Ilmaista hupia

Tallinnan pääkirjastossa, hienossa vaaleanpunaisessa vanhassa kivitalossa Vapauden aukion nurkalla, olen käynyt paljon itsekseni, mutta vasta tänään selvisin sinne yhdessä lasten kanssa. Sillä onhan sielläkin toki oma lastenosastonsa, jonka arvelin J:tä kiinnostavan.

Ja kiinnostihan se. Vietimme kirjastossa pitkän tovin kaikenlaista lueskellen. J:n mielestä hienointa taisi olla pieni lukunurkka, jossa isoilla tyynyillä ja patjoilla köllötellen sai lukea kirjoja ja lehtiä. Äiti tosin meinasi nukahtaa Fatboy-tyynyille. Mikä parasta, lastenlehtien hyllystä löytyi Salama McQueen -lehtiä, joita hartaasti tavasimme.

Itse pohdiskelin, mitä tehdä vironkielisten kirjojen kanssa. Kun kerran kirjastossa ollaan, niin lukea pitää. Mutta samalla olen sitä mieltä, että tankero-ääntämykselläni ei olisi järjellistä pojalle kirjoja viroksi lukea. Toisaalta simultaanitulkkauskin on kömpelöä. Tänään päädyttiinkin enemmän katselemaan kuvakirjoja ja tutustumaan paikkoihin. No, ehkä otan asian liian vakavasti. Tärkeintä on se, että kirjasto tulee tutuksi ja tärkeäksi ja siellä on lasten mielestä kiva käydä.

Valitettavasti muutoin positiiviseen asiaan on pakko liittää vähän märinää. Kirjastoon pääseminen on nimittäin vaunujen kanssa todella hankalaa ja pyörätuolilla kulkijalle uskoakseni täysin mahdotonta. Kirjaston ulko-ovelle on ensin kadulta muutama porrasaskelma, ilman luiskaa. Oven takana on eteinen, jossa pitää nousta jyrkkä portaikko varsinaiseen eteiseen. Siinä on luiska kärryille, mutta jyrkkyys ja ahtaus tekee liikkumisesta hankalan. Yksinäinen pyörätuolin käyttäjä ei taatusti selviäisi siitä. Esteetön Tallinna on vielä aika kaukainen haave, kun kirjaston kaltaiseen peruspalveluunkin on noin työläs päästä.