Hyvinkin tarkalleen vuosi sitten Viron suurin puheenaihe oli opettajien palkat. Aiheesta tuli mainittua myös täällä. Muistelen, että joku blogimme lukija pyysi päivittämään tilannetta, kun mahdollisia muutoksia palkkoihin tulee.
Viron opettajien palkkahan on huono vitsi. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet koulutusalan ammattilaiset tienaavat kuukaudessa reilusti alle tuhat euroa.
Vuosi sitten opettajat laittoivat täyden rähinän päälle, osoittivat mieltä ja lakkoilivat paremman palkan puolesta. Se oli harvinaista hässäkkää Virossa, jossa ammattiyhdistyksiä joko ei ole tai ne ovat julkisessa keskustelussa hyvin hissukseen.
Tänään Postimees-lehti kertoi, millaisiin lukemiin opettajien palkkojen nostossa on päästy.
Opettajat toivoivat, että nuorempi opettaja -nimikkeen opettajien minimipalkka olisi noussut 730 euroon, kun se ennen oli 608 euroa.
Opettaja-nimikkeellä työskentelevän open liksan toivottiin nousevan 773 euroon (ennen 644 eur) ja vanhempi opettaja -nimikkeellä kansaa sivistävän haluttiin saavan edes 883 euroa (ennen 736).
Aivan näihin lukemiin ei ole päästy. Nyt sekä nuoremman opettajan että opettajan minimipalkka on 715 euroa. Vanhemman opettajan minimipalkka pysyi entisellään, mutta esimerkiksi Tallinnassa ja Tartossa heille maksetaan "sentään" yli 800 euroa.
Viron tilastokeskuksen mukaan vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä virolaisten keskimääräinen bruttokuukausipalkka oli 916 euroa. Komeasti jäävät opettajat siitäkin lukemasta.
Hatunnosto (tai niin kuin viroksi sanotaan müts maha, eli lakki päästä jonkin asian edessä) virolaisille opettajille, jotka jaksavat työtään tehdä.
3 kommenttia:
No huh-huh. Hurraamista ei ole Unkarissakaan - siellä opettaja tienaa noin 200 - 300 EUR/kk. Käsittämätön palkka, kun elinkustannukset eivät kuitenkaan ole ratkaisevasti halvemmat kuin Suomessa. Vain alkoholi on todella halpaa (viimevuotisen tutkimuksen mukaan EU-maiden halvinta.) Onkohan näillä jokin yhteys, että mitä surkeampi palkka, sitä halvempi viina...
No huh-huh. Hurraamista ei ole Unkarissakaan - siellä opettaja tienaa noin 200 - 300 EUR/kk. Käsittämätön palkka, kun elinkustannukset eivät kuitenkaan ole ratkaisevasti halvemmat kuin Suomessa. Vain alkoholi on todella halpaa (viimevuotisen tutkimuksen mukaan EU-maiden halvinta.) Onkohan näillä jokin yhteys, että mitä surkeampi palkka, sitä halvempi viina...
Ei ole häävit palkat, ei. Tuo keskipalkka on ehkä sen suuruinen mikä pitäisi olla minimipalkka. Siis mun ihan oman kokemuksen mukaan.
Mut kiva juttu on, että laitat aina noita virolaisia sanontoja mukaan! Ne, kun on aina eri kielillä ihan omanlaisiansa. Itse olen viime aikoina joutunut omalle vironkielenopettajalle (joka siis osaa myös suomea) joutunut selittämään mitä tarkoittaa suomen kielessä "ottaa lukua", "takinkääntäjä" ja viimeisimpänä ja hankalimpana "rillumarei". =)
Lähetä kommentti