Koska kökötän aivan liikaa tämän tietokoneen ääressä ja liikun aivan liian vähän, koetan taas repiä itseäni fyysisten suoritteiden pariin. Tallinnassa on erilaisia kuntokeskuksia vaikka kuinka, mutta nähtävästi tällä koulutuksella ei ole mahdollista ymmärtää keskusten hinnoittelupolitiikkaa.
Kirotut jumppapaikat tietysti haluavat sitouttaa asiakkaansa vuoden mittaisilla sopimuksilla, ja sitten on jos jonkinlaista erilaista kuukausittaista hinnastoa, johon vaikuttaa vielä se, mihin vuorokaudenaikaan haluaa hikoilemassa käydä, tarvitseeko personal trainerin, ottaako sopimukseen mukaan myös uimahallin käyttöoikeuden jne.
Minä vain haluaisin käydä jumpassa silloin kun huvittaa.
Lisäksi hinnat ovat aika tähtitieteellisiä. Nyt teenkin kaikkein lyhyimmällä matematiikallani kalkylointeja siitä, kannattaako ylipäänsä ottaa mitään kausikorttia vai maksaisinko aina vain yksittäisestä käynnistä. Mutta en myöskään ole valmis maksamaan punttisalikäynnistä 12 euroa.
Koko ajan näitä juttuja miettiessä takaraivossa on nakuttanut tieto siitä, että laittamalla lenkkarit jalkaan ja astumalla kotiovesta ulos saisi sykettä nostettua ihan ilman kanta-asiakaskorttejakin. Lihaskuntoharjoitteisiin liittyvää välineistöä ja tietotaitokin löytyy ihan omasta takaa.
Missäs ne olikaan ne siskon vanhat Anna-lehden aerobic-kasetit...
6 kommenttia:
Lapsi vaan kumpaankin kainaloon ja juoksemaan ylös Toompeanmäelle. Ja ylhäälä sitten semmonen Rocky-tuuletus!
KAnsallispukutennareiden ja sun hameenkäytön innoittamana yritän laittaa sulle linkin:
http://www.keerukoda.ee/more-samples/
Mulla on semmoinen Pärnu-Jaagupin pitkä, kesällä Pärnusta ostettu. Se on ihana, ja kaikki sitä aina kehuu. Suosittelen!!
Väikis
Onko tietoa minkähintaista sulkapallovuorot siellä ovat ja täytyykö niihinkin sitoutua joksikin tietyksi ajanksi?
Siis ihan semmoiset joissa voi itse käydä kaverin kanssa läiskimässä palloa, ei tarvitse olla mitään ohjausta.
Niina
Anonyymi, hee, siinä olisi tiukkaa treeniä kerrakseen! Laitan korvan taakse :)
Väikis, kiitos linkistä! Olipa hienoja mekkoja! Kiva, kun saadaan tuota etnomeininkiä jotenkin moderniin muotoon. Tosi hauskat leikkaukset noissa. Taidanpa näpyttää oman postauksen tästä.
Niina, valitettavasti en osaa yhtään sanoa. Kannattaa käydä kuntokeskusten (esim. MyFitness, Reval Sport, Arigato, Audentes, Arctic Sport Club) sivut läpi ja katsoa, mitä he tarjoavat. Voit myös katsoa seuraavan Tallinnan kaupungin urheilupaikkoja esittelevän nettisivun,
http://www.tallinn.ee/sport/sportimisvoimalused
josko sieltä löytyisi lisätietoa.
Omasta kokemuksesta suosittelen Kadrioru Spordiklubia. Sieltä sai ainakin 2 v. sitten kymppikortteja ihan ok hintaan. Taitaa vaan olla turhan kaukana sulle...
Terhi, kiitos vinkistä, mutta sinne asti en tosiaan lähde menemään. Onneksi löytyi sopiva vaihtoehto tosi läheltä kotia.
Lähetä kommentti