lauantai 30. heinäkuuta 2011

Ilolaulu IDOlle

Buzz ja kaverit kävivät kuussa jo aikoja sitten, mutta silti tässä(kin) maassa on edelleen arjen ilmiöitä, jotka ovat niin typeriä, että niitä ei meinaa astiankuivauskaappi-karkkipäivä-mikrokuituliina-järkevä suomalainen millään käsittää.

Kuten vaikkapa se, miksi ihmeessä maailmassa enää käytetään vessanpyttyjä, joiden pohja on pöytämäisen tasainen. Kun henkilö tekee pönttöön kiinteän tuotoksensa, läjä jää "pöydälle" kauniisti tarjolle. Kun vessan vetää, juuri mitään ei tapahdu. Tuotos on edelleen pöydällä. Sitten odotellaan, että vesisäiliö täyttyy ja vedetään uudestaan, jolloin pöydällä on jotakin liikettä ja helpotuksen huoneessa asioivaa alkaa helpottaa. Ehkä läjästä pääsee eroon.

Kolmannella vetäisyllä pönttö lopulta tyhjenee, vaikka pikkulassa asioija ehtii vielä silmänräpäyksen ajan huolestua, kun tuotos pyörii uhkaavan kauan vesikierteessä, ennen kuin huojentava imaisu vetäisee tarpeet näkymättömiin. Henkaria ei tarvittukaan.

Näitä arjen episodeja on USA:ssa alvariinsa. Suomessa tai Virossa tällaista ei tarvinnut miettiä koskaan, sillä siellä käytetään järkeviä, tolkullisia pyttyjä, jotka toimivat niin kuin porsliinisen istuimen kuuluu.

Olin suorastaan liikuttuneen iloinen, kun kohtasin tänään Amerikan-aikamme ensimmäisen pohjoiseurooppalaistyylisen wc-istuimen. Ihanat, järkevät saksalaiset pelastivat päiväni. Tavallinen, syvän kulhon muotoinen pytty löytyi Esther's German Bakerysta.

Vaivatonta viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

bunsen_lamp kirjoitti...

Kuvamasi pönttö on malliltaan saksalaista alkuperää, ilmeisesti yleinen keskisessä Euroopassa ja muistan nähneeni tälläisiä myös Virossa. Tarkoitus on ilmeisesti helpottaa näytteiden kaappamista laboratoriotutkimuksia varten. Hesarin "kysy Kirstilta" palstalla oli noista erityyppisistä vessapöntöistä juttua joitakin vuosia sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Unkarissakin suositaan keskieurooppalaista "tasanne-mallia", ikävä kyllä. Mulla "kotona" on kuitenkin nordic malli, luojan kiitos.

Mä luulin, että tuotosten laskeutuminen pöydälle on tarkoitus estää plumpsahdus, joka joidenkin mielestä sitten on ällöttävää. Oon myös miettinyt, miten epäekologinen tämä keskieurooppalainen malli on, kun vettä kuluu enemmän kun pitää vetää pari kolmekin kertaa.

Oma,lähinnä hajustamiseen keskittyvä vessa-analyysini löytyy täältä, jos sallit mainostuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, Saksassa ja Itävallassa mekin olemme näihin "analysaattoreihin" vain törmänneet, emme koskaann Ameriikassa. Mä olen aina olettanut, että se johtuu siitä, että tarkan markan Hausfraun olisi helpompi kaivella talteen sekin Pfennig, jonka jälkikasvu on epähuomiossa nielaissut. T: T & M Jäkestä

S kirjoitti...

Muisti palaa pätkittäin, kiitos teidän. Taitaahan noita tasannepyttyjä tosiaan Keski-Euroopassa olla. Ei se tosin tee asiasta yhtään järkevämpää :D

bunsen lamp, en haluaisi uskoa, että tasannetta tarvittaisiin näytteiden ottamista varten. Eivät kai ihmiset sentään niin jatkuvasti juoksuta purkkeja laboratorioihin, että sitä varten täytyisi olla kotona sopiva vessanpyttykin. Mutta mistäpä sitä tietää!

madjaarienmailla, tuota vesiasiaa olen miettinyt minäkin. Vessan vetoja tulee hyvin usein se kaksi tai kolme. Onpa todella järkevää mm. täällä Kaliforniassa, jossa vesipula on välillä todellinen ongelma. (Ja aina saa mainostaa!)

T, voi apua, toivottavasti ei tuota täydy koskaan tehdä... Eritteiden kanssa saa jo nyt lotrata ihan tarpeeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Onko joku teistä käynyt joskus Japanissa (vessassa)? Siellä on nimittäin käsite VESSANPYTTY viety aivan uusiin ulottuvuuksiin: on lämmitetty reunus, erilaisia ääniä peittämään luonnon äänet, pesutoiminnot kumpaaakin hätää varten, joissain malleissa jopa musiikkia... ja tämä on ns. westren style, japanese style puolestaan on lattiassa oleva suorakaiteen muotoinen aukko, jonka molemmin puolin on askelpaikat. Tämäkin laitos kyllä huuhtoutuu tehokkaasti vedellä.

Että kyllä voi asat hoitaa monella tavalla.

Terveisiä etenkin S:lle ja perheelle sekä toveri U:lle, joka luonanne vierailee.

Väikis

Anonyymi kirjoitti...

Väikis, Japanissa kieltämättä oli ihanat pytyt, vaikka välillä hiukan tuppasi naurattamaan, kun luki englanninkielisiä ohjeita (For cleansing the posterior...).
Näytteidenotosta puheenollen niin japsit ovat kuulemma myös kehittäneet vessanpytyn, joka automaattisesti analysoi tuotoksia (esim. ulostetta veren suhteen ja virtsaa sokerin suhteen) ja välittää tietoja tarvittaessa myös eteenpäin perhelääkärille.
T-täti Turusta

S kirjoitti...

Japanissa on vielä käymättä, mutta näitä tarinoita heikäläisten pyttytavoista on aina hilpeä kuulla. Häveliäisyys on kummallinen homma.

Näytteidenottopytty kuulostaa kyllä todella japanilaiselta! Eipä silti, esimerkiki raskaana ollessa tuollainen olisi ihan näppärä, kun näytteitä saa olla melko tiheään tahtiin antamassa. Purkkien kanniskelu käsilaukussa labraan on aina vähän, yyh, ällöä...

Anonyymi kirjoitti...

Huh, kieltämättä näytteitä annetaan raskaana ollessa aika tiheään, mutta onneksi meillä täällä Jäkessä ei tarvitse näytteitä itse kantaa kotoa mukana vaan homman voi hoitaa siististi neuvolan vessassa! Myös japanilainen pytty pesuineen, puhalluksineen ja musiikkeineen on koettu. M joutui tekemään sen kanssa jopa liiankin perusteellista tuttavuutta, kun pari päivää meni pöntön päällä, vuorotellen ylä- ja alapää... T: T & M Jäkestä

Related Posts with Thumbnails