Turpaan vaan ja onnea

Sunnuntain sanomalehden mieleenjäävin juttu koski amerikkalaista jalkapalloa. Suositun lajin surullinen puoli alkaa saada julkisuutta. Laji nimittäin voi aiheuttaa pelaajille vakavia päävammoja.

San Jose Mercury Newsin jutun päähahmo on 52-vuotias George Visger, joka on 1980-luvulla pelannut jenkkifutista San Francisco 49ers -joukkueessa.

Nyt Visger kärsii vakavista muistihäiriöistä. Hänelle on tehty yhdeksän aivoleikkausta. Jokaisen tekemänsä asian Visger joutuu kirjoittamaan muistiin, muutoin kaikki unohtuu.

Visger on ensimmäisiä, joka on noussut julkisesti kertomaan, että amerikkalaisessa jalkapallossa jatkuvasti saatavat pienet ja suuremmat aivotärähdykset ovat vakava uhka pelaajien terveydelle. Liigan kattojärjestö NFL on tähän asti vaiennut aiheesta, mutta on jutun mukaan nyt alkanut puuttua asiaan.

Todella rankka yksittäinen jutussa mainittu tapaus on Chicago Bears -joukkueen Dave Duersonin kohtalo. 50-vuotias mies teki tämän vuoden helmikuussa itsemurhan ja jätti jälkeensä toiveen, että hänen aivonsa testamentattaisiin tutkimustyöhön. Mies tappoi itsensä ampumalla itseään rintaan, jotta testamentin toive voitaisiin toteuttaa.

Duersonin aivot tutkittiin ja hänellä todettiin sairaus nimeltä chronic traumatic encephalopathy eli CTE (en valitettavasti tiedä suomenkielistä käännöstä tälle). Wikipedian artikkelin mukaan CTE on rappeuttava sairaus, jolle altistuvat paljon aivotärähdyksiä tai muita pään vammoja saaneet ihmiset. Sama CTE on myös lehtijutun päähenkilöllä Visgerillä.

George Visger tietää, että hänen kuntonsa heikkenee. Jää nähtäväksi, kuinka hyvin lääketiede voi taudin etenemistä hidastaa.

Turhan kova hinta on tällainen mokomasta törmäilystä ja pallon perässä juoksentelusta. Kiinnostaisi tietää, miten ja kuinka paljon ilmiöstä on keskusteltu vaikkapa jääkiekon tai rugbyn yhteydessä, joissa jenkkifutiksen tavoin iskuja tulee koko ajan.

Usein heristellään sormea esimerkiksi nyrkkeilyn ja muiden kamppailulajien suuntaan ja pelotellaan, kuinka ne tekevät urheilijasta vihanneksen.

Silti: lyöntejä ja potkuja sisältävissä yksilölajeissa on yleensä säännöt, jotka määrittävät, mihin osaan kehoa ja miten kovaa toista voi mättää. Minuakin on kuristettu kaulasta sekä lyöty ja potkittu päähän aika tavalla, mutta ikinä ei ole tarvinnut totisesti pelätä niskan katkeamista. Rajat ovat olleet selvänä kummallakin osapuolella.

Joukkuelajeissa rajoja on valitettavan usein hankala määritellä, kun koko ajan kuitenkin rytisee useammasta suunnasta. Ja vaikka kuinka kuinka koetettaisiin esiintyä fair play -tarrat rintamuksessa, niin aina joku neropatti kuitenkin tekee toiselle lähestulkoon halvauttavan taklauksen.

Jokainen valitsee lajinsa itse ja ottaa vastaa siihen kuuluvat mahdolliset riskit. Kyllä neulonnan harrastajakin saattaa sohaista itseään vitosen pyöröpuikolla silmään. Mutta sen verran lajijärjestöjen pitäisi ainakin rahaan hukkuvissa ammattilaislajeissa tehdä, että riskejä edes yritettäisiin vähentää. Fanien ja seuran unohtama, dementoituva entinen huippu-urheilija on elämänkohtalo surullisimmasta päästä.