Nyt jo hiihtäjäuransa lopettanut Kristina Smigun-Vähi on virolaisille pyhä urheilujumalatar, jonka tekemisiä seurataan edelleen tarkasti.
Kiku-lempinimellä kansan suussa kulkevasta kansallissankarista ilmestyi tällä viikolla kirja. En ole nähnyt kirjasta muuta kuin siitä tehdyn lehtijutun, jossa oli pitkiä lainauksia opuksesta. Silmään pisti lainaus, joka oli ote 12-vuotiaan Kristinan harjoituspäiväkirjasta.
"Herätys. Lähdimme ojalle peseytymään. Teimme metsätöitä. Aamutreeni: juosten 6 km Otepäälle, tunti rullasuksihiihtoa, juosten takaisin. Illalla menimme Apteekkarinmäelle, jossa kaksi kierrosta ja juosten takaisin, yhteensä 13 km. Sitten teimme vielä hieman töitä ja menimme nukkumaan. Oli kiva päivä!"
Tämä siis 12-vuotiaan nuoren urheilijan päiväkirjasta. Jotenkin noin se sitten kai täytyy mennä, jos olympiavoittajaksi meinaa.
Kirjasta povataan tämän joulun ehdotonta myyntihittiä, ja sen arvellaan yltävän jopa 8 000 myydyn kappaleen lukemiin, mikä on Virossa jo ilkkaremesmäistä myyntiä.
2 kommenttia:
Jep jep. Joko olympiavoittajaksi tai ihmisraunioksi kun mieli tai kroppa pettää jossain vaiheessa. 12-vuotias tarvitsee aika paljon lepoa ja liikkuminenkin pitäisi olla monipuolista, mutta ehkä niistä ei lehtien palsoilla jakseta hehkuttaa. Ilmeisesti Kikulla on kuitenkin ollut tämäkin puoli kunnossa kun menestystä on tullut. Ja olympiavoittajan resepti taitaa toimia vain niille harvoille huipuille muutenkin.
Onneksi Kikulla oli kivaa.
Kristinan isä on ollut juttujen mukaan ollut aika armoton kaveri, mutta nähtävästi kuitenkin johonkin osannut rajan vetää, että tuo Kiku vaikuttaisi olevan suunnilleen tolkuissaan eikä mikään lapsesta asti piiskattu raunio. Mutta heillä on vissiin koko perhe elänyt ihan aina vain tyttären urheilulle, ja myöhemmin myös Kristinan aviomies. Toivottavasti kaikki on myös jotakin heille antanut.
Lähetä kommentti