seisoo virolainen.
En ole ikinä keidenkään virolaisten kanssa jutellut, mitä he arvelevat toisten heistä ajattelevan. Tiedotusvälineissä huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta kyllä puhutaan, ihan samoin kuin Suomessakin. Siinäkin mielessä virolaiset ja suomalaiset ovat niin kovin samankaltaisia.
Minusta virolaiset vaikuttavat jossain määrin suomalaisia varmemmilta itsestään. Ehkä se on vain se suoruus ja melkoisen töksäyttelevä tapa ilmaista itseään, joka antaa ainakin minulle vaikutelman siitä, että virolaista ei kauheasti toisen ihmisen näkemys paina.
Oli miten oli, toivoisin, että niin Suomessa kuin Virossakin joskus lakattaisiin jauhamasta ikuista huono itsetunto -virttä. En tiedä, ehkä me tosiaan olemme sellaisia, mutta ei se asiantila myöskään muutu mihinkään, jos samaa asiaa aina vain toistetaan.
Vai halutaanko kenties huono itsetunto säilyttää eksoottisena kansallisena piirteenä, jonka suojiin voi paeta silloin, kun epäonnistuminen tulee? "Ei siitä tullut mitään, kun me nyt vain ollaan tällaisia, kun meillä on niin huono itsetunto".
Luin Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisjuhlan uutisia koskevia lukijakommentteja, ja tosi monessa toistui "anteeksi Suomi, anteeksi Eurooppa, ihan surkeaa oli, eihän me osata tällaistakaan tehdä". Kriittinen voi ja pitää olla, mutta se saman tien alkava anteeksipyytely tuntuu aika turhalta.
Hassu sattuma oli, että ennen kuin aloin tätä kirjoittaa, huomasin tuoreen postauksen mainiossa Madjaarien mailla -blogissa. Sielläkin puhutaan elefanteista!
Sitäkin vielä pähkäilin, pohtivatko esimerkiksi ranskalaiset tai italialaiset koskaan sitä, mitä muut heistä ajattelevat vai onko tämä vain pienten pohjoisten valtioiden ilmiö? Tunteeko joku noiden maiden asukkaiden sielunmaisemaa paremmin?
perjantai 14. tammikuuta 2011
Sihkat sahkat
Tuolla blogin oikeassa palkissa on minulla hiljaiseloa elänyt lista paikoista ja tapahtumista, joissa haluaisin Virossa asuessa käydä. Yksi listan kohdista on käynti Otepäällä katsomassa hiihdon maailmancupin osakilpailua.
Tajusin tänään, että Otepäällä kisataan ensi viikolla. Juuri nyt näyttäisi siltä, että meillä ei sinä viikonloppuna ole muuta ohjelmaa, joten ehkäpä lopultakin pääsemme kisatunnelmaan mukaan. Toinen kysymys onkin, mistä löydämme viikonlopuksi majoituksen, mutta ehkä jotain järjestyy.
Otsikon sanat muuten kuvaavat sitä ääntä, joka viron kielellä suksista lähtee, kun hiihdetään. Tämäkin sarjassamme "musiikkileikkikoulussa opitut asiat".
Tajusin tänään, että Otepäällä kisataan ensi viikolla. Juuri nyt näyttäisi siltä, että meillä ei sinä viikonloppuna ole muuta ohjelmaa, joten ehkäpä lopultakin pääsemme kisatunnelmaan mukaan. Toinen kysymys onkin, mistä löydämme viikonlopuksi majoituksen, mutta ehkä jotain järjestyy.
Otsikon sanat muuten kuvaavat sitä ääntä, joka viron kielellä suksista lähtee, kun hiihdetään. Tämäkin sarjassamme "musiikkileikkikoulussa opitut asiat".
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Kiukkuiset linnut
Meillä on esikoinen mieltynyt aika kovin suomalaisten tämän hetken menestykseikkäämpään vientituotteeseen, Rovio-firman Angry Birds -peliin. J:lle tämän pelin nimi on "Kiukkuiset linnut" ja kaksivuotiaamme pelaa sitä varsin näppärästi niin puhelimella kuin sormitietokoneellakin.
Linnuista on tullut sen verrat hyvät kaverit, että tässä eräänä päivänä J:n parkuessa suurta surua olkapäätäni vasten kuului nyyhkytyksien välissä tärisevä lause: "Äiti, lintupeli helpottaa". Olisin revennyt nauruun ellei olisi pitänyt olla aikuismaisen tyynenä rauhoittelemassa. Nuori mies ei kuitenkaan saanut toivettaan läpi, ja suru lohduteltiin sylihoidolla pelihoidon sijaan.
Angry Birds -pelin musiikit ovat pitkästä aikaa hauskimmalla tavalla nyrjähtänyttä kilkutusta, mihin olen törmännyt. Vaikka olen tunnaribiisit kuullut jo ziljoonaan kertaan, ne eivät vieläkään ärsytä pahasti. Ja ei - ei auta, vaikka ottaisin pelistä äänet pois. J laittaa ne itse takaisin todeten "tuli taas hauskat lintumusat!"
Linnuista on tullut sen verrat hyvät kaverit, että tässä eräänä päivänä J:n parkuessa suurta surua olkapäätäni vasten kuului nyyhkytyksien välissä tärisevä lause: "Äiti, lintupeli helpottaa". Olisin revennyt nauruun ellei olisi pitänyt olla aikuismaisen tyynenä rauhoittelemassa. Nuori mies ei kuitenkaan saanut toivettaan läpi, ja suru lohduteltiin sylihoidolla pelihoidon sijaan.
Angry Birds -pelin musiikit ovat pitkästä aikaa hauskimmalla tavalla nyrjähtänyttä kilkutusta, mihin olen törmännyt. Vaikka olen tunnaribiisit kuullut jo ziljoonaan kertaan, ne eivät vieläkään ärsytä pahasti. Ja ei - ei auta, vaikka ottaisin pelistä äänet pois. J laittaa ne itse takaisin todeten "tuli taas hauskat lintumusat!"
tiistai 11. tammikuuta 2011
Juhlapäivä
Vuosi sitten T uutisoi täällä blogissa iloisesta aiheesta. Tänään on sen saman iloisen aiheen kunniaksi laulettu ja syöty kakkua. Tempus fugit, sanos latinalainen.
Pari päivää sitten otetussa kuvassa näkyy, miten K oivalsi kattilankansien todellisen käyttötarkoituksen.
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Hurmaan hurmaa
Olen täällä blogissa kertonut monesti, että vesimelonien syöminen tuntuu olevan Virossa paljon isompi juttu kuin Suomessa.
Talven mittaan olen tajunnut, että täällä näytetään kuluttuvan roimasti suomalaisia enemmän myös sharon-hedelmiä, joiden vironkielinen nimi on 'hurmaa'.
Kiinnitin kaupassa huomiota siihen, että hedelmäosastoille näitä oranssia palluroita alkoi ilmestyä laatikkokaupalla ja ihmiset niitä täkäläiseen tyyliin huolellisesti tunnustellen ja haistellen valitsivat. Koska en tajunnut, mitä hurmaa-nimi tarkoittaa, en osannut niitä ostaa. Vaikka syön hedelmiä ja marjoja todella paljon, huomaan aina jumittavani samoissa banaaneissa ja omenoissa enkä tule tarttuneeksi noihin eksoottisempiin herkkuihin.
No, pari kuukautta sitten naapurin luona kylässä ollessa lapsille ja minulle tarjoiltiin näitä sharon-hedelmiä, jotka tunnetaan myös nimellä kaki sekä persimon. Minä innostuin niistä saman tien, ihan oivallista syötävää!
Hedelmä on kypsänä mukavan pehmeä, helppo kuoria ja mikä parasta, sen sisällä ei ole mitään kiviä eikä roippeita, vaan koko isohkon tomaatin kokoinen hedelmä on täyttä syötävää. Maku on mukavan miedosti makea, joten lapsillekin hedelmä maistuu hyvin.
Googlatessa tuli vastaan myös tällainen resepti; rahkalla täytetyt, uunissa kypsennetyt sharon-hedelmät. Voisipa testata.
Hedelmän kuva on täältä.
torstai 6. tammikuuta 2011
Joulut päätökseen piparkakkunäyttelyssä
Tänään on kuulemma loppiainen. Täällä kristinuskonnottomassa Virossa olen täysin pihalla tutuista juhlapyhistä, kun niistä ei koskaan mitään puhuta, mutta asia valkeni minulle vähitellen päivän mittaan.
Kävin nimittäin lasten ja naapurin perheen kanssa katsastamassa Tallinnan keskustassa sijaitsevan Arhitektuuri- ja disainigaleriin piparkakkunäyttelyn. Olipa siellä huippuhienoja juttuja! Kameralaukkua en jaksanut mukana raahata, joten näpsin kännykällä alla olevat otokset. Mutta eiköhän niistäkin selviä, että näyttelyyn olivat väkertäneet katsottavaa keskimääräistä suuremman kärsivällisyyden omaavat leipojat.
Toiseksiviimeisessä kuvassa olevaa valokuvakehystä voisi itsekin harkita tekevänsä. Olisi meinaan aika kiva joululahja leipoa kehys ja laittaa sinne mukava kuva.
Kävin nimittäin lasten ja naapurin perheen kanssa katsastamassa Tallinnan keskustassa sijaitsevan Arhitektuuri- ja disainigaleriin piparkakkunäyttelyn. Olipa siellä huippuhienoja juttuja! Kameralaukkua en jaksanut mukana raahata, joten näpsin kännykällä alla olevat otokset. Mutta eiköhän niistäkin selviä, että näyttelyyn olivat väkertäneet katsottavaa keskimääräistä suuremman kärsivällisyyden omaavat leipojat.
Toiseksiviimeisessä kuvassa olevaa valokuvakehystä voisi itsekin harkita tekevänsä. Olisi meinaan aika kiva joululahja leipoa kehys ja laittaa sinne mukava kuva.
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Polkupyöräilyä kirjakaupassa
Kaikki pienten lasten vanhemmat sen tietävät: lähdet lasten kanssa kahvilaan, toivot saavasi istua hetken rauhassa, mutta tenava lähtee juoksemaan ympäri maisemaa kuin viitapiru. Siinä tilanteessa toivoisi, että kahvilassa olisi jokin paikka, jossa lapsesta saisi purettua turhat höyryt pois.
Kauppakeskus Rocca al Maressa olevasta Rahva Raamat -kirjakaupan kahvilasta saattoi löytyä tähän ratkaisu. Kahvilassa on kaksi kuvan mukaista pientä polkupyörää, jotka ovat ikään kuin kuntopyörät. Polkea saa vimmatusti, mutta karkuun ei pääse. Nerokasta!
Minulla ei ollut lapsia tällä kertaa mukana eikä sattunut kaupassa olemaan muitakaan pieniä, mutta uskoisin laitteelle olevan kysyntää.
Lisäksi täällä on mukavat pehmeät nojatuolit, joista käsin on hyvä hoitaa työasioita (ja, krhm, blogata...).
Nyt lähden metsästämään lehtihyllystä uusimman übertrendikkään pönötys- ja patsastelulehti Monoclen numeron, jossa on erillinen Suomi-liite. Monocle on lehti, jota lukiessa melkein kädet palelevat, kun lehti on niin viileä. Kehun lehteä silti, sillä sitä lukiessa tuntee pääsevänsä maailmanympärimatkalle ja jutut ovat yleensä tosi hyviä. Pitää vain olla välittämättä siitä, että mitään tuotetta, jota lehden sivuilla mainostetaan, ei taatusti saa alle kolmenumeroisilla hinnoilla.
tiistai 4. tammikuuta 2011
Eurohintoja
Meiltä Virossa asuvilta kysytään varmaan kaikkein useimmin sitä, mitä erilaiset asiat täällä maksavat. Euro tuli, ja suomalaiset voivat nyt tehdä hintavertailunsa verrattoman helposti.
Suomalaisena Virossa -blogissa ehdittiin jo listata peruselintarvikkeiden eurohintoja, ja annanpa minäkin näytiksi muutaman hinnan. Listani ei ole läheskään niin kattava kuin em. blogissa, mutta näitähän voidaan lisätä myöhemmin, jos kiinnostaa.
J:n työntämässä pienessä ostoskärryssä tämänpäiväisellä kauppareissullamme oli aika tavallisia ostoksia. Hinnat ovat Rimi-ketjun liikkeestä, joka on tavallinen, suomalaista K-marketia muistuttava kauppa.
- Banaani 1,34 e / kg
- Kilo kiivejä korissa 1,35 e
- Parsakaali 3,75 e / kg
- Viipaloitu sekaleipä paperipussissa 1,05 e / kg
- Kallen mätitahna -tuubi 2,17 e
- Broilerin maustamaton rintafilee 5,75 e / kg
- 525 g naudan jauhelihaa 2,68 e
- WC-ankka puhdistusaine 1,85 e
- 200 kpl vanutikkuja 42 senttiä
- 50 kpl tuikkukynttilöitä 2,55 e
Kävin myös apteekissa, josta ostin Eucerin-sarjan perusvoidetta 400 ml:n pumppupullon. Sen hinta oli 17,96 euroa, mikä kuulostaa paljolta. Mikähän lienee hinta Suomessa noilla apteekin perusrasvoilla?
Kauppareissulla vein pullonpalautukseen jätesäkillisen pulloja ja tulin taas toteamaan, että pullojen keräämisellä ei tässä maassa kovin suurta tiliä tekisi. Jättisäkillisestä pulloja ja tölkkejä sain 2,68 euroa. Positiivista asiassa oli se, että palautuskone toimi koko palautusoperaation ajan!
Suomalaisena Virossa -blogissa ehdittiin jo listata peruselintarvikkeiden eurohintoja, ja annanpa minäkin näytiksi muutaman hinnan. Listani ei ole läheskään niin kattava kuin em. blogissa, mutta näitähän voidaan lisätä myöhemmin, jos kiinnostaa.
J:n työntämässä pienessä ostoskärryssä tämänpäiväisellä kauppareissullamme oli aika tavallisia ostoksia. Hinnat ovat Rimi-ketjun liikkeestä, joka on tavallinen, suomalaista K-marketia muistuttava kauppa.
- Banaani 1,34 e / kg
- Kilo kiivejä korissa 1,35 e
- Parsakaali 3,75 e / kg
- Viipaloitu sekaleipä paperipussissa 1,05 e / kg
- Kallen mätitahna -tuubi 2,17 e
- Broilerin maustamaton rintafilee 5,75 e / kg
- 525 g naudan jauhelihaa 2,68 e
- WC-ankka puhdistusaine 1,85 e
- 200 kpl vanutikkuja 42 senttiä
- 50 kpl tuikkukynttilöitä 2,55 e
Kävin myös apteekissa, josta ostin Eucerin-sarjan perusvoidetta 400 ml:n pumppupullon. Sen hinta oli 17,96 euroa, mikä kuulostaa paljolta. Mikähän lienee hinta Suomessa noilla apteekin perusrasvoilla?
Kauppareissulla vein pullonpalautukseen jätesäkillisen pulloja ja tulin taas toteamaan, että pullojen keräämisellä ei tässä maassa kovin suurta tiliä tekisi. Jättisäkillisestä pulloja ja tölkkejä sain 2,68 euroa. Positiivista asiassa oli se, että palautuskone toimi koko palautusoperaation ajan!
Lumitilanteet päällä
Kuten kännykkäkameraan jäänyt kuva osoittaa, ei pihakeinussamme voi juuri nyt oikein keinua.
maanantai 3. tammikuuta 2011
Head uut aastat! - Hyvää uutta vuotta!
Hyvää iltaa, blogikansa, täällä ollaan taas.
Lahden takana -karavaani teki kahden viikon Suomen-turneen, jolta palasimme eilen. Tänään on lojuttu kotona, pesty pyykkiä ja ihailtu joululahjoja (paitsi T, joka tietysti meni töihin).
Ihailtavan kärsivällisesti kaikki Suomen-reissumme majoittajamme ottivat vastaan huomattavat laukkuläjämme, pyykinpesumme, pukeutumissotamme lasten kanssa ja jatkuvasti likaiset ruokapöydän aluset, joita syntyy, kun K intensiivisesti harjoittelee itsenäistä syömistä.
Matkalla yövyimme kolmessa eri paikassa ja teimme niiden lisäksi seitsemän vierailua eri kavereiden luokse. Ajokilometrejä kertyi hyvinkin tarkkaan 700. Olipa taas todella mukava tavata ihmisiä, mutta toki oli kivaa palata kotiinkin. Matkalaukkuelämä voimakaksikko J & K:n kanssa alkaa jossakin kohtaa hyydyttää.
Suomessa ihmiset ällistelivät runsaslumista talvea, mutta olkaa ihan levollisin mielin vain - Virossa lunta on monin verroin enemmän. Reissumme aikana täällä paukkuivat taas kaikkien aikojen lumiennätykset, ja virallinen lukema on tällä hetkellä vissiin 76 cm lunta. Ja kun teiden aurauskin on täällä lähinnä viitteellistä, on tunnelma varsin talvinen.
Matkalla ollessamme oli myös maan valuutta ehtinyt vaihtua ja kotikaupungista tulla Euroopan kulttuuripääkaupunki. Näistä asioista ja kaikesta muustakin taas vähitellen jatkossa lisää. Jännä nähdä, mikä bloggaustahti tulevana vuonna on. K alkaa olla iässä, jossa hän vaatii varauksetonta huomiota koko ajan, eikä vähiten varsin rivakan kävelytahtinsa takia. K ja J eivät tietenkään nuku päiväunia samaan aikaan, joten päiväsaikaan kirjoittamisaikaa harvemmin on. Vaan mitäpä sitä ruikuttamaan, rustataan tekstiä sitten kun joudetaan.
Hienoa vuotta teille kaikille!
Lahden takana -karavaani teki kahden viikon Suomen-turneen, jolta palasimme eilen. Tänään on lojuttu kotona, pesty pyykkiä ja ihailtu joululahjoja (paitsi T, joka tietysti meni töihin).
Ihailtavan kärsivällisesti kaikki Suomen-reissumme majoittajamme ottivat vastaan huomattavat laukkuläjämme, pyykinpesumme, pukeutumissotamme lasten kanssa ja jatkuvasti likaiset ruokapöydän aluset, joita syntyy, kun K intensiivisesti harjoittelee itsenäistä syömistä.
Matkalla yövyimme kolmessa eri paikassa ja teimme niiden lisäksi seitsemän vierailua eri kavereiden luokse. Ajokilometrejä kertyi hyvinkin tarkkaan 700. Olipa taas todella mukava tavata ihmisiä, mutta toki oli kivaa palata kotiinkin. Matkalaukkuelämä voimakaksikko J & K:n kanssa alkaa jossakin kohtaa hyydyttää.
Suomessa ihmiset ällistelivät runsaslumista talvea, mutta olkaa ihan levollisin mielin vain - Virossa lunta on monin verroin enemmän. Reissumme aikana täällä paukkuivat taas kaikkien aikojen lumiennätykset, ja virallinen lukema on tällä hetkellä vissiin 76 cm lunta. Ja kun teiden aurauskin on täällä lähinnä viitteellistä, on tunnelma varsin talvinen.
Matkalla ollessamme oli myös maan valuutta ehtinyt vaihtua ja kotikaupungista tulla Euroopan kulttuuripääkaupunki. Näistä asioista ja kaikesta muustakin taas vähitellen jatkossa lisää. Jännä nähdä, mikä bloggaustahti tulevana vuonna on. K alkaa olla iässä, jossa hän vaatii varauksetonta huomiota koko ajan, eikä vähiten varsin rivakan kävelytahtinsa takia. K ja J eivät tietenkään nuku päiväunia samaan aikaan, joten päiväsaikaan kirjoittamisaikaa harvemmin on. Vaan mitäpä sitä ruikuttamaan, rustataan tekstiä sitten kun joudetaan.
Hienoa vuotta teille kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
