Hirmuista Halloweenia!

Amerikkalaisten vuodenkierron yksi suurimmista juhlapäivistä, halloween, on tänään.

Meillä on koti koristeltu halloween-valosarjalla, on isoja ja pieniä kurpitsoja, oransseja ilmapalloja ja äsken levitin lounaalle hämähäkinseittikuvioisen pöytäliinan. Lapset söivät oranssin vihannessoppansa (ruokavalinta oli kyllä sattuma) kurpitsakuvioisilta lautasilta. Kaikki irti!

Meidän valmistautumisemme ja koristelumme on kuitenkin hyvin, hyvin pientä, kun näkee, mitä joissakin kodeissa tapahtuu. Talojen pihamaille on askarreltu kokonaisia vampyyri-hautausmaita, pensaat peitetty teko-hämähäkinseitillä ja ikkunat pimennetty synkillä verkkokuvioinneilla.

Halloweenin juhlinnassa tuntuu karkeasti jaotellen olevan kaksi ääripäätä: joko vedetään vampyyri-kuolema-synkkyys-teema oikein härskisti pitkäksi tai sitten pysytellään enemmän lapsenmielisissä oranssin sävyissä ja söpöstellään keijuikais-naamiaispuvuissa.

Me emme viikonlopun aikana käyneet missään isossa kaupungissa aistimassa juhlatunnelmaa, mutta T. sattui olemaan San Franciscossa viime vuonna halloween-viikonloppuna. Sitä muistellessa mies on monesti pyöritellyt päätään ja todennut, että juuri sinä aikana ei tarvitse koskaan lapsia kaupunkiin viedä, sillä juhlatunnelma on aika, noh, vaihtoehtoista. Parempi pysytellä täällä idyllisemmissä pikkukaupungeissa, jossa muovivampyyri on roiseinta, mitä voi vastaan tulla.

Meillä on ohjelmassa tänään työpaikan halloween-juhla ja illalla vielä kaiken kruununa pihan lasten Trick or Treat -kierros naapurustossa. Hieman siis virpomisen tyyliin kuljemme naamiaisasuissa ovelta ovelle ja kiljumme karkkia tai kepposta. Kotiportaille pitää muistaa laittaa kurpitsalyhty palamaan, että pikkuhirviöt uskaltavat tulla ovelle kolkuttelemaan.

J:lle on varattu merirosvopuku ja K:lle seeprapuku, mutta J on ilmoittanut tiukasti, että hänhän ei pue ylleen mitään naamiaisjuttua. K:n yhteistyöhalukkuudesta en tiedä, se selviää päiväunien jälkeen.

Viikonloppuna kaupoissa halloween-tuotteet alkoivat jo olla varustettuja 50 %:n alennustarralla. Tilalle ovat lähes kaikkialla tulleet kiitospäivä- ja joulukoristeet. Ja pianhan onkin ystävänpäivä. Siirrymme oranssista tummanpunaisen kautta kohti vaaleanpunaista.

Keltainen hedelmä

Koko Kaliforniassa asumisen ajan olen jaksanut ihastella ja hämmästellä hedelmäpuiden satoa. Ensimmäisen sitruunapuun kohtaaminen sai minut suunnilleen sekoamaan ja edelleen jaksan intoilla esimerkiksi greippi- ja limettipuista.

Olimme taannoin useamman viikon pois näiltä kulmilta. Kun tulimme takaisin, oli naapuruston puissa tapahtunut kasvupyrähdys. Eikä taaskaan meinaa immigrantti pysyä nahoissaan, kun on niin ihmeellistä nähdä ihan oikea persimon-hedelmiä kasvava puu.

Persimon-hedelmillä, jotka myös kaki- ja sharon-hedelmän nimillä tunnetaan, näyttää nyt olevan täällä paras satokausi. Kauppojen hedelmätiskeissä niitä on laareittain myytävänä aivan pikkurahalla.

Näihin keltaisiin, makeisiin palluroihin oli hauska törmätä täällä senkin puolesta, että tämän vuoden alussa olen kirjoittanut tänne blogiin persimonien suosiosta Virossa. Enpä olisi tuolloin arvannut, että hedelmät vielä saman vuoden sisällä suunnilleen tippuvat puusta päähän.

Kuvassa näkyvän, hedelmien painosta lähes lyyhistyvän persimon-puun vierestä olemme lasten kanssa useana päivänä kävelleet. J on kysynyt, voisiko hedelmiä poimia, ja minä olen joutunut kieltämään. Puu kasvaa vieraiden ihmisten pihalla. Mutta sisuksissa kihisee - jos kerran elämässään lähtisi persimon-varkaisiin...

Tadaa - kurpitsapostaus!

Aika vähän olen kirjoitellut viime aikoina kurpitsoista, joten ajattelin paikata harmillisen puutteen.

Tahdon vain vinkata Wall Street Journalin videopätkästä, jossa esitellään tolkuttoman upeita kurpitsaveistoksia tekevä Ray Villafane -niminen kuvanveistäjä. Että joku voi osata!

Videoon pääsee tästä linkistä.

Mainitsinko jo, että video liittyy kurpitsoihin?

Lyhdyn synty

Lahden takana pysytellään edelleen kurpitsa-aiheissa. Pari päivää sitten tuli aika kokeilla ensimmäistä kertaa kurpitsalyhdyn valmistusta. Kaupasta ostetun kurpitsankaiverrukseen tarkoitetun työvälinesetin mukana tuli onneksi ohjeet ja erilaisia malleja kuvioista, joita voi lyhtyyn kaivertaa.

Minä tietysti dokumentoin askartelun vaihe vaiheelta.

Ensin kurpitsasta otetaan pohja pois.

Sen jälkeen kurpitsasta tyhjennetään pois siemenet ja rihmasto. Kurpitsan sisus ei ole minusta kovinkaan miellyttävän hajuista.

Ennen kaiverrusta olin leikellyt mallivihosta kummitus-sapluunan, joka minun piti teipata kurpitsan päälle ja kaivertaa sitten kuvio sen mukaan. Neropattina tajusin vasta tässä vaiheessa, että kurpitsani oli tälle sapluunalle aivan liian pieni.

Siirryin siis vapaa käsi -tekniikkaan ja aloin käyttää tosi villisti luovuutta. Toisin sanoen päätin koettaa perinteistä hymynaama-kaiverrusta. Ensin tökin kurpitsankuoreen pienellä piikillä silmien paikat. Pienet kolot myös helpottavat reikien sahaamista.

Tässä ovat kummatkin silmät jo valmiina ja suun paikka merkittynä. J oli avulias ja kävi lisäämässä teipillä nenän kohdan.

Suun sahaamisen lisäksi tein vielä nenän - ja valmista tuli! Elämäni ihka ensimmäinen itse tehty Jack-o'-Lantern, kuten kurpitsalyhtyjä täällä kutsutaan.

Tarkkasilmäiset huomauttavat nyt paloturvallisuudesta. Jos kurpitsan sisällä meinaisi polttaa ehtaa kynttilää, niin kurpitsan päällä kuuluisi tietenkin olla aukko. Voi olla, että tämä lyhty jää vain koristeeksi ilman sisäistä hehkua tai sitten hankin sinne sähköisen tuikkukynttilän.

Tällaista jälkeä oli keittiön pöydällä urakan jälkeen. Kurpitsansiement otin talteen, huuhtelin rihmastoista puhtaaksi ja paahdoin uunissa pannulla suolan ja chilijauheen kera.

Paljon tulevaa pikkelsiä

Tässä vielä kameran kätköistä muutama oranssinsävyinen kuva viime sunnuntain Pumpkin Patchilta, josta jo aiemmin kirjoitinkin.

Melkein sukua julkkikselle

Steve Jobsin kuolema on ollut itsestäänselvä ja etuoikeutettu Piilaakson ykkösuutinen jo pari viikkoa.

Hieman alkaa tuntua siltä, että haaskalinnut ryhtyvät nostamaan päätään ja kaikki haluavat osansa omenamestarin hohteesta.

Lueskelin ilmaisjakelulehti Mountain View Voicea, joka oli selvittänyt, että Jobs kävi ensimmäiset kouluvuotensa juuri Mountain View'ssä ennen muuttoaan naapurikaupunki Cupertinoon, jossa Applen pääkonttori sijaitsee.

Lehdessä ihmeteltiin, miksei Jobsin yhteyttä Mountain View'n kanssa ole nostettu enemmän esiin.

No, ei hätää. Kaikenlaista "vanhaa kaveria" alkaa varmasti kohta nousta esiin ja kohupaljastukset seuraavat toisiaan.

Elinaikanaan Jobs vahti omaa julkisuuskuvaansa rautaisen tarkasti. Nyt voi olla toisin. Edes iCloud-pilvipalvelunkaan kautta tuskin voi yläkerran suunnasta hallita maallisia tapahtumia.

Kurpitsakausi

Tunnustan. Minä olen ollut yleensä ensimmäisenä rivissä arvostelemassa kaikenlaisia amerikkalaisia hapatuksia, kuten halloweenin viettoa.

Olen edelleen sitä mieltä, että Suomessa ja Virossa riittää omiakin juhlapyhiä, eikä jokaista vierasperäistä juhlaa tarvitse kopioida.

Mutta kun nyt Amerikan mantereella olemme, joudun taas nöyrtymään ehdottomuuksissani ja toteamaan, että onhan halloweenia (tänä vuonna 29.10.) juhlittava, varsinkin, kun kaikki lapsista vanhuksiin tuntuvat olevan siitä vilpittömän innoissaan.

Olin aiemmin kuvitellut, että vain ohitamme juhlan jotenkin, mutta ei se ole mahdollista. Halloween on täällä aivan kaikkialla ja suurempana kuin mikään Suomessa tai Virossa kokemani jouluun tai muuhun suureen juhlapyhään liittyvä valmistautuminen.

Ihmiset ovat alkaneet koristaa kotejaan ja pihojaan asiaankuuluvin hämähäkinseitti-, hautakivi-, vampyyri-, kummitus- ja kurpitsakoristein. Kaupat notkuvat kaikkea mahdollista halloweeniin liittyvää. Katukuva alkaa värjäytyä halloween-rekvisiitasta oranssiksi ja mustaksi.

Me kävimme sunnuntaina ensimmäistä kertaa pumpkin patch -nimisellä leikkipaikalla, joita on halloweenin aikaan siellä täällä. Pumpkin patch voi olla esimerkiksi parkkipaikalle luotu alue, jossa on kurpitsalabyrinttejä, heinäpaalisokkeloita, pomppulinnoja, kummituslinnoja ja lemmikkieläimiä silitettäväksi. Mitä lienee onkaan kymmenillä muilla patcheilla, joita lähikaupungeissa tulevien viikkojen aikana on.

Olen vielä halloween-aloittelija, mutta oletan, että kaikista pumpkin patcheista voi ostaa kurpitsoita mukaan kotiin. Näin oli ainakin siellä, missä me kävimme. Ylemmästä kuvasta voi nähdä, että kurpitsoita oli kaikenkokoisia ja hinnat olivat parista dollarista yli 20 dollariin.

T osti meille eilen jopa kurpitsankaiverrustyökalut, joten lähiviikkoina meidän verannallamme palanee hyvin luovasti kaiverrettuja kurpitsalyhtyjä. Ensimmäiset söpöt minikurpitsat ovat jo koristeena ikkunalaudalla.

Pieni polku metsän halki vie

Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuosi alkaa kääntyä loppusuoralle. Sattuneesta syystä emme ole vuoden tapahtumista päässeet paljon osallisiksi. Nyt siihen on ollut lyhyesti mahdollisuus.

Lauantaina lähdimme Kadriorgin puistoon, jonka yhdellä laidalla kulkee tila-installaatio nimeltä Polku metsässä.

Polku metsässä on puiden välissä korkealla kiemurteleva 95 metriä pitkä kävelytie.

Hieno oli, kannattaa käydä katsomassa! Lapset saavat tietysti kävellä polun myös. J ja K ainakin tykkäsivät kovasti. Polku on auki lokakuun 22. päivään asti.

Samalla reissulla voi vilkaista aivan lähellä olevan japanilaisen puutarhan, joka sekin on aivan uusi kohde. Kiva oli nähdä, että aiemmin surullisena ryteikkönä ollut puiston kulma oli saatu kuntoon. Kunhan kukat, puut ja pensaat siellä vielä muutaman vuoden kasvavat, niin paikka on varmasti entistä viehättävämpi.

Salonkikelpoinen

Meidän lapsemme onneksi tietävät, miten ravintolassa kuuluu käyttäytyä. Päällyshousut pois ja kannat kattoon.

Rääveli

Olemme nyt täällä, hetken.

(Katukiveyksissä olevat Viron historian virstanpylväät löytyvät Tallinnassa Börsi Käik -kadulta, joka oli pitkään remontissa. Saman kadun varrella myös nuokkui lepakko ikkunankarmissa.)

Siis niinku niiiin Piilaaksoa

Piilaakso on siinä mielessä samanlaista seutua kuin Tallinna, että täällä kaiken voi tehdä tietokoneella.

Meillä kylässä käyneelle K:n kummisedälle Piilaakson kulmat ovat jonkin verran tuttuja, ja hän veikin minut lounaalle Specialties-nimiseen lounaskuppilaan Mountain View'ssa, jossa koin äärimmäisen nörtti-tekno-Piilaakso-kokemuksen.

Ravintolassa sai tilata ruoka-annoksen itse ravintolan ovella olevalta tietokoneelta. Tietokoneen näytöltä klikkailtiin virtuaaliselle ruokatarjottimelle ne asiat, mitä halusi syödä, vetäistiin luottokortti lukijan läpi ja kas näin: it-hörhö oli jälleen onnistunut välttymään yhdeltä ahdistavalta tarjoilija-ihmiskontaktilta.

Tilauskoneen vieressä oli pöydällä piipparilaitteita, joista yksi napattiin mukaan (laitteen numero annettin tietokoneelle tilauksen yhteydessä) pöytään mennessä. Kun ruoka oli valmis, piippari alkoi pöristä ruuan valmistumisen merkiksi ja annoksensa sai hakea ravintolan tiskiltä.

Taas voi kysyä, pitääkö kaikki aina tehdä koneella. Ei pidä, mutta juuri tämäntyyppisessä ruokailutilanteessa tilaaminen koneella on minusta aivan ok. Miksi pitäisi seisoa 10 hengen jonossa odottamassa, kun tilauksen olisi voinut tehdä jo?

Kun lähden romanttiselle kynttiläillalliselle aviomieheni kanssa, haluan tietysti, että sukkelasanainen edeskäypä hoitaa tilausprosedyyrit. Siihen asti minun täytyy tyytyä stuntti-aviomieheen ja ruuantilausautomaattiin.

(Miksi se on muuten kynttiläillallinen? Syödäänkö siellä kynttilöitä?)

Kuuma

On ihmeellistä tajuta, että on syyskuun puoliväli ja voin edelleen aamuisin pukea päälleni sortsit, t-paidan ja läpsyt. En ole käyttänyt umpinaisia kenkiä sitten maaliskuun lopun. Pari viime viikkoa täällä päin ovat olleet paikallistenkin mielestä poikkeuksellisen lämpimät. Syksyn tulon huomaa siitä, että illat pimenevät aikaisemmin. Keskikesällä pimeä tuli suunnilleen klo 21, nyt on melkein pimeää jo 19.30. Vaikka päivät ovat lämpimiä, jopa paahteisen kuumia, illat viilenevät nopeasti.

Aurinko on lämmittänyt myös meillä käyneitä vieraita, joita meillä on viime viikkoina iloksemme riittänyt. Samoin tuleville viikoille on tiedossa kaikenlaista ohjelmaa. Blogissa voi siis olla hieman uinuva vaihe tiedossa.

****

Kiitos kaikille viimeviikkoisen rahkapostauksen keskustelijoille! Kommenteissa on hyviä vinkkejä täällä päin asuville rahkan ystäville.

Ihana on täällä rauha, urhea on taistelo

"Äiti, mikä se on se pitkäinen, mikä iskee sitten kun se kuusi ryskyy?"

"Äiti, mikä on suomeksi 'shining armour', se, mikä on Hessulla siinä Goofy-kirjassa?"

"Äiti, minä puhun Tallinnassa viroa, Suomessa suomea ja Kaliforniassa englantia."

Kysymyksistä päätellen meillä on viime aikoina laulettu Aleksis Kiven tekstejä, luettu Hessu-kirjoja englanniksi ja muutenkin pienessä mielessä kovasti pohdittu kieliasioita.

Vaan joku kieliviisas voisi tosiaan kertoa, mikä se on se pitkäinen, joka Metsämiehen laulussa iskee tulta. Onko se salama vai onko se saha, joka lyö kipinää, kun kuusta kaadetaan? Minä lupasin J:lle, että kysyn kavereilta, kun en itse osannut vastata.

(Näin yleviin musiikkivalintoihin on meidät johdattanut oivallinen Koiramäen laulukirja. Suosittelen kovasti, jos Hämä-hämä-häkin laulaminen alkaa tympiä. Kolme- ja yksivuotiaat kuuntelevat ihan sujuvasti Oolannin sotaa ja Gaudeamus Igituria. Metsämiehen laulu on Koiramäen laulukirjassa muuten Yrjö Kilpisen sävellyksenä, eikä Sibeliuksen, mihin tuo ylempi linkki johdattaa.)

Rahkaa ja rjazenkaa

On aina kiintoisaa tutkailla, minkälaisia asioita netissä kulkijat täältä blogista etsivät. Aika moni satunnainen kävijä on päätynyt tänne hapanmaitojuoma rjazenkaa koskevan postaukseni takia, jonka kirjoitin Virossa melko tarkalleen vuosi sitten.

Nostan asian esiin nyt, koska kyseisen kirjoituksen kommenttilootaan on viime aikoina tipahdellut lukijoilta lisähuomioita. Jos jotakuta aihe kiinnostaa, niin siitä vain lukemaan postausta ja eritoten kommentteja, joista niiden kirjoittajille kiitos!

Hapanmaitotuotteita saa myös täällä uudessa maailmassa, mutta ei tavallisista ketjumarketeista. Meillä sattuu olemaan lähistöllä pari liikettä, joista voi ostaa kovalla hinnalla rahkaa, piimää ja, mikä parasta, Baltian maissa suosittuja rahkamakeisia, kohukkeita.

Virossa minusta tuli rahkan suurkuluttaja. Täällä rahkan käyttö on vähentynyt olemattomiin, sillä rahka on kallista eikä maistu juuri lainkaan siltä, miltä virolainen/suomalainen rahka.

Välillä silti ostan Quark-nimellä kulkevaa valkoista tahmaa (jota valmistaja kuvaa sanoilla "European-style cheese"), lisään siihen hedelmiä ja hunajaa ja kuvittelen, että se maistuu yhtä hyvälle kuin Virossa saavikaupalla syömäni hedelmärahka.

Älkää kysykö, miten täkäläinen rahka käyttäytyy leivonnassa, koska leivontaharrastukseni on, krhm, laiskahkoa.

Meduusan isku

Sillä aikaa kun meillä kyläilevät kaverimme tutustuivat Alcatrazin vankilasaareen, minä ihmettelin J:n ja K:n kanssa San Francisco Aquariumia.

Aiemmin kesällä kävimme Monterey Aquariumissa, joka oli erittäin vaikuttava. SF:n akvaario ei suinkaan ollut huono, mutta aivan Montereyn kaltainen komea kokonaisuus se ei ollut.

Lasten kanssa akvaariossa vierähti puolisentoista tuntia, mikä oli meille aivan riittävästi. Akvaariossa oli kaksi vedenalaista tunnelia, jossa oli jännää ihmetellä ympärillä uiskentelevia mereneläviä.

Kuten Montereyssäkin, myös täällä minusta hienoimpia taisivat olla meduusat. Niiden liike vedessä on varsin hypnoottista.

Näyttää siltä, että pahin turistikausi alkaa SF:ssa olla ohi. Tiistaina puoliltapäivin akvaariossa oli jopa väljää. Kuvassa J tepastelee liikkuvalla "kävelyhihnalla", joka tosin ei ollut nyt päällä.

Tässäkin akvaariossa kalat pyörivät ympyrää.

Saku ja kaverit.

****

Lapsilla oli kivaa, kun akvaariossa pääsi erään altaan reunalla veden läpi koskettamaan rauskuja ja meritähtiä. Olin aina kuvitellut, että meritähdet ovat jotenkin limaisen pehmeitä, mutta nehän olivatkin melkein kivikovia.

Akvaarioreissun jälkeen vietin lasten kanssa kunnon turistielämää Laituri 39:llä. Selvisimme myös ajelemaan laiturin kauniiseen vanhanaikaiseen karuselliin.

Lopuksi katselimme laiturilta Alcatrazin suuntaan. J katseli saarta ja alkoi laulaa "Vaarilla on saari, se oma saari on". Oletan, että laulussa ei puhuttu ihan tästä saaresta...