Naistenpäivää vietettiin viime tiistaina, jolloin sain vieraidemme kanssa karvaasti kokea, miten kovin tärkeä merkkipäivä se täällä on.
Lähdimme illalla kävelemään lähistöllä olevaan mukavaa turkkilaiseen ravintolaan, jossa olemme käyneet paljon.
Kun menimme ovesta sisään, pöydät olivat täynnä väkeä ja tyhjissä pöydissä oli reserveeritud-laput. Eihän minulle ollut tullut mieleenikään, että lähiöraflamme saattaisi olla täyteen buukattu. Tarjoilijan kanssa juttelun jälkeen ei auttanut muu kuin lähteä etsimään toista ruokapaikkaa. Sellainen onneksi pienellä vaivalla löytyi ja sinne mukavasti mahduimme, vaikka naistenpäivää juhlivia seurueita näkyi olevan sielläkin. Tämän voi päätellä erityisesti venäläismiesten naisilleen lahjoittamista komeista ruusukimpuista.
Viron-kävijöille siis muistutukseksi, että jos meinaa naistenpäivänä mennä ravintolaan, kannattaa pöytä varata etukäteen.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Vaalisalaisuudesta, päivää
Viron parlamenttivaalit pidettiin viime sunnuntaina. Ei sen tuloksista sen enempää, niistä on ollut paljon Suomenkin lehdissä.
Sen sijaan pari sanasta elävästä vaalielämästä. Lastenhoitajamme oli ollut äänestyspaikalla vaalitoimitsijana ja kertoi päätään pyöritellen kokemuksistaan. Hän oli hommissa venäläisvoittoisella Lasnamäen äänestysalueella. Sinne oli tullut päivän mittaan lukuisia ihmisiä äänestämään käsissään Keskerakond-puolueen johtohahmon Edgar Savisaaren kuva. Ihmiset olivat näyttäneet viranomaisille kuvaa ja kysyneet, millä numerolla Savisaarta saa äänestää. Siinä sitten saivat toimitsijat kehottaa näitä tyyppejä laittamaan mainosbrosyyrinsä varsin vilkkaasti laukkuun. Samalla toimitsijat joutuivat selvittämään, että Savisaar ei edes ole ehdolla ko. vaalipiirissä. Oli kuulemma useampikin ihminen ihmetellyt, ketä sitten äänestää, jos kerran ei saa Edgaria omassa piirissään kannattaa.
Samoin äänestämään oli tullut ihmisiä, jotka ottivat vaalitoimitsijalta äänestyslipukkeen, mutta marssivat sen kanssa saman tien ulos, kuulemma selvittämään, mikä oli äänestettävän ihmisen numero. Näiltä tyypeiltä jäi siten sanansa sanomatta, sillä poistuminen vaalitiloista lipukkeen kanssa on tietenkin täysin vaalilain vastaista ja tarkoittaa tyhjää ääntä.
Totuus on tarua ihmeellisempää, äänestyshommissakin!
Sen sijaan pari sanasta elävästä vaalielämästä. Lastenhoitajamme oli ollut äänestyspaikalla vaalitoimitsijana ja kertoi päätään pyöritellen kokemuksistaan. Hän oli hommissa venäläisvoittoisella Lasnamäen äänestysalueella. Sinne oli tullut päivän mittaan lukuisia ihmisiä äänestämään käsissään Keskerakond-puolueen johtohahmon Edgar Savisaaren kuva. Ihmiset olivat näyttäneet viranomaisille kuvaa ja kysyneet, millä numerolla Savisaarta saa äänestää. Siinä sitten saivat toimitsijat kehottaa näitä tyyppejä laittamaan mainosbrosyyrinsä varsin vilkkaasti laukkuun. Samalla toimitsijat joutuivat selvittämään, että Savisaar ei edes ole ehdolla ko. vaalipiirissä. Oli kuulemma useampikin ihminen ihmetellyt, ketä sitten äänestää, jos kerran ei saa Edgaria omassa piirissään kannattaa.
Samoin äänestämään oli tullut ihmisiä, jotka ottivat vaalitoimitsijalta äänestyslipukkeen, mutta marssivat sen kanssa saman tien ulos, kuulemma selvittämään, mikä oli äänestettävän ihmisen numero. Näiltä tyypeiltä jäi siten sanansa sanomatta, sillä poistuminen vaalitiloista lipukkeen kanssa on tietenkin täysin vaalilain vastaista ja tarkoittaa tyhjää ääntä.
Totuus on tarua ihmeellisempää, äänestyshommissakin!
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Gorgeous blogger -palkinto
Lahden takana -blogi sai tällaisen kiertävän tunnustuspalkinnon Matkakertomus-blogin Anna-Kaisalta. Olen siitä kovin iloinen! On myös hämmentävää tajuta, että moinen muistaminen tulee lukijalta, jota en todellakaan henkilökohtaisesti tunne. Internet on ihmeellinen, niin kuin on monesti tullut todettua.
Mutta sitten itse palkintoon.
The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat.
Milloin aloitit blogisi?
Blogin aloitin keväällä 2008, kun muutimme Tallinnaan. Alussa ajattelin, että sekä T että minä kirjoittaisimme tähän suunnilleen tasapuolisesti, mutta kyllä tästä on tullut aika lailla minun juttuni. On T tainnut yhden postauksen tehdä!
Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Ainoa vähänkään punaiselta langalta vaikuttava asia lienee suomalaisperheen elämä Tallinnassa. Sen teeman ympärillä sitten pyörittelen kaikenlaista sälää. Alkujaan blogin piti olla vain yhteydenpitoväline sukulaisiin ja ystäviin ja postausten aiheidenkin kuvittelin pysyvän vain lasten kuulumisiin liittyvissä jutuissa. Nyt juuri lapsijuttuja taitaakin olla kaikkein vähiten...
Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Ei niin mikään. Täytyisi olla aika meklari, että erottuisi maailman miljardien blogien joukosta. No, ei meitä Virosta bloggaavia suomalaisia nyt aivan hirveästi ole. Eikä varsinkaan sellaisia, jotka ovat juuri muuttamassa USA:aan :)
Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Olen aina ollut innokas päiväkirjan pitäjä ja kaikenlaisten muistiinpanojen raapustaja. Ekan blogin perustin vuonna 2004, kun T ja minä kertoilimme häävalmisteluistamme (uuh, jotenkin aika siirappiromanttisen innokasta...). Opintoihin kuuluvan oppimispäiväkirjan pidin seuraavana vuonna samaten blogina - lehtorin lieväksi hämmennykseksi. Muun muassa näistä syistä oli blogin pitäminen luonteva valinta kertoa kuulumisia Tallinnasta Suomen suuntaan. Lisäksi tykkään roikkua netissä, inhoan puhelimella soittamista ja nämä yybermuodikkaat sosiaalisen median vimpulat ovat jotenkin viehättäviä.
Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Vastaan tähän samoin kuin aika moni muukin: kuvia saisi olla enemmän, niitä voisi käsitellä enemmän ja tehdä niistä esimerkiksi jotain kivoja koosteita. Kaksi pientä kuvausassistenttiani pitävät kuitenkin huolen siitä, että tällaisia harrasteita ei juuri nyt tarvitse miettiä. Kännykkäkamera on sentään ystävä, se on suunnilleen aina mukana.
Minä puolestani jaan palkinnon seuraaville bloggaajille:
Suomalaisena Virossa. Tämän blogin avulla pysyn kärryillä siitä, mitä Etelä-Virossa tapahtuu. Blogia olen seurannut siitä lähtien, kun muuttovalmistelumme Viroon alkoivat. Ja täällä on niitä kuvia! Hassua on se, että melkein kuvittelen tuntevani blogisti-Tiinan, vaikkemme ole koskaan tavanneet.
Munkkila. Meille kovin tärkeä ihminen lähti meille hyvin mieluiseen Baijeriin. Frau Doktorin kuulumisista on kiva kuulla blogin(-kin) kautta.
Madjaarien mailla. Tästä blogista on tullut uusia suosikkejani. Ulkosuomalaisen elämää Unkarissa on kiintoisa seurailla. Hyvin kirjoitettua kamaa, ja Unkarin elossa tuntuu olevan välillä hassuja yhtäläisyyksiä virolaisen elämänmenon kanssa.
Villa Inkeri. Tämän blogin löysin etsiessäni tietoa Kaliforniasta. Blogisti ei enää ole USA:ssa, mutta jäin silti koukkuun. Että voi olla kauniita kuvia, menkää ja ihastukaa!
Amerikan ihmeitä. Tuttu jos toinenkin on viime vuosina lähtenyt Suomesta maailmalle, niin myös Amerikan ihmeitä -blogin A. Kohta olemme samalla mantereella, mutta silti kaukana toisistamme. Täältä katsastan, miltä Bostonissa päin näyttää.
Mutta sitten itse palkintoon.
The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat.
Milloin aloitit blogisi?
Blogin aloitin keväällä 2008, kun muutimme Tallinnaan. Alussa ajattelin, että sekä T että minä kirjoittaisimme tähän suunnilleen tasapuolisesti, mutta kyllä tästä on tullut aika lailla minun juttuni. On T tainnut yhden postauksen tehdä!
Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Ainoa vähänkään punaiselta langalta vaikuttava asia lienee suomalaisperheen elämä Tallinnassa. Sen teeman ympärillä sitten pyörittelen kaikenlaista sälää. Alkujaan blogin piti olla vain yhteydenpitoväline sukulaisiin ja ystäviin ja postausten aiheidenkin kuvittelin pysyvän vain lasten kuulumisiin liittyvissä jutuissa. Nyt juuri lapsijuttuja taitaakin olla kaikkein vähiten...
Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Ei niin mikään. Täytyisi olla aika meklari, että erottuisi maailman miljardien blogien joukosta. No, ei meitä Virosta bloggaavia suomalaisia nyt aivan hirveästi ole. Eikä varsinkaan sellaisia, jotka ovat juuri muuttamassa USA:aan :)
Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Olen aina ollut innokas päiväkirjan pitäjä ja kaikenlaisten muistiinpanojen raapustaja. Ekan blogin perustin vuonna 2004, kun T ja minä kertoilimme häävalmisteluistamme (uuh, jotenkin aika siirappiromanttisen innokasta...). Opintoihin kuuluvan oppimispäiväkirjan pidin seuraavana vuonna samaten blogina - lehtorin lieväksi hämmennykseksi. Muun muassa näistä syistä oli blogin pitäminen luonteva valinta kertoa kuulumisia Tallinnasta Suomen suuntaan. Lisäksi tykkään roikkua netissä, inhoan puhelimella soittamista ja nämä yybermuodikkaat sosiaalisen median vimpulat ovat jotenkin viehättäviä.
Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Vastaan tähän samoin kuin aika moni muukin: kuvia saisi olla enemmän, niitä voisi käsitellä enemmän ja tehdä niistä esimerkiksi jotain kivoja koosteita. Kaksi pientä kuvausassistenttiani pitävät kuitenkin huolen siitä, että tällaisia harrasteita ei juuri nyt tarvitse miettiä. Kännykkäkamera on sentään ystävä, se on suunnilleen aina mukana.
Minä puolestani jaan palkinnon seuraaville bloggaajille:
Suomalaisena Virossa. Tämän blogin avulla pysyn kärryillä siitä, mitä Etelä-Virossa tapahtuu. Blogia olen seurannut siitä lähtien, kun muuttovalmistelumme Viroon alkoivat. Ja täällä on niitä kuvia! Hassua on se, että melkein kuvittelen tuntevani blogisti-Tiinan, vaikkemme ole koskaan tavanneet.
Munkkila. Meille kovin tärkeä ihminen lähti meille hyvin mieluiseen Baijeriin. Frau Doktorin kuulumisista on kiva kuulla blogin(-kin) kautta.
Madjaarien mailla. Tästä blogista on tullut uusia suosikkejani. Ulkosuomalaisen elämää Unkarissa on kiintoisa seurailla. Hyvin kirjoitettua kamaa, ja Unkarin elossa tuntuu olevan välillä hassuja yhtäläisyyksiä virolaisen elämänmenon kanssa.
Villa Inkeri. Tämän blogin löysin etsiessäni tietoa Kaliforniasta. Blogisti ei enää ole USA:ssa, mutta jäin silti koukkuun. Että voi olla kauniita kuvia, menkää ja ihastukaa!
Amerikan ihmeitä. Tuttu jos toinenkin on viime vuosina lähtenyt Suomesta maailmalle, niin myös Amerikan ihmeitä -blogin A. Kohta olemme samalla mantereella, mutta silti kaukana toisistamme. Täältä katsastan, miltä Bostonissa päin näyttää.
torstai 10. maaliskuuta 2011
Arktinen hysteria
Ihan varmasti on kevät ja lätäkköleikkien aika. Ononon. Ei ole märät rukkaset, ei varmasti. Ei sisälle, ei ole kylmä, eieiei.
Kevään tulo on tosimiesten laji.
Kevään tulo on tosimiesten laji.
Surffitukka ja ikuinen auringonpaiste
Uuteen maailmaan -postaukseni kommenteissa nimimerkki L teki mainion listauksen siitä, mitä hänelle tulee mieleen Kaliforniasta, tulevasta kotiosavaltiostamme. Auringonpaiste, rusinat, viini ja Hollywoodin julkkismeininki tulevat mieleen varmaan monelle muullekin.
Niinpä, mielikuvien varassahan sitä aika pitkälti eletään kaikessa USA-tietoudessa, tai ainakin minä elän. Olen käynyt Yhdysvalloissa vain kerran, itärannikolla Washington D.C.:ssä muutaman päivän työreissulla, jolloin aika kului pääasiassa konferenssihotellissa. Käytännössä mitään omakohtaista kokemusta maasta ei siis ole.
Tässäpä onkin itselle melkoinen pala purtavaksi. Kun on koko ikänsä ollut television, elokuvien, musiikin ja internetin kautta tekemisissä amerikkalaisen (viihde-)kulttuurin kanssa, sitä kuvittelee tuntevansa maata. Tästä aiheesta on kirjoittanut tavattoman hyvin Kaukana Espoosta -blogin pitäjä Sussu, joka asuu Pohjois-Kalifornian Oaklandissa. Suosittelen muutenkin lukemaan tuota blogia, jos mielikuva Kaliforniasta on kovin kiiltokuvainen.
Olen tässä muuttoa valmistellessa saattanut vain todeta, miten hirvittävän vähän Yhdysvalloista oikeasti tiedän. Minulle Yhdysvaltoihin muuttamisen yksi tavoitteita onkin luoda ihan itse käsitys uudesta asuinmaasta, ja jos tarkkoja ollaan, niin Kalifornia-nimisestä osavaltiosta. En tosiaankaan kuvittele, että oppisin ymmärtämään koko maata ja amerikkalaista elämänmenoa, niin järkälemäinen paketti USA-niminen valtio maantieteensä ja väestönsä puolesta on.
Suuruuden hahmottamiseksi laitetaanpa tähän hieman vertailulukuja (tiedot Wikipediasta)
USA:n pinta-ala: 9 826 630 km2
Suomen pinta-ala: 338 430 km2
Kalifornian pinta-ala: 423 970 km2 (maan kolmanneksi suurin osavaltio)
Euroopan pintä-ala: 10 180 000 km²
USA:n väkiluku: 308 651 528
Suomen väkiluku: 5 378 039
Kalifornian väkiluku: 37 253 956 (asukasmäärältään USAn suurin)
Euroopan väkiluku: 731 000 000
Kuten näkyy, pelkkä Kalifornia on sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan hillittömästi Suomea (saati Viroa) suurempi. Tätä koetan muistella, kun seuraavan kerran haluan alkaa vinoilla amerikkalaisten haluttomuudesta matkustaa oman valtionsa ulkopuolelle. Yhdysvallat on pinta-alaltaan vain hitusen Eurooppaa pienempi. Kuinka moni meistä ramppaa alvariinsa Portugalissa, Islannissa tai Bulgariassa?
Kaiken kaikkiaan odotan jännittyneenä ja hyvin suurella mielenkiinnolla, miten omien USA-mielikuvien paikan päällä asuessa käy. Päätään ei saa tyhjennettyä sinne elämän aikana upotetusta Amerikka-sälästä, mutta koetan asentaa kaiken näkemäni ja lukemani sellaiseen joustavaan muotoon, että mielikuvat saavat rauhassa joko murtua tai vahvistua.
Mutta palaan vielä L:n listaukseen Kalifornia-mielikuvista. Minulla ykkösenä listalla taisivat olla ikuinen auringonpaiste (mitä siellä ei ole) ja Hollywoodin palmurivistöiset kadut, joilla avoautot ajelevat (emme tosin asu siellä päinkään).
Kaikkein vahvin mielikuvani Kaliforniasta taitaa kuitenkin perustua niinkin aukottomaan lähteeseen kuin Beverly Hills 90210 -telkkarisarjaan, jota teininä hartaasti tuijotin. Hitsi niitä Brendaa ja Brandonia: ne oli aina niin rentoja, niin valkohampaisia ja niin tosi letkeästi koulun käytävillä!
Kalifornialaiset eivät ennakkotietojeni mukaan myöskään tee mitään muuta kuin aja avoautolla tukka hulmuten yli Golden Gate -sillan, jonka jälkeen he kaahaavat hulluna San Franciscon jyrkillä kaduilla poliisipartio peräässään.
Jätän ehkä kaahaukset sikseen, mutta siltaa käyn varmasti ihmettelemässä ja taatusti myös SF:n katuja. Maltan tuskin odottaa!
Niinpä, mielikuvien varassahan sitä aika pitkälti eletään kaikessa USA-tietoudessa, tai ainakin minä elän. Olen käynyt Yhdysvalloissa vain kerran, itärannikolla Washington D.C.:ssä muutaman päivän työreissulla, jolloin aika kului pääasiassa konferenssihotellissa. Käytännössä mitään omakohtaista kokemusta maasta ei siis ole.
Tässäpä onkin itselle melkoinen pala purtavaksi. Kun on koko ikänsä ollut television, elokuvien, musiikin ja internetin kautta tekemisissä amerikkalaisen (viihde-)kulttuurin kanssa, sitä kuvittelee tuntevansa maata. Tästä aiheesta on kirjoittanut tavattoman hyvin Kaukana Espoosta -blogin pitäjä Sussu, joka asuu Pohjois-Kalifornian Oaklandissa. Suosittelen muutenkin lukemaan tuota blogia, jos mielikuva Kaliforniasta on kovin kiiltokuvainen.
Olen tässä muuttoa valmistellessa saattanut vain todeta, miten hirvittävän vähän Yhdysvalloista oikeasti tiedän. Minulle Yhdysvaltoihin muuttamisen yksi tavoitteita onkin luoda ihan itse käsitys uudesta asuinmaasta, ja jos tarkkoja ollaan, niin Kalifornia-nimisestä osavaltiosta. En tosiaankaan kuvittele, että oppisin ymmärtämään koko maata ja amerikkalaista elämänmenoa, niin järkälemäinen paketti USA-niminen valtio maantieteensä ja väestönsä puolesta on.
Suuruuden hahmottamiseksi laitetaanpa tähän hieman vertailulukuja (tiedot Wikipediasta)
USA:n pinta-ala: 9 826 630 km2
Suomen pinta-ala: 338 430 km2
Kalifornian pinta-ala: 423 970 km2 (maan kolmanneksi suurin osavaltio)
Euroopan pintä-ala: 10 180 000 km²
USA:n väkiluku: 308 651 528
Suomen väkiluku: 5 378 039
Kalifornian väkiluku: 37 253 956 (asukasmäärältään USAn suurin)
Euroopan väkiluku: 731 000 000
Kuten näkyy, pelkkä Kalifornia on sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan hillittömästi Suomea (saati Viroa) suurempi. Tätä koetan muistella, kun seuraavan kerran haluan alkaa vinoilla amerikkalaisten haluttomuudesta matkustaa oman valtionsa ulkopuolelle. Yhdysvallat on pinta-alaltaan vain hitusen Eurooppaa pienempi. Kuinka moni meistä ramppaa alvariinsa Portugalissa, Islannissa tai Bulgariassa?
Kaiken kaikkiaan odotan jännittyneenä ja hyvin suurella mielenkiinnolla, miten omien USA-mielikuvien paikan päällä asuessa käy. Päätään ei saa tyhjennettyä sinne elämän aikana upotetusta Amerikka-sälästä, mutta koetan asentaa kaiken näkemäni ja lukemani sellaiseen joustavaan muotoon, että mielikuvat saavat rauhassa joko murtua tai vahvistua.
Mutta palaan vielä L:n listaukseen Kalifornia-mielikuvista. Minulla ykkösenä listalla taisivat olla ikuinen auringonpaiste (mitä siellä ei ole) ja Hollywoodin palmurivistöiset kadut, joilla avoautot ajelevat (emme tosin asu siellä päinkään).
Kaikkein vahvin mielikuvani Kaliforniasta taitaa kuitenkin perustua niinkin aukottomaan lähteeseen kuin Beverly Hills 90210 -telkkarisarjaan, jota teininä hartaasti tuijotin. Hitsi niitä Brendaa ja Brandonia: ne oli aina niin rentoja, niin valkohampaisia ja niin tosi letkeästi koulun käytävillä!
Kalifornialaiset eivät ennakkotietojeni mukaan myöskään tee mitään muuta kuin aja avoautolla tukka hulmuten yli Golden Gate -sillan, jonka jälkeen he kaahaavat hulluna San Franciscon jyrkillä kaduilla poliisipartio peräässään.
Jätän ehkä kaahaukset sikseen, mutta siltaa käyn varmasti ihmettelemässä ja taatusti myös SF:n katuja. Maltan tuskin odottaa!
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Juhlatunnelmia
Pojan kolmevuotissynttäreitä vietettiin toissailtana kera kolmen naapuriperheen. Minä leikin pullantuoksuista kotiäitiä ja sain aikaiseksi laskiaispullat (kyseessä oli luultavasti elämäni toinen tai kolmas itse tekemäni pullataikina, joten olin aika tohkeissani) ja hain kissa-synttärikakun lähileipomostamme Pihlakasta.
J:n juhlinta alkoi toki jo aamulla. Äiti, isä ja pikkusisko koettivat laulaa päivänsankarille onnittelulaulun, mutta poika kieltäytyi huudon ja itkun kera jyrkästi kuulemasta "Paljon onnea vaan". Sitten kyselimme, olisiko jokin muu laulu parempi, ja lopulta selvisi, että J haluaisi kuulla laulun "Tuuli hiljaa henkäilee, aalto vapaa välkkyilee". Laulettiin siis se, minkä jälkeen päästiin avaamaan ensimmäisiä paketteja.
K pukeutui isoveljen juhlapäivänä tylliin ja rusetteihin ja oli niistä selvästi aika onnellinen. Tuon sinivalkoisen Libero-bodyn olisi tietysti voinut yrittää ehtiä ottaa alta pois, mutta älkää kiinnittäkö huomiota tyylirikkeeseen.
Olemme näköjään onnistuneet luomaan joitakin Suomi-perinteitä tarjoilussamme: naapurin tokaluokkalainen hihkaisi ilosta, kun näki juhlapöydässä Pandan Lakumix-karkkipussin ja sanoi, että "toivoinkin, että täällä olisi näitä".
Yksi naapurin isännistä muisteli lakritsikulhon äärellä neuvostoaikoja. Hän oli nuorena poikana saanut Suomesta ison laatikollisen lakuja ja ahminut ne kerralla. Tuloksena oli ollut koko vartalon peittänyt ihottuma, mutta ei haitannut, kun onni käsittämättömän hyvistä lakuista oli ollut niin suuri!
Vähän on keskiluokkaisen keski-ikäinen olo, kun leipoo pullaa Tupperware-alustalla...
J:n juhlapulla
Neiti Näpsän tylli-ihanuus.
Kissakakusta ehdittiin jo ottaa kynttilät pois ennen kuvausta. Hienosti J ne puhalsi sammuksiin.
J:n juhlinta alkoi toki jo aamulla. Äiti, isä ja pikkusisko koettivat laulaa päivänsankarille onnittelulaulun, mutta poika kieltäytyi huudon ja itkun kera jyrkästi kuulemasta "Paljon onnea vaan". Sitten kyselimme, olisiko jokin muu laulu parempi, ja lopulta selvisi, että J haluaisi kuulla laulun "Tuuli hiljaa henkäilee, aalto vapaa välkkyilee". Laulettiin siis se, minkä jälkeen päästiin avaamaan ensimmäisiä paketteja.
K pukeutui isoveljen juhlapäivänä tylliin ja rusetteihin ja oli niistä selvästi aika onnellinen. Tuon sinivalkoisen Libero-bodyn olisi tietysti voinut yrittää ehtiä ottaa alta pois, mutta älkää kiinnittäkö huomiota tyylirikkeeseen.
Olemme näköjään onnistuneet luomaan joitakin Suomi-perinteitä tarjoilussamme: naapurin tokaluokkalainen hihkaisi ilosta, kun näki juhlapöydässä Pandan Lakumix-karkkipussin ja sanoi, että "toivoinkin, että täällä olisi näitä".
Yksi naapurin isännistä muisteli lakritsikulhon äärellä neuvostoaikoja. Hän oli nuorena poikana saanut Suomesta ison laatikollisen lakuja ja ahminut ne kerralla. Tuloksena oli ollut koko vartalon peittänyt ihottuma, mutta ei haitannut, kun onni käsittämättömän hyvistä lakuista oli ollut niin suuri!
Vähän on keskiluokkaisen keski-ikäinen olo, kun leipoo pullaa Tupperware-alustalla...
J:n juhlapulla
Neiti Näpsän tylli-ihanuus.
Kissakakusta ehdittiin jo ottaa kynttilät pois ennen kuvausta. Hienosti J ne puhalsi sammuksiin.
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Uuteen maailmaan
On 1910-luvun alku ja Alva-neiti päättää tehdä saman, mitä monet muutkin pohjanmaalaiset: hän lähtee Amerikkaan. Elämä Suomessa on liian kovaa, valtameren takainen elämä siintelee mielessä täynnä mahdollisuuksia. Titaniciin ei Alva saa lippuja, mutta onneksi Atlantin yli menee muitakin laivoja.
Tie vie lopulta Kanadaan, aivan Yhdysvaltojen rajalle, Ontarion osavaltioon, Port Arthuriin, joka on nykyiseltä nimeltään Thunder Bay. Kaupunki sijaitsee aivan Yläjärven (engl. Lake Superior) rannalla.
Port Arthurissa Alva kohtaa mukavan Keski-Suomesta tulleen pojan, kihlautuu hänen kanssaan ja meneepä vielä naimisiinkin. Siitä muistoksi jää komea englanninkielinen vihkitodistus.
Sitten synnyinmaasta kuuluu kurjia. Tuoreen aviomiehen isä on vakavasti sairas. Nuoripari lähtee kiireen vilkkaa kohti Suomea. Tarkoitus on tulla myöhemmin takaisin Kanadaan.
Matkustaminen 1910-luvulla on hieman toista kuin nykyisin, ja kun pariskunta pääsee Suomeen, on Alvan appi jo haudassa.
Maailmanhistoriakin puuttuu avioparin elämään: Gavrilo Princip ampuu muutaman laukauksen, syttyy ensimmäinen maailmansota eikä Kanadaan enää palata. Maaliskuussa 1915 pariskunnalle syntyykin tytär, Elsa.
Alva, joka on yllä olevassa, Port Arthurissa otetussa kuvassa vasemmassa reunassa, on minun isoisoäitini ja Elsa siis minun mummoni.
Noin sata vuotta myöhemmin, talvella 2011, Alvan tyttärentyttären tytär tekee perheineen muuttoa. Kanadaan ei mennä, mutta samalle mantereelle kuitenkin. Etelämpään, toisenlaisiin maisemiin kuin suurten järvien rannoille.
Syyt muuttoon ovat hieman erilaiset kuin Alvalla. Ei elämä ole ylitsepääsemättömän kovaa. Perheelle on vain tarjoutunut mahdollisuus, jota ei halua olla käyttämättä. Alvaa luultavasti ajoi matkaan enemmän pakko, meitä sata vuotta myöhemmin lähtijöitä sen sijaan uteliaisuus ja halu kokea uutta. Mitään ylimaallista onnea rapakon takaa tuskin löytyy, mutta kiinnostavia kokemuksia varmasti.
Lahden takana -blogin väki siis vaihtaa maisemaa vähän isomman lahden taakse. Suuntaamme Yhdysvaltoihin, Kaliforniaan. Muutto on edessä varsin pian, huomaatte kyllä. Muuttoaikataulussa puhutaan nyt enemmän viikoista kuin kuukausista. Täällä blogissa alan vähitellen kirjoitella muuttamiseen liittyvistä jutuista.
Kyllä, jännittää, hirvittää ja innostaa. Mutta isoisoäitini selvisi muutosta ilman lentokoneita, internetiä, bloggaamista, Skypeä, Facebookia ja työsuhdeautoa, joten ehkä mekin pärjäämme.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Juhlan alla
Kolme vuotta sitten tähän aikaan olin täysin varma, että kuolen.
Makasin sairaalan vuoteessa, näin tähtiä, itkin, oksensin ja puristin T:tä kädestä.
Kului muutama tunti, ja tajusin, etten ollut kuollutkaan. Päin vastoin, olin erittäin, erittäin elossa. Minusta oli tullut äiti.
J täyttää kolme vuotta 3.3.
Makasin sairaalan vuoteessa, näin tähtiä, itkin, oksensin ja puristin T:tä kädestä.
Kului muutama tunti, ja tajusin, etten ollut kuollutkaan. Päin vastoin, olin erittäin, erittäin elossa. Minusta oli tullut äiti.
J täyttää kolme vuotta 3.3.
Virolaisesta musiikista
Kommenteissa on toivottu postausta virolaisesta musiikista. Koetanpa kirjoittaa aiheesta vähäsen, vaikka tällä hetkellä elämäni on sellaista, että olen täysin pihalla musiikkielämän kovista jutuista, ja voin siten sanailla aiheesta vain hyvin yleisellä tasolla. Toisaalta Viron pienuuden takia on melko helppoa nimetä jonkinmoinen joukko tunnettuja muusikkoja.
Muistakaa, että esittelen tässä nyt vain nimiä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet minun mieleeni. Monipuolisempaan tutustumiseen löytyy varmasti parempia lähteitä.
Tanel Padar and The Sun
Kun Virossa halutaan lavalle tosi kova nimi ja kunnon rock-mättöä, tilataan paikalle Tanel Padar and The Sun. Suosittelen lämpimästi tutustumaan, jos tykkää rokkirymistelystä. Bändi soittaa oikeasti varsin hyvin ja heillä on levykaupalla hyvin kulkevia biisejä. Sanavalinnoistani voinee siis päätellä, että olen alkanut tykätä yhtyeestä varsin paljon. Kaiken lisäksi Padarin tapa ääntää viron kieltä on hämmästyttävän selkeä. Jytiseviä mättämisbiisejäkin voi melko nopeasti alkaa laulaa viroksi mukana, kiitos Padarin kauniin ääntämyksen. Liekö Rakverestä kotoisin olevilla erityisen selkeä murre? (Ja ehkä olen maininnut kerran jos toisenkin ja öö, vissiin kolmannenkin, että Tanel on ihqu!)
Tanel Padar and The Sunin Mida sa teed -kappaleen voi kuunnella ja katsoa tästä.
Smilers
Smilers on pitkän linjan virolainen pop-/rock-bändi, jonka keulakuva on laulaja Hendrik Sal-Saller. Wikipedia tietää kertoa, että bändi koetti uransa alussa menestyä Suomessa, mutta ei onnistunut. Nyt yhtyeellä on lukuisia sellaisia hittejä, jotka kaikki virolaiset osaavat. Bändi on ymmärtääkseni virolaisille samalla tavalla tuttu kuin vaikkapa joku Eppu Normaali suomalaisille (musiikkityylit tosin ovat erilaiset). Olen ollut yhdellä Smilersin keikalla ja kyllä he tosi hyviä ovat. Näkyy ja kuuluu, että äijät ovat soittaneet pitkään yhdessä, lavalla oleminen oli todella varmaa.
Smilersin kappaleen Käime katuseid mööda -kappaleen voi kuunnella tästä.
Maarja-Liis Ilus
Naislaulajien kuningatar Virossa on Maarja-Liis Ilus. Vuonna 1980 syntynyt nainen on jo osallistunut kahdesti Euroviisuihin (ja menestynyt paremmin kuin 20 suomalaista yhteensä), esiintynyt kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, juontanut televisio-ohjelmia, koristanut lehtien kansia miljoona kertaa ja ollut kaiken kaikkiaan niin paljon esillä, että joka ikinen virolainen hänet varmasti tietää. Heleä-ääninen laulajatar on viimeksi ollut Tarton Vanemuine-teatterin musikaalissa Evitana. Taiteilijanimellä Maarja esiintyvään laulajaan voi tutustua paremmin vaikka tällä nettisivulla.
Euroviisuissa Maarja esiintyi ekaa kertaa vuonna 1996 yhdessä laulaja Ivo Linnan kanssa biisillä Kaelakee hääl. Kappaleen varsin tuore esitys löytyy tästä linkistä.
Anne Veski
Jos Maarja on laulajien kuningatar, niin sitä on tavallaan myös Anne Veski, Viron oma Paula Koivuniemi. Vuonna 1956 syntynyt laulaja on jatkuvasti tasaisen suosittu niin Virossa kuin Venäjällä. En kuulu Veskin fanilaumaan, mutta ilman muuta on nostettava hattua vuosikymmeniä jatkuneelle uralle ja suosiolle, jolle ei loppua näy. Ja kun Veskin näkee lavalla, ei ole epäilystä siitä, etteikö olisi ammattilainen asialla.
Jaan Tätte
Ensin tunnustus: en ole kuullut yhtäkään Jaan Tätten laulua. Hänen musiikillisia ansioitaan en voi siten arvioida yhtään. Mutta Tätteä ei voi Virossa välttää, sillä hän on Ilmiö. Todella harvakseltaan esiintyvä, muistaakseni Hiidenmaalla asuva Tätte kuulemma osaa esiintyä niin kansanläheisesti ja rakastettavasti, että virolaiset ovat hänen edessään polvillaan. Viime kesänä Virossa oli lähes absurdiksi mennyt Jaan Tätte -buumi, kun mies teki muutaman konsertin kiertueen, ja esimerkiksi Haapsalun konsertissa koko pieni kaupunki meni kuulemma aivan tukkoon, kun niin mahdottomasti väkeä lappasi miestä kuulemaan.
Parhaillaan Tätte on näyttelijä Marko Matveren kanssa maailmanympäripurjehduksella, josta myös jaksettiin ja jaksetaan Virossa kirjoittaa viikottain. Pitäisi tosiaan kuunnella Tätten musiikkia, josko ymmärtäisi virolaisten intoa paremmin.
Koit Toome
Koit Toome on miesten puolella samaa sarjaa kuin Maarja naisissa: nuoresta iästä huolimatta jo "aina" esillä ollut, Virossa hyvin menestynyt ja tunnettu laulaja.
Koit Toome on minusta aika majuton ja hauton, mutta oikein sympaattinen ja ammattimainen esiintyjä. Ja kuten muutkin Viron musiikkielämän huippunimet, hänkin on ollut Euroviisuissa.
Toomen kappaleen Mälestused kuulee tästä.
Tõnis Mägi
Tõnis Mägi on Viron virallinen käheä-ääninen mies, esiintyjä, joka näkyy ja kuuluu tasaisesti joka paikassa ja on erittäin tunnettu ja pidetty. Vuonna 1948 syntynyt artisti on jo sen luokan instituutio Virossa, että presidentti myöntää hänelle arvomerkkejä.
Mägi esitti virolaisille tärkeän Koit-kappaleen yölaulujuhlilla pari vuotta sitten, josta tämä tallenne. On aikamoista tunnetta tuossa vedossa. Jossain siellä katsomossa on T:kin!
Dave Benton
Mägi on virallinen käheä ääni, Dave Benton puolestaan "se ulkomaalainen tummaihoinen" virolainen laulaja. Alkujaan Aruban saarelta kotoisin oleva Benton päätyi Viroon vaimonsa mukana ja on nyt ollut pitkään erilaisten konserttien vakiokalustoa. Benton ja Tanel Padar toivat Viroon vuonna 2001 maan toistaiseksi ainoan Euroviisu-voiton. Pistetäänpä siis tähän kuultavaksi kyseinen biisi ja sen varsin tuore esitys. Kyllähän tämä aika letkeä kipale on! Ja hei - don't miss der Eurovisioner Modulation!
****
Kevyen musikin puolelta voisi vielä mainita lukuisia suosittuja naislaulajia, kuten Lenna Kuurmaan, Hanna-Liina Võsan ja Ithaka-Maria Rahulan. Tiedän nämä nimet naistenlehdistä, musiikista ei hajuakaan.
Kova nimi tällä hetkellä on tietenkin Getter Jaani, jonka Rockefeller Street -kappale on Viron edustaja tämän vuoden Euroviisuissa.
Yhtyeistä voisi mainita vielä esimerkiksi Sõpruse Puiesteen, HU?:n sekä Röövel Ööbik -bändin, jonka uusin levy valittiin viime vuoden parhaaksi albumiksi.
Itse asiassa Viron äänitetuottajien liiton sivun vuoden 2010 palkittujen listasta näkee hyvin, ketkä olivat viime vuonna pinnalla.
****
Aloitin musiikkiesittelyn kevyestä musiikista, mutta totuus toki on, että ylivoimaisesti tunnetuin virolainen musiikin tekijä maailmalla on säveltäjä Arvo Pärt. Vuonna 1935 syntynyt Pärt asuu Berliinissä eikä anna lehtihaastatteluja, mutta kun uusi Pärtin sävellys ilmestyy, on se musiikkimaailmassa aina Suuri Tapaus.
Pärtin Magnificat-kuorosävellyksen voi kuunnella tästä linkistä. En tiedä, mikä kuoro esittäjänä on, mutta kelvolliselta kuulosti. Hyvältä se kuulosti myös keväällä 2001 Tallinnan Estonia-teatterissa, kun sain olla sitä itsekin laulamassa...
Musertavan kaunista Pärtiä on myös tämä Spiegel im Spiegel, joka pyyhkii mielestä pois kaiken turhan sälän.
Pärtin vanavedessä kovia säveltäjänimiä ovat Veljo Tormis, Urmas Sisask ja Erkki-Sven Tüür.
A cappella -musiikissa kovin ja tunnetuin nimi lienee Noorkuu. Lauluyhtye on tehnyt mainion lastenlaululevynkin, jota olemme kotona kuunnelleet. Virolaisen lastenlauluklassikon, Rongisõit-kappaleen voipi Noorkuun versiona kuulla tästä.
Tällainen musiikillinen sikermä syntyi, ja nyt minulla jo pää surisee noista linkeistä. Toivottavasti kaikista ohjautuu suunnilleen oikeaan paikkaan. Mitä olennaista teillä olisi sanottavana virolaisesta musiikista?
Muistakaa, että esittelen tässä nyt vain nimiä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet minun mieleeni. Monipuolisempaan tutustumiseen löytyy varmasti parempia lähteitä.
Tanel Padar and The Sun
Kun Virossa halutaan lavalle tosi kova nimi ja kunnon rock-mättöä, tilataan paikalle Tanel Padar and The Sun. Suosittelen lämpimästi tutustumaan, jos tykkää rokkirymistelystä. Bändi soittaa oikeasti varsin hyvin ja heillä on levykaupalla hyvin kulkevia biisejä. Sanavalinnoistani voinee siis päätellä, että olen alkanut tykätä yhtyeestä varsin paljon. Kaiken lisäksi Padarin tapa ääntää viron kieltä on hämmästyttävän selkeä. Jytiseviä mättämisbiisejäkin voi melko nopeasti alkaa laulaa viroksi mukana, kiitos Padarin kauniin ääntämyksen. Liekö Rakverestä kotoisin olevilla erityisen selkeä murre? (Ja ehkä olen maininnut kerran jos toisenkin ja öö, vissiin kolmannenkin, että Tanel on ihqu!)
Tanel Padar and The Sunin Mida sa teed -kappaleen voi kuunnella ja katsoa tästä.
Smilers
Smilers on pitkän linjan virolainen pop-/rock-bändi, jonka keulakuva on laulaja Hendrik Sal-Saller. Wikipedia tietää kertoa, että bändi koetti uransa alussa menestyä Suomessa, mutta ei onnistunut. Nyt yhtyeellä on lukuisia sellaisia hittejä, jotka kaikki virolaiset osaavat. Bändi on ymmärtääkseni virolaisille samalla tavalla tuttu kuin vaikkapa joku Eppu Normaali suomalaisille (musiikkityylit tosin ovat erilaiset). Olen ollut yhdellä Smilersin keikalla ja kyllä he tosi hyviä ovat. Näkyy ja kuuluu, että äijät ovat soittaneet pitkään yhdessä, lavalla oleminen oli todella varmaa.
Smilersin kappaleen Käime katuseid mööda -kappaleen voi kuunnella tästä.
Maarja-Liis Ilus
Naislaulajien kuningatar Virossa on Maarja-Liis Ilus. Vuonna 1980 syntynyt nainen on jo osallistunut kahdesti Euroviisuihin (ja menestynyt paremmin kuin 20 suomalaista yhteensä), esiintynyt kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, juontanut televisio-ohjelmia, koristanut lehtien kansia miljoona kertaa ja ollut kaiken kaikkiaan niin paljon esillä, että joka ikinen virolainen hänet varmasti tietää. Heleä-ääninen laulajatar on viimeksi ollut Tarton Vanemuine-teatterin musikaalissa Evitana. Taiteilijanimellä Maarja esiintyvään laulajaan voi tutustua paremmin vaikka tällä nettisivulla.
Euroviisuissa Maarja esiintyi ekaa kertaa vuonna 1996 yhdessä laulaja Ivo Linnan kanssa biisillä Kaelakee hääl. Kappaleen varsin tuore esitys löytyy tästä linkistä.
Anne Veski
Jos Maarja on laulajien kuningatar, niin sitä on tavallaan myös Anne Veski, Viron oma Paula Koivuniemi. Vuonna 1956 syntynyt laulaja on jatkuvasti tasaisen suosittu niin Virossa kuin Venäjällä. En kuulu Veskin fanilaumaan, mutta ilman muuta on nostettava hattua vuosikymmeniä jatkuneelle uralle ja suosiolle, jolle ei loppua näy. Ja kun Veskin näkee lavalla, ei ole epäilystä siitä, etteikö olisi ammattilainen asialla.
Jaan Tätte
Ensin tunnustus: en ole kuullut yhtäkään Jaan Tätten laulua. Hänen musiikillisia ansioitaan en voi siten arvioida yhtään. Mutta Tätteä ei voi Virossa välttää, sillä hän on Ilmiö. Todella harvakseltaan esiintyvä, muistaakseni Hiidenmaalla asuva Tätte kuulemma osaa esiintyä niin kansanläheisesti ja rakastettavasti, että virolaiset ovat hänen edessään polvillaan. Viime kesänä Virossa oli lähes absurdiksi mennyt Jaan Tätte -buumi, kun mies teki muutaman konsertin kiertueen, ja esimerkiksi Haapsalun konsertissa koko pieni kaupunki meni kuulemma aivan tukkoon, kun niin mahdottomasti väkeä lappasi miestä kuulemaan.
Parhaillaan Tätte on näyttelijä Marko Matveren kanssa maailmanympäripurjehduksella, josta myös jaksettiin ja jaksetaan Virossa kirjoittaa viikottain. Pitäisi tosiaan kuunnella Tätten musiikkia, josko ymmärtäisi virolaisten intoa paremmin.
Koit Toome
Koit Toome on miesten puolella samaa sarjaa kuin Maarja naisissa: nuoresta iästä huolimatta jo "aina" esillä ollut, Virossa hyvin menestynyt ja tunnettu laulaja.
Koit Toome on minusta aika majuton ja hauton, mutta oikein sympaattinen ja ammattimainen esiintyjä. Ja kuten muutkin Viron musiikkielämän huippunimet, hänkin on ollut Euroviisuissa.
Toomen kappaleen Mälestused kuulee tästä.
Tõnis Mägi
Tõnis Mägi on Viron virallinen käheä-ääninen mies, esiintyjä, joka näkyy ja kuuluu tasaisesti joka paikassa ja on erittäin tunnettu ja pidetty. Vuonna 1948 syntynyt artisti on jo sen luokan instituutio Virossa, että presidentti myöntää hänelle arvomerkkejä.
Mägi esitti virolaisille tärkeän Koit-kappaleen yölaulujuhlilla pari vuotta sitten, josta tämä tallenne. On aikamoista tunnetta tuossa vedossa. Jossain siellä katsomossa on T:kin!
Dave Benton
Mägi on virallinen käheä ääni, Dave Benton puolestaan "se ulkomaalainen tummaihoinen" virolainen laulaja. Alkujaan Aruban saarelta kotoisin oleva Benton päätyi Viroon vaimonsa mukana ja on nyt ollut pitkään erilaisten konserttien vakiokalustoa. Benton ja Tanel Padar toivat Viroon vuonna 2001 maan toistaiseksi ainoan Euroviisu-voiton. Pistetäänpä siis tähän kuultavaksi kyseinen biisi ja sen varsin tuore esitys. Kyllähän tämä aika letkeä kipale on! Ja hei - don't miss der Eurovisioner Modulation!
****
Kevyen musikin puolelta voisi vielä mainita lukuisia suosittuja naislaulajia, kuten Lenna Kuurmaan, Hanna-Liina Võsan ja Ithaka-Maria Rahulan. Tiedän nämä nimet naistenlehdistä, musiikista ei hajuakaan.
Kova nimi tällä hetkellä on tietenkin Getter Jaani, jonka Rockefeller Street -kappale on Viron edustaja tämän vuoden Euroviisuissa.
Yhtyeistä voisi mainita vielä esimerkiksi Sõpruse Puiesteen, HU?:n sekä Röövel Ööbik -bändin, jonka uusin levy valittiin viime vuoden parhaaksi albumiksi.
Itse asiassa Viron äänitetuottajien liiton sivun vuoden 2010 palkittujen listasta näkee hyvin, ketkä olivat viime vuonna pinnalla.
****
Aloitin musiikkiesittelyn kevyestä musiikista, mutta totuus toki on, että ylivoimaisesti tunnetuin virolainen musiikin tekijä maailmalla on säveltäjä Arvo Pärt. Vuonna 1935 syntynyt Pärt asuu Berliinissä eikä anna lehtihaastatteluja, mutta kun uusi Pärtin sävellys ilmestyy, on se musiikkimaailmassa aina Suuri Tapaus.
Pärtin Magnificat-kuorosävellyksen voi kuunnella tästä linkistä. En tiedä, mikä kuoro esittäjänä on, mutta kelvolliselta kuulosti. Hyvältä se kuulosti myös keväällä 2001 Tallinnan Estonia-teatterissa, kun sain olla sitä itsekin laulamassa...
Musertavan kaunista Pärtiä on myös tämä Spiegel im Spiegel, joka pyyhkii mielestä pois kaiken turhan sälän.
Pärtin vanavedessä kovia säveltäjänimiä ovat Veljo Tormis, Urmas Sisask ja Erkki-Sven Tüür.
A cappella -musiikissa kovin ja tunnetuin nimi lienee Noorkuu. Lauluyhtye on tehnyt mainion lastenlaululevynkin, jota olemme kotona kuunnelleet. Virolaisen lastenlauluklassikon, Rongisõit-kappaleen voipi Noorkuun versiona kuulla tästä.
Tällainen musiikillinen sikermä syntyi, ja nyt minulla jo pää surisee noista linkeistä. Toivottavasti kaikista ohjautuu suunnilleen oikeaan paikkaan. Mitä olennaista teillä olisi sanottavana virolaisesta musiikista?
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Otsis
On melkoisen alhaista kirjoitella kommentteja ihmisten ulkonäöstä, mutta en voi olla postaamatta minua aina hymyilyttävästä aiheesta "virolaismiesten otsatukka".
Suomalaisnaisen tuntee Tallinnan kadulla pikkurepuista ja Marimekon vaatteista. Virolaismiehen olen puolestaan alkanut tunnistaa otsatukasta (mikäli ei ole kesä ja jalassa ole bermudasortsit, mitkä ovat erityisesti nuorempien virolaismiesten suosiossa). Tavallinen virolaismies ei nähtävästi tykkää kammata hiuksiaan taakse, vaan haluaa jättää otsatukan.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ensimmäisenä hiusmallinani on SDE-puolueen parlamenttivaaliehdokas Sven Mikser.
Toinen esimerkkini on virolainen keihäänheittäjä Andrus Värnik. Ihan ehta virolaisotsis!
Myös pääministeri Andrus Ansipin tukka painuu otsalle, vaikkei ihan niin runsaasti kuin Mikserillä ja Värnikillä.
Ja ennen kuin joku loukkaantuu, niin lupaan ja vannon käsi sydämellä, että nämä ovat täysin ystävällismielisessä hengessä tehtyjä havaintoja. Joka kansalla on omat juttunsa, ulkonäössäkin.
(Mikserin kuva täältä, Värnikin kuva täältä ja Ansipin kuva tässä
Suomalaisnaisen tuntee Tallinnan kadulla pikkurepuista ja Marimekon vaatteista. Virolaismiehen olen puolestaan alkanut tunnistaa otsatukasta (mikäli ei ole kesä ja jalassa ole bermudasortsit, mitkä ovat erityisesti nuorempien virolaismiesten suosiossa). Tavallinen virolaismies ei nähtävästi tykkää kammata hiuksiaan taakse, vaan haluaa jättää otsatukan.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ensimmäisenä hiusmallinani on SDE-puolueen parlamenttivaaliehdokas Sven Mikser.
Toinen esimerkkini on virolainen keihäänheittäjä Andrus Värnik. Ihan ehta virolaisotsis!
Myös pääministeri Andrus Ansipin tukka painuu otsalle, vaikkei ihan niin runsaasti kuin Mikserillä ja Värnikillä.
Ja ennen kuin joku loukkaantuu, niin lupaan ja vannon käsi sydämellä, että nämä ovat täysin ystävällismielisessä hengessä tehtyjä havaintoja. Joka kansalla on omat juttunsa, ulkonäössäkin.
(Mikserin kuva täältä, Värnikin kuva täältä ja Ansipin kuva tässä
maanantai 28. helmikuuta 2011
Vaalipeliä kotipihalla
Viron parlamenttivaalit pidetään 6.3. ja kampanjointitahti vain kiihtyy. Ehdokkaat tulevat ihan kotipihalle asti.
Eilen T oli lasten ja naapureiden kanssa pihalla, kun pihalle oli pötkähtänyt Reformierakond-puolueen ehdokas kyselemään äänestäjien tuntoja. Lopuksi väkeä jututettuaan ehdokas jätti kullekin pari purkkia sepeliä jäisen pihan hiekoitukseen - onhan puolueen vaaliteema "Võid kindel olla" eli "Voit olla varma".
Kaikkea sitä!
Eilen T oli lasten ja naapureiden kanssa pihalla, kun pihalle oli pötkähtänyt Reformierakond-puolueen ehdokas kyselemään äänestäjien tuntoja. Lopuksi väkeä jututettuaan ehdokas jätti kullekin pari purkkia sepeliä jäisen pihan hiekoitukseen - onhan puolueen vaaliteema "Võid kindel olla" eli "Voit olla varma".
Kaikkea sitä!
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Talven riemuja laululavalla
Lopultakin tuli koeponnistettua Tallinnan laululavalla talvisin oleva pulkkamäki. Siellä se Gustav Ernesaks istui katsomorinteessä, kuunteli mäen ämyreistä kuuluvaa Celine Dionin My Heart Will Go Onia ja ihmetteli pulkkailijoita, lumilautailijoita ja laskettelijoita.
Voin kertoa, että rinteessä sai aivan a-luokan vauhdit ja kokemus oli todella hauska (eritoten K:n pikkuruisella istumapulkalla laskeminen...). Laululavan pulkkarinteen nettisivut ovat tässä.
Menkää ihmeessä rinteeseen hurjastelemaan, jos mahdollisuus on. Näin hulppeassa ja omalla tavallaan todella ainutlaatuisessa paikassa harvemmin pääsee stigalla päästelemään. Me olimme mäessä lauantai-iltapäivänä eikä väkeä ollut ruuhkaksi, joten ei tarvinnut koko ajan pelätä telovansa rinteessä pienempiä.
Ja tosiaan, rinteessä voi myös lasketella ja lumilautailla. Varsinaisista Alpeista ei tässä tapauksessa ole kyse, mutta esimerkiksi juuri lautailun alkeiden opetteluun paikka luultavasti sopii hyvin. Hiihtohissikin rinteestä löytyy! Mutta huomio erityisesti lapsiperheille: vessoja ei ole eikä mitään kahvilapalveluja.
Tallinnan laululavan maisemissa on jotakin juhlallista ja jotakin hyvin virolaista, varsinkin kun muistaa, millaista siellä oli laulujuhlien aikaan. Siksipä en voinut välttää kiusausta kiivetä laulukaaren alle, ylimälle riville. Se käy kuntoilusta. Kun sinne laulaja kiipeää ennen esitystä, saa toivoa, että ennen kapun käsien nousua on vähän aikaa tasata pulssia.
Ylhäältä kuvasin pienen videopätkän näkemästäni. Ensi yön Oscar-gaalassa tuskin vieläkään kilpailen Kuninkaan puheen kanssa samassa sarjassa, mutta tulipahan taltioitua tämä talvinen paikka ja maisema.
Voin kertoa, että rinteessä sai aivan a-luokan vauhdit ja kokemus oli todella hauska (eritoten K:n pikkuruisella istumapulkalla laskeminen...). Laululavan pulkkarinteen nettisivut ovat tässä.
Menkää ihmeessä rinteeseen hurjastelemaan, jos mahdollisuus on. Näin hulppeassa ja omalla tavallaan todella ainutlaatuisessa paikassa harvemmin pääsee stigalla päästelemään. Me olimme mäessä lauantai-iltapäivänä eikä väkeä ollut ruuhkaksi, joten ei tarvinnut koko ajan pelätä telovansa rinteessä pienempiä.
Ja tosiaan, rinteessä voi myös lasketella ja lumilautailla. Varsinaisista Alpeista ei tässä tapauksessa ole kyse, mutta esimerkiksi juuri lautailun alkeiden opetteluun paikka luultavasti sopii hyvin. Hiihtohissikin rinteestä löytyy! Mutta huomio erityisesti lapsiperheille: vessoja ei ole eikä mitään kahvilapalveluja.
Tallinnan laululavan maisemissa on jotakin juhlallista ja jotakin hyvin virolaista, varsinkin kun muistaa, millaista siellä oli laulujuhlien aikaan. Siksipä en voinut välttää kiusausta kiivetä laulukaaren alle, ylimälle riville. Se käy kuntoilusta. Kun sinne laulaja kiipeää ennen esitystä, saa toivoa, että ennen kapun käsien nousua on vähän aikaa tasata pulssia.
Ylhäältä kuvasin pienen videopätkän näkemästäni. Ensi yön Oscar-gaalassa tuskin vieläkään kilpailen Kuninkaan puheen kanssa samassa sarjassa, mutta tulipahan taltioitua tämä talvinen paikka ja maisema.
torstai 24. helmikuuta 2011
Andrus, voi ei!
No niin, virolaiset hiihtofanit voivatkin sitten lopettaa Oslon MM-hiihtojen seuraamisen ennen kuin ne alkavatkaan. Viron hiihdon grand old man (mikä tällä kertaa ei ole liioiteltua sanoa) Andrus Veerpalu joutui alistumaan huonolle tuurille ja tunnustamaan tosiasiat: flunssa vei mahdollisuudet osallistua kisoihin ja samalla saattoikin lyödä omalla yli 20 vuotta kestäneellä hiihtäjänuralla pillit pussiin.
Veerpalun flunssa oli varmaan tämän viikon seuratuin tauti tässä maassa. Kuumeen nousua ja lääkityksen aloittamista seurattiin lehdistössä huolellisesti. Ei auttanut mikään, ja tietysti on harmi, että komea ura loppui näin tylsästi.
Tätä kirjoittaessa on Postimees-lehden verkkosivuilla asiaa koskevassa uutisessa reilusti yli 200 kommenttia, jossa virolaiset kiittelevät idoliaan. Kommenteissa näkyy jälleen se suuri kunnioitus ja hartaus, miten virolaiset harvoihin olympiavoittajiinsa ja todella menestyneisiin urheilijoihinsa suhtautuvat. En osaa edes oikein kuvitella, kenestä suomalaisesta parin viime vuosikymmenen huippu-urheilijasta voitaisiin kirjoittaa samanlaisin tunnelatauksin kuin Veerpalusta täällä.
Nyt alkavat Virosta todella huippuluokan urheilijat olla vähissä. Kaksi parasta hiihtäjää, Veerpalu ja Kristina Smigun-Vähi, ovat lopettaneet, samoin soutaja Jüri Jaanson. Yleisurheilun puolella on pari varsin hyvää kymmenottelijaa (Mikk Pahapill ja Andres Raja), mutta eivät hekään vielä aivan maailman kärjessä ole. Markko Märtinin kaltaisia rallikuskejakaan ei ole. Jelena Glebova on kelpo taitoluistelija ja Ksenija Balta hyvä pituushyppääjä, mutta kaikki nämä urheiljat ovat vielä kaukana kansallissankarin tittelistä. Eikä siihen asemaan taida Virossa päästä muilla lajeilla kuin yleisurheilulla tai hiihdolla. Siinä mielessä täkäläinen urheilukulttuuri on kovin samankaltainen Suomen kanssa.
Maailman tasolla kaikkein kovin nimi virolainen urheilija lienee tällä hetkellä tenniksenpelaaja Kaia Kanepi, joka on ATP-listalla sijalla 16. Se on itse asiassa aivan tolkuttoman hyvä saavutus.
Ja ainahan voi seurata virolaisen ammattisumopainija Baruton otteita Japanissa. Hän on tällä hetkellä lajinsa aivan ehdotonta huippua. Paitsi että eikös siellä ammattisumossakin ollut joku lahjusskandaali...
Oli miten oli, Virossa lienee urheilun saralla odotettavissa hieman laihemmat menestysvuodet. Mutta kuten kaikki valmentajat joka puolella maailmaa sanovat, "junioripuolella on muutama tosi lupaava tapaus". Jäämme odottamaan.
(kuva on täältä)
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Arki rullaa
Taas on blogiväki seikkaillut ympäri Suomea (ja T ympäri eteläistä ja läntistä Eurooppaa) ja koettaa nyt asettua kotiarkeen.
Palasin lasten kanssa kotiin myöhään lauantai-iltana. Aikataulu meni uusiksi, kun auto ei halunnut käynnistyä ajallaan seisottuaan vähän turhan pitkään käyttämättä. Akku ei ollut oikein tykännyt kolmenkympin pakkasista. Tulipa siten testattua Tallinkin klo 21.30 lähtevä laivavuoro lasten kanssa. Se on oikeastaan aika hyvä vaihtoehto, sillä laivalla ja leikkipaikalla oli oikein rauhallista - mitä nyt tämä meidän kaksikkomme veti vielä klo 23 pallomeressä aivan tukka putkella. Kotiin tullessa ei ollut nukutusongelmia.
Yön nukuttuamme pääsimme sulattelemaan viikon aikana jäätyneitä vesiputkia. Asunnon aika monesta vesipisteestä toimi lauantai-iltana vain yksi, josta luojan lykky tuli myös lämmintä vettä, jotta sai pestyä pienten matkalaisten autossa istumisesta hautuneita takapuolia.
Sulattelu jatkui sunnuntain ja maanantain, ja lopulta maanantai-iltana suli viimeinenkin putki ja saimme toimivan suihkun. Se on erityisen kiva asia sen takia, että meillä on koko tämän viikon vieraita. Tosin tänään ehti taas keittiön vesiputki jäätyä ja minä pääsin jälleen makaamaan lattialla hiustenkuivaaja käsissäni. Tämän kämpän rakennuttajan kanssa olisi kiva vaihtaa pari sanasta eristämisestä. Vesilaskut huutavat hoosiannaa, kun hanan on tiputtava koko ajan, jotta röörit eivät jäätyisi.
Suomen-reissun varma tuliainen on jonkinlainen räkätauti, jota nyt lasten kanssa podemme. Taitavat Suomen pöpöt olla vähän erilaiset kuin täkäläiset, eikä se pallomerikään mikään hygienian huipentuma ole. Koetan käyttää pois kaapeissa lojuvia sinappilaastareita ja hanhenrasvaa, vaikka ei niistä kyllä tällä(-kään) kertaa tunnu mitään apua olevan.
Vaan kiva oli olla Suomessa ja nähdä valikoitu otos sukulaisista ja ystävistä. Ulkosuomalaisille tuttu tuska lienee se, kenen luona ehtii Suomen-käynnillä tavata. Me arvotamme asian niin, että tärkeintä on tavata kummankin omaa perhettä, sitten kummilapsia (ja meidän lastemme kummeja) ja sen jälkeen kaikkia muita.
Koska sekä perhettä, kummilapsia että kavereita on iloksemme melko runsaasti, riittää kyläpaikkoja useampi jokaiselle Suomessa vietettävälle päivälle. Tällekin Suomen-käynnille tein oikeasti kalenteriin aikataulun siitä, minä päivänä olin luvannut mihinkin mennä. En tiedä, ehkä on täysin älytöntä koettaa repiä itsensä moneen paikkaan, mutta toistaiseksi tämä on sujunut.
Huomaan myös järkytyksekseni, että Oslon MM-hiihdot alkavat ihan pian, enkä ole laittanut legendaarista kisaveikkausta pystyyn. Se jääköön tällä kertaa tekemättä.
Tällaisissa asioissa huomaan hyvin sen, miten erilaista on olla kahden kävelevän vaippaikäisen äiti verrattuna siihen aikaan, kun taloudessa oli vain yksi korkeintaan lievästi ryömivä toukka. J:n ja K:n kanssa on arjessa nyt niin paljon vauhtia ja ennen kaikkea vahtimista, että kisaveikkausten kaltaiset asiat jäävät väistämättä toissijaisiksi. Ja jos lasten valveillaoloaikana vilkaisenkin tietokoneeseen, alkaa huuto: isompi haluaa katsoa koneelta Salamaa/Patea/Latea/Koiramäkeä/muu, mikä ja pienempi roikkuu muuten vain lahkeessa, kun äidin huomio uhkaa kääntyä muualle.
Valtakunnassa siis kaikki hyvin, ja tämä Viron valtakunta juhlii huomenna torstaina itsenäisyyspäivää. Siitä ehkä myöhemin lisää - jos ehdin.
Palasin lasten kanssa kotiin myöhään lauantai-iltana. Aikataulu meni uusiksi, kun auto ei halunnut käynnistyä ajallaan seisottuaan vähän turhan pitkään käyttämättä. Akku ei ollut oikein tykännyt kolmenkympin pakkasista. Tulipa siten testattua Tallinkin klo 21.30 lähtevä laivavuoro lasten kanssa. Se on oikeastaan aika hyvä vaihtoehto, sillä laivalla ja leikkipaikalla oli oikein rauhallista - mitä nyt tämä meidän kaksikkomme veti vielä klo 23 pallomeressä aivan tukka putkella. Kotiin tullessa ei ollut nukutusongelmia.
Yön nukuttuamme pääsimme sulattelemaan viikon aikana jäätyneitä vesiputkia. Asunnon aika monesta vesipisteestä toimi lauantai-iltana vain yksi, josta luojan lykky tuli myös lämmintä vettä, jotta sai pestyä pienten matkalaisten autossa istumisesta hautuneita takapuolia.
Sulattelu jatkui sunnuntain ja maanantain, ja lopulta maanantai-iltana suli viimeinenkin putki ja saimme toimivan suihkun. Se on erityisen kiva asia sen takia, että meillä on koko tämän viikon vieraita. Tosin tänään ehti taas keittiön vesiputki jäätyä ja minä pääsin jälleen makaamaan lattialla hiustenkuivaaja käsissäni. Tämän kämpän rakennuttajan kanssa olisi kiva vaihtaa pari sanasta eristämisestä. Vesilaskut huutavat hoosiannaa, kun hanan on tiputtava koko ajan, jotta röörit eivät jäätyisi.
Suomen-reissun varma tuliainen on jonkinlainen räkätauti, jota nyt lasten kanssa podemme. Taitavat Suomen pöpöt olla vähän erilaiset kuin täkäläiset, eikä se pallomerikään mikään hygienian huipentuma ole. Koetan käyttää pois kaapeissa lojuvia sinappilaastareita ja hanhenrasvaa, vaikka ei niistä kyllä tällä(-kään) kertaa tunnu mitään apua olevan.
Vaan kiva oli olla Suomessa ja nähdä valikoitu otos sukulaisista ja ystävistä. Ulkosuomalaisille tuttu tuska lienee se, kenen luona ehtii Suomen-käynnillä tavata. Me arvotamme asian niin, että tärkeintä on tavata kummankin omaa perhettä, sitten kummilapsia (ja meidän lastemme kummeja) ja sen jälkeen kaikkia muita.
Koska sekä perhettä, kummilapsia että kavereita on iloksemme melko runsaasti, riittää kyläpaikkoja useampi jokaiselle Suomessa vietettävälle päivälle. Tällekin Suomen-käynnille tein oikeasti kalenteriin aikataulun siitä, minä päivänä olin luvannut mihinkin mennä. En tiedä, ehkä on täysin älytöntä koettaa repiä itsensä moneen paikkaan, mutta toistaiseksi tämä on sujunut.
Huomaan myös järkytyksekseni, että Oslon MM-hiihdot alkavat ihan pian, enkä ole laittanut legendaarista kisaveikkausta pystyyn. Se jääköön tällä kertaa tekemättä.
Tällaisissa asioissa huomaan hyvin sen, miten erilaista on olla kahden kävelevän vaippaikäisen äiti verrattuna siihen aikaan, kun taloudessa oli vain yksi korkeintaan lievästi ryömivä toukka. J:n ja K:n kanssa on arjessa nyt niin paljon vauhtia ja ennen kaikkea vahtimista, että kisaveikkausten kaltaiset asiat jäävät väistämättä toissijaisiksi. Ja jos lasten valveillaoloaikana vilkaisenkin tietokoneeseen, alkaa huuto: isompi haluaa katsoa koneelta Salamaa/Patea/Latea/Koiramäkeä/muu, mikä ja pienempi roikkuu muuten vain lahkeessa, kun äidin huomio uhkaa kääntyä muualle.
Valtakunnassa siis kaikki hyvin, ja tämä Viron valtakunta juhlii huomenna torstaina itsenäisyyspäivää. Siitä ehkä myöhemin lisää - jos ehdin.
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Radiohiljaisuus
Matkoilla. Palaan sitten kun palaan ja vastaan kommentteihin, joihin reagoiminen taas roikkuu.
(PS Kiitos aihetoiveista, niitä toteutetaan!)
(PS 2 Tämä on eka postaukseni, jonka näpytän puhelimella. Ei tule tavaksi, liian hidasta.)
(PS Kiitos aihetoiveista, niitä toteutetaan!)
(PS 2 Tämä on eka postaukseni, jonka näpytän puhelimella. Ei tule tavaksi, liian hidasta.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
