Yleisurheilun MM-kisoja Etelä-Korean Daegussa on vielä muutama päivä jäljellä. Väliaikatietona kerrottakoon, että Yhdysvalloilla on tällä hetkellä koossa 12 mitalia.
Eipä näy Suomea mitalitaulukoissa, ei. Sen sijaan Gerd Kanter hoiti taas Virolle arvokisamitalin.
MM-kilpailut päättyvät sunnuntaina 4.9. Sen jälkeen katsotaan kisaveikkauksen lopulliset tulokset.
Tunnustetaan, että täällä veikkauksen järjestäjäpuolella ollaan hieman pihalla kisatapahtumista. Meillä on ollut vieraita Suomesta ja Virosta sunnuntaista lähtien, ja sama meno jatkuu pitkälle ensi viikkoon. Kisojen seuraamista ei auta sekään, että meillä ei ole televisiota. Tosin eipä siitä taitaisi muutenkaan olla hyötyä, sillä kovin vähäisesti täkäläiset tiedotusvälineet näyttävät MM-kisoja huomioivan.
Mutta viis näistä, pääasia, että Koji Murofushi voitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti