Pariisi, osa 1

Taisin jokin aika sitten retostella, että minulla oli tiedossa matka Galliaan. 

Parisiumissa on nyt käyty, ja lähiaikoina luvassa varmaankin useampi kuvapostaus Seinen varsilta. 

Pariisi oli suuri, täynnä turisteja, kallis ja hyvin vaikuttava. 

 

 

 

 

 

Ulkosuomalaisen Suvivirsi

Pakko pistää jakoon täälläkin YouTubeen tänään tullut flashmob, jossa poikakuoro Pirkanpojat laulaa tamperelaisessa Prismassa Suvivirren. En tiedä, kuinka jumalatonta touhua on tuoda virsiä kulutuksen alttarille, mutta ehkä hyvä meininki ei ole syntiä.

Oivallisen hyväntuulinen pläjäys meille muistuttaapi myös siitä, että kesä alkaa, vaikka koulunpäätöstunnelmissa ei ollakaan.

Linnun lauluja ja puiden huminoita kaikille suomalaisille ja ulkosuomalaisille lukijoille ympäri maailman!

Hyvää ja halpaa borssia

Jos haluaa, Tallinnan keskustassa voi syödä lounaita, joista saa maksaa suomalaisia hintoja. Lounassalaatti kympillä, lihaa sisältävä lounas 12 eurolla.

Mutta voi myös valita toisin. Kun katselee kivijalkoihin ja kellareihin, voi löytää oivia arkisia ravintoloita, joissa saa maittavaa perusruokaa pikkurahalla.

Pai kohvik on mainio arkilounaspaikka Tallinnan ydinkeskustassa muutaman kymmenen metrin päässä Viru Keskuksen pääsisäänkäynnistä. Tänään nautin lounaaksi valtavan lautasellisen hyvää borssikeittoa, lasin piimää ja kelpo palan rahkapiirakkaa hintaan 2,80 euroa. Seljankan hinta olisi ollut 1,60 euroa. Lihaisampi lounasvaihtoehto olisi ollut peräti 4 euroa.

Pai kohvik sijaitsee kellarissa, joten se jää helposti ohikulkijalta huomaamatta. Sijaintinsa takia paikka ei ole erityisen viihtyisä, mutta jos ei vaadi ruokailuhetkeltään isoikkunaista trendikkyyttä ja valkoisia tuoleja, on Pai erinomainen valinta.

Edellisten suomalaisvieraidemme kanssa kävimme kahvilla Nõmmen torilla, jossa kaikki neljä aikuista ja neljä lasta saivat jokainen juoman ja leivoksen tai pikkuleivän yhteensä hieman yli kuudella eurolla. Se tuntui jo melkein vitsiltä.

Viroon matkaaville muistutan vielä, että viron kielen sana kohvik ei suinkaan tarkoita pelkkää kahvilaa, vaan lähes aina kohvikissa on myös ruokaravintola. Sen takia tukevampaa ruokaa etsivän ei tarvitse ohittaa kohvik-kylttejä pelkkinä leivospaikkoina.

Laima ja muut (meille) tuntemattomat suuruudet

Kuvan näyttävä daami on latvialainen laulaja ja näyttelijä Laima Vaikule. Hän on luultavasti suurempi tähti kuin kukaan suomalainen artisti ikinä, mutta me suomalaiset emme hänestä tiedä mitään.

Vaikule on ajankohtainen Virossa juuri nyt, sillä viime viikonloppuna hän piti Tallinnassa konsertin. Edellisestä Vaikuleen Viron-keikasta oli jo yli kymmenen vuotta.

Postimees-lehden Arter-liitteessä oli hänestä lauantaina iso juttu. Olen törmännyt Vaikuleeseen (kyllä, minuakin tuon nimen taivuttelu naurattaa) Viron-vuosien aikana joissakin mainoksissa, kaupan levyhyllyjen äärellä ja nyt konsertin alla suurissa mainoslakanoissa kaupungilla, mutta vasta lehtijuttu sai tajuamaan, millaisesta megatähdestä on kyse.

Vaikuleen tähteys alkoi Neuvostoliiton aikana, ja siinäpä se niksi piileekin. Virossa asuessa olen oppinut, että neuvostoaikana sekä täällä että muissa Baltian maissa oli muutamia superstaroja, jotka tunnettiin koko Neuvostoliiton alueella. Ja sehän ei ollut vallan pieni alue se. Koska nämä tähdet ovat aikanaan oppineet venäjän kieltä, he myös pystyvät edelleen sujuvasti tekemään työtään koko entisen neuvostojen liiton alueella. Ei pöhkömpää. Nyky-Venäjä on aika paljon suurempi markkina-alue kuin pelkät Baltian maat.

Laima Vaikule on siis latvialainen, mutta virolaistähdistä yksi laajimmin tunnetuista on suikerotukkainen laulajatar Anne Veski. Minä olen siinä käsityksessä, että jos Vaikule on moni-ilmeinen, dramaattinen ja kohahduttava artisti, on Anne Veski hieman arkisempi. Vaikule on Paula Koivuniemi, Veski Lea Laven. Arkinen tai ei, Veski tuntuu olevan pinnalla koko ajan, ja on ollut sitä vuosikymmeniä.

Ja sitten on tietysti Alla Pugatsova. Hän on niin iso julkimo, että maine on kiirinyt rajan yli myös Suomeen. Hänestä on suomenkielinen Wiki-artikkelikin. Pugatsovaa katsotaan Virossa mielestäni vähän etäältä ja ehkä hieman huvittuneesti. Pugatsova on venäläinen ja supersuosittu siellä, joten häntä on helppo tarkkailla kauempaa. Silti hän on Virossakin niin tunnettu, että juorulehdet jaksavat seurailla, kuinka nuori poikaystävä 63-vuotiaalla isotukkaisella legendalla tällä kertaa on kainalossaan.

Todetaan nyt vielä, että nämä artistit ovat ymmärtääkseni tunnetuimpia hieman vanhempien musiikinkuluttajien keskuudessa. Nuoremmat diggailevat muusta. Muistinko jo mainita tässä postauksessa, iik, Tanelin?

Seuraavaksi pitäisi tutustua miesartisteihin. Mainoksissa kaupungin raitilla näen mietteliään sumusilmäisesti katsojaa tarkkailevia boriksia ja mihayleja, mutta heistä en tiedä mitään, hihittelen vain mainoksien valkoisille pianoille ja isoille kauluksille.

(Laima Vaikulen kuva on täältä. Anne Veskin kuva täältä. Alla Pugatsova ripottelee päälleen konfetteja täällä.)

Blogin kommentoinnista

Olen saanut useammankin yhteydenoton kautta tietää, että tämän blogin kommentoinnissa olevat sanatunnisteet (siis ne kommenttiboksin lopussa olevat suttuiset kirjaimet) ovat välillä niin kimurantteja, että useammankaan yrityksen jälkeen kommentti ei mene läpi.

Tämä luonnollisesti on todella ärsyttävää kommentoijan kannalta ja harmillista bloggaajan kannalta. Eihän tässä kirjoittajana haluaisi tehdä kommentointia vähääkään hankalaksi.

Onko teillä kokemuksia aiheesta joko tämän tai muun Bloggerin blogin kautta? Jos sanatunnistuksen ottaa pois käytöstä, alkaako kommenttiboksi täyttyä spämmikoneiden roskapostivyörystä?

Kielipoliisi

K on alkanut nukahtamishöpinöidensä ja -kuperkeikkojensa aikana puhella myös viroksi.

Tänään sängystä huudeltiin "Emmeee, aitäääh, emmeee, aitääh", eli suomeksi "äiskäää, kiiitoos".

Alapedistä kuului isoveljen tiukka sihahdus:

"Sshh, älä puhu viroa, me ollaan suomalaisia!"

Tähän voisi lausua jotakin omenan pysyttelemisestä lähellä puuta.

Himmelfahrt

No nyt se selvisi. Taivas löytyy tämän oven takaa.

Terveisiä lastenhuoneesta, osa 2

Olette jo kuulleet, millaista viihdettä K nukuttamisen aikana tarjoaa.

Eilen tytär teki nukahtamis-show'ssaan eräänlaisen ennätyksen.

K nukkuu kerrossängyn yläpedissä. Nukahtamissirkustaan pitäessään neito päätti heittää sängyssä kuperkeikan. Tietysti hän onnistui tekemään sen juuri siihen suuntaan, missä on kerrossängyn laidan aukko tikkaita varten.

Sieltä tultiin komeasti kerien ylhäältä lattialle. Ehdin tuupata hieman jalkaani väliin niin, että pudotus vähän hidastui.

Seurasi pari nyyhkäisyä (K on kova luu, pitää sattua aika pahasti ennen kuin tyttö itkee), jonka jälkeen jatkui aiemmasta postauksesta tuttu höpötys aiheista sukat - pissalle - tahdon koiran - nukkuuko J - nappi aukesi - haluan peiton - pöyhi tyyny - äiti katso mun kaikki sormet on ihan läjässä.

Minun verenpainettani ei kannata tulla mittaamaan iltaisin klo 21 - 22. Asteikossa tuskin skaalaa riittäisi.

Kauramaidosta

En tiedä, mihin bittiavaruuteen onnistuin kadottamaan erään lukijan kommentin, jossa kysyttiin, saako Virosta kauramaitoa.

Meidän perheessämme kauramaitoa ei käytetä, joten en osaa sanoa, onko sitä ilmiselvästi tarjolla kaikissa kauppaketjuissa. Mutta joidenkin meillä kyläilleiden kanssa sitä on ostettu, ja muistelen esim. Oatly-maitoa löytyneen Rimi- ja Selver-ketjujen kylmätiskeistä. Rimi ja Selver ovat perus-marketteja, joita on joka puolella Tallinnaa ja muuta Viroa.

Toivottavasti tästä tiedosta on apua.

Suurlähettilään audienssi

Suomen suurlähetystöllä Tallinnassa oli lauantaina avoimien ovien päivä. Lähettilään residenssiin ei muuten tuosta vain pääse, mutta nyt saimme me uteliaat mennä töllistelemään.

Juhlavan kaunis paikkahan residenssi on, täynnä historiallista arvokkuutta pakollisine Aalto-vaaseineen ja Oiva Toikan lintuineen. Kovin monta metriä ei rakennuksessa tarvitse kävellä, kun tajuaa, että nyt ollaan Suomen maaperällä.

 

Hienointa lähetystössä on ehkä silti sen sijainti aivan Toompean mäen reunalla. Avoimien ovien päivänä vieraille avattiin ukset myös lähetystön parvekkeelle, josta aukeaa varmasti yksi kaupungin parhaimmista näkymistä. 

J ja K:kin katselivat maisemia ja Suomen suuntaan lähteviä "vihreää laivaa" (Tallink Star) ja "keltaista laivaa" (Tallink Superstar).

 

Suoraan parvekkeen alla on Pikk Jalg -katu.

 

Herttainen inkerinsuomalaisten tanssiryhmä Katajaiset esiintyi lähetystön pihalla. Kaikki kunnia heille - lauantaina oli jäätävän kylmä ilma.  

Leikkipaikkojen varusteita valmistava suomalaisfirma Lappset avasi jokin aika sitten tehtaan Viroon. Sieltä oli tullut lähetystön pihalle näytille Angry Birds -keinu, jota erityisesti K ahkerasti koeajoi.

 

Tärpätinkatkuinen äitienpäivä

Äitienpäivälounaalla perheenisä vei vaimonsa ja lapsensa ravintola Rucolaan, jossa oli loistavaa ruokaa. Palvelu siellä on jostakin syystä aina hidasta, mutta onneksi lasten leikkinurkka ja ennen kaikkea erinomaisen maittava ja kauniisti esillepantu ruoka pelastaa. 

Ruuan jälkeen juhlakalulle hyökyi puuhavaihde päälle. Kun kyseinen ilmiö satunnaisesti iskee, se pitää hyödyntää, oli pyhä tai ei. Tulipahan öljyttyä pihahuonekalut ja pestyä melkoisesti ikkunoita.

Viimeisiä lastanvetoja vedellessä tulikin naapuri kutsumaan äitienpäivän iltakakulle. Siellä saimme myös ihailla naapurin korvasienisaalista. Alkaa tässä vähitellen keväältä tuntua, vaikka hengitys kakkua syödessä höyrysikin. 

 

 

 

Keväinen Tartto

Muutama viikko sitten käväisimme aurinkoisen päiväretken Tartossa. Sen reissun (ja kaikkien kevään tekemisten) kuvat ovat uinuneet kamerassa. Nyt koetan vähitellen kaivaa otoksia esiin. 

Turussa asunut tuntee olonsa Tartossa hyvin kotoisaksi. On joki, Tuomiokirkko, perinteikäs yliopisto, läjäpäin opiskelijoita ja viehättävä vanhakaupunki. Ja mikä parasta, erään suomalaislapsen kummitäti on siellä myös!

K Tarton Raatihuoneentorilla.

Tartto on mainio kaupunki perhematkailijalle. Keskustassa on kävelykatu ja kaupunki muutenkin on tarpeeksi pieni, jotta siellä voi päästää tenavia säntäilemään pikkukujille. 

Ihana valo. 

Tarton yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa verestimme Kalifornia-muistoja. Kaliforniassa kasvaa valtavia punapuita, joiden sisään voi piiloutua. Näkyypä Tartossakin olevan mahtavia puita. 

Kasvitieteellisessä puutarhassa on tosi hauska käydä lasten kanssa. Kiipeilemistä ja ihmettelemistä riittää.

Nää on näitä sinisiä kukkia, jotka aina keväällä kukkivat. Ei sinivuokkoja. Sanokaa nyt joku kukat tunteva taas, mitä nämä olikaan… 

Kasvitieteellisessä puutarhassa oli portti, jonka takaa alkaa Supilinnan kaupunginosa. Supilinnasta on muuten juuri ilmestynyt suomalaisen Mika Keräsen kirjoittama kirja. 

J ja K pyyhältävät kohti puutarhassa olevaa pikkusaarta. 

 

Tarton keskustassa käveli kultainen mies. 

Pätkii

Ei hyvänen jestas sentään.

Tuijotin juuri blogin nimeä ja tajusin, että alaotsikko on edelleen Amerikan-aikaisessa asussa mainiten, että olemme "isomman veden takana". Oikein perinteinen esimerkki siitä, miten omille tekemisilleen sokeutuu.

Blogi on ollut hieman tyhjäkäyntinen koko kevään, mutta että näin pahasti...

Ah, ma kuolen

Säikähdin tänään silmänräpäyksen ajan ruokapöydässä.

J kakoi kurkkuaan hurjasti, teki todella dramaattisia yökkäilyjä, ulvoi ja pyki.

Poika söi tekemääni jauhelihakeittoa ja oli löytänyt suustaan mikroskooppisen kokoisen palan sipulia, mikä aiheutti tämän lähes eeppisen välikohtauksen.

Sipuli on kyllä kummallinen. Mikä ihme siinä aiheuttaa niin hirveää ahdistusta? Meillä on jokseenkin kaikissa ruuissa paljon sipulia ja olen oppinut, että se pitää hakata hyvin pieneksi. Mutta näköjään sekään ei aina riitä.

Luonnollisesti K on oppinut isoveljeltään näyttävät elkeet ja väittää inhoavansa sipulia, vaikka oikeasti on lapsi, joka on kuin tunkio - syö kaiken.

J:tä katsoessa tunnen syvää myötätuntoa ja näen silmissäni muutaman vuoden ikäisen pikku-S:n, joka pahaa oloa tuntien koettaa tyrkkiä jauhelihakastikkeesta sipulipalat lautasen reunoille (anteeksi, äiti!). Mutta jossakin kohtaa se loppui. Eiköhän sipulin aiheuttama oksennusreaktio lopu joskus myös J:ltä.

Vuosipäivä

Tajusin, että juuri tänään taitaa olla tarkalleen neljä vuotta siitä, kun muutimme koko perhe Tallinnaan.

Liekö alitajunta ohjannut minua nostalgisille reiteille, mutta vietin tenavien kanssa useamman tunnin Kadriorgin puistossa ja merenrannassa. Asuimme Viroon muuttaessamme hetken aikaa Kadriorgin suunnalla ennen nykyisille kotikonnuillemme asettumista.

Hassua, miten tietyistä risteyksistä ja talonnurkista tulee huiman tarkasti mieleen ensimmäiset viikot Virossa ja siihen aikaan liittyvät tuntemukset. Muistan hyvin, kuinka jännää oli käydä ensimmäisiä kertoja lähikaupassa ja ihmetellä kaupan valikoimaa ja korvissa kaikuvia viron ja venäjän kieliä. Samoin raitiovaunun kolina juuri Kadriorgissa tuo minulle mieleen Viron-elon alkuvaiheet.

Kadriorgissa huomasin myös, että upea Villa Mon Repos olisi myytävänä. Jospa keräisimme Lahden takana -blogin yhteiskolehdin: vain 980 000 euroa, halpaa kuin saippua! Tämän tehtyämme voimme laajentaa asuntoimperiumiamme ja ostaa Poska-kadulla olevan Sitku-taloni, josta monesti onkin ollut puhetta. Nyt sen omin silmin todistin: taloa tosiaan remontoidaan. Hurraa!

Kadriorg on mainio paikka haaveilulle, ja sieltä on mukava palata puhtoiseen lähiöömme ja todeta, että tämäkin on ihan hyvä.