torstai 21. helmikuuta 2013

Suomenlahden junatunnelia odotellessa

Tein laskelmia. 

Olen pian asunut viisi vuotta Virossa. Vuoden aikana käyn Suomessa keskimäärin 10 kertaa (mikä kuulostaa näin auki kirjoitettuna tosi vähältä, mutta eipä reissuja paljon enemmän tule). Se tekee 20 Suomenlahden ylitystä vuodessa, edestakaisin kun tietenkin mennään. Kaikkiaan olen rampannut lahden yli noin 100 kertaa. 

Viron-vuosien alussa matkustimme varsin paljon Nordic Jet Line -nimisen yrityksen laivoilla. Sen matka-aika lahden yli oli 1 tunti 40 minuuttia ja mukaan sai autonkin. Firma meni konkurssiin. 

Sittemmin olemme käyttäneet vain Tallinkin laivoja. Syy siihen on selvä: Star ja Superstar ovat nopeimmat. Ylitys kestää kaksi tuntia. Minuuttiakaan enempää en ole halukas meren aalloilla kellumaan.

Jos laivalla olemisessa on joskus ollut jotakin hupia, niin enää sitä ei totisesti ole. Laivamatka Tallinnaan tai Helsinkiin on verrattavissa tylsään bussimatkaan. Haluan vain päästä mahdollisimman nopeasti paikasta A paikkaan B. Laivaristeilylle minua ei saisi korvasta vetämälläkään, paitsi jos risteily suuntautuisi Karibialle tai Hurtigrutenille. 

Suomenlahtea ylittäessä aika alkaa venyä. Puolessa tunnissa eväät on syöty, kosmetiikkapuodissa käyty, ensimmäinen vessareissu lasten kanssa tehty. Jäljellä olevat puolitoista tuntia tuntuvat nälkävuodelta. 

Noin sadasta lahdenylityksestä olen viettänyt noin 95 laivojen leikkipaikan reunalla. Omien lasten kasvamisen huomaa siitä, että enää ei tarvitse istua kahta tuntia pallomeressä vahtimassa holtittomasti kiipeileviä ja kaatuilevia taaperoikäisiä tenavia, jotka haluavat nuolla jokaista pallomeren palloa. 

Nyt voi lojua kirjan, lehden tai viihde-elektroniikan parissa sohvalla ja puuttua vain tarpeen mukaan liian hurjiksi meneviin leikkeihin. Komennan myös armotta toisten hurjapäisiä lapsia. Kylä kasvattaa, laivan leikkipaikallakin. 

Viiden vuoden aikana on voinut havaita kannettavien tietokoneiden ja älypuhelimien räjähdysmäisen lisääntymisen. Kun laivamatkustajat löytävät istumapaikkansa, lähes kaikki kaivavat eteensä pöydälle läppärin, jolla tehdään töitä tai josta katsotaan elokuvia. Laivalla voi usein bongata harhailevakatseisen edestakaisinkävelijän. Hän on se, joka etsii vapaata pistorasiaa tietokoneelleen. 

Vain kerran olen joutunut matkustamaan maanantaiaamun ensimmäisellä laivalla Tallinnasta Helsinkiin. Silloin tunsin olevani planeetan ainoa nainen. Matkaa taittoi kanssani 1 500 virolaista rakennusmiestä. 

Talvisin en välittäisi matkustaa laivalla ollenkaan, sillä todennäköisyys keinuttavaan kyytiin on turhan suuri. Vatsani reagoi jo pelkkään pärskeiden näkemiseen. 

Siihen nähden on suuri ihme, että sadan matkan aikana olen halannut Idoa vain kerran. Vatsalaukkua tyhjentäessäni tytär seisoi vieressä ja kysyi: "Äiti, mitä sä teet?" 

Mitäpäs minä. Nautin Itämeren aalloista. 

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jep. On se kokemus. Me reissataan toiseen suuntaan ja n 2-4 kertaa vuodessa. Mutta silti kun lapseni sanoi, että mennään mekin Tukholman risteilylle, ostettiin lentoliput. Maksaakin perheeltä melkein saman verran.
Terkuin JKL:stä

Anonyymi kirjoitti...

hei, oikeassa olet. Kun en laula karaokea enkä tykkää syödä laivalla vaan perillä, tuntuu yli kahden tunnin kestävä matka pitkältä. Vaikka olisi kirjakin mukana.

Terveiset Hesasta

S kirjoitti...

JKL:n anonyymi, totta! Laivalippujen hinnat tuntuvat nousevan koko ajan.

Hesan anonyymi, tiedän tunteen. Laivalta ostan korkeintaan kahvia. Karaoken olen onnistunut väistelemään. Ja kaikesta mukaan otetusta viihteestä huolimatta meinaa aivokuolema iskeä.

Jaksamista teille kummallekin tuleville matkoille!

Related Posts with Thumbnails