torstai 28. heinäkuuta 2011
Sesonkiöverit
Joulun aikaan syön suklaata reippaasti yli kaiken järkevän määrän. Kesällä mansikoiden satokauden ollessa parhaimmillaan ahmin mansikoita niin paljon, että sattuu.
Olen sesonkiövereiden kannattaja. Joitakin asioita on saatavilla niin harvoin, että kun niitä on tarjolla, kannattaa niistä iloita kunnolla. Tämä pätee suklaan ja mansikoiden lisäksi muun muassa kanttarelleihin, suppilovahveroihin, runebergintorttuihin, laskiaispulliin, pashaan ja mustikoihin. (Okei, suklaata saa aina, mutta esimerkiksi Juhlapöydän konvehtien liikakäyttö kuuluu vain jouluun.)
Kaliforniassa överilistaan ovat liittyneet kiven sisältävät hedelmät: mangot, persikat, nektariinit ja luumut. Olen voimaton notkuvien hedelmälaarien edessä.
Mangojen autuudesta olen blogissa vuodattanut aiemminkin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että mangojen paras satokausi on ohi, sillä niiden pauna- ja kappalehinnat ovat nousseet kovasti.
Tilalle ovat tulleet persikat kavereineen. Eilen suosikkiruokakaupassani Milk Pailissa oli kivisten hedelmien paunahinta 69 täkäläistä senttiä eli suunnilleen euron kilo. Kyllähän sellaisesta ihminen sekoaa. Nyt vatsani kiertää liiallisesta nektariinien syönnistä.
Järkevää? Ei sitten tippaakaan. Terveellistä? Ehkä parempi ahmia näitä kuin ranskanperunoita. Plussana pidän sitäkin, että lapsistamme on tullut samanlaisia hedelmä-ahmatteja kuin äidistään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti