Kolmen Viron-vuoden aikana totuin siihen, että verkkarit jalassa ei ole soveliasta mennä joka paikkaan ja että leikkipuistoon voi laittaa väritöntä huulikiiltoa ja pienet korvakorut ilman, että muu hiekkalaatikkoväki kysyy, mihin olen menossa, kun olen "noin hienona". Kuten olen monesti täällä blogissakin kirjoittanut, Tallinnassa on täysin normaalia ja odotuksenmukaista, että nainen on edes vähän laittautunut.
Sitten tulen Kaliforniaan, jossa kaikki kulkevat farkuissa ja lenkkareissa. Erityisesti valkoisissa paksupohjaisissa lenkkareissa. Lenkkarit näkyvät olevan täällä asuvien yleiskengät, alkuperäisestä kansallisuudesta riippumatta. Täkäläinen katukuva ihmisten tyylin ja pukeutumisen suhteen muistuttaa minusta paljon enemmän vaikkapa suomalaista pikkukaupunkia kuin Tallinnaa. Naisia korkokengissä olen nähnyt täällä vain satunnaisesti, kun Tallinnassa korkokengät ovat tavallinen osa pukeutumista. Viron pääkaupungin katukuva on ehdottomasti naisellisempi kuin täkäläinen.
Ihan hassua! Täällä olisi ilmasto, joka mahdollistaisi naisellisen pukeutumisen ja esimerkiksi monenlaisten kenkien käyttämisen ilman loskalammikko- ja liukastumisvaaraa. Silti nämä menevät möhkäle-Nikeissaan, meleeratun harmaissa college-huppareissaan ja capri-pituisissa vapaa-ajanhousuissaan.
Toisella puolen maailmaa puolen vuoden talvessa ja pimeydessä naiset käärivät turkkejaan tiukemmin ympärille, jotta selviäisivät vaakasuorassa jäätihkusateessa elegantisti hameissaan töihin. Mitään "oikeaa" tai "väärää" en väitä näissä tyyliasioissa olevan, ovat vain kiinnostavia eroja.
Sen olen päättänyt, että tuohon lenkkarimeininkiin en lähde (paitsi tietysti lenkillä ja salilla), mutta aika näyttää, palaanko farkkunaiseksi - juuri kun olin oppinut käyttämään hameita!
4 kommenttia:
Tuo on niin totta!!! Mitä olen huomannut niin usein syömään ravintolaan pukeudutaan paremmin mutta muuten mennään niin kotivaatteissa kuin mahdollista. :) Kirjoittelin muuten aikaisemmin sinulle kommenttia miten itsekin asuin Tallinnassa ja sieltä muutin tänne Kaliforniaan, itsekin jotenkin kaipaan sitä Tallinnan koskaan ei ole liikapukeutunut oloa. Täällä sen saa helposti aikaan..
Todellakin! Olen asiaa päivitellyt parin eurooppalaisen äidin kanssa hiekkalaatikon reunalla. Monet paikalliset äidit kun näyttävät siltä, että olisivat lähdössä lenkille, vaikka eivät todellakaan ole... Minua hämmästyttää myös paikallisten tapa esim. käydä kaupassa yöpuvun housuissa.
Madde, just näin. Tosin ravintoloissakin välillä tuntuu hassulta, kun vierekkäisissä pöydissä voi olla toisessa aivan viimeisen päälle pukeutuneita ja sitten toisessa joku lippis päässään, verkkareissa ja läpsyissä.
Apua, sori, olenkohan unohtanut reagoida kommenttiisi. Onpa hauska sattuma, että meitä on muitakin Tallinnan kautta tänne tulleita!
Ja ihan samaa mieltä Tallinnasta ja ylipukeutumisesta - siellä ei sitä vaaraa ollut.
Vauva-agentti, juuri näin! On jotenkin huvittavaa, että aina puhutaan siitä, kuinka suomalaiset menevät verkkareissa kaikkialle. Täällä pukeutumisrentous on viety vielä paljon pidemmälle. En tiedä, ehkä se on osoitus jotenkin rennommasta elämäntyylistä (heti kun 60-tuntisilta työviikoiltaan ehtivät viikon kesälomilleen). Mutta ei niissä möhkölenkkareissa oikeasti tarvitsisi mennä ravintolaan...
En voisi olla enempää samaa mieltä! Olen saanut viimein amerikkalaisen mieheni ymmärtämään nahkakenkien ilot. ("Siis nämähän on tosi mukavat!" hän päivitteli hämmästyneenä.) Kun oltiin Pietarissa ja kaikilla miehillä oli hienot kengät (vaikka kuinka kamalien räikeiden nuorisofarkkujen kanssa), hänkin oikein alkoi kiinnittää asiaan huomiota.
Silly Valleyssä ongelma on mielestäni erityisen akuutti. Se nyt ei ole ihme että miesnörtit eivät osaa pukeutua, mutta jostain syystä naisnörtit ja nörttien vaimot tyytyvät myös vähään mitä tulee muotiin.
Los Angelesissa on minusta tosi erilaista - samoin kuin New Yorkissa. Olin LA:ssa semmoisissa bileissä joissa oli viihdealan ihmisiä, kaikki hyvin pukeutuneita (sillä lailla huomaamattoman hirmukalliisti, kaikki on kashmiria ja silkkiä mutta missään ei näy mitään merkkejä eikä ilmiselviä tuntomerkkejä tyyliin Chanel-ketjut). Kun astuin sisään, minua vilkaistiin juuri sillä lailla että mikäs tuo on naisiaan ja arvioitiin asukokonaisuuden tyylikkyys ja rahallinen arvo. Minä riemastuin ja ajattelin että ah. Olen omieni joukossa.
Lähetä kommentti